Suuri Taistelu

Nuoria koulutetaan lähetyssaarnajiksi

Valdolaiset kristityt tunsivat valon levittämisen vaka vaksi velvollisuudekseen. Jumalan sanan voimalla he pyrkivät vapauttamaan ihmiset Rooman orjuudesta. Valdolaissaarnaajien piti palvella kolme vuotta lähetyskentällä ennen kuin saivat hoitoonsa kotiseudulla olevan seurakunnan. Tämä oli sopivaa valmistusta pastorin elämään noina koettelevina aikoina. Nuoret eivät nähneet edessään maallista rikkautta ja kunniaa, vaan uurastusta ja vaaroja, mahdollisesti jopa marttyy-rin kohtalon. Lähetyssaarnaajat lähtivät pareittain, kuten Jeesus lähetti opetuslapsensa. ST 48.3

Jos he olisivat avoimesti paljastaneet tehtävänsä luonteen, se olisi merkinnyt varmaa epäonnistumista. Jokainen sananjulistaja hallitsi jonkin ammatin, ja lähetyssaarnaajat suorittivat tehtävänsä jonkin maalli-sen ammatin varjolla. Tavallisimmin kyseessä oli kauppiaan tai kaupustelijan toimi. “He kuljettivat mukanaan silkkiä, jalokiviä ja muita tuotteita - ja heidät lausuttiin tervetulleiksi kauppiaina siellä, missä heidät olisi lähetyssaarnaajina torjuttu.” ² He kuljettivat salaa mukanaan koko Raamattua tai sen osien jäljen-nöksiä. Usein ihmiset kiinnostuivat Jumalan sanasta, ja halukkaille jätettiin joitakin osia Raamatusta. ST 49.1

Paljain jaloin ja karkeisiin, matkalla nuhraantunei-siin vaatteisiin pukeutuneina nämä lähetyssaarnaajat kulkivat suurten kaupunkien kautta aina kaukaisiin maihin saakka. Seurakuntia syntyi heidän reittinsä varrelle, ja marttyyrien veri todisti totuudesta. Salassa esitetty Jumalan sana sai riemullisen vastaanoton kodeissa ja ihmisten sydämessä. ST 49.2

Valdolaiset uskoivat, ettei kaiken loppu ollut kau-kana. Kun he tutkivat Raamattua, he vakuuttuivat syvästi velvollisuudestaan kertoa muille sen pelasta-vista totuuksista. He löysivät lohdutuksen, toivon ja rauhan uskossa Jeesukseen. Kun valo toi ilon heidän sydämeensä, he halusivat heijastaa sen säteitä niille, jotka olivat paavillisten erehdysten pimeydessä. ST 49.3

Paavin ja pappien johdolla suurille ihmisjoukoille opetettiin, että heidän hyvät tekonsa pelastaisivat heidät. He katsoivat jatkuvasti itseensä, ajattelivat syntistä tilaansa, vaivasivat mieltään ja ruumistaan saamatta kuitenkaan apua. Tuhannet viettivät elä-mänsä luostarien kammioissa. Usein toistuvat paastot ja ruoskimiset, valvomiset, makaaminen kylmillä, kosteilla kivillä, pitkät pyhiinvaellusmatkat ja Jumalan kostavan vihan pelko piinasivat monia, kunnes heidän terveytensä murtui. Vailla ainoatakaan toivon sädettä he vaipuivat hautaan. ST 50.1