Lunastuksen Historia

114/231

Luku 29—Kristuksen ristiinnaulitseminen

Kristus, Jumalan rakas Poika, vietiin ulos ja jätettiin kansalle ristiinnaulittavaksi. Opetuslapset ja ympäristön uskovaiset liittyivät joukkoon, joka saattoi Jeesusta Golgatalle. Jeesuksen äiti oli myös mukana Johanneksen, rakastetun opetuslapsen, hoivaamana. Hänen sydämensä oli kuvaamattoman tuskan murtama, mutta opetuslasten tavoin hänkin toivoi, että tämä tuskallinen kohtaus vaihtuisi, että Jeesus pitäisi kiinni vallastaan ja esiintyisi vihollisilleen Jumalan Poikana. Sitten hänen äidinsydämensä lannistui jälleen hänen muistaessaan sanat, joissa Jeesus oli lyhyesti viitannut niihin tapahtumiin, jotka menivät täytäntöön tuona päivänä. KuKi 171.1

Jeesus oli tuskin ohittanut Pilatuksen talon portin, kun risti, joka oli valmistettu Barabbasta varten, tuotiin ja pantiin Hänen haavoille piestyille ja vertavuotaville harteilleen. Barabbaan kumppaneillekin, joiden oli määrä kärsiä rangaistuksensa samanaikaisesti Jeesuksen kanssa, annettiin ristinsä. Vapahtaja oli kantanut taakkaansa ainoastaan muutaman virstasauvan matkan, kun Hän heikentyneenä verenvuodosta j a ylenmääräisestä väsymyksestä j a tuskasta kaatui nääntyneenä maahan. KuKi 171.2

Kun Jeesus toipui, risti asetettiin jälleen Hänen harteilleen, ja Hänet pakotettiin kulkemaan eteenpäin. Hän horjui muutamia askelia kantaen raskasta taakkaansa, ja kaatui sitten taas maahan kuin hengettömänä. Häntä pidettiin ensin kuolleena, mutta lopulta Hän toipui jälleen. Papit ja hallitusmiehet eivät säälineet vähääkään kärsivää uhriaan, mutta he näkivät mahdottomaksi Hänen kantaa kidutusvälinettä kauemmaksi. Heidän neuvotellessaan mitä tehdä, tuli Simon, kyreneläinen, vastakkaiselta suunnalta väkijoukkoa vastaan. Pappien yllytyksestä hänet pidätettiin ja pakotettiin kantamaan Kristuksen ristiä. Simonin pojat olivat Jeesuksen ope- tuslapsia, mutta hän itse ei ollut koskaan joutunut kosketuksiin Hänen kanssaan. KuKi 171.3

Suuri kansanjoukko saattoi Vapahtajaa Golgatalle, monet pilkaten ja ivaten, mutta jotkut itkien ja kertoen Hänen ylistystään. Ne, jotka Hän oli parantanut erilaisista sairauksista, ja ne, jotka Hän oli herättänyt kuolleista, selostivat Hänen ihmeellisiä tekojaan vakavalla äänellä sekä tahtoivat tietää, mitä Jeesus oli tehnyt, että Häntä pitäisi kohdella kuin pahantekijää. Vain muutama päivä aikaisemmin he olivat saattaneet Häntä iloisin mielin hoosiannaa veisaten ja heiluttaen käsissään palmunoksia, kun Hän riemusaatossa ratsasti Jerusalemiin. Mutta monet, jotka silloin olivat kaiuttaneet Hänelle ylistystä, koska niin oli tapana tehdä, huusivat nyt voimakkaasti: “Ristiinnaulitkaa Hänet, ristiinnaulitkaa Hänet!” KuKi 172.1