Patriarkat Ja Profeetat

Luku 64—Daavid pakolaisena

Goljatin surmaamisen jälkeen Saul piti Daavidin luonaan eikä päästänyt häntä palaamaan isänsä kotiin. Tähän aikaan “kiintyi Joonatan kaikesta sielustaan Daavidiin, ja Joonatan rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa”. He solmivat keskenään veljesliiton, ja kuninkaan poika “riisui viitan, joka hänellä oli yllänsä, ja antoi sen Daavidille, ja samoin takkinsa, vieläpä miekkansa, jousensa ja vyönsä”. Näin Daavidin asema tuli vastuullisemmaksi, mutta hän pysyi yhä vaatimattomana ja sekä kansan että kuningashuoneen suosiossa. PJP 636.1

“Daavid lähti, minne vain Saul hänet lähetti, ja hän menestyi. Niin Saul asetti hänet sotamiesten päälliköksi.” Daavid oli harkitseva ja uskollinen, ja Jumala näytti ilmeisesti siunaavan häntä. Saul totesi toisinaan olevansa kykenemätön hallitsemaan Israelia, ja hänestä tuntui että valtakunta olisi turvatumpi, jos hänellä olisi seurassaan joku sellainen, joka saisi ohjeita Herralta. Saul toivoi yhteydellään Daavidiin varmistavansa myös oman turvallisuutensa. Koska Herra suosi ja suojeli Daavidia, Saulkin varjeltuisi hänen seurassaan, kun lähtisi hänen kanssaan sotaan. PJP 636.2

Jumala oli näin kaitselmuksessaan johtanut Daavidin Saulin yhteyteen. Kuninkaan palveluksessa Daavid tutustuisi asioihin jo ennen ryhtymistään suureen tehtäväänsä. Näin hän saisi myös kansan luottamuksen. Ne vaikeudet, joihin hän joutuisi Saulin vihamielisyyden takia, saisivat hänet tuntemaan riippuvuutensa Jumalasta ja luottamaan kokonaan häneen. Joonatanin ja Daavidin välinen ystävyys oli niinikään Jumalan sallimusta., joka koitui Israelin tulevan hallitsijan varjelukseksi. Tällä tavoin Jumala toteutti armon suunnitelmaansa sekä Daavidin että Israelin kansan hyväksi. PJP 636.3

Saul ei kuitenkaan pysynyt kauan ystävällisenä Daavidille. Kun he palasivat yhdessä filistealaisia vastaan käymästään taistelusta, “menivät naiset kaikista Israelin kaupungeista laulaen ja karkeloiden kuningas Saulia vastaan, riemuiten, vaskirum- puja ja kymbaaleja lyöden”. Toinen ryhmä viritti laulun: “Saul voitti tuhat”, johon toinen vuorollaan vastasi: “Mutta Daavid kymmenen tuhatta.” Tällöin tunkeutui kateuden pahahenki kuninkaan sydämeen. Hän suuttui siitä, että Israelin naiset ylistivät laulullaan Daavidia enemmän kuin häntä. Sen sijaan että olisi hälventänyt mielestään nämä kateelliset ajatukset, hän ilmaisi luonteensa heikkouden ja huudahti: “Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt puuttuu häneltä enää vain kuninkuus.” PJP 637.1

Eräänä Saulin luonteen suurena puutteena oli se, että hän halusi kovin mielellään saada osakseen tunnustusta. Tämä halu vaikutti ratkaisevasti hänen tekoihinsa ja ajatuksiinsa; hän toivoi aina, että häntä kiitettäisiin ja kehuttaisiin. Kansansuosio riitti määräämään hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä. Kukaan ei ole turvattu eläessään vain toisten mieliksi tavoittelematta ensin Jumalan hyväksymistä. Kunnianhimoisena Saul halusi ihmisten asettavan hänet etusijalle, ja kuunnellessaan tätä ylistyslaulua kuningas vakuuttui mielessään siitä, että Daavid voittaisi kansan puolelleen ja pääsisi hallitsemaan hänen sijastaan. PJP 637.2

Saul päästi kateuden myrkyttämään mielensä. Vaikka profeetta Samuel oli opettanut hänelle, ettei kukaan voisi estää Jumalaa toteuttamasta mitä tahansa suunnitelmaansa, kuningas osoitti olevansa täysin tietämätön Jumalan suunnitelmista ja voimasta. Israelin hallitsija kohdisti oman tahtonsa Kaikkivaltiaan tahtoa vastaan. Hallitessaan Israelin valtakuntaa Saul ei ollut oppinut, että hänen olisi pitänyt hallita myös omaa mieltään. Hän jätti järkensä mielijohteiden hallintaan, kunnes raivoisa intohimo tempaisi hänet valtaansa. Hän sai raivonpuuskia, joiden vallassa hän oli valmis tappamaan jokaisen, joka uskalsi vastustaa hänen tahtoaan. Raivokohtausten jälkeen hän vaipui taas synkkämieliseen itsensä halveksimiseen, ja tunnonvaivat raastoivat hänen sieluaan. PJP 637.3

Hän kuunteli mielellään Daavidin kanteleensoittoa, joka tuntui saavan pahan hengen poistumaan ainakin vähäksi aikaa. Mutta eräänä päivänä, kun nuorukainen jälleen palveli häntä ja näppäili sulosointuja kanteleestaan Jumalaa ylistävän laulunsa säestykseksi, Saul sinkosi äkkiä keihäänsä kohti soittajaa aikoen ottaa hänet hengiltä. Jumala varjeli kuitenkin Daavidia. Hän pääsi vahingoittumattomana pakenemaan hurjistuneen kuninkaan raivoa. PJP 638.1

Sitä mukaa kuin Saulin viha Daavidia kohtaan yltyi, hän alkoi yhä kiihkeämmin vaania tilaisuutta hänen tappamiseensa, mutta kaikki hänen Herran voideltua vastaan laatimansa suunnitelmat raukesivat tyhjiin. Saul jättäytyi häntä hallitsevan pahan hengen valtaan, mutta Daavid luotti Häneen, joka on suuri neuvossa ja voimallinen auttamaan. “Herran pelko on viisauden alku” (Sanani. 9: 10), ja Daavid rukoili alati Jumalaa, että voisi kaikessa noudattaa hänen tahtoaan. PJP 638.2

Vapautuakseen kilpailijastaan kuningas “toimitti hänet luotansa ja teki hänet tuhannenpäämieheksi. — — Mutta koko Israel ja Juuda rakasti Daavidia.” Kansa havaitsi piankin, että Daavid oli pätevä ja hoiti kaikki hänelle uskotut tehtävät viisaasti ja taitavasti. Tämän nuoren miehen neuvot olivat viisaita ja tahdikkaita, ja niiden seuraaminen osoittautui turvalliseksi. Sen sijaan Saulin ratkaisut olivat ajoittain epäluotettavia, eivätkä hänen päätöksensä olleet viisaita. PJP 638.3

Vaikka Saul aina kärkkyikin tilaisuutta Daavidin tuhoamiseen, hän silti pelkäsi häntä, koska Herra niin ilmeisesti oli hänen kanssaan. Daavidin nuhteeton luonne vain kiihdytti kuninkaan vihaa, jolle jo Daavidin elämä ja läsnäolokin tuntui olevan moitteeksi, koska se niin jyrkästi poikkesi edukseen hänen omasta luonteestaan. Kateus teki Saulin onnettomaksi ja hänen nöyrän alamaisensa elämän uhatuksi. Miten sanomattoman paljon pahaa onkaan tämä huono luonteenpiirre aikaansaanut maailmassamme! Saulin sydämessä oli samaa vihollisuutta, mikä syttyi Kainissa hänen veljeään Aabelia vastaan, koska AabeIin teot olivat vanhurskaat ja Jumala hyväksyi hänet, ja hänen omat tekonsa olivat pahat eikä Herra voinut siunata häntä. Kateus juontuu ylpeydestä, ja mieleen pesiytyneenä se johtaa vihaan ja lopulta kostoon ja murhaan. Saatana ilmaisi oman luonteensa kiihottamalla Saulin vihaamaan raivoisasti sellaista, joka ei koskaan ollut tehnyt hänelle mitään pahaa. PJP 638.4

Kuningas piti tarkoin silmällä Daavidia toivoen pääsevänsä saattamaan hänet häpeään jonkin tahdittomuuden tai harkitsemattomuuden perusteella. Hän katsoi voivansa olla tyytyväinen vasta saatuaan nuorukaisen surmatuksi, niin että kansakin pitäisi hänen pahaa tekoaan oikeutettuna. Hän viritti ansan Daavidille kehottamalla tätä kiihdyttämään sotaa filistealaisia vastaan ja lupaamalla hänelle palkkioksi urhoollisuudestaan vanhimman tyttärensä. Tähän tarjoukseen Daavid vastasi vaatimattomasti: “Mikä minä olen, mikä on minun elämäni ja mikä on isäni suku Israelissa, että minä tulisin kuninkaan vävyksi?” Mutta kuningas ilmaisi taas vilpillisyytensä antamalla prinsessan vaimoksi toiselle. PJP 639.1

Saul sai toisen tilaisuuden juonitella kilpailijaansa vastaan, kun hänen nuorin tyttärensä Miikal rakastui Daavidiin. Tälle tarjottiin nyt Miikalin kättä sillä ehdolla, että hän esittäisi todisteen tietyn vihollismäärän surmaamisesta. “Saul ajatteli kaataa Daavidin filistealaisten käden kautta”, mutta Jumala suojeli palvelijaansa. Daavid palasi taistelusta voittajana ja pääsi kuninkaan vävyksi. “Saulin tytär Miikal rakasti häntä”, ja raivostunut kuningas huomasi salahankkeensa vain korottaneen hänet, jonka hän halusi tuhota. Hän oli nyt entistä varmempi siitä, että tämä oli se mies, jonka Herra oli sanonut olevan häntä parempi ja joka nousisi valtaistuimelle hallitsemaan Israelia hänen sijastaan. Luopuen kaikesta teeskentelystään hän käski Joonatania ja hovin palvelijoita surmaamaan sen, jota hän vihasi. PJP 639.2

Joonatan ilmaisi kuninkaan aikeen Daavidille ja pyysi tätä piiloutumaan niin kauaksi aikaa, että hän saisi pyydetyksi isäänsä säästämään Israelin vapauttajan hengen. Hän esitti kuninkaalle, mitä Daavid oli tehnyt pelastaakseen kansakunnan maineen ja jopa olemassaolon, ja joka surmaisi sen, jota Jumala oli käyttänyt lyömään hajalle heidän vihollisensa, syyllistyisi hirveään rikokseen. Tämä kosketti kuninkaan omaatuntoa, ja hänen sy- dämensä heltyi. “Ja Saul vannoi: ‘Niin totta kuin Herra elää, häntä ei surmata.’” Daavid tuotiin Saulin luo, ja hän palveli hovissa entiseen tapaan. PJP 639.3

Kun israelilaisten ja filistealaisten välillä syttyi jälleen sota, oli Daavid johtamassa joukkojaan vihollista vastaan. Heprealaiset saivat suuren voiton, ja kansa ylisti hänen viisauttaan ja sankaruuttaan. Tämä lisäsi vain Saulin katkeruutta häntä kohtaan. Nuoren miehen taas kerran soittaessa kanneltaan kuninkaalle koko palatsin kaikuessa sen sulosoinnuista valtasi vihan puuska Saulin ja hän sinkosi keihään Daavidia kohti aikoen sillä naulita soittajan seinään. Mutta Herran enkeli työnsi kuolettavan aseen sivuun. Daavid pääsi pakenemaan kotiinsa. Saul lähetti paikalle miehiä väijymään ja aamulla hänen ulos tullessaan tappamaan hänet. PJP 640.1

Mutta Miikal ilmoitti Daavidille isänsä aikeen. Hän kehotti miestään pakenemaan henkensä edestä ja laskemalla hänet alas ikkunasta auttoi häntä pääsemään pakoon. Daavid pakeni Samuelin luo Raamaan, ja kuninkaan epäsuosioon joutumista pelkäämättä profeetta otti hänet hoiviinsa. Samuelin koti oli rauhallinen paikka verrattuna kuninkaallisen palatsin hälinään. Täällä kukkuloiden keskellä kunnioitettu Herran palvelija jatkoi toimintaansa. Hänellä oli seurassaan joukko näkijöitä, jotka tutkivat tarkoin Jumalan tahtoa ja kuuntelivat kunnioittavasti Samuelin suullista opetusta. Arvokkaita olivat nekin opetukset, joita Daavid sai tältä Israelin opettajalta. Daavid ei uskonut, että Saul tohtisi lähettää joukkojaan tunkeutumaan tähän pyhään paikkaan, mutta synkkämieliselle ja epätoivoiselle kuninkaalle ei mikään paikka näyttänyt enää olevan pyhä. Daavidin oleskelu Samuelin luona herätti kuninkaassa kateutta, ja hän pelkäsi koko Israelin kunnioittaman Jumalan profeetan käyttävän vaikutusvaltaansa Saulin kilpailijan hyväksi. Saatuaan tiedon Daavidin olinpaikasta kuningas lähetti miehiä noutamaan hänet Gibeaan, missä hän aikoi toteuttaa murha-aikeensa. PJP 640.2

Matkaan lähtevien sanansaattajien tarkoituksena oli Daavidin surmaaminen, mutta Saulia korkeampi piti heitä valvonnassaan. Näkymättömät enkelit kohtasivat heidät samoin kuin Bileamin, kun tämä oli menossa kiroamaan Israelia. Miehet alkoivat lausua profeetallisia ennustuksia tulevista tapahtumista ja ylistivät Herran kunniaa ja majesteettiutta. Näin Jumala teki tehottomaksi ihmisen vihan ja ilmaisi pahuutta hillitsevän voimansa sulkemalla palvelijansa enkelten suojaan. PJP 640.3

Saul sai tästä tiedon odottaessaan innokkaasti saavansa Daavidin valtaansa. Mutta sen sijaan, että olisi tulkinnut tämän Jumalan nuhteeksi, hän suuttui entistä enemmän ja lähetti toiset miehet asialle. Nämäkin Jumalan Henki otti valtaansa ja sai heidät profetoimaan yhdessä edellisen ryhmän kanssa. Kuningas lähetti vielä kolmannen ryhmän, mutta sen tavattua profeettain joukon senkin jäsenet joutuivat jumalallisen vaikutuksen alaisiksi ja niin hekin profetoivat. Silloin Saul päätti lähteä itse, sillä hänen kiivas vihansa oli yltynyt hillittömäksi. Hän päätti ettei enää jäisi odottamaan mitään uutta tilaisuutta Daavidin surmaamiseen. Niin pian kuin hän vain saisi hänet näkyviinsä, hän tappaisi hänet omin käsin seurauksista välittämättä. PJP 641.1

Mutta Jumalan enkeli kohtasi hänet matkalla ja otti hänet valvontaansa. Jumalan Henki piti häntä vallassaan, ja hän jatkoi matkaansa rukoillen ääneen Jumalaa, väliin ennustaen ja laulaen pyhiä sävelmiä. Hän ennusti Messiaasta, joka tulisi maailman Lunastajana. Saavuttuaan profeetan kotiin Raamaan hän riisui ne vaatteensa, jotka ilmaisivat hänen asemansa, ja makasi koko sen päivän ja yön Samuelin ja hänen oppilaidensa edessä jumalallisen Hengen vaikutuksen alaisena. Paikalle kokoontui väkeä ihmettelemään outoa näkyä, ja tästä kuninkaan tapauksesta kerrottiin laajalti. Näin tuli jälleen, hänen hallituskautensa lähestyessä loppuaan, sananparreksi Israelissa se että Saulkin oli profeettain joukossa. PJP 641.2

Vainoojan hanke raukesi taas tyhjiin. Hän vakuutti Daavidille pysyvänsä nyt sovussa hänen kanssaan, mutta Daavid ei enää juuri luottanut kuninkaan katumukseen. Hän käytti tätä tilaisuutta paetakseen ennen kuin kuningas muuttaisi taas mieltään kuten ennenkin. Mutta hänen mieltään ahdisti, sillä hän halusi vielä kerran tavata ystävänsä Joonatanin. Tietoisena syyttömyydestään hän hakeutui kuninkaan pojan luo ja esitti hänelle mitä liikuttavimman vetoomuksensa. “Mitä minä olen tehnyt”, hän kysyi. “Mitä vääryyttä, mitä syntiä minä olen tehnyt sinun isääsi vastaan, kun hän väijyy henkeäni?” Joonatan uskoi, että isä oli muuttanut mielensä eikä enää aikonut surmata Daavidia. Ja PJP 641.3

Joonatan sanoi hänelle: “Pois se! Et sinä kuole. Katso, isäni ei tee mitään, suurta eikä pientä, ilmoittamatta minulle. Miksi sitten isäni salaisi minulta tämän? Ei ole niin.” Jumalan voiman merkittävän ilmauksen jälkeen Joonatan ei voinut uskoa, että hänen isänsä enää tahtoisi vahingoittaa Daavidia, koska se merkitsisi jo avointa kapinaa Jumalaa vastaan. Mutta sekään ei saanut Daavidia vakuuttuneeksi. Kovin vakavana hän vakuutti Joonatanille: “Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä itse elät: on vain askel minun ja kuoleman välillä.” PJP 642.1

Uudenkuun aikaan vietettiin Israelissa pyhää juhlaa. Tämä juhla osui Daavidin ja Joonatanin keskustelua seuranneeksi päiväksi. Tässä juhlassa odotettiin näiden molempien nuorten miesten istuvan kuninkaan pöydässä, mutta Daavid pelkäsi olla saapuvilla, ja niin järjestettiin asia niin, että hän kävisi tapaamassa veljiään Beetlehemissä. Palattuaan hänen piti kätkeytyä kedolle lähelle juhlapaikkaa. Koska hän oli ollut kolme päivää poissa kuninkaan näkyvistä, Joonatan ottaisi selvää sen vaikutuksesta Sauliin. Jos tämä kyselisi lisäin pojan poissaolon syytä, Joonatanin tuli kertoa hänen menneen kotiinsa osallistuakseen isänsä suvun uhrijuhlaan. Ellei kuningas siitä mitenkään ärhentyisi vaan sanoisi: “Hyvä on”, silloin Daavidin olisi turvallista palata hoviin. Mutta jos hän raivostuisi hänen poissaolostaan, Daavidin olisi parasta paeta. PJP 642.2

Juhlan ensimmäisenä päivänä kuningas ei kysellyt mitään Daavidin poissalon johdosta, mutta kun hänen paikkansa oli tyhjä toisenakin päivänä, hän kysyi: “‘Miksi ei lisäin poika ole eilen eikä tänään tullut aterialle?’ Joonatan vastasi Saulille: Daavid pyysi minulta, että saisi mennä Beetlehemiin; hän sanoi: “Salli minun mennä, sillä meillä on suvun teurasuhrit kaupungissa, ja veljeni itse on käskenyt minut sinne; jos minä siis olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin päästä minut katsomaan veljiäni.” Sentähden hän ei ole tullut kuninkaan pöytään.’” Tämän kuultuaan Saul vihastui hillittömästi. Hän väitti, että niin kauan kuin Daavid oli elossa, Joonatan ei pääsisi Israelin valtaistuimelle, ja hän vaati, että Daavid noudettaisiin heti surmattavaksi. Joonatan koetti jälleen puhua ystävänsä puolesta: “Miksi hänet on surmattava? Mitä hän on tehnyt?” Tämä vetoomus vain kiihdytti kuninkaan raivon entistä saatanallisemmaksi, ja niin hän sinkautti Daavidin surmaksi aiotun keihäänsä omaa poikaansa kohti. PJP 642.3

Kun prinssi suruissaan ja harmissaan poistui kuninkaan luota, hän ei ollut enää juhlan vieraana. Murheissaan hän asteli sovitulle paikalle, jossa Daavidin oli määrä saada tietää, mitä kuningas aikoi tehdä hänelle. Ystävykset lankesivat toistensa kaulaan ja itkivät katkerasti. Kuninkaan raivoisa intohimo synkensi nuorten miesten elämän, niin että he olivat pakahtua suruunsa. Heidän erotessaan toisistaan Daavidin korviin jäivät kaikumaan Joonatanin jäähyväissanat: “Mene rauhassa. Niin on, kuin me molemmat olemme vannoneet Herran nimeen ja sanoneet: ‘Herra on todistaja meidän välillämme, minun ja sinun, ja minun jälkeläisteni ja sinun jälkeläistesi välillä iankaikkisesti.’” PJP 643.1

Kuninkaan poika palasi Gibeaan, ja Daavid kiiruhti Benjaminin heimolle kuuluvaan Noobin kaupunkiin, jonne matkaa oli vain muutama kilometri. Pyhäkkö oli siirretty sinne Siilosta, ja ylipappi Ahimelek suoritti siellä palvelustaan. Daavid ei osannut hakea itselleen pakopaikkaa muualta kuin Jumalan palvelijan luota. Pappi katseli häntä hämmästyneenä, koska hän saapui paikalle kovassa kiireessä ja näköjään yksin ja kasvoiltaankin kovin huolestuneen ja surullisen näköisenä. Hän kyseli tulijan asiaa. Nuori mies sai alituiseen pelätä ilmituloa ja turvautui äärimmäisessä hädässään valheeseen. Hän kertoi papille, että kuningas oli lähettänyt hänet salaiselle ja hyvin kiireiselle asialle. Näin hän ilmaisi heikon uskonsa Jumalaan, ja hänen syntinsä aiheutti ylipapin kuoleman. Jos Ahimelek olisi saanut kuulla, miten asiat todella olivat, hän olisi osannut väistää kuoleman. Jumala vaatii, että totuudellisuus on tunnusomaista hänen kansalleen suurimmankin vaaran hetkellä. Daavid pyysi papilta viittä leipää. Jumalan miehen hallussa ei ollut muuta kuin Herralle pyhitettyä leipää, mutta Daavidin onnistui hälventää hänen epäröintinsä ja saada leipää nälkänsä tyydyk- keeksi. PJP 643.2

Mutta nyt ilmaantui uusi vaara. Jumalanpalveluksen paikassa sattui olemaan lupauksiaan täyttämässä Saulin paimenten päämies Dooeg, joka oli kääntynyt heprealaisten uskoon. Nähdessään tämän miehen Daavid päätti lähteä etsimään jotakin muu- ta turvapaikkaa ja hankkia itselleen aseen, jolla voisi puolustaa itseään tarpeen tullen. Hän pyysi Ahimelekiltä miekkaa ja sai kuulla, ettei tällä ollut muuta kuin Goljatin miekka, jota oli säilytetty muistona pyhäkössä. Silloin Daavid sanoi: “Ei ole toista sen vertaista; anna se minulle.” Hän tunsi rohkaistuvansa tarttuessaan miekkaan, jota hän oli käyttänyt kaataessaan filistealaisten sotaurhon. PJP 643.3

Daavid pakeni Gatin kuninkaan Aakiin luo, koska hänestä oli turvallisempaa oleilla kansansa vihollisten parissa kuin Saulin valta-alueella. Mutta Aakiille kerrottiin että Daavid oli se mies, joka vuosia aikaisemmin oli lyönyt filistealaisten parhaan soturin kaksintaistelussa; ja nyt oli Israelin vihollisilta turvaa etsinyt joutunut suureen vaaraan. Mutta tekeytymällä mielipuoleksi hänen onnistui pettää vihollisensa ja päästä pakoon. PJP 644.1

Daavidin ensimmäinen virhe oli se, ettei hän luottanut Jumalaan Noobissa, ja toinen oli hänen vilpillisyytensä Aakiin luona. Daavidissa oli ilmennyt jaloja luonteenpiirteitä, ja hänen siveellinen kunnollisuutensa oli saattanut hänet kansan suosioon. Mutta joutuessaan koetuksiin hän menetti hetkeksi uskonsa ja osoitti inhimillisen heikkoutensa. Hän piti jokaista miestä vakoojana ja petturina. Vaikeassa tilanteessa Daavid oli kiinnittänyt uskon katseensa lujasti Jumalaan ja voittanut filistealaisen jättiläisen. Hän uskoi Jumalaan ja toimi hänen nimessään. Mutta jouduttuaan takaa-ajetuksi ja vainotuksi hän suuressa ahdingossa miltei menetti taivaallisen Isänsä näkyvistään. PJP 644.2

Kuitenkin Daavid sai tästä kokemuksesta hyvän opetuksen. Se auttoi häntä huomaamaan, miten heikko hän oli ja miten välttämätöntä hänen oli aina nojautua Jumalaan. Oi miten kallisarvoista onkaan Jumalan Hengen suloinen vaikutus, joka tulee masentuneiden tai epätoivoon joutuneiden osaksi rohkaisten arkoja, vahvistaen heikkoja ja auttaen Herran koeteltuja palvelijoita rohkaistumaan! Oi minkälainen Jumala meillä onkaan, kun hän niin hellästi kohtelee erehtyviä ja vastoinkäymisten tullen jaksaa olla niin kärsivällinen ja jonkin suuren surun valtaan joutuessamme niin lempeän rakastava! PJP 644.3

Aina kun Jumalan lapset epäonnistuvat, syynä on heidän uskon puutteensa. Silloin kun varjot peittävät sielun ja tarvitsemme valoa ja opastusta, meidän on katsottava ylöspäin; pimeyden tuolla puolen on valoisaa. Daavidin ei olisi pitänyt hetkeksikään lakata luottamasta Jumalaan. Hänellä oli kyllin syytä luottaa häneen: hän oli Herran voideltu, ja vaarojen keskellä Jumalan enkelit olivat suojelleet häntä. Häntä oli rohkaistu tekemään sankaritekoja. Jos hän olisi lakannut ajattelemasta sitä täpärää tilannetta mihin oli joutunut ja olisi ajatellut Jumalan voimaa ja valtasuuruutta, hän olisi pysynyt tyynenä kuoleman varjojen keskellä ja olisi luottavasti voinut toistaa Herran lupauksen: “Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju” (Jes. 54: 10). PJP 644.4

Saulin takaa-ajamana Daavid etsi turvapaikkaa Juudan vuoristosta. Hänen onnistui paeta Adullamin luolaan, jota vähäi- sinkin voimin saattoi puolustaa suurtakin vihollisjoukkoa vastaan. “Ja kun hänen veljensä ja koko hänen isänsä perhe kuulivat sen, tulivat he sinne hänen luoksensa.” Daavidin kotiväki ei voinut tuntea oloaan turvatuksi tietäessään, että Saul saattoi milloin tahansa kohdistaa epäoikeudenmukaiset epäluulonsa heihin vain sen perusteella, että he olivat Daavidin sukulaisia. He olivat nyt varmistuneet siitä — ja se alkoi olla jo yleisesti tunnettua Israelissa — että Jumala oli valinnut Daavidin kansansa tulevaksi hallitsijaksi. Niinpä he uskoivat olevansa hänen luonaan paremmassa turvassa, vaikka hän olikin pakolaisena yksinäisessä luolassa, kuin kateellisen kuninkaan hulluuden ja uhan alaisina. PJP 645.1

Adullamin luolassa oleskelevien perheenjäsenten kesken vallitsi myötätuntoisen sopuisa ja lämminhenkisen rakkauden ilmapiiri. lisäin poika saattoi virittäytyä kanneltaan näppäillen laulamaan: “Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!” (Ps. 133: 1). Hän oli joutunut kokemaan epäluottamuksen katkeruutta omien veljiensäkin taholta, ja kun epäsopu oli nyt vaihtunut täyteen sopuun, se ilahdutti hänen mieltään pakomatkalla oltaessa. Tähän aikaan Daavid sepitti psalmin viisikymmentäseitsemän. PJP 645.2

Ennen pitkää Daavidin joukkoon liittyi sellaisia, jotka halusivat välttyä joutumasta kuninkaan harjoittaman kiristyksen uhreiksi. Monet olivat menettäneet luottamuksensa Israelin hallitsijaan, sillä he saattoivat havaita, ettei hän ollut enää Juma- lan Hengen johdossa. Ja niin Daavidin turviin kokoontui “kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, ja hän rupesi heidän päämiehekseen. Näin liittyi häneen noin neljäsataa miestä.” Daavidilla oli tässä nyt oma pieni valtakuntansa, jossa vallitsi kuri ja järjestys. Mutta vuoriston suojassakaan hän ei tuntenut oloaan läheskään turvalliseksi, sillä hän sai sinne jatkuvasti viestejä siitä, ettei kuningas ollut luopunut murhahankkeistaan. PJP 645.3

Daavid löysi vanhemmilleen turvapaikan Mooabin kuninkaan luota, ja sen jälkeen hän itse siirtyi Herran profeetan varoittamana luolasuojastaan Heretin metsään. Nämä Daavidin vaiheet eivät olleet tarpeettomia eivätkä hyödyttömiä. Hän sai Jumalalta kurinalaista opetusta, joka teki hänestä sekä viisaan joukkojen johtajan että armollisen kuninkaan. Pakolaisryhmänsä johdossa hän harjaantui siihen tehtävään, jota hoitamaan Saul oli tulossa täysin kelvottomaksi murhahimonsa ja sokean kiihkonsa takia. Ihmisten ei ole mahdollista poiketa Jumalan ohjeista ja silti pysyä niin tyyninä ja viisaina, että voisivat toimia oikeudenmukaisesti ja harkitsevasti. Pelottavinta ja toivottominta mielettömyyttä on ihmisviisauden noudattaminen vailla Jumalan viisauden opastusta. PJP 646.1

Saul oli valmistautunut saamaan Daavidin satimeen ja vangituksi hänen ollessaan Adullamin luolassa, ja kun kävi ilmi, että Daavid oli poistunut siitä turvapaikastaan, se sai kuninkaan raivoihinsa. Hän ei voinut käsittää, miten Daavid saattoi pakoilla häntä muutoin kuin sellaisten pettureiden avulla, jotka hänen omasta leiristään veivät lisäin pojalle tietoja hänen lähestymisestään ja aikeistaan. PJP 646.2

Hän vakuutti neuvonantajilleen, että häntä vastaan oli suunnattu salaliitto, ja lupaamalla runsaita lahjoja ja korkeita virkoja hän lahjoi heidät ilmaisemaan, ketkä hänen kansastaan olivat ystävystyneet Daavidin kanssa. Edomilainen Dooeg ryhtyi ilmiantajaksi. Kunnianhimoisena ja ahneena sekä vihaisena papille, joka oli nuhdellut häntä synnistä, Dooeg kertoi Daavidin käyneen Ahimelekin luona. Hän esitti asian siinä valossa, että sai Saulin vihastumaan Jumalan mieheen. Tuon helvetistä syttyneen pahanilkisen kielen sanat kiihdyttivät Saulin mielen pahimpia intohimoja, kunnes hän raivonsa vimmassa käski tuhota papin koko perheen. Hirvittävä käsky toteutettiin. Kuninkaan määräyksestä Dooeg surmasi omin käsin Ahimelekin ja koko hänen isänsä suvun “kahdeksankymmentä viisi pellavakasukkaa kantavaa miestä”. PJP 646.3

“Myös pappiskaupungin Noobin asukkaat hän surmasi miekan terällä, sekä miehet että naiset, sekä lapset että imeväiset; jopa raavaat, aasit ja lampaatkin.” Näin saattoi Saul menetellä ollessaan saatanan valvonnassa. Kun Jumala oli ilmoittanut amalekilaisten täyttäneen syntimittansa ja käski hänen hävittää heidät perin pohjin, hän katsoi olevansa liian sääliväinen toimeenpanemaan jumalallista tuomiota. Mutta nyt hän Jumalan käskemättä ja saatanan ohjauksessa saattoi surmata Herran papit ja hävittää Noobin asukkaat. Näin turmeltuu ihminen mieleltään hyljättyään Jumalan johdatuksen. PJP 647.1

Tämä teko herätti kauhua koko Israelissa. Tämän tihutyön oli aikaansaanut heidän valitsemansa kuningas, ja hän oli vain toiminut Jumalaa pelkäämättömien pakanakuninkaiden tavoin. Arkki oli vielä heidän keskuudessaan, mutta papit, joilta he olivat kysyneet neuvoa, oli surmattu miekan terällä. Mitähän tästä vielä seuraisi? PJP 647.2