SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

13. Luku—Pohjolan aamunkoitto

“Wittenbergistä kotiinsa palaavat ylioppilaat toivat puhdistetun opin Skandinaviaan.” ST 232.1

Alankomaissa paavillinen tyrannius herätti sangen varhain päättävää vastustusta. Seitsemänsataa vuotta ennen Lutherin aikaa kaksi piispaa, jotka erään lähetystön jäseninä kävivät Roomassa ja siellä oppivat tuntemaan “pyhän istuimen” todellisen luonteen, esitti rohkeita syytöksiä paavia vastaan. “Jumala on tehnyt kuningattarensa ja vaimonsa, seurakunnan, kuihtumattomin ja turmeltumattomin lahjoin varustettuna, jaloksi ja kestäväksi perheensä huoltajaksi ja antanut sille ikuisen kruunun ja valtikan... Mutta kaikki nämä edut sinä olet varkaan tavoin ottanut itsellesi. Sinä asetut Jumalan temppeliin. Lampaiden paimenen sijasta on sinusta tullut susi... Sinä uskottelet meille olevasi korkein piispa, mutta käyttäydyt pikemminkin kuin tyranni... Sinun tulisi olla palvelijain palvelija, kuten itseäsi nimität, mutta sinä pyrit olemaan herrain herra... Sinä teet Jumalan käskyt halveksituiksi... Kaikkien maan päällä olevien seurakuntien rakentaja on Pyhä Henki... Meidän Jumalamme kaupunki, jonka kansalaisia me olemme, ulottuu taivaitten kaikkiin osiin ja on suurempi kuin se kaupunki, jota pyhät profeetat nimittävät Babyloniksi ja joka luulottelee olevansa jumalallinen, korottaa itsensä taivaaseen, kerskaa omistavansa katoamattoman viisauden ja väittää, vaikka täysin aiheettomasti, ettei ole koskaan erehtynyt eikä voi koskaan erehtyä.”^{225Brandt, History of the Reformation in and about the Low Countries, 1. kirja, s. 6.} Vuosisadasta toiseen nousi henkilöitä, jotka esittivät tämän vastalauseen. Nuo varhaiset opettajat, joita kulki eri maissa ja kutsuttiin eri nimillä, levittivät valdolaisten lähetyssaarnaajien tavoin evankeliumin tietoa kaikkialle. He tunkeutuivat myöskin Alankomaihin, ja heidän oppinsa levisi nopeasti. He käänsivät valdolaisten Raamatun hollannin kielelle ja selittivät, “että sillä oli suuria etuja. Siinä ei ollut pilaa, ei satuja, ei joutavia asioita eikä vilppiä; ainoastaan totuuden sanaa. Tosin siinä oli siellä ja täällä kova kuori, mutta sen ydin ja siinä olevan hyvän ja pyhä suloisuus olivat helposti havaittavissa.”^{226Emt. 1. kirja, s. 14.}Näin kirjoittivat vanhan uskon ystävät kahdennellatoista vuosisadalla. ST 232.2

Nyt Rooma alkoi vainota. Mutta polttorovioiden ja kidutuspenkkien keskellä uskovaisten luku yhä lisääntyi. He pysyivät lujina ja selittivät, että Raamattu on ainoa erehtymätön uskonohje “eikä ihmisiä saisi pakottaa uskomaan, vaan heidät olisi voitettava saaman avulla”. ^{227Martyn, mt. II, s. 87.} ST 233.1

Lutherin opetukset löysivät Alankomaissa sopivan maaperän, ja vakavia, vilpittömiä miehiä nousi evankeliumia saarnaamaan. Eräästä Hollannin maakunnasta tuli Menno Simons. Roomalaiskatolisen kasvatuksen saaneena ja papiksi vihittynä hän ei ollenkaan tuntenut Raamattua eikä halunnut sitä lukea, koska pelkäsi sen johtavan harhaoppisuuteen. Kun häntä alkoi ahdistaa epäily leivän ja viinin muuttumisesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, hän piti sitä saatanan kiusauksena ja koetti vapautua siitä rukouksella ja tunnustuksella, mutta turhaan. Hän koetti vaientaa omantunnon syyttävää ääntä osallistumalla monenlaisiin huvituksiin, mutta siitäkään ei ollut hyötyä. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi tutkia Uutta testamenttia, ja tämä yhdessä Lutherin kirjoitusten kanssa sai hänet hyväksymään puhdistetun opin. Pian tämän jälkeen hän näki, kuinka naapurikylässä mestattiin mies sen tähden, että hän oli antanut kastaa itsensä. Tämä johti hänet tutkimaan, mitä Raamattu opettaa lapsikasteesta. Sieltä hän ei löytänyt sille mitään tukea, vaan näki, että kaikissa kohdissa esitetään parannus ja usko kasteen saamisen ehtoina. ST 233.2

Menno jätti katolisen kirkon ja pyhitti elämänsä vastaanottamiensa totuuksien opetukseen. Sekä Saksassa että Alankomaissa oli alkanut esiintyä eräänlaisia intoilijoita, jotka julistivat luonnottomia ja kapinallisia oppeja, loukkasivat järjestystä ja säädyllisyyttä sekä alkoivat harjoittaa väkivaltaisuutta ja valmistella kapinaa. Menno näki, mihin kauheisiin seurauksiin nämä liikkeet välttämättömästi johtaisivat, ja vastusti pontevasti kiihkoili jäin vääriä oppeja ja hurjia suunnitelmia. Mutta oli myös useita, jotka jouduttuaan harhaan kiihkoilijain vaikutuksesta, hylkäsivät näiden turmiolliset opit; ja lisäksi oli useita valdolaisten työn kautta kääntyneiden kristittyjen jälkeläisiä. Näiden luokkien keskuudessa Menno työskenteli suurella innolla ja menestyksellä. ST 233.3

Kaksikymmentäviisi vuotta hän oli vaimonsa ja lastensa kanssa matkoilla, kokien suuria vaikeuksia ja kärsien puutetta, olipa usein hengenvaarassakin. Hän matkusteli Alankomaissa ja Pohjois-Saksassa, työskennellen pääasiallisesti alempien kansanluokkien keskuudessa, ja sai aikaan laajalle ulottuvan vaikutuksen. Hänellä ei ollut korkeaa opillista sivistystä, mutta hän oli kaunopuheinen, ehdottoman rehellinen, nöyrä, ystävällinen, hurskaudessaan vilpitön ja vakava, sekä noudatti omassa elämässään niitä ohjeita, joita hän antoi kuulijoilleen, ja voitti sen tähden kansan luottamuksen. Hänen kannattajansa, jotka elivät hajoitettuina ja sorrettuina, joutuivat paljon kärsimään siitä, että heitä sekoitettiin Miinzerin kiihkoileviin seuraajiin. Kuitenkin hänen työnsä kautta kääntyi suuri joukko ihmisiä. ST 234.1

Puhdistettua oppia ei missään otettu yleisemmin vastaan kuin Alankomaissa. Harvoissa maissa sen kannattajat joutuivat kärsimään ankarampaa vainoa. Saksassa Kaarle V oli tuominnut uskonpuhdistuksen ja olisi mielellään vienyt kaikki sen kannattajat polttoroviolle, mutta ruhtinaat muodostivat esteen hänen julmille suunnitelmilleen. Alankomaissa hänellä oli suurempi valta, ja vainoamiskäskyt seurasivat toisiaan tiheässä jonossa. Raamatun lukeminen, sen kuuleminen, siitä saarnaaminen ja siitä puhuminenkin saattoivat tuottaa kuoleman polttoroviolla. Jumalan rukoileminen yksinäisyydessä, kuvien kumartamisesta kieltäytyminen ja psalmien laulaminen olivat myös kuolemalla rangaistavia rikoksia. Myöskin ne, jotka hylkäsivät yleiset erheelliset uskomukset, tuomittiin miekalla surmattaviksi, jos olivat miehiä, tai elävältä haudattaviksi, jos olivat naisia. Tuhannet menettivät näistä syistä henkensä Kaarlen ja Filip II: n hallituksen aikana. ST 234.2

Kerran tuotiin inkvisiittorien eteen koko perhe, jota syytettiin siitä, ettei se ollut käynyt messussa, vaan pitänyt jumalanpalvelusta kotona. Kun nuorimmalta pojalta kysyttiin, millaisia heidän salaiset jumalanpalveluksensa olivat, tämä vastasi: “Me polvistumme ja rukoilemme, että Jumala valistaisi mielemme ja antaisi syntimme anteeksi. Me rukoilemme hallitsijamme puolesta, että hänen hallituksensa olisi menestyksellinen ja elämänsä onnellinen. Me rukoilemme viranomaistemme puolesta, että Jumala varjelisi heitä.”^{228Wylie, mt. 18. kirja, 6. luku.}Jotkut tuomareista tulivat syvästi liikuttuneiksi, mutta kuitenkin isä ja yksi pojista tuomittiin poltto- roviolle. ST 234.3