Lunastuksen Historia

81/231

Luku 22—Mooseksen kuolema

Mooseksen oli pian kuoltava, ja Jumala käski hänen koota Israelin lapset yhteen ennen kuolemaansa ja selostaa heille kaikki heprealaisten matkat aina siitä asti, kun he lähtivät Egyptistä sekä kaikki heidän isiensä suuret rikkomukset, jotka vetivät Jumalan rangaistustuomiot heidän ylleen ja pakottivat Jumalan julistamaan, etteivät he tulleet pääsemään luvattuun maahan. Heidän isänsä olivat kuolleet erämaassa Herran sanan mukaan. Heidän lapsensa olivat kasvaneet, ja heille oli lupaus Kanaanin maan omistamisesta täyttyvä. Monet näistä olivat pieniä lapsia silloin, kun Jumala antoi lain eivätkä muistaneet mitään tuon tapahtuman suurenmoisuudesta. Toiset syntyivät erämaassa, ja siltä varalta, etteivät he käsittäisi kymmenien käskyjen ja kaikkien Moosekselle annettujen lakien ja säädösten noudattamisen tärkeyttä, Jumala käski Moosesta kertaamaan kymmenet käskyt ja kaikki lain antamiseen liittyvät seikat. KuKi 131.1

Mooses oli kirjoittanut kirjaan kaikki Jumalan hänelle antamat lait ja säädökset ja oli uskollisesti kirjoittanut muistiin kaikki Hänen matkan varrella heille antamansa ohjeet, kaikki Hänen heille tekemänsä ihmetyöt sekä kaikki Israelin lasten napinoimiset. Mooses oli merkinnyt muistiin myöskin sen, kuinka vihollinen oli saanut voiton hänestä heidän napinansa seurauksena. KuKi 131.2