SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Aatelismies vaiennetaan

Berguin ei kiinnittänyt huomiota niihin kurjiin rattaisiin, joilla hän ajoi, ei myöskään vainoojainsa vihaisiin katseihin eikä kauheaan kuolemaansa, jota kohti hän kulki. Hän, joka elää ja oli kuollut ja elää aina ja iankaikkisesti ja jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, oli hänen vieressään. Berquinin kasvot säteilivät taivaallista kirkkautta ja rauhaa. Hän oli pukeutunut kallisarvoiseen pukuun. Hänen yllään oli “sametti- takki, kullalla kirjailtu silkki-ihokas ja kultakoristeiset housut”. ^{204D'Aubigne, History of the Reformation in the Time of Calvin, 2. kirja, 16. luku.}Hän oli menossa todistamaan uskostaan kuningasten Kuninkaan ja koko maailmankaikkeuden edessä, eikä mikään surun merkki saanut todistaa hänen iloaan vastaan. ST 214.1

Kun kulkue hitaasti eteni katujen tungoksessa, kansa ihmetteli hänen kasvojensa ja käyttäytymisensä ilmaisemaa huoletonta rauhaa ja voiton- riemua. “Hän muistuttaa temppelissä istuvaa, joka miettii pyhiä asioita”, sanottiin. ^{205Wylie, mt. 13. kirja, 9. luku.} ST 214.2

Berquin yritti puhua polttoroviolta muutamia sanoja kansalle; mutta puheen seurauksia pelkäävät munkit alkoivat huutaa, ja sotilaat alkoivat kalisuttaa aseitaan, niin että marttyyrin ääni hukkui meluun. Täten sivistyneen Pariisin korkein kirjallinen ja kirkollinen arvovalta antoi vuonna 1529 vuoden 1793 kansalle halveksittavan esimerkin kuolevan pyhien sanojen tukahduttamisesta polttoroviolla. ^206Ibid. ST 214.3

Berquin tukehtui, ja liekit kuluttivat hänen ruumiinsa. Tieto hänen kuolemastaan tuotti surua uskonpuhdistuksen ystäville kaikkialla Ranskassa. Mutta hänen esimerkkinsä ei mennyt hukkaan. Totuuden todistajat sanoivat: “Mekin olemme valmiit iloiten kuolemaan, kiinnittäen katseemme tulevaan elämään.”^{207D'Aubigne, emt. 2. kirja, 19. luku.} ST 214.4

Meauxissa puhjenneen vainon aikana riistettiin uskonpuhdistuksen opettajilta saarnalupa, ja he lähtivät muille kentille. Lefevre matkusti jonkin ajan kuluttua Saksaan. Farel palasi Itä-Ranskassa olevaan syn- tymäkaupunkiinsa levittämään valoa lapsuutensa kotiseudulle. Tiedot Meauxin tapahtumista olivat saapuneet sinne, ja totuus, jota Farel pelottomalla innolla julisti, sai kuulijoita. Viranomaiset yllytettiin pian häntä vaientamaan, ja hänet karkoitettiin kaupungista. Hän ei voinut enää toimia julkisesti, mutta hän kulki tasankojen ja kylien halki, opettaen yksityisissä asunnoissa ja syrjäisillä niityillä ja löytäen turvapaikan metsistä ja kallioiden luolista, joissa hän poikavuosinaan oli usein oleskellut. Jumala valmisti häntä suurempia koetuksia varten. “Kärsimyksiä, vainoja ja saatanan salajuonia, joista minua varoitettiin, ei ole puuttunut”, hän sanoi. “Ne ovat olleet paljon vaikeampia kuin omin voimin olisin voinut kantaa; mutta Jumala on isäni. Hän on antanut ja on aina antava minulle kaiken tarvitsemani voiman.”^{208Emt. 12. kirja, 9. luku.} ST 214.5

Samoin kuin apostolien päivinä, vaino oli “koitunutkin evankeliumin menestykseksi”. Fil. 1: 12. Pariisista ja Meauxista karkoitettuina “ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa”. Apt. 8: 4. Tällä tavalla valo levisi moniin Ranskan syrjäisiin maakuntiin. ST 217.1