SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Ylimystön paheet

Hallitusmiesten elämä oli ylellistä ja paheellista. Kansan ja vallanpitäjien välinen luottamus oli sangen vähäinen. Kaikkia hallituksen toimenpiteitä epäiltiin itsekkäiksi vehkeilyiksi. Enemmän kuin puoli vuosisataa ennen vallankumousta nousi valtaistuimelle Ludvig XV, joka huonosta ajasta huolimatta tuli tunnetuksi huolimattomana, kevytmielisenä ja hekumallisena hallitsijana. Kun katseli ylimystön turmelusta ja julmuutta, alempien luokkien huutavaa köyhyyttä ja tietämättömyyttä, valtion taloudellista ahdinkoa ja kansan katkeroitumista, ei tarvinnut profeetan silmää, nähdäkseen, että kauhea purkaus oli lähellä. Neuvonantajien varoituksiin kuningas tavallisesti vastasi: “Koettakaa pitää asiat käynnissä niin kauan kuin minä elän; minun kuolemani jälkeen saa mennä miten hyvänsä.” Turhaan esitettiin parannusten tarpeellisuutta. Hän näki epäkohdat, mutta hänellä ei ollut rohkeutta eikä voimaa niiden korjaamiseen. Ranskaa odottava tuomio oli vain liiankin tarkoin kuvattuna hänen välinpitämättömässä ja itsekkäässä vastauksessaan: “Minun jälkeeni saa tulla vedenpaisumus.” ST 272.1

Vetoamalla kuninkaiden ja hallitsevien luokkien epäluuloon Rooma oli kehottanut niitä pitämään kansan orjuudessa, hyvin tietäen valtion tällä tavalla heikontuvan ja toivoen siten voivansa pitää sekä hallitsijat että kansan oman valtansa alla. Kaukonäköistä politiikkaa harjoittavana se tajusi, että ihmisten tehokkaan orjuuttamisen edellytyksenä on heidän sielunsa kahlehtiminen ja että varmin tapa estää heitä vapautumasta orjuudestaan oli tehdä heidät vapauteen kelpaamattomiksi. Rooman politiikan seurauksena oleva siveellinen rappiotila oli tuhat kertaa kauheampi asia kuin ruumiillinen kärsimys. Kun Raamattu riistettiin kansalta ja se jätettiin oppimaan tekopyhyyttä ja itsekkyyttä, se kietoutui tietämättömyyteen ja taikauskoon sekä vajosi paheisiin, niin että se oli täysin kelpaamaton itsehallintaan. ST 272.2