Alfa Ja Omega, vol. 5

204/238

Luku 33—Kuoleman voittaja

Viikon ensimmäisen päivän vastainen yö oli hitaasti kulumassa loppuun. Oli vuorokauden pimein hetki juuri ennen päivänkoittoa. Kristus oli liikkumattomana ahtaan hautakammionsa vankina. Suuri kivi oli paikoillaan, roomalainen sinetti oli ehjänä, roomalaiset sotilaat olivat vartiossa. Ja paikalla oli myös näkymättömiä katselijoita. Sinne oli kerääntynyt joukoittain pahoja enkeleitä. Pimeyden ruhtinas langenneine joukkoineen olisi ainiaaksi pitänyt sinetöitynä haudan, jossa Jumalan Poika oli, jos se vain olisi ollut mahdollista. Mutta taivaallinen joukko ympäröi hautaa. Voimakkaat enkelit vartioivat hautakammiota odottaen saavansa lausua elämän Ruhtinaan tervetulleeksi. AO5 332.1