Todistusa Arteita 1 OSA

30/328

Luku 16—Vannominen

Näin, että jotkut Jumalan lapset ovat erehtyneet suhteessaan vannomiseen, ja Saatana on käyttänyt sitä hyväkseen ahdistaakseen heitä ja riistääkseen heiltä heidän Herransa rahaa. Näin, etteivät Vapahtajan sanat: »Älkää ensinkään vannoko» koske oikeudellista valaa. »Olkoon teidän puheenne: ‘On, on’ tahi: ‘Ei, ei’ Mitä siihen lisätään, se on pahasta.» Matt. 5:34, 37. Tämä koskee tavallista keskustelua. Jotkut puhuvat liioit-televasti. Toiset vannovat oman henkensä kautta, toiset päänsä kautta — yhtä varmasti kuin he elävät, yhtä varmasti kuin heillä on pää. Jotkut ottavat taivaan ja maan todistamaan väitteensä todeksi. Jotkut toivovat, että Jumala iskisi heidät kuoliaiksi, jos eivät heidän sanansa ole tosia. Tällaisesta tavallisesta vannomisesta Jeesus varoittaa opetuslapsiaan. TA 65.1

Joitakin henkilöitä on asetettu hallitsemaan meitä ja joitakin lakeja hallitsemaan kansaa. Ellei näitä lakeja olisi, niin maailman tila olisi nykyistä huonompi. Jotkut näistä laeista ovat hyviä, toiset ovat pahoja. Pahat ovat lisääntyneet, ja me joudumme vielä vaikeuksiin. Mutta Jumala auttaa kansaansa pysymään lujana ja elämään Hänen Sanansa periaatteiden mukaan. Milloin ihmisten lait ovat ristiriidassa Jumalan Sanan ja lain kanssa, meidän on toteltava jälkimmäistä, olkoot seu-raukset mitkä tahansa. Meidän ei pidä totella sitä maamme lakia, mikä vaatii meitä jättämään orjan herransa valtaan, ja meidän on kestettävä tämän lain loukkaamisen seuraukset. Orja ei ole kenenkään ihmisen omaisuutta. Jumala on hänen oikea Herransa, eikä ihmisellä ole mitään oikeutta ottaa Jumalan asiain hoitoa käsiinsä ja väittää orjaa omakseen.1 TA 65.2

Näin, että Herralla vielä on jotakin tekemistä maan lakien kanssa. Niin kauan kuin Jeesus on pyhäkössä, hallitsijat ja kansa tuntevat Jumalan pidättävän Hengen vaikutuksen. Mut-ta Saatana valvoo suureksi osaksi maailman ihmisjoukkoja, ja ellei lakeja olisi maassa, joutuisimme kokemaan paljon kärsimyksiä. Minulle näytettiin, että milloin on todella välttämätöntä ja milloin Jumalan lapset kutsutaan todistamaan oikeudellisesti, eivät he loukkaa Jumalan Sanaa ottamalla juhlallisesti Jumalan todistajaksi siitä, että puhuvat totta, eivätkä mitään muuta kuin totuuden. TA 66.1

Ihminen on niin turmeltunut, että on laadittu lakeja langettamaan vastuu hänen itsensä kannettavaksi. Jotkut eivät pelkää valehdella lähimmäiselleen, mutta heille on opetettu ja Jumalan hillitsevä Henki on ilmaissut heille, että on kohtalokasta valehdella Jumalalle. Ananiaan ja hänen vaimonsa Safiiran tapaus on annettu esimerkiksi. Asia siirtyy ihmiseltä Jumalalle, niin että jos joku todistaa väärin, ei hän tee sitä ihmiselle, vaan suurelle Jumalalle, joka lukee sydämen ja tietää ehdottoman totuuden jokaisessa tapauksessa. Lakiemme mukaan on väärä vala törkeä rikos. Jumala on usein rangaissut väärän valan tekijää, vieläpä niin, että tuhoava enkeli on lyönyt hänet maahan valan tuskin päästyä hänen huuliltaan. Tämän piti olla varoitukseksi pahantekijöille. TA 66.2

Näin, että jos maan päällä joku niin juuri kristitty, voi johdonmukaisesti todistaa valaehtoisesti. Hän elää Jumalan kasvojen valossa. Hän vahvistuu Hänen voimassaan. Ja milloin tärkeitä asioita on lailla ratkaistava, ei kukaan niin hyvin kuin kristitty voi vedota Jumalaan. Enkeli kehoitti minua huomaamaan, että Jumala vannoo itsensä kautta. 1 Moos. 22:16; Hepr. 6:13, 17. Hän vannoi Aabrahamille (1 Moos. 26:3), Iisakille (Ps. 105:9; Jer. 11:5) ja Daavidille (Ps. 132:11; Apt. 2:30). Jumala vaati Israelin lapsilta ihmisten välisen valan (2 Moos. 22:10, 11). Jeesus alistui valaan oman kuulustelunsa aikana. Ylimmäinen pappi sanoi Hänelle: »Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika.» Jeesus sanoi hänelle: »Sinäpä sen sanoit.» Matt. 26:63, 64. Jos Jeesus opetuslapsilleen antamissaan opetuksissa olisi viitannut oikeudelliseen valaan, niin Hän olisi nuhdellut ylimmäistä pappia ja vahvistanut siten opetuksensa niitä silmällä pitäen, jotka ovat Hänen seuraajiaan nykyaikana. Saatana on ollut mielissään siitä, että jotkut ovat nähneet valanteon väärässä valossa, sillä näin hän on saanut tilaisuuden ahdistaa heitä ja ottaa heiltä heidän Herransa rahaa. Jumalan taloudenhoitajien täytyy olla viisaampia, laatia suunnitelmansa ja varustautua vastustamaan Saatanan juonia, sillä hän kiihdyttää toimintaansa enemmän kuin koskaan ennen. TA 66.3

Näin, että jotkut suhtautuvat ennakkoluuloisesti johtajiimme ja lakeihimme, mutta ilman lakia tämä maailma olisi kau-heassa tilassa. Jumala hillitsee hallitsijoitamme, sillä kaikkien sydän on Hänen käsissään. Hän asettaa rajat, joiden yli ihmiset eivät voi mennä. Monet hallitusmiehistä ovat Saatanan valvonnassa, mutta näin, että Jumalalla on edustajansa hallitusmiestenkin joukossa. Ja jotkut heistä kääntyvät vielä totuuden puolelle. He toimivat nyt Jumalan mielen mukaan. Saatanan toimiessa edustajiensa välityksellä laaditaan ehdotuksia, jotka toteutettuina haittaisivat Jumalan työtä ja aiheuttaisivat paljon vahinkoa. Hyvät enkelit herättävät nämä Jumalan edustajat vastustamaan sellaisia ehdotuksia voimakkain perustein, joita Saatanan edustajat eivät voi vastustaa. Muutamat Jumalan edustajat pystyvät kukistamaan paljon pahuutta. Näin työ jatkuu, kunnes kolmas sanoma on tehnyt tehtävänsä, ja kolmannen enkelin väkevän huudon yhteydessä nämä edustajat saavat ti-laisuuden vastaanottaa totuuden, ja jotkut heistä kääntyvät ja käyvät pyhien kanssa läpi ahdistuksen ajan. Jeesuksen poistuessa kaikkeinpyhimmästä Hänen hillitsevä Henkensä vetäytyy pois hallitusmiehistä ja kansasta. Heidät jätetään pahojen enkelien valvontaan. Silloin Saatanan aloitteesta ja johdolla laaditaan sellaisia lakeja, että ellei aika olisi hyvin lyhyt, ei yksikään liha pelastuisi. TA 67.1