SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Lissabonin maanjäristys

Näitä merkkejä näkyi jo ennen yhdeksännentoista vuosisadan alkua. Ennustus alkoi toteutua siten, että vuonna 1755 tapahtui kauhein muistiin merkitty maanjäristys. Vaikka se yleisesti tunnetaan Lissabonin maanjäristyksen nimellä, se ulottui suurimpaan osaan Eurooppaa, Afrikkaa ja Amerikkaa. Se tuntui Grönlannissa, Länsi-Intiassa, Madeiran saarella, Norjassa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa, kaikkiaan noin neljän miljoonan Englannin neliöpeninkulman suuruisella alueella. Afrikassa järähdys oli melkein yhtä voimakas kuin Euroopassakin. Suuri osa Algeriaa tuhoutui; ja lähellä Marokkoa syvyys nieli kauppalan, jossa oli lähes kymmenentuhatta asukasta. Suunnattoman suuri aalto syöksyi Espanjan ja Afrikan rannikoiden yli, peittäen kaupungit ja aiheuttaen suurta hävitystä. ST 293.2

Espanjassa ja Portugalissa järistys oli rajuin. Kadizin yli vyöryneen aallon sanottiin olleen kuusikymmentä jalkaa korkean. Vuoret, muutamat niistä Portugalin suurimpia, “järkkyivät rajusti perustuksiaan myöten. Muutamien huiput aukenivat, repeytyivät ja pirstoutuivat omituisella tavalla, jolloin suunnattoman suuria kivimassoja syöksyi vieressä oleviin laaksoihin. Kerrotaan näistä vuorista kohonneen tulen- liekkejä”.^{304Sir Charles Lyell, Principles of Geology, (N. Y., 1858) s. 495.} “Lissabonissa kuului maanalaista jylinää, ja välittömästi sen jälkeen kova täräys tuhosi suurimman osan kaupunkia. Noin kuudessa minuutissa kuusikymmentä tuhatta ihmistä menetti henkensä. Meri vetäytyi ensin taaksepäin, niin että matalikoilla pohja paljastui; sitten se syöksyi takaisin, nousten vähintään viisikymmentä jalkaa yli tavallisen vedenkorkeuden.” “Niiden harvinaisten tapahtumien joukossa, joita onnettomuus aiheutti Lissabonissa, oli uuden kokonaan marmorista rakennetun tavattoman kalliiksi tulleen rantalaiturin vajoaminen. Suuri joukko ihmisiä oli turvallisuutensa tähden paennut sinne, koska siellä ei ollut vaaraa joutua raunioiden alle rakennusten sortuessa; mutta äkkiä laituri vajosi, kaikkine ihmisineen, eikä ainoakaan hukkuneista ole koskaan tullut näkyviin.”^305Ibid. ST 293.3

“Heti maanjäristyksen tärähdyksen jälkeen sortuivat kaupungin kaikki kirkot ja luostarit, melkein kaikki suuret yleiset rakennukset ja neljäsosa muista rakennuksista. Kahden tunnin sisällä tärähdyksen jälkeen syttyi kaupungin eri osissa tulipaloja, jotka raivosivat ankarasti lähes kolme päivää, niin että kaupunki tuhoutui täydellisesti. Maanjäristys tapahtui juhlapäivänä, kirkkojen ja luostarien ollessa täynnä ihmisiä, joista vain harvat pelastuivat.”^{306Encyclopedia Americana (1831), art. “Lisbon”.}“Kansan kauhu oli sanoin kuvaamaton. Kukaan ei itkenyt; kyynelet eivät voineet ilmaista sen suuruutta. Ihmiset juoksivat sinne ja tänne, kauhusta ja hämmästyksestä mielettöminä, lyöden kasvoihinsa ja rintoihinsa sekä huutaen: ‘Mise-ricordia! Maailman loppu on tullut!’ Äidit unohtivat lapsensa ja juoksivat ympäri ristiinnaulitun kuvia kantaen. Onnettomuudeksi monet pakenivat kirkkoihin suojaa etsimään. Aivan turhaan pantiin sakramentti esille. Turhaan ihmisraukat syleilivät alttareita. Kuvat, papit ja kansa hautautuivat samaan rauniokasaan.” On arvioitu, että yhdeksänkymmentä tuhatta ihmistä menetti henkensä tuona kohtalokkaana päivänä. ST 294.1