Alfa Ja Omega, vol. 7

Kirkon erheiden paljastaja

Kuten myöhemmät uskonpuhdistajat ei Wycliffkaan toimintansa alussa aavistanut, mihin se hänet johtaisi. Hän ei vapaaehtoisesti ruvennut vastustamaan Roomaa. Mutta uskollisuus totuudelle vei hänet väistämättömästi taisteluun vääryyttä vastaan. Mitä selvemmin hän näki paavikunnan erehdykset, sitä innokkaammin hän esitti Raamatun oppia. Hän näki, että Rooma oli hylännyt Jumalan sanan ihmisten perimätiedon tähden, ja syytti pelottomasti papistoa sen syrjäyttämisestä. Hän vaati, että Raamattu oli jälleen annettava kansalle ja palautettava sen arvovalta kirkossa. Hän oli taitava ja innokas opettaja sekä kaunopuheinen saarnaaja. Lisäksi hänen jokapäiväinen elämänsä oli havainnollinen esitys julistetuista totuuksista. Hänen Raamatun tuntemuksensa, hänen älykkyytensä, hänen puhdas elämänsä sekä hänen järkkymätön rakkautensa ja oikeamielisyyten- sä tuottivat hänelle yleistä arvonantoa ja luottamusta. Monet olivat tulleet tyytymättömiksi entiseen uskontoonsa nähdessään Rooman kirkossa vallitsevan vääryyden, ja he tervehtivät salaamattomalla ilolla niitä totuuksia, joita Wycliff toi päivänvaloon. Mutta Rooman kirkon johtajat täytti viha, kun he näkivät tämän uskonpuhdistajan saavan suuremman vaikutusvallan kuin heillä itsellään oli. AO7 64.3

Wycliff oli rohkea erehdysten paljastaja, ja hän taisteli pelottomasti monia Rooman arvovallan vahvistamia väärinkäytöksiä vastaan. Hovisaarnaajana ollessaan hän rohkeasti vastusti sen veron maksamista, jota paavi vaati Englannin hallitsijalta, ja näytti, että paavin asettuminen maallisten hallitsijain yläpuolelle oli vastoin järkeä ja Jumalan sanaa. Paavin vaatimukset olivat aiheuttaneet suuren suuttumuksen, ja Wycliffin opit tekivät syvän vaikutuksen kansan johtohenkilöihin. Kuningas ja aatelisto olivat yksimielisiä siitä, ettei paavi saanut vaatia maallista valtaa, ja kieltäytyivät maksamasta veroa. Siten tähdättiin voimakas isku paavin ylivaltaa vastaan Englannissa. AO7 65.1

Toinen paha, jota vastaan uskonpuhdistaja kävi pitkää ja päättäväistä taistelua, oli kerjäläismunkkien veljeskuntien perustaminen. Näitä munkkeja vilisi Englannissa, ja he olivat kansan kehityksen ja menestyksen esteenä. Heidän turmiollinen vaikutuksensa tuntui teollisuudessa, kasvatuksessa, siveellisyydessä ja monessa muussa asiassa. Munkkien toimettomuus ja kerjääminen eivät ainoastaan riistäneet paljon kansan varoja, vaan lisäksi saattoivat hyödyllisen työn halveksituksi. Nuoriso turmeltui ja tuli kurittomaksi. Munkkien vaikutuksesta monet nuoret menivät luostariin, eivät ainoastaan ilman vanhempiensa suostumusta vaan myös heidän tietämättään ja vastoin heidän käskyjään. Eräs Rooman kirkon varhaisista isistä korotti luostarielämän vaatimukset yläpuolelle lasten velvollisuuden rakastaa ja totella vanhempiaan. Hän oli selittänyt: »Vaikka isäsi makaisi ovesi edessä itkien ja valittaen ja äitisi näyttäisi sinulle ruumistaan, joka on sinut synnyttänyt, ja rintojaan, jotka ovat ruokkineet sinua, on sinun tallattava ne jalkoihisi ja mentävä eteenpäin suoraa päätä Kristuksen luo.» Tällä »luonnottomalla julmuudella», kuten Luther myöhemmin sitä nimitti, »joka toi mieleen pikemmin suden ja tyrannin kuin kristityn tai tavallisen ihmisen», kovetettiin lasten sydän heidän vanhempiaan kohtaan.22 Siten paavilliset johtajat entisajan fariseusten tavoin tekivät Jumalan käskyn tyhjäksi perinnäissääntönsä tähden. Siten tehtiin kodit autioiksi, ja vanhemmilta riistettiin mahdollisuus seurustella poikiensa ja tyttäriensä kanssa. AO7 65.2

Myös opiskelijat yliopistoissa tulivat petetyiksi munkkien väärien opetusten johdosta ja antoivat houkutella itsensä jäseniksi näiden veljeskuntiin. Monet katuivat myöhemmin tätä askelta nähdessään, että olivat pilanneet oman elämänsä ja tuottaneet surua vanhemmilleen; mutta kun he kerran olivat joutuneet paulaan, heidän oli mahdotonta saada takaisin vapauttaan. Monet vanhemmat pelkäsivät munkkien vaikutusta ja kieltäytyivät lähettämästä poikiaan yliopistoon. Opiskelijain lukumäärä suurissa opiskelukeskuksissa väheni huomattavasti. Koulujen taso heikkeni, ja tietämättömyys pääsi valtaan. AO7 65.3

Paavi oli antanut näille munkeille vallan kuunnella synnintunnustuksia ja antaa syntejä anteeksi. Tästä tuli suuren turmeluksen lähde. Halukkaina lisäämään tulojaan munkit olivat niin auliit antamaan synninpäästön, että kaikenlaatuiset pahantekijät tulivat heidän luokseen, ja sen vaikutuksesta mitä rumimmat paheet lisääntyivät nopeasti. Sairaat ja köyhät jätettiin kärsimään, kun ne lahjat, joilla olisi voitu lievittää heidän hätäänsä, annettiin munkeille, jotka uhkaamalla vaativat almuja kansalta ja julistivat jumalattomiksi ne, jotka eivät antaneet lahjoja heidän veljeskunnilleen. Vaikka vakuuttivat olevansa köyhiä munkit rikastuivat jatkuvasti, ja heidän komeat rakennuksensa ja herkulliset pöytänsä tekivät kansan jatkuvan köyhtymisen sitäkin ilmeisemmäksi. He viettivät aikansa ylellisyydessä ja huvituksissa ja lähettivät sijaisinaan kansan keskuuteen tietämättömiä miehiä, jotka osasivat vain kertoa ihmeellisiä juttuja, pyhimystaruja ja piloja kansan huvittamiseksi ja saattamiseksi yhä täydellisemmin munkkien ansaan. Kuitenkin munkit säilyttivät otteensa taikauskoisiin ihmisiin ja saivat heidät uskomaan, että kaikki uskonnolliset velvollisuudet sisältyivät paavin ylivallan tunnustamiseen, pyhien palvontaan ja lahjojen antamiseen munkeille ja että tämä riitti varmistamaan heille paikan taivaassa. AO7 66.1

Oppineet ja hurskaat miehet olivat turhaan työskennelleet saadakseen aikaan parannusta näissä munkkien veljeskunnissa; mutta Wycliff, jolla oli selvempi näkemys, iski pahan juureen ja selitti, että itse järjestelmä oli vää rä, sekä vaati sitä hävitettäväksi. Syntyi keskustelua ja tehtiin kysymyksiä. Kun munkit kulkivat ympäri maan myyden paavin anekirjeitä, monet alkoivat epäillä, oliko mahdollista ostaa syntien anteeksiantoa rahalla, ja he kysyivät, eikö heidän tulisi etsiä anteeksiantoa Jumalalta ennemmin kuin Rooman paavilta.23 Monet tulivat levottomiksi munkkien saaliinhimosta, jota ei näyttänyt voitavan koskaan tyydyttää. »Rooman papit ja munkit», he sanoivat, »syövät meitä niin kuin syöpä. Jumalan täytyy pelastaa meidät, muutoin kansa häviää.»24 Peittääkseen ahneuttaan nämä kerjäävät munkit väittivät seuraavansa Vapahtajan esimerkkiä. He selittivät, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa elivät kansan antamilla almuilla. Tämä väite koitui vahingoksi heidän asialleen, sillä se johti monet tutkimaan Raamattua saadakseen tietää totuuden tulos, jota Rooma vähimmin toivoi. Ihmisten huomio kiintyi totuuden lähteeseen, jota se koetti pitää salassa. AO7 66.2

Wycliff alkoi kirjoittaa ja julkaista kirjasia munkkeja vastaan, ei kuitenkaan niin paljon halusta ruveta väittelemään heidän kans- saan kuin kiinnittääkseen kansan huomiota Raamatun ja sen Alkuunpanijan opetuksiin. Hän selitti, ettei paavilla ollut suurempaa valtaa antaa syntejä anteeksi tai julistaa pannaan kuin tavallisilla papeilla ja ettei ketään ihmistä voi oikeudenmukaisesti julistaa pannaan, ellei hän ensin ole vetänyt päälleen Jumalan tuomiota. Hän ei olisi voinut tehokkaammalla tavalla ryhtyä hajottamaan sitä hengellisen ja maallisen vallan jättiläisrakennusta, jonka paavi oli pystyttänyt ja jossa miljoonien sielu ja ruumis oli vangittuina. AO7 66.3