Alfa Ja Omega, vol. 7

247/264

Väärän herätyksen ominaispiirteitä

Mutta monet nykyajan herätykset ovat huomattavana vastakohtana niille Jumalan armon ilmestyksille, jotka varhaisempina aikoina seurasivat Jumalan palvelijain työtä. On totta, että syntyy laajalle ulottuvaa innostusta. Monet tunnustavat kääntyneensä, ja seurakuntiin liittyy paljon väkeä. Kuitenkaan seuraukset eivät ole sellaiset, että ne oikeuttaisivat uskomaan oikean hengellisen elämän samassa määrässä lisääntyneen. Lyhyeksi ajaksi leimahtanut valo häipyy pian pois, ja pimeys tulee entistäkin synkemmäksi. AO7 393.4

Suosittuja herätysliikkeitä johdetaan liian usein vetoamalla mielikuvitukseen, vetoamalla tunteisiin ja tyydyttämällä kaiken uuden ja hämmästyttävän kaipuuta. Täten voitetuilla käännynnäisillä ei sanottavasti ole halua kuunnella Raamatun totuutta eikä mielenkiintoa profeettojen ja apostolien todistukseen. Jos jumalanpalveluksessa ei ole mitään mieltä kiihottavaa, se ei kiinnosta heitä. Rauhalliseen harkintaan vetoavalla sanomalla ei heissä ole mitään vastakaikua. Jumalan sanan selviä varoituksia, jotka välittömästi koskevat heidän ikuista hyötyään, ei oteta huomioon. AO7 393.5

Jokaiselle todellisesti kääntyneelle sielulle on suhde Jumalaan ja ikuisiin asioihin elämän suuri kysymys. Mutta kansan suosiossa olevia nykyajan seurakuntia tarkatessa joutuu kysymään: Missä on Jumalalle pyhittäytymisen henki? Käännynnäiset eivät hylkää ylpeyttään ja maailmanrakkauttaan. Itsensä kieltämiseen, ristin ottamiseen ja nöyrän, sävyisän Jeesuksen seuraamiseen he eivät ole halukkaampia kuin ennen kääntymystäänkään. Uskonto on tullut uskottomien ja epäilijöiden ivan kohteeksi, koska niin monet uskovaisiksi tunnustautuvat ovat tietämättömiä sen periaatteista. Useista kirkkokunnista on jumalisuuden voima melkein kokonaan kadonnut. Huviretket, kirkolliset teatteriesitykset, myyjäiset, hienot asunnot ja henkilökohtainen komeilu ovat syrjäyttäneet Jumalaan kohdistuvat ajatukset. Maat ja tavarat sekä maalliset toimet täyttävät mielen, kun taas iankaikkiset asiat kiinnostavat tuskin koskaan. AO7 394.1