Patriarkat Ja Profeetat

Luku 61—Saulin hylkääminen

Saul ei ollut kestänyt uskon koetta Gilgalissa ahdinkotilantees- sa, vaan oli tuottanut häpeää Jumalan palvelukselle. Mutta hänen virheensä olivat vielä korjattavissa, ja siksi Herra antoi hänelle vielä tilaisuuden oppia varauksitta uskomaan hänen sanaansa ja tottelemaan hänen käskyjään. PJP 613.1

Profeetan nuhdellessa Saulia Gilgalissa tämä ei pitänyt menet- telyään kovinkaan synnillisenä. Häntä oli mielestään kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, ja hän koetti puolustella tekojaan ja selitellä virhettään. Sen jälkeen hän ei ollut paljonkaan yhteydessä profeettaan. Samuel rakasti Saulia kuin omaa poikaansa, ja luonteenlaadultaan uskaliaana ja kiihkeänä Saul puolestaan piti profeettaa suuressa arvossa. Mutta hän pahastui Samuelin nuhteesta ja karttoi sen jälkeen häntä mahdollisimman paljon. PJP 613.2

Mutta Herra lähetti palvelijansa esittämään Saulille vielä erään sanoman. Tottelemalla tämä voisi vielä osoittaa olevansa uskollinen Jumalalle ja kelvollinen käymään Israelin edellä. Samuel tuli kuninkaan luo ja esitti hänelle Herran sanan. Jotta monarkki käsittäisi, että käskyä oli välttämättä noudatettava, Samuel ilmoitti selvästi puhuvansa Jumalan toimeksiannosta, samalla arvovallalla, jolla Saul oli kutsuttu kuninkaaksi. Profeetta lausui: “Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amale- kille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” Erämaassa amalekilaiset olivat ensimmäisinä ryhtyneet sotimaan Israelia vastaan, ja tämän synnin vuoksi ja koska he hylkäsivät Jumalan ja alentuivat palvelemaan epäjumalia, Herra oli Mooseksen kautta julistanut heidän tuomionsa. Jumalan ohjeiden mukaisesti heidän monet julmuutensa Israelia kohtaan oli kirjoitettu muistiin samoin kuin niihin liittyvä käsky: “Pyyhi pois Amalekin muisto taivaan alta. Älä tätä unhota” (5 Moos. 25: 19). Tämän tuomion täytäntöönpanoa oli pidätelty neljäsataa vuotta, mutta amalekilaiset eivät olleet luopuneet synneistään. Herra tiesi, että tämä jumalaton kansa hävittäisi jos mahdollista hänen kansansa ja palvontansa maan päältä. Nyt oli tullut aika, jolloin tuo niin kauan pitkitetty tuomio pantaisiin täytäntöön. PJP 613.3

Kun Jumala on pitkämielinen jumalattomia kohtaan, niin nämä rohkaistuvat jatkamaan rikkomuksiaan, mutta pitkästä viipymisestään huolimatta heidän rangaistuksensa on varma ja hirvittävä. “Sillä Herra nousee niinkuin Peräsimin vuorella, hän kiivastuu niinkuin Gibeonin laaksossa tehdäkseen työnsä, oudon työnsä, toimittaakseen tekonsa, kumman tekonsa” (Jes. 28:21). Armolliselle Jumalallemme rankaiseminen on “kumma teko”. “Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33: 11). “Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta” (2 Moos. 34: 6, 7). Vaikkei hän olekaan kostonhaluinen, hän kyllä rankaisee lakinsa rikkojia. Hänen on pakko tehdä näin, jotta maan asukkaat varjeltuisivat täydelliseltä turmelukselta ja tuholta. Pelastaakseen muut hänen on poistettava synnin paaduttamat. “Herra on pitkämielinen ja suuri voimassansa, mutta Herra ei jätä rankaisematta” (Naah. 1:3). Hän nostaa maahan poljetun lakinsa jälleen oikeuteensa “ihmeellisillä teoilla — — vanhurskaudessa” (Ps. 65: 6). Ja juuri se, että hän vitkastelee oikeutensa toteuttamista, osoittaa niiden syntien suuruuden, jotka kerran saavat tuomionsa, sekä sen rangaistuksen ankaruuden, joka odottaa lain rikkojaa. PJP 614.1

Mutta rangaistessaankin Jumala oli armollinen. Amalekilaiset tuli hävittää, mutta heidän keskuudessaan asuvat keeniläi- set oli säästettävä. Vaikkei tämä kansa ollut täysin vapautunut epäjumalain palvonnasta, se palveli kuitenkin Jumalaa ja oli ystävällinen Israelille. Tästä heimosta oli Mooseksen lanko Hoobab, joka oli vaeltanut israelilaisten kanssa erämaassa ja jonka maaston tuntemus oli ollut heille suureksi avuksi. PJP 615.1

Filistealaisten kärsittyä tappion Mikmaassa Saul jatkoi sotimistaan heitä ja amalekilaisia sekä Mooabia, Ammonia ja Edo- mia vastaan. Kaikki nämä sotaretket olivat voitollisia. Ja saatuaan nyt käskyn lähteä voittamaan amalekilaiset hän julisti heti sodan. Hän kutsui kansan aseisiin, ja kun kutsuun liittyi nyt profeetan arvovalta hänen omansa lisäksi, Israelin miehet noudattivat sitä sankoin joukoin. Tälle retkelle ei sopinut lähteä voiton etuja ahnehtien, sillä israelilaiset eivät saisi taistelusta itselleen kunniaa eikä sotasaalista. Heidän oli lähdettävä sotaan vain täyttämään Jumalan käskyä ja olemaan amalekilaisille vain hänen rangaistustuomionsa täytäntöönpanijoita. Jumalan tarkoitus oli että kaikki kansat näkisivät sen kansan kukistumisen, joka oli uhmannut hänen valtiuttaan, ja huomaisivat hänen hävittäneen heidät juuri sen kansan avulla, jota he olivat halveksineet. PJP 615.2

“Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin. Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä. Mutta Saul ja väki säästivät Agagin sekä parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta; sitä he eivät tahtoneet vihkiä tuhon omaksi. Mutta kaiken karjan, mikä oli halpaa ja arvotonta, he vihkivät tuhon omaksi.” PJP 615.3

Amalekilaisten kukistaminen oli Saulin loistavin voitto, ja se oli omiaan jälleen herättämään henkiin sitä sydämen ylpeyttä, joka oli hänen suurin vaaransa. Nämä Jumalan viholliset oli käsketty tuhota perin juurin, mutta tämä käsky täytettiin vain osittain. Saul arveli kuninkaallisen sotavangin mukanaolon lisäävän voitollisen paluunsa juhlavuutta. Niinpä hän rohkeni seurata ympärillä asuvien kansojen tapaa ja jätti henkiin Agagin, amalekilaisten raivoisan ja sotaisan kuninkaan. Kansa säästi itselleen parhaat lampaat, raavaat ja juhdat muka uhratakseen ne Herralle. He halusivat kuitenkin käyttää näitä vain oman karjansa sijasta, jota näin haluttiin säästää. PJP 615.4

Saul oli nyt joutunut viimeiseen kokeeseensa. Päättämällä hallita riippumattomana yksinvaltiaana hän oli yltiöpäisesti toiminut vastoin Jumalan tahtoa ja osoittautunut kelvottomaksi hallitsemaan Herran sijaiskuninkaana. Mutta Saulin marssiessa joukkoineen kotiin voitonhuumassaan profeetta Samuelin kodissa oltiin kovin huolestuneita. Hän oli saanut Herralta sanoman, jossa tämä pahoitteli kuninkaan menettelyä: “Minä kadun, että tein Saulin kuninkaaksi, sillä hän on kääntynyt pois minusta eikä ole täyttänyt minun käskyjäni.” Profeetta suri syvästi kapinallisen kuninkaan elämäntapaa ja itki ja rukoili kaiken yötä Jumalaa peruuttamaan hirveän tuomionsa. PJP 616.1

Jumala ei kadu ihmisen tavoin. “Hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi.” Ihmisen katumus merkitsee mielen muutosta, Jumalan katumus sen sijaan asiaintilan ja olosuhteiden muuttumista. Ihminen voi muuttaa suhteensa Jumalaan joko suostumalla niihin ehtoihin, joilla hän pääsee Jumalan suosioon, tai omaksumalla niitä vastustavan asenteen, mutta Herra “on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti” (Hebr. 13: 8). Saulin tottelemattomuus muutti hänen suhteensa Jumalaan, mutta Jumalan hyväksymisen ehdot eivät muuttuneet, ja hänen vaatimuksensa pysyivät ennallaan, sillä hänen tykönään “ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” (Jaak. 1: 17). PJP 616.2

Raskain mielin profeetta lähti Seuraavana aamuna tapaamaan pahoin erehtynyttä kuningasta. Samuel toivoi, että Saul asiaa ajatellessaan huomaisi syntinsä ja katumalla ja nöyrtymällä pääsisi jälleen Jumalan suosioon. Mutta ensi askeleen jälkeen kulku kepenee synnin tielläkin. Saul oli mennyt tottelemattomuudessaan jo niin pitkälle, ettei enää osannut Samuelillekaan muuta kuin valehdella ja sanoa: “Herra sinuatkoon sinua! Minä olen täyttänyt Herran käskyn.” PJP 616.3

Profeetan korviin kantautui kuitenkin ääniä, jotka kumosivat tottelemattoman kuninkaan sanat. Samuel kysyi terävästi: “Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?” Saul vastasi: “Amalekilaisilta ne on tuotu; sillä kansa säästi parhaat lampaat ja raavaat uhratakseen ne Herralle, sinun Jumalallesi; mutta muut me olemme vihkineet tuhon omiksi.” Kansa oli toi minut Saulin ohjeiden mukaan, mutta tämä oli valmis vierittämään oman tottelemattomuutensa synnin heidän niskoilleen päästäkseen itse pinteestä. PJP 616.4

Sanoma Saulin hylkäämisestä suretti Samuelia sanomattomasti. Se oli julistettava koko Israelin sotajoukon kuullen sen ylpeillessä ja riemuitessa parhaillaan voitosta, josta se kiitti rohkean kuninkaansa sotataitoa, sillä Saul oli menestynyt tässä taistelussa kysymättä Jumalan neuvoa. Mutta kun profeetta huomasi Saulin kapinallisen mielenlaadun, häntä inhotti se, että kuningas saattoi rikkoa taivaan käskyä vastaan ja johtaa Israelin tekemään syntiä, vaikka Jumala oli suonut hänelle niin suuria siunauksia. Kuninkaan selittelyt eivät pettäneet Samuelia, vaan surun ja inhon sekaisin tuntein hän julisti: “Lopeta; minä ilmoitan sinulle, mitä Herra on minulle tänä yönä puhunut. Sinä olet Israelin sukukuntien päämies, vaikka oletkin vähäinen omissa silmissäsi: Herra on voidellut sinut Israelin kuninkaaksi.” Hän toisti käskyn, jonka Herra oli antanut amaleki- laisista, ja kysyi miksei kuningas ollut totellut sitä. PJP 617.1

Mutta Saul puolustautui itsepintaisesti: “Minähän olen kuullut Herran ääntä ja tehnyt sen matkan, jolle Herra minut lähetti. Minä olen tuonut tänne Agagin, Amalekin kuninkaan, ja vihkinyt tuhon omiksi amalekilaiset. Mutta väki on ottanut saaliista lampaita ja raavaita, parhaan osan siitä, mikä oli vihitty tuhon omaksi, uhrataksensa ne Herralle, sinun Jumalallesi, Gilgalissa”. PJP 617.2

Ankarin ja vakavin sanoin profeetta kumosi valheelliset puolustelut ja julisti peruuttamattoman tuomion: “Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana.” PJP 617.3

Kuultuaan tämän pelottavan tuomion kuningas huudahti: “Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ään- tänsä.” Profeetan lausuman tuomion kauhistamana Saul tunnusti syyllisyytensä, jonka hän oli siihen asti itsepintaisesti kieltänyt. Mutta hän syytti vieläkin kansaa ja selitti sen pelosta tehneensä syntiä. PJP 617.4

Niinpä Israelin kuningas ei surrut syntiään vaan sen rangaistusta pyytäessään Samuelilta: “Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa.” Jos Saul olisi todella katunut, niin hän olisi tunnustanut syntinsä julkisesti, mutta hän halusi pääasiassa vain säilyttää arvovaltansa ja kansan alamaisuuden. Hän toivoi Samuelin mukanaoloon liittyvän kunnian vahvistavan asemaansa kansan keskuudessa. Mutta profeetta vastasi: “Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana.” Kun Samuel kääntyi poistuakseen, kuningas tarttui pelosta tuskissaan hänen viittansa liepeeseen estääkseen häntä lähtemästä, mutta se repesi hänen otteestaan. Tähän profeetta sanoi: “Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi.” PJP 618.1

Saulia huolestutti enemmän Samuelin poistuminen kuin Jumalan epäsuosio. Hän tiesi kansan luottavan enemmän profeettaan kuin häneen. Jos nyt Jumalan käskystä joku toinen voideltaisiin kuninkaaksi, Saul tiesi oman maineensa silloin olevan pakostakin mennyttä. Hän pelkäsi, että kansa nousisi heti kapinaan, jos Samuel kokonaan hylkäisi hänet. Siksi hän pyysi profeettaa suomaan hänelle sen kunnian, että Vanhinten ja kansan nähden osallistuisi julkisesti hänen kanssaan jumalanpalvelukseen. Jumalalta saamansa ohjeen mukaisesti Samuel suostui kuninkaan pyyntöön, jottei annettaisi mitään aihetta kapinaan. Mutta hän oli mukana vai hiljaisena todistajana. PJP 618.2

Mutta vielä oli suoritettava eräs ankara ja kauhistava oikeusasia. Samuelin oli julkisesti palautettava Jumalan kunnia ja nuhdeltava Saulin menettelyä. Hän käski tuoda amalekilaisten kuninkaan eteensä. Kaikista Israelin miekallaan kaatamista Agag oli syyllisin ja armottomin. Hän oli vihannut ja koettanut hävittää Jumalan kansaa, ja hän oli eniten vaikutuksellaan edistänyt epäjumalanpalvelusta. Hän tuli profeetan käskystä ja siinä hyvässä uskossa, ettei enää ollut mitään kuoleman vaaraa. PJP 618.3

Samuel lausui: “‘niinkuin sinun miekkasi on tehnyt vaimoja lapsettomiksi, niin on myös sinun äitisi tuleva lapsettomaksi ennen muita vaimoja.’ Ja Samuel hakkasi Agagin kappaleiksi Herran edessä Gilgalissa.” Tämän tehtyään hän palasi kotiinsa Raa- maan, ja Saul niinikään Gibeaan. Sen jälkeen eivät profeetta ja kuningas enää tavanneet toisiaan kuin kerran. PJP 619.1

Silloin kun Saul kutsuttiin kuninkaaksi, hänellä oli vaatimaton käsitys omista kyvyistään ja hän kuunteli mielellään opetusta. Häneltä puuttui tietoa ja kokemusta, ja hänellä oli vakavia luonteenvikoja. Mutta Herra antoi Pyhän Henkensä opastaa ja auttaa häntä ja soi hänelle mahdollisuuden kehittää Israelin kuninkaalta vaadittavia kykyjä. Jos hän olisi pysynyt nöyränä ja jumalallisen viisauden johdossa, hän olisi menestynyt korkeassa tehtävässään ja selviytynyt siinä kunnialla. Jumalallisen armon vaikutuksesta jokainen hyvä ominaisuus olisi vahvistunut ja huonot taipumukset olisivat heikentyneet. Näin Herra soisi pääsevänsä tekemään kaikille, jotka jättäytyvät hänelle. Hän on kutsunut työhönsä eri tehtäviin monia mieleltään nöyriä ja opinhaluisia ja asettaa heidät sellaiseen asemaan, että he voisivat oppia häneltä. Hän ilmaisee heidän luonteenvikansa ja antaa kaikille hänen apuaan etsiville voimaa korjata virheensä. PJP 619.2

Mutta Saul korotti ylpeillen vain itseään ja häpäisi Jumalaa epäuskollaan ja tottelemattomuudellaan. Vaikka hän valtaistuimelle kutsuttuna olikin nöyrä ja vaatimaton, menestys teki hänet itsetietoiseksi. Jo hänen hallituskautensa ensimmäinen voitto herätti hänessä sen ylpeyden, joka oli hänen pahin vaaransa. Gileabin Jaabeksen vapautuksen yhteydessä hän oli osoittanut sellaista urheutta ja sotataitoa, että se sai koko kansan innokkaasti ylistämään kuningastaan ja unohtamaan, että Jumala oli käyttänyt häntä vain välikappaleenaan. Ja vaikka Saul aluksi antoikin kunnian Jumalalle, hän myöhemmin otti sen taas itselleen. Hän ei enää tuntenut olevansa riippuvainen Jumalasta, ja niin hän sisäisesti luopui Herrasta. Ja tämä johti lopulta siihen, että hän yltiöpäisesti häpäisi häntä Gilgalissa. Sama sokea itsetietoisuus sai hänet suhtautumaan torjuvasti Samuelin nuhteeseen. Saul tunnusti, että Samuel oli Jumalan lähettämä, ja siksi hänen olisi pitänyt ottaa varteen hänen nuhtelunsa, vaikkei olisi itse käsittänytkään tehneensä syntiä. Jos hän olisi ollut halukas huomaamaan ja tunnustamaan virheensä, tämä katkera kokemus olisi varjellut häntä vastaisuudessa. PJP 619.3

Jos Herra olisi silloin kokonaan erottautunut Saulista, hän ei olisi enää puhunut hänelle profeettansa välityksellä eikä antanut hänelle määrättyä tehtävää, jolla hän saattoi korjata aikaisemmat virheensä. Kun joku Jumalan lapseksi tunnustautuva lakkaa täyttämästä hänen tahtoaan ja saa vaikutuksellaan toisetkin suhtautumaan hänen käskyihinsä leväperäisesti ja halveksivasti, hän voi vielä muuttaa tappionsa voitoksi, jos vain todella murtunein mielin kuuntelee nuhtelua ja palaa nöyränä ja uskovana Jumalan tykö. Tappion nöyryytys koituu usein siunaukseksi auttamalla meitä huomaamaan, ettemme voi täyttää Jumalan tahtoa ilman hänen apuaan. PJP 620.1

Kun Saul torjui Jumalan Pyhän Hengen lähettämänä saamansa nuhtelun ja katsoi itsepintaisesti vain olevansa oikeassa, hän hylkäisi samalla sen ainoan keinon, jolla Jumala saattoi vapauttaa hänet oman itsekkyytensä vallasta. Hän oli ehdoin tahdoin erottautunut Jumalasta eikä voinut saada tältä apua tai opastusta ennen kuin palaisi hänen luokseen tunnustaen syntinsä. PJP 620.2

Gilgalissa Saul oli näyttänyt hyvin hartaalta uhratessaan Jumalalle Israelin sotajoukkojen nähden. Mutta hänen hurskautensa ei ollut aitoa. Vastoin Jumalan käskyä suoritetut uhri- toimitukset vain heikensivät Saulin asemaa vieroittamalla hänet siitä avusta, jota Jumala niin mielellään olisi antanut hänelle. PJP 620.3

Sotaretkellään Amalekia vastaan Saul luuli tehneensä kaiken, mitä Herra oli käskenyt, mutta Herra ei tyytynyt osittaiseen kuuliaisuuteen eikä suvainnut laiminlyöntejä, vaikka vaikuttimet näyttivät hyvinkin uskottavilta. Jumala ei salli kenenkään poiketa vaatimuksistaan. Herra oli sanonut Israelille: “Älkää tehkö — — jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein. — — Noudata ja tottele kaikkia näitä sanoja, jotka minä sinulle annan” (5 Moos. 12: 8,28). Päättäessään joistakin toimenpiteistä meidän ei pitäisi kysyä, onko niistä mitään haittaa, vaan ovatko ne Jumalan tahdon mukaisia. “Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie” (Sanani. 14:12). PJP 620.4

“Kuuliaisuus on parempi kuin uhri.” Jumala ei pitänyt uhritoimituksia sinänsä minkään arvoisina. Niillä uhraaja ilmaisi katuvansa syntejään, uskovansa Kristukseen ja sitoutuvansa vastaisuudessa noudattamaan Jumalan lakia. Mutta vailla katumusta, uskoa ja sydämen kuuliaisuutta uhrit olivat arvottomia. Kun Saul vastoin Jumalan käskyä halusi uhrata sellaista, minkä Jumala oli määrännyt hävitettäväksi, hän ilmaisi avoimesti väheksy vänsä arvovaltaa. Uhripalvelus olisi merkinnyt taivaan häpäisyä. Mutta vaikka havaitsemmekin Saulin synnin ja näemme sen seuraukset, miten monet tekevätkään samoin. Kieltäytymällä uskomasta ja noudattamasta eräitä Herran vaatimuksia he itsepintaisesti uhraavat Jumalalle muotokristillisyyttään. Sellainen palvelus on täysin vailla Jumalan Henkeä. Vaikka ihmiset suorittaisivat miten innokkaasti uskonnollisia muotomenojaan, Herra ei voi hyväksyä heitä, jos he jatkuvasti rikkovat tahallaan yhtäkin hänen käskyään. PJP 620.5

“Tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta.” Kapina on alkuisin saatanasta, ja kaikki tottelemattomuus Jumalaa kohtaan johtuu suorastaan saatanallisesta vaikutuksesta. Ne jotka asettuvat vastustamaan Jumalan hallitusta, ovat liittoutuneet pääluopion kanssa, ja kaikella voimallaan ja oveluudellaan hän pyrkii valtaamaan mielen ja antamaan vääriä käsityksiä. Hän vääristää kaiken. Ensimmäisten vanhempiemme tavoin hänen tenhovoi- mansa valtaan joutuneet näkevät rikkomuksestaan olevan pelkkää hyötyä. PJP 621.1

Saatanan pettävän voiman paras todiste on se, että se eksyttää johtoonsa alistuneet luulemaan olevansa Jumalan palveluksessa. Kun Koorah, Daatan ja Abiram kapinoivat Mooseksen johtoa vastaan, he luulivat vastustavansa vain inhimillistä johtajaa, joka oli heidän kaltaisensa, ja uskoivat siten tosiaan tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta hylkäämällä Jumalan valitseman välikappaleen he hylkäsivät Kristuksen ja loukkasivat Jumalan Henkeä. Samoin juutalaiset kirjanoppineet ja vanhimmat Kristuksen aikana tunnustivat innokkaasti puolustavansa Jumalan kunniaa mutta silti ristiinnaulitsivat hänen Poikansa. Tämä sama mieli on yhä vieläkin niillä, jotka toimivat oman tahtonsa mukaisesti vastoin Jumalan tahtoa. PJP 621.2

Saulilla oli ollut runsaasti todisteita Samuelin jumalallisesta innoituksesta. Se että hän uskalsi vastustaa profeetan välityk- sellä saamaansa Jumalan käskyä, oli järjen ja terveen arvostelukyvyn vastaista. Hänen kohtalokkaan yltiöpäisyytensä täytyi olla saatanallisen taikuuden vaikutusta. Saul oli hyvin innokkaasti poistanut epäjumalanpalveluksen ja noituuden maastaan. Mutta rikkoessaan jumalallista käskyä hän oli toiminut samoista Jumalaa vastustavista vaikuttimista ja saanut mieleensä yhtä saatanallisia herätteitä kuin nekin, jotka harjoittavat taikuutta. Ja kun häntä nuhdeltiin, hänen kapinamielensä yltyi vielä uppiniskaisemmaksi. Sen pahemmin hän ei olisi voinut loukata Jumalan Henkeä, vaikka olisi julkisesti liittynyt epäjumalanpalvelijoihin. PJP 621.3

On vaarallista väheksyä Jumalan sanan tai hänen Henkensä nuhteita ja varoituksia. Saulin tavoin monet taipuvat niin usein kiusauksiin, etteivät lopulta enää pysty tajuamaan synnin todellista luonnetta. He ovat mielestään pitäneet silmämääränään jotakin hyvää tarkoitusta eivätkä katso tehneensä mitään väärää, vaikka poikkeavatkin Herran käskyistä. Näin he pilkkaavat armon Henkeä ja saavat jäädä valitsemiinsa eksytyksiin. PJP 622.1

Valitessaan Saulin Jumala antoi Israelille heidän mielensä mukaisen kuninkaan, josta Samuel sanoikin silloin kun Saulin kuninkuus vahvistettiin Gilgalissa: “Tässä on nyt kuningas, jonka te valitsitte ja jota anoitte” (1 Sam. 12: 13). Olemukseltaan miellyttävänä ja jalomuotoisena sekä ryhdiltään ylväänä hän oli heidän odotustensa mukaisesti näöltään kuninkaallisen arvokas. He pitivät hänen henkilökohtaista urhoollisuuttaan ja joukkojen johtamiskykyään sellaisina ominaisuuksina, jotka parhaiten herättäisivät muiden kansojen arvonantoa. He eivät niinkään paljon huolehtineet siitä, että heidän kuninkaallaan olisi niitä jaloja ominaisuuksia, jotka yksin auttaisivat häntä hallitsemaan oikeamielisesti ja tasapuolisesti. He eivät anoneet sellaista, joka luonteeltaan todella jalona rakastaisi ja pelkäisi Jumalaa. He eivät kysyneet Jumalalta, mitä ominaisuuksia hallitsijalla piti olla, jotta he voisivat säilyttää erikoisen ja pyhän luonteensa hänen valittuna kansanaan. He eivät kyselleet Jumalan tahtoa, vaan halusivat toimia oman mielensä mukaan. Siksi Jumala antoi heille sellaisen kuninkaan, jota he toivoivat — joka oli luonteeltaan heidän kaltaisensa. He eivät olleet alistuneet Jumalan tahtoon, eikä jumalallinen armo liioin saanut heidän kuningastaan alistetuksi johdettavakseen. Tämän kuninkaan alamaisina he joutuisivat kokemaan sellaista, mikä pakottaisi heidät huomaamaan erehdyksensä ja saisi heidät palaamaan Jumalan alamaisuuteen. PJP 622.2

Annettuaan Saulille kuninkuuden vastuun Herra ei kuitenkaan jättänyt häntä oman onnensa nojaan. Hän salli Pyhän Henkensä vaikuttaa Saulissa ja ilmaista hänelle, että hän heikkona tarvitsi jumalallista armoa. Jos Saul olisi turvannut Jumalaan, Jumala olisi ollut hänen kanssaan. Niin kauan kuin hänen tahtonsa oli Jumalan tahdon valvonnassa ja niin kauan kuin hän taipui hänen Henkensä kasvatettavaksi, Jumala soi hänen hankkeidensa menestyä. Mutta kun Saul alkoi toimia välittämättä Jumalan tahdosta, Herra ei enää voinut opastaa häntä, vaan joutui syrjäyttämään hänet. Sitten hän kutsui kuninkaaksi “mielensä mukaisen miehen” (1 Sam. 13: 14) — ei luonteeltaan virheetöntä vaan sellaisen, joka ei luottaisi itseensä vaan turvaisi Jumalaan ja hänen Henkensä johdatukseen ja joka syntiin langettuaan alistuisi Herran nuhteeseen ja ojennukseen. PJP 623.1