Lunastuksen Historia

Luku 17—Israelin vaellus

Israelin lapset kulkivat erämaassa, eivätkä kolmeen päivään löytäneet juotavaksi kelpaavaa vettä. He kärsivät janoa, ja “niin kansa napisi Moosesta vastaan ja sanoi: ‘Mitä me juomme?’ Mutta hän huusi Herran puoleen; ja Herra osoitti hänelle puun, jonka hän heitti veteen, ja vesi tuli makeaksi. Siellä Hän antoi kansalle lain ja oikeuden, ja siellä Hän koetteli sitä. Hän sanoi: ‘Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein Hänen silmissänsä, tarkkaat Hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea Hänen lakiansa, niin minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtäkään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi, sillä minä olen Herra, sinun parantajasi.’” KuKi 98.1

Israelin lapsilla näytti olevan paha, epäuskoinen sydän. He olivat haluttomia kestämään vastoinkäymisiä erämaassa. Kun he kohtasivat vaikeuksia matkallaan, he pitivät niitä mahdottomina. Heidän luottamuksensa Jumalaan petti, eivätkä he nähneet edessään muuta kuin kuoleman. “Ja koko Israelin kansa napisi Moosesta ja Aaronia vastaan erämaassa; ja israelilaiset sanoivat heille: ‘Jospa olisimme saaneet surmamme Herran kädestä Egyptin maassa, jossa istuimme lihapatain ääressä ja leipää oli kyllin syödäksemme! Mutta te olette tuoneet meidät tähän erämaahan antaaksenne koko tämän joukon kuolla nälkään.’” KuKi 98.2

Todellisuudessa he eivät olleet kokeneet nälän tuskaa. Heillä oli nytkin ruokaa, mutta he pelkäsivät tulevaisuutta. He eivät voineet ymmärtää, kuinka Israelin joukko voisi tulla toimeen pitkän matkansa aikana läpi erämaan sillä vaatimattomalla ravinnolla, mitä heillä silloin oli, ja epäuskossaan he näkivät lastensa nääntyvän nälkään. Herran tahto oli, että he joutuisivat ahtaalle ravinnon suhteen ja että he saisivat kokea vaikeuksia, niin että he sydämeltänsä kääntyisivät Hänen puoleensa, joka oli auttanut heitä tähän asti, ja että he uskoisivat Häneen. Hän oli valmis auttamaan heitä. Jos he hädässään huutaisivat Häntä avukseen, Hän osoittaisi heille rakkautensa ja jatkuvan huolenpitonsa. KuKi 98.3

Mutta he näyttivät olevan haluttomia luottamaan Herraan sen pidemmälle, kuin mitä silmiensä edessä voivat nähdä jatkuvia todistuksia Hänen voimastaan. Jos heillä olisi ollut tosi usko ja luja luottamus Jumalaan, he olisivat ilomielin kestäneet epämukavuudet ja vastukset, vieläpä todellisen kärsimyksenkin, sen jälkeen kun Herra oli niin ihmeellisellä tavalla vapauttanut heidät orjuudesta. Sitäpaitsi Herra lupasi heille, että jos he tottelisivat Hänen käskyjään, ei heihin tulisi mitään sairautta, sillä Hän sanoi: “Minä olen Herra, sinun parantajasi.” KuKi 99.1

Tämän varman Jumalan lupauksen jälkeen oli rikoksellista epäuskoa heidän ennakolta sanoa, että he ja heidän lapsensa voivat kuolla nälkään. Egyptissä he olivat kärsineet suuresti ja olleet liikanaisen työn rasittamia. Heidän lapsiansa oli surmattu, ja vastauksena heidän tuskaisiin rukouksiinsa Jumala oli armollisesti vapauttanut heidät. Hän lupasi olla heidän Jumalansa, ottaa heidät omaisuuskansakseen ja johdattaa heidät suureen ja hyvään maahan. KuKi 99.2

Mutta he olivat valmiit menettämään rohkeutensa mistä tahansa kärsimyksestä, joka heidän olisi tullut kestää matkallansa tuohon maahan. He olivat kärsineet paljon palvellessaan egyptiläisiä, mutta eivät nyt voineet kestää kärsimyksiä palvellessaan Jumalaa. He olivat valmiit antautumaan synkkiin epäilyksiin ja vaipumaan mielenmasennukseen joutuessansa koetuksiin. He napisivat Jumalan uskollista palvelijaa Moosesta vastaan ja vaivasivat häntä kaikilla vastoinkäymisillään sekä esittivät syntisen toivomuksen, että he olisivat jääneet Egyptiin, missä he voivat istua lihapatain ääressä ja syödä leipää kylliksi. KuKi 99.3