Suuri Taistelu

Hyökkäys paholaisen valtakuntaa vastaan

Valdolaiset lähetyssaarnaajat ottivat varovasti esille huolellisesti jäljennettyjä katkelmia Raamatusta. Totuuden valo tunkeutui moneen pimentyneeseen mieleen, kunnes vanhurskauden auringon parantavat säteet valaisivat sydämen. Usein kuulija halusi jonkin katkelman toistamista ikään kuin varmistaakseen, että oli kuullut oikein. ST 50.4

Monet näkivät, miten turhaa on ihmisen välitystyö syntisen hyväksi. He huudahtivat iloiten: “Kristus on minun pappini; hänen verensä on minun uhrini; hänen alttarinsa on minun rippituolini. ” Niin suuri oli heitä kohdannut valo, että he näyttivät siirtyneen taivaaseen. Kuolemanpelko katosi. Nyt he menisivät halukkaasti vankilaan, jos he siten voisivat kunnioittaa Lunastajaansa. ST 51.1

Salaisissa paikoissa luettiin Jumalan sanaa, joskus yhdelle ainoalle ihmiselle, joskus pienelle valoa kaipaavalle ryhmälle. Usein vietettiin koko yö tällä tavalla. Usein lausuttiin seuraavanlaisia sanoja: “Tahtooko Jumala hyväksyä minun uhrini? Tahtooko hän olla suosiollinen minulle? Haluaako hän antaa anteeksi minulle? Vastaukseksi luettiin: “Tulkaa minun luok-seni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” ³ ST 51.2

Nuo onnelliset ihmiset palasivat kotiinsa levittä-mään valoa, kertomaan muille niin hyvin kuin osasivat uudesta kokemuksestaan. He olivat löytäneet oikean, elävän tien! Raamattu puhui niiden sydämelle, jotka kaipasivat totuutta. ST 51.3

Totuuden sanansaattaja jatkoi matkaansa. Monessa tapauksessa hänen kuulijansa eivät olleet kysyneet, mistä hän tuli tai mihin hän meni. He olivat olleet niin innoissaan, ettei heidän mieleensä tullut ryhtyä kyse-lemään. Mahtoiko hän olla taivaan enkeli, he ihmettelivät. ST 51.4

Useissa tapauksissa totuuden sanansaattaja oli mennyt muihin maihin tai virui vankilassa tai kenties hänen luunsa vaalenivat siellä, missä hän oli todista-nut totuudesta. Mutta sanat, jotka hän oli lausunut, tekivät työtään. ST 51.5

Paavilliset johtajat näkivät näiden vaatimattomien matkasaarnaajien työn aiheuttaman vaaran. Totuuden valo lakaisisi syrjään eksytyksen raskaat pilvet, jotka peittivät kansan. Se suuntaisi ajatukset yksin Jumalaan ja lopulta tuhoaisi Rooman ylivallan. ST 52.1

Tämä varhaisseurakunnan uskoon pitäytyvä kansa oli jatkuvana todistuksena Rooman luopumuksesta ja herätti siksi vihaa ja vainoa. Heidän kieltäytymisensä hylkäämästä Raamattua oli rikkomus, jota Rooma ei voinut suvaita. ST 52.2