Todistusa Arteita 1 OSA

282/328

Luku 98—Kristuksen lähettiläät

Kristuksen lähettiläillä on vakava ja tärkeä työ, johon jotkut suhtautuvat aivan liian kevyesti. Samalla kun Kristus palvelee taivaan pyhäkössä, Hän palvelee myös maan päällä olevaa seurakuntaansa lähettiläittensä välityksellä. Hän puhuu kansalle valittujen miesten välityksellä ja suorittaa työtään hei-dän avullaan, samalla tavalla kuin Hän alennuksensa päivinä liikkui näkyvänä maailmassa. Vaikka siitä on kulunut vuosi-satoja, ei aika ole pystynyt muuttamaan tätä lupausta, jonka Hän lähtiessään antoi opetuslapsilleen: »Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.» Kristuksen taivaaseen astumisesta nykyaikaan asti Jumalan määräämät ja valtuuttamat miehet ovat toimineet uskon opettajina. Kristus, Totinen Paimen, valvoo työtään näitten alipaimenten avulla. Siten sanan julistajien ja opettajien tehtävä on hyvin tärkeä. Kristuksen puolesta he pyytävät ihmisiä, että he antaisivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa. TA 502.1

Ihmisten ei tulisi pitää saarnaajia vain tavallisina esitelmöitsijöinä ja kaunopuhujina, vaan Kristuksen lähettiläinä, jotka saavat viisautensa ja voimansa seurakunnan suurelta Johtajal ta. Kristuksen edustajan julistaman sanan halveksiminen ja vähäksyminen ei ole ainoastaan tuon henkilön, vaan myös sen Mestarin halveksimista, joka hänet on lähettänyt. Hän on Kristuksen sijainen, ja Vapahtajan äänen pitäisi kuulua Hänen edustajansa sanoista. TA 502.2