Lunastuksen Historia

69/231

Luku 19—Pyhäkkö

Ilmestysmaja oli tehty Jumalan käskyn mukaan. Herra herätti miehiä, jotka Hän teki päteviksi viemään päätökseen mitä taidokkaimman työn antamalla heille enemmän kykyjä, kuin mitä heillä luonnostaan oli. Hän ei uskonut kuitenkaan Moosesta eikä noita työmiehiä suunnittelemaan rakennuksen muotoa ja tekotapaa. Jumala itse laati suunnitelman ja antoi sen Moosekselle yksityiskohtaisine ohjeineen sen kokoon ja muotoon sekä käytettävään materiaaliin nähden. Hän määräsi jokaisen esineen erikseen sen tulevaan kalustoon. Hän esitti Moosekselle pienoiskoossa taivaallisen pyhäkön mallin ja käski häntä tekemään kaiken sen mallin mukaan, joka hänelle oli näytetty vuorella. Mooses kirjoitti kaikki ohjeet kirjaan ja luki ne vaikutusvaltaisimmille kansasta. KuKi 117.1

Sitten Herra kehoitti kansaa tuomaan vapaaehtoisen uhrin pyhäkön valmistamiseksi Hänelle Hänen asua heidän keskellänsä. “Ja kaikki israelilaisten seurakunta meni pois Mooseksen luota. Sitten he tulivat takaisin, jokainen, jonka sydän häntä siihen vaati, ja jokainen, jonka henki oli siihen altis, ja toivat antinsa Herralle ilmestysmajan valmistamista varten ja kaikkea siinä vietettävää jumalanpalvelusta varten ja pyhiä vaatteita varten. He tulivat, sekä miehet että naiset, jokainen, jonka sydän oli siihen altis, ja toivat solkia, korvarenkaita, sormuksia ja kaulakoristeita, kaikkinaisia kultakaluja — jokainen, joka toi Herralle kultaa heilutusuhriksi.” KuKi 117.2

Suuret ja kallisarvoiset valmistukset olivat tarpeen. Täytyi koota kalliita ja arvokkaita rakennusaineita. Mutta Herra hyväksyi ainoastaan vapaaehtoiset uhraukset. Valmistettaessa paikkaa Jumalalle vaadittiin ensin rakkautta Jumalan työhön ja sydämestä lähtevää uhrimieltä. Ja kun pyhäkköä rakennettiin ja kansa toi uhreja Moosekselle, joka puolestaan antoi ne työmiehille, niin kaikki viisaat miehet, jotka tekivät työtä, tarkastivat lahjat ja selittivät, että kansa oli tuonut tarpeeksi, vieläpä enemmän, kuin mitä he voivat käyttää. Ja Mooses kuulutti kaikkialle leiriin sanoen: “Älköön kukaan, mies tai nainen, enää valmistako mitään anniksi pyhäkköä varten. Ja niin kansa lakkasi tuomasta lahjoja.” KuKi 117.3