Todistusa Arteita 1 OSA

147/328

Luku 54—Kristityn virkistys

Olen ajatellut, miten suuri vastakohta meidän kokoontumisemme täällä tänään on sellaisille tilaisuuksille, joita maailman lapset yleensä järjestävät. Rukouksen, Kristuksen ja hengellisten asioiden sijasta saataisiin niissä kuulla tyhjänpäiväistä naurua ja kevytmielistä keskustelua, joiden tarkoituksena olisi juh-latunnelman hankkiminen. Se alkaisi hullutuksesta ja päättyisi turhuuteen. Mutta näitä kokouksia haluamme johdettavan siten ja tahdomme itse käyttäytyä niissä sillä tavalla, että voimme palata koteihimme ilman syyttävää omaatuntoa Jumalan ja ihmisten edessä, tietäen, ettemme ole loukanneet emmekä vahingoittaneet millään tavalla niitä, joiden seurassa olemme olleet, ja ettei vaikutuksemme heihin ole ollut vahingollinen. TA 264.1

Tässä kohden hyvin monet epäonnistuvat. He eivät ota huomioon, että heidän on tehtävä tili jokapäiväisestä vaikutuksestaan ja että he ovat Jumalalle vastuunalaisia jättämistään vai-kutelmista ja kaikissa elämän yhteyksissä tekemästään vaikutuksesta. Jos tämä vaikutus irrottaa toisia Jumalasta ja kiinnittää heidät turhuuteen ja hullutukseen johtaen heidät etsi-mään huvituksista ja mielettömistä halujen tyydyttämisistä nautintoja, joutuvat he tilille siitä. Jos nämä huonon vaikutuksen omaavat henkilöt sen lisäksi ovat vaikutusvaltaisia ja sellaisessa asemassa, missä heidän esikuvansa vaikuttaa toisiin, on heidän syntinsä sitä suurempi, koska he eivät ole saattaneet käytöstään sopusointuun Raamatun mittapuun kanssa. TA 264.2

Tilaisuus, jossa tänään olemme, on minusta juuri sitä virkistystä, jota tarvitsemme. Olen koettanut esittää näkemyksiäni tästä aiheesta, mutta ne voidaan helpommin selostaa kuvauksin kuin suorin sanoin. Noin vuosi sitten olin tässä samassa paikassa, jolloin meillä oli täällä samantapainen kokous. Melkein kaikki sujui hyvin miellyttävästi, joitakin moitittavia seikkoja lukuunottamatta. Muutamat antautuivat silmäänpistävään leikin(1871, osa II, ss. 585—587) laskuun ja pilantekoon, ja siinä ilmeni vaikutus, joka ei ollut niin miellyttävä kuin olimme toivoneet. Kaikki läsnäolijat eivät nimittäin olleet sapatinpitäjiä. TA 264.3

Mutta minä uskon, että samalla kuin pyrimme saamaan virvoitusta sielullemme ja virkistystä kehollemme, Jumala vaatii, että käytämme kaikkia voimiamme joka aika parhaimpiin tarkoituksiin. Me voimme seurustella toistemme kanssa niinkuin nyt täällä, ja voimme tehdä kaiken Jumalan kunniaksi. Me voimme ja meidän tulee tehdä virkistyksemme sellaiseksi, että pystymme paremmin suorittamaan meille kuuluvat tehtävät, ja että vaikutuksemme lähimmäisiimme tulee siunauksellisemmaksi kuin tähän asti. Tämänkaltaisen tilaisuuden tulee erikoisesti antaa kaikille uutta iloa ja mielen ylennystä, niin että voimme palata koteihimme uusin sielun ja ruumiin voimin, valmiina ryhtymään työhön uudella tavalla, uusin toivein ja suuremmalla rohkeudella. TA 265.1

Uskomme, että etuoikeutemme on elämällämme joka päivä kirkastaa Jumalaa maan päällä, ja ettei meidän tule elää pel-kästään omaa ilonpitoamme varten miellyttääksemme vain itseämme. Olemme täällä maailmassa hyödyttääksemme ihmis-kuntaa ja ollaksemme siunaukseksi yhteiskunnassa. Mutta miten voisimme olla siunaukseksi ja rakennukseksi ihmiskunnalle ja tälle sukupolvelle, jos antaisimme mielemme askarrella niin alhaisissa asioissa kuin monet turhuutta ja hullutusta etsivät. Emme voi hyvällä omallatunnolla antautua sellaiseen huvitteluun, joka tekee meidät kykenemättömiksi suorittamaan uskolli-semmin jokapäiväisiä tehtäviämme. TA 265.2

Me tahdomme etsiä sitä, mikä on ylevää ja ihanaa. Tahdomme luopua siitä, mikä on pintapuolista ja merkityksetöntä ja mikä ei ole pysyväistä. Uusia voimia jos mitään haluamme koota kaikesta, johon ryhdymme. Kaikista näistä virkistykseksi aiotuista kokoontumisista ja miellyttävistä seurustelutilaisuuksista tahdomme kerätä uutta voimaa ja mielen lujuutta tullaksemme paremmiksi ihmisiksi. Jokaisesta mahdollisesta lähteestä tahdomme kerätä uutta rohkeutta, uutta kestävyyttä ja uusia voimia voidaksemme kohottaa elämämme puhtauteen ja pyhyyteen, ja ettemme vaipuisi tämän maailman matalalle tasolle ... TA 265.3