Kolportööri-Evankelista

1/16

Kolportööri-Evankelista

SISÄLLYSLUETTELO

Luku 1—Työn tärkeys

Saarnatyö verrattuna kolportöörityöhön KE 3.1

Kolportöörityö on asianmukaisesti suoritettuna mitä arvokkainta lähetystyötä ja parhaita ja menestyksellisimpiä menettelytapoja, joita voidaan käyttää tätä aikaa koskevien tärkeiden totuuksien esittämiseksi ihmisille. Saarnatyön tärkeys on eittämätön, mutta monilla, jotka isoavat elämän leipää, ei ole etuoikeutta kuulla Sanaa Jumalan valtuuttamien saarnaajien julistamana. Tästä syystä on välttämätöntä, että painotuotteitamme levitetään laajalti. Siten sanoma pääsee sinnekin, minne saarnaaja ei voi mennä, ja monien huomio kiintyy niihin tärkeisiin tapahtumiin, jotka iiittyvät tämän maailman historian loppunäytöksiin. KE 3.2

Jumalan määräämä KE 3.3

Jumala on säätänyt kolportöörityön väli-kappaleeksi esittämään ihmisille kirjojemme sisältämää valoa, ja kolportöörien tulisi olla syvästi vakuuttuneita siitä, kuinka tärkeätä on niin nopeasti kuin suinkin viedä maailmalle kirjoja, jotka ovat välttämättömiä sen asukasten hengelliseksi kasvuksi ja valaise-miseksi. Juuri tätä työtä Herra tahtoo kansansa tekevän tänä aikana. Kaikki, jotka vihkiytyvät Jumalalle työskennelläkseen kolportööreinä, avustavat viimeisen varoitussanoman julistamisessa maailmalle. Emme voi arvioida tätä työtä liian arvokkaaksi, sillä ilman kolportöörien ponnistuksia eivät monet koskaan kuulisi varoitusta. KE 3.4

Kirjat otetaan hyllyiltä KE 4.1

On totta, että jotkut jotka ostavat kirjoja, asettavat ne hyllylle tai vierashuoneen pöydälle ja harvoin silmäilevät niitä. Kuitenkin Jumala pitää huolen totuudestaan, ja tulee aika, jolloin nämä kirjat haetaan esille ja luetaan. Sairaus tai onnettomuus voivat kohdata kotia, ja kirjojen sisältämän totuuden välityksellä Jumala lähettää ahdistetuille sydämille rauhan, toivon ja levon. Hänen rakkautensa kirkastuu ihmisille ja he ymmärtävät syntiensä anteeksisaamisen arvon. Näin Herra toimii yhdessä itsensäkieltävien työntekijöittensä kanssa. KE 4.2

Rukous ihmisten kanssa KE 4.3

On monia, jotka ennakkoluulojen tähden eivät koskaan tule tuntemaan totuutta ellei sitä viedä heidän kotiinsa, Kolportööri voi löytää näitä ihmisiä ja palvella heitä. Talo talolta työskenteleminen on työmuoto, minkä hän voi suorittaa menestyksellisemmin kuin toiset. Hän voi tutustua ihmisiin ja ymmärtää heidän todellisia tarpeitaan; hän voi rukoilla heidän kanssaan ja osoittaa heille Jumalan Karitsan, joka ottaa pois maailman synnin. Täten tämän ajan erikoiselle sanomalle avautuu tie heidän sydämiinsä. KE 4.4

Enkelit auttavat KE 5.1

Kolportöörillä on suuri vastuu. Hänen tulee käydä työhönsä valmistuneena selittämään Kirjoituksia. Jos hän luottaa Herraan kulkiessaan paikasta toiseen, Jumalan enkelit ympäröivät hänet ja antavat hänen puhuttavakseen sanoja, jotka tuovat valoa, toivoa ja rohkeutta moniin sieluihin. KE 5.2

Jumalan työ KE 5.3

Kolportöörin tulee muistaa, että hänellä on tilaisuus kylvää kaikkien vetten varsille. Myydessään kirjoja, jotka antavat tietoa totuudesta, hän muistakoon, että hän tekee Jumalan työtä, ja että jokainen lahja on käytettävä Hänen nimensä kunniaksi. Jumala on oleva jokaisen kanssa, joka koettaa ymmärtää totuutta, niin että hän voisi esittää sitä toisille selvästi. Jumala on puhunut peittelemättä ja selvästi. »Ja Henki ja morsian sa-novat: ‘Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ‘Tule!’» Ilm. 22:17. Meidän ei tule viivytellä antamasta ohjausta niille, jotka sitä tarvitsevat tullakseen tuntemaan totuuden sellaisena kuin se on Jeesuksessa. KE 5.4

Sata yhden asemesta KE 6.1

Jumalan lammaslauman kadonneet lampaat ovat hajoitetut kaikkialle, ja työ joka tulisi tehdä heidän hyväkseen, laiminlyödään. Minulle annetun valon perusteella tiedän, että kentällä, missä nyt on vain yksi kolportööri, pitäisi olla sata. Kolportöörejä tulisi rohkaista ryhtymään tähän työhön, ei myymään kertomuskirjoja, vaan esittämään maailmalle kirjoja, jotka sisältävät tälle ajalle tärkeää totuutta. KE 6.2

Sielujen nähdään kääntyvän KE 6.3

Käykööt kolportöörit eteenpäin Herran Sana mukanaan muistaen, että ne jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja opettavat toisia olemaan niille kuuliaisia, tulevat palkituiksi nähdessään sielujen kääntyvän, ja yksi todella kääntynyt ihminen johtaa taas toisia Kristuksen luo. Näin työ laajenee uusille seuduille. KE 6.4

Vartiomiehiä ia sanansaattajia KE 6.5

Aika on tullut, jolloin kolportöörien on tehtävä suuri työ. Maailma nukkuu, ja vartiomiesten tavoin kolportöörien tulee soittaa varoituskelloa herättääkseen nukkujat huomaamaan heitä uhkaavan vaaran. Seurakunnat eivät tunne etsikkoaikaansa. Usein he oppivat totuuden parhaiten kolportöörien ponnistusten välityksellä. Ne, jotka käyvät eteenpäin Herran nimessä, ovat Hänen sanansaat- tajiaan ja vievät pimeydessä ja erehdyksissä oleville kansanjoukoille ilosanomaa pelastuksesta Kristuksen kautta ja Jumalan lain kuuliaisuudessa. KE 6.6

Yhteistyö saarnaajan kanssa KE 7.1

Minulle on ilmoitettu, että sielläkin, missä kansa kuulee saarnaajan julistavan sanomaa, tulee kolportöörin jatkaa työtään yhteistoiminnassa saarnaajan kanssa, sillä vaikka saarnaaja esittääkin sanomaa uskollisesti, ihmiset eivät kykene tallettamaan kaikkea. Painettu sana on sen tähden välttämätön, ei ainoastaan herättämään ihmisiä huomaamaan tälle ajalle annetun totuuden tärkeyttä, vaan myöskin juurruttamaan ja lujittamaan heitä totuuteen sekä vahvistamaan heitä petollista erehdystä vastaan. Lehdet ja kirjat ovat Herran välikappaleita, jotka pitävät tälle ajalle annettua sanomaa alituisesti kansan saatavissa. Valaisemalla ja lujittamalla sieluja totuudessa kirjallisuutemme suorittaa paljon suuremman työn kuin minkä Sanan saar-naaja yksin voisi tehdä. Hiljaiset sanansaattajat, joita kolportöörin työn välityksellä saatetaan ihmisten koteihin, vahvistavat evankeliumin julistajaa kaikin tavoin, sillä Pyhä Henki on vaikuttava ihmisten mieliin heidän lukiessaan kirjoja aivan samoin kuin Hän vaikuttaa niidenkin mielissä, jotka kuulevat Sanaa saarnattavan. Totuutta sisältäviä kirjoja seuraa sama enkelien palvelus, joka liit- tyy saarnaajan työhön. — Testimonies, osa 6, ss. 313—316. KE 7.2

Samoin kuin Jumala siunaa saarnaajaa ja evankelistaa heidän hartaissa ponnistuksissaan esittää totuutta kansalle, on Hän siunaava myöskin uskollista kolportööriä. Sama, s. 340. KE 8.1

Nöyrä, kykenevä työntekijä joka kuuliaisesti vastaa Jumalan kutsuun, saa olla varma jumalallisesta avusta. Suuri ja pyhä vastuuntunne jo sinänsä jalostaa luonnetta. Se herättää toimintaan korkeimmat henkiset luonteen ominaisuudet, ja niiden jatkuva harjoittaminen vahvistaa ja puhdistaa mieltä ja sydäntä. Niiden vaikutus asianomaisen henkilön elämään, samoin kuin toistenkin ihmisten elämään, on arvaamattoman suuri. KE 8.2

Välinpitämättömät sivustakatselijat eivät ehkä pidä työtäsi arvossa eivätkä näe sen tärkeyttä. He voivat pitää sitä tappiota tuottavana toimintana, epäkiitollisena vaivannäkönä ja itsensäkieltämisenä. Mutta Jeesuksen palvelija näkee sen ristiltä loistavan valon hohteessa. Hänen uhrauksensa näyttävät pieniltä verrattuna siihen, mitä siunattu Mestari on tehnyt, ja hän on iloinen seuratessaan Mestarinsa askelissa. Kun hän menestyy työssään, tuottaa se hänelle mitä puhtainta iloa, ja se on mitä runsain korvaus kärsivälliseen uurastukseen käytetystä elämästä. — Sama, s. 340. KE 8.3