Todistusa Arteita 1 OSA

Luku 71—Nuhteiden hylkääjät

Apostoli Paavali on selvästi ilmoittanut, että israelilaisten kokemukset heidän vaelluksensa aikana on kirjoitettu muistiin siunaukseksi niille, jotka elävät nyt ja »joille maailman aikojen loppukausi on tullut». Meidän vaaramme eivät ole pienemmät, vaan suuremmat kuin heprealaisten. On tuleva kiusauksia kateuteen ja napinaan, on jopa syntyvä suoranaista kapinaakin kuten muinaisessa Israelissa. On aina ilmaantuva sellaista mieltä, joka vastustaa nuhteiden antamista synneistä ja vääryydestä. Mutta onko nuhtelevan äänen sen vuoksi vaiettava? Siinä tapauksessa emme ole sen paremmassa tilassa kuin maamme muutkaan yhdyskunnat, jotka eivät uskalla kajota kansan vääryyksiin eikä vallitseviin synteihin. TA 323.1

Jumalan asettamille vanhurskauden saarnaajille on annettu vakava vastuu nuhdella kansaa sen synneistä. Paavali käski Tiitusta: »Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.» Tiit. 2:15. Tulee aina olemaan niitä, jotka hylkäävät sen, joka uskaltaa nuhdella synnistä. On kuitenkin aikoja, jolloin nuhteet ovat paikallaan. Paavali pyytää Tiitusta nuhtelemaan erästä joukkoa ankarasti-kin, jotta se tulisi uskossaan raittiiksi. Erilaisen mielenlaadun omaavilla ihmisillä, jotka ovat joutuneet seurakunnan yhteyteen, on omituisuuksia ja virheitä, ja kun ne sitten kypsyvät, ovat nuhteet tarpeen. Jos vastuunalaiseen asemaan asetetut eivät milloinkaan ojentaisi eivätkä nuhtelisi mistään, joutuisimme pian moraalittomaan tilaan ja tuottaisimme suurta häpeää Jumalalle. Mutta miten nuhteet on annettava? Antakaamme apostolin vastata: »Kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.» 2 Tim. 4:2. Meidän tulee esittää periaatteet niille, jotka ovat ojennuksen tarpeessa, mutta milloinkaan meidän ei tule välinpitämättöminä katsella Jumalan kansan vääryyksiä »läpi sor-mien». TA 323.2

Tulee olemaan niitä, jotka halveksivat nuhteita ja joiden tunteet aina nousevat niitä vastaan. Omien virheittemme kuuleminen ei miellytä meitä. Melkein jokaisessa tapauksessa, milloin nuhde on paikallaan, tulee olemaan muutamia, jotka kokonaan ovat unohtaneet sen tosiasian, että Herran Henki on saatettu murheelliseksi ja Hänen työlleen tuotettu häpeää, Nämä säälittelevät niitä, jotka olivat ojennuksen tarpeessa, koska tunteita on loukattu henkilökohtaisesti. Kaikki tämä pyhittymätön osanotto saattaa nämä myötätunnon osoittajat osallisiksi ojennetjen synteihin. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tuo ojennettu olisi voinut tulla tuntemaan rikkomuksensa ja sen avulla uudistumaan, jos hänet olisi jätetty rauhaan miettimään tekojaan. Mutta toisten asioihin sekaantuvat, pyhittymättömät myötätunnon osoittajat saattavat nuhtelijain vaikuttimet ja annetut nuhteet väärään valoon, ja osoittamalla myötätuntoa ojennettuun he saavat hänet tuntemaan kärsineensä vääryyttä. Niinpä hänen tunteensa nousevat kapinaan sitä vastaan, joka on suorittanut velvollisuutensa. Ne jotka uskollisesti suorittavat epämiellyttävätkin tehtävänsä tuntiessaan vastuunalaisuuttaan Jumalalle, tulevat saamaan Hänen siunauksensa. Jumala pyytää vakavasti palvelijoitaan tekemään aina Hänen tahtonsa. Timoteukselle antamassaan käskyssä apostoli antoi kehoituksen »saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella». Jae 2. TA 324.1

Heprealaiset eivät olleet halukkaita alistumaan Herran käskyihin ja määräyksiin. Suoraan sanoen he tahtoivat kulkea omia teitään, oman mielensä johdattamina ja oman arvostelukykynsä mukaan. Jos heidät olisi voitu jättää toimimaan näin, ei heillä olisi ollut mitään valittamista Moosekselle. Rajoitusten ja määräysten alaisina he tunsivat itsensä rauhattomiksi. TA 324.2