Alfa Ja Omega, vol. 5

Luku 32—Haudan lepoon

Viimeinkin Jeesus pääsi lepoon. Häpeän ja kidutuksen pitkä päivä oli päättynyt. Kun laskevan auringon viimeiset säteet ilmoittivat sapatin alkaneen, Jumalan Poika lepäsi hiljaisuudessa Joosefin haudassa. Työnsä päättäneenä, kädet rauhallisesti ristissä hän lepäsi sapatin pyhät hetket. AO5 321.1

Alussa Isä ja Poika olivat levänneet sapattina luomistyönsä jälkeen. Kun »taivas ja maa kaikkine joukkoinensa tulivat valmiiksi» (1 Moos. 2: 1), Luoja ja kaikki taivaan olennot riemuitsivat katsellessaan tätä loistavaa näkyä. »Aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat» (Job 38: 7). Nyt Jeesus lepäsi lunastustyöstään, ja vaikka niillä, jotka maan päällä rakastivat häntä, oli surua, taivaassa kuitenkin iloittiin. Tulevaisuudesta annettu lupaus oli taivaallisten olentojen mielestä ihana. Jumala ja enkelit näkivät Kristuksen täytetyn työn tuloksen: uudistetun luomakunnan ja lunastetun suvun, joka synnin voitettuaan ei koskaan enää lankeaisi. Tämä näky liittyy aina päivään, jona Jeesus lepäsi. Sillä »täydelliset ovat hänen tekonsa», ja »kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti» (5 Moos. 32: 4; Saarn. 3: 14). Kun »kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta» (Ap.t. 3: 21), luomisessa säädetty sapatti, päivä, jonka Jeesus lepäsi Joosefin haudassa, on edelleen oleva levon ja ilon päivä. Taivas ja maa yhtyvät ylistykseen »sapatista toiseen» (Jes. 66: 23), ja pelastetut kansat tulevat riemuiten palvelemaan ja kumartamaan Jumalaa ja Karitsaa. AO5 321.2