SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Farel sveitsissä

Kauan ennen julisteiden herättämää vainoa oli pelottoman ja innokkaan Farelin täytynyt paeta synnyinmaastaan. Hän meni Sveitsiin ja työskennellen yhteisymmärryksessä Zwinglin kanssa hän auttoi uskonpuhdistusta voittoon tuossa maassa. Myöhemmät vuotensa hän vietti täällä, mutta vaikutti kuitenkin jatkuvasti huomattavalla tavalla Ranskan uskonpuhdistukseen. Maanpakolaisuutensa ensi vuosina hän erikoisesti työskenteli evankeliumin levittämiseksi synnyinmaahansa. Huomattavan osan ajastaan hän käytti evankeliumin saarnaamiseen maanmiehilleen lähellä rajaa, missä hän väsymättömällä valppaudella seurasi taistelua sekä auttoi rohkaisevilla sanoillaan ja hyvillä neuvoillaan. Saaden apua toisilta maanpakolaisilta hän käänsi Saksan uskonpuhdis tajain kirjoituksia ranskan kielelle. Niitä painettiin samalla kertaa kuin ranskalaista Raamattuakin suuret määrät, ja kirjaevankelistat myivät niitä laajalti Ranskassa. He saivat niitä halvalla hinnalla ja täten ansaitsivat niin paljon, että voivat jatkaa työtä. ST 226.3

Farel alkoi työnsä Sveitsissä vaatimattomana koulunopettajana. Hän meni syrjäiseen pitäjään ja rupesi opettamaan lapsia. Yleisten oppiaineiden ohella hän varovasti esitti Raamatun totuuksia, toivoen lasten avulla saavuttavansa heidän vanhempansa. Oli muutamia, jotka uskoivat, mutta papit nousivat estämään työtä ja kiihottivat taikauskoisia maalaisia vastustamaan sitä. “Se ei voi olla Kristuksen evankeliumia”, papit sanoivat, “koska sen saarnaaminen ei tuota rauhaa vaan taistelua.”^{221Emt. 14. kirja, 3. luku.}Ensimmäisten opetuslasten tavoin Farel jätti sen kaupungin, jossa vaino puhkesi, ja pakeni toiseen. Jalan kulkien hän meni kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin, kärsi nälkää, vilua ja väsymystä, ollen lisäksi kaikkialla hengenvaarassa. Hän saarnasi toreilla, kirkoissa ja joskus tuomiokirkkojenkin saarnatuoleissa. Toisinaan kirkot olivat tyhjinä. Toisinaan huudot ja iva keskeyttivät hänen saarnansa. Joskus hänet vedettiin väkivaltaisesti alas saarnatuolista. Useammin kuin kerran kiihotettu roskaväki pieksi hänet miltei kuoliaaksi. Kuitenkin hän riensi eteenpäin. Vaikka hänen evankelioimisrynnistyksensä usein torjuttiin, hän ei hellittänyt, vaan yritti uudelleen ja sai nähdä yhä useampien paavilaisuu- den linnoituksina olleiden kaupunkien avaavan porttinsa evankeliumille. Se pieni pitäjä, missä hän ensiksi oli työskennellyt, otti pian vastaan puhdistetun opin. Myöskin Murtenin ja Neuchatelin kaupungit hylkäsivät katoliset juhlamenot ja poistivat jumaloidut kuvat kirkoistaan. ST 227.1

Farel oli kauan halunnut asettaa protestanttien lipun Geneveen. Jos tämä kaupunki voitettaisiin, siitä tulisi Ranskassa, Sveitsissä ja Italiassa suoritettavan uskonpuhdistustyön keskus. Tämä päämäärä edessään hän oli jatkanut työtään, kunnes monet ympärillä olevista kaupungeista ja kylistä olivat voitetut. Sitten hän meni Geneveen yksi ainoa seuralainen mukanaan. Mutta hän sai pitää vain kaksi saamaa. Papit, jotka ensin olivat turhaan koettaneet saada siviiliviranomaiset tuomitsemaan hänet, haastoivat hänet kirkkoneuvoston eteen ja tulivat tähän neuvoston kokoukseen aseet vaippojensä alla, aikoen ottaa hänet hengiltä. Istuntosalin ulkopuolelle oli kokoontunut raivoisa kansanjoukko varmistamaan nuijilla ja miekoilla hänen kuolemansa, jos hänen onnistuisi päästä neuvoston käsistä pakoon. Viranomaisten ja aseistetun joukon läsnäolo pelasti kuitenkin hänen henkensä. Varhain Seuraavana aamuna hänet vietiin seuralaisineen järven yli turvalliseen paikkaan. Näin päättyi hänen ensimmäinen yrityksensä saarnata evankeliumia Genevessä. ST 227.2

Seuraavaa yritystä varten valittiin halvempi ase — niin vaatimattoman näköinen nuori mies, että uskonpuhdistuksen ystävätkin kohteli- vat häntä kylmästi. Mutta mitä sellainen voi tehdä siellä, missä Farel oli hyljätty? Kuinka henkilö, jolla oli vain vähän rohkeutta ja kokemusta, saattoi vastustaa myrskyä, jonka tieltä väkevimmän ja urhok- kaimman oli täytynyt paeta? “Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” Sak. 4: 6. “Mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen sen, mikä väkevää on, häpeään.” “Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” 1 Kor. 1: 27, 25. ST 228.1

Froment alkoi työnsä koulunopettajana. Niitä totuuksia, joita hän opetti lapsille koulussa, nämä kertasivat kotonaan. Pian vanhemmat tulivat kuulemaan raamatunselityksiä, kunnes luokkahuone täyttyi tarkkaavaisista kuulijoista. Uusia testamentteja ja kirjasia jaettiin maksutta, ja niitä lukivat monet, jotka eivät uskaltaneet julkisesti tulla kuuntelemaan uusia oppeja. Jonkin ajan kuluttua tämänkin työntekijän täytyi paeta, mutta hänen julistamansa totuudet olivat saaneet kansasta otteen. Uskonpuhdistus oli pantu alulle, ja se vahvistui sekä laajeni. Saarnaajat palasivat takaisin, ja heidän työskentelynsä kautta protestanttinen jumalanpalvelus lopulta vakiintui Genevessä. ST 228.2

Kaupunki oli jo ilmoittanut olevansa uskonpuhdistuksen puolella, kun Calvin monien vaellusten ja vaiheiden jälkeen tuli sen porttien sisäpuolelle. Hän oli palaamassa viimeiseltä matkalta syntymäseudulleen ja oli menossa Baseliin, kun sai tietää Kaarle V: n armeijan vallanneen tien, ja hänen täytyi kulkea kiertotietä Geneven kautta. ST 228.3

Tässä matkassa Farel näki Jumalan johdatuksen. Vaikka Geneve oli vastaanottanut puhdistetun opin, oli siellä kuitenkin vielä tehtävä suuri työ. Ihmiset eivät käänny Jumalan puoleen yhteisöinä vaan yksilöinä. Uudestisyntymisen saa sydämessä ja omassatunnossa aikaan Pyhän Hengen voima, eivätkä neuvostojen päätökset. Vaikka Geneven kansa oli hyljännyt Rooman arvovallan, se ei kuitenkaan ollut yhtä valmis hylkäämään sen hallitessa kukoistaneita paheita. Evankeliumin puhtaiden periaatteiden juurruttaminen tähän kaupunkiin ja sen asukkaiden valmistaminen arvokkaalla tavalla täyttämään sen aseman, johon Kaitselmus näytti heidät kutsuneen, ei ollut helppo tehtävä. ST 228.4

Farel piti varmana, että hän oli Calvinissa löytänyt miehen, jonka hän voisi ottaa työkumppanikseen tähän työhön. Jumalan nimessä hän pyytämällä pyysi tuota nuorta evankelistaa jäämään sinne ja työsken telemään siellä. Calvin hämmästyi ja halusi pysyä syrjässä. Arkana ja rauhaa rakastavana hän ei halunnut joutua yhteyteen geneveläisten rohkean, itsenäisen ja vieläpä väkivaltaisen hengen kanssa. Myös heikon terveytensä ja opiskelunhalunsa tähden hän kaipasi hiljaisuutta. Uskoen että hän voisi parhaiten hyödyttää uskonpuhdistuksen asiaa kynällään, hän toivoi löytävänsä rauhallisen opiskelupaikan, mistä käsin hän kirjapainon välityksellä voisi opettaa ja vahvistaa seurakuntia. Mutta Farelin juhlallinen kehotus tuntui hänestä taivaan kutsulta, eikä hän uskaltanut kieltäytyä sitä noudattamasta. Hänestä näytti, kuten hän sanoi, “että Jumala ojensi kätensä alas taivaasta, tarttui häneen ja kiinnitti hänet peruuttamattomasti siihen paikkaan, josta hän niin kiihkeästi olisi halunnut pysyä syrjässä”.^{222D'Aubigne, mt. 9. kirja, 17. luku.} ST 228.5