Todistusa Arteita 1 OSA

241/328

Luku 86—Kristuksen työtovereita

Oli tärkeä aika ———leirikokouksen ja sen jälkeisenä aikana vuonna 1874. Jos siellä olisi ollut miellyttävä ja tilava kokoushuone jumalanpalveluksia varten, olisi totuuteen voitettujen määrä enemmän kuin kaksinkertaistunut. Jumala toimii yhdessä meidän ponnistustemme kanssa. Me voimme sulkea tien syntisiltä laiminlyönneillämme ja itsekkyydellämme. Olisi tullut toimia erittäin uutterasti niitten pimeyteen jääneitten pelastamiseksi, jotka olivat innostuneet totuuteen. Kristuksen palveluksessa tarvitaan aivan yhtä viisasta johtoa kuin kansojen elämää ja vapautta puolustavien armeijoiden taisteluissa. Kaikki eivät pysty arvostelukykyisesti toimimaan sielujen pelas-tamiseksi. Siinä nimittäin tarvitaan paljon syvällistä ajatustyötä. Emme saa ryhtyä Jumalan työhön umpimähkään ja odottaa siitä menestystä. Herra tarvitsee lujatahtoisia ja ajattelevia henkilöitä työhönsä. Jeesus pyytää työtovereita eikä tomppeleita. Jumala haluaa älykkäitä ja oikein ajattelevia henkilöitä suorittamaan sen suuren työn, joka on välttämätön sielujen pelastukseksi. TA 431.1

Mekaanikot, asianajajat, kauppiaat ja kaikkien ammattien harjoittajat hankkivat itselleen koulutusta tullakseen taitaviksi kukin omassa ammatissaan. Tuleeko Kristuksen seuraajien olla vähemmän älykkäitä, niin että he pysyvät tietämättöminä siitä, miten tulee toimia, vaikka he tunnustautuvat Hänen palvelijoikseen? Iankaikkisen elämän hankkiminen tulee asettaa kaikkien ajallisten harrastusten yläpuolelle. Voidaksemme johdattaa sieluja Jeesuksen luo meidän täytyy tuntea ihmisluonto ja tutkia ihmismieltä. Meidän täytyy huolellisesti harkita sekä rukoilla hartaasti tietääksemme, miten lähestyä ihmisiä tällä suurella totuuden sanomalla. TA 431.2

jotkut äkkipikaiset, hetken mielijohteesta toimivat, silti vilpittömät sielut, tulevat voimallisen esitelmän kuultuaan menemään meihin kuulumattomien luo esittämään sanomaa töykeästi tehden siten heille vastenmieliseksi sen totuuden, jonka toivoi-simme heidän vastaanottavan. »Tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset.» Luuk. 16:8. Kauppiaat ja poliitikot tutkivat kohteliaisuussääntöjä. He pyrkivät käytöksellään tekemään itsensä niin miellyt-täviksi kuin mahdollista. He koettavat puhua ja käyttäytyä sillä tavalla, että se vaikuttaisi voimallisesti heidän kanssaihmisiinsä. Tämän saavuttamiseksi he käyttävät tietojaan ja kyky-jään niin taitavasti kuin suinkin. TA 432.1

Tunnustuskristittyjen elämässä esiintyy paljon arvotonta, mikä roskana tukkii ristille johtajan tien. Mutta kaikesta tästä huolimatta on joitakin, joihin sanoma on vaikuttanut niin voimallisesti, että he selviytyvät kaikista masentavista tekijöistä tunkeutuen kaikkien esteiden lävitse päästäkseen totuuteen. Mutta jos totuuteen uskovat olisivat puhdistaneet mieltään olemalla kuuliaisia totuudelle ja jos he olisivat käsittäneet, miten paljon merkitsevät tieto ja kauniit tavat Kristuksen työssä, niin olisi voitu voittaa kaksikymmentä sielua siellä, missä voitettiin ainoastaan yksi. TA 432.2