Lunastuksen Historia

Luku 51—Toisen enkelin sanoma

Kirkkokunnat, jotka kieltäytyivät vastaanottamasta ensimmäisen enkelin sanomaa, hylkäsivät taivaasta tulleen valon. Herra oli armossaan lähettänyt heille tuon sanoman herättämään heitä näkemään todellisen maailmallisen ja luopuneen tilansa ja johtamaan heidät valmistautumaan kohdatakseen Herransa. KuKi 287.1

Jumala antoi ensimmäisen enkelin sanoman erottamaan Kristuksen seurakunnan maailman turmelevasta vaikutuksesta. Mutta kansanjoukoilla, vieläpä kristityiksi tunnustautuvillakin, ne siteet, jotka sitoivat heidät maahan, olivat voimakkaammat kuin heidän mieltymyksensä taivaallisiin. He kuuntelivat mieluummin maailmallisen viisauden ääntä ja kääntyivät pois sydäntä koettelevasta totuuden sanomasta. KuKi 287.2

Jumala antaa valoa vaalittavaksi ja noudatettavaksi, ei halveksittavaksi ja hyljättäväksi. Hänen lähettämänsä valo tulee pimeydeksi niille, jotka hylkäävät sen. Kun Jumalan Henki lakkaa juurruttamasta totuutta ihmisten sydämeen, kaikki kuuleminen on turhaa ja kaikki saarnaaminen on turhaa. KuKi 287.3

Kun kirkkokunnat torjuivat Jumalan neuvon hylkäämällä adventtisanoman, Herra hylkäsi ne. Ensimmäistä enkeliä seurasi toinen, joka julisti: “Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat.” Ilm. 14: 8. Adventistit ymmärsivät tämän sanoman ilmoitukseksi kirkkokuntien siveellisestä lankeemuksesta, seuraukseksi siitä, että ne hylkäsivät ensimmäisen sanoman. Julistusta: “Kukistunut on Babylon”, kaiutettiin kesällä 1844, ja sen tuloksena noin viisikymmentätuhatta erosi noista kirkkokunnista. KuKi 287.4

Niillä, jotka saarnasivat ensimmäistä sanomaa, ei ollut mitään aikomusta eikä toivetta saada kirkkokunnissa ha- jaannusta aikaan eikä muodostaa toisistaan eroavia järjestöjä. “Kaikessa työskentelyssäni”, sanoi William Miller, “en ollut koskaan halunnut enkä ajatellut perustaa mitään ole-massaolevista uskontokunnista eroavaa puoluetta enkä hyödyttää toista kirkkokuntaa toisen kustannuksella. Ajattelin hyödyttäväni kaikkia. Otaksuen, että kaikki kristityt iloitsisivat Kristuksen tulon odotuksessa ja että ne, jotka eivät voisi nähdä asiaa samalla tavoin kuin minä, yhtä kaikki rakastaisivat niitä, jotka omaksuisivat tämän opin, en kuvitellut tulevan koskaan tarpeelliseksi pitää erillisiä kokouksia. Ainoa päämääräni ja haluni oli käännyttää sieluja Jumalalle, ilmoittaa maailmalle tulevasta tuomiosta ja suostutella lähimmäisiäni valmistautumaan sydämeltään, niin että he voisivat kohdata Jumalansa rauhassa. Suuri enemmistö niistä, jotka kääntyivät työskentelyni tuloksena, kuului erillisiin olemassa oleviin kirkkokuntiin. Kun yksilöt tulivat minulta tiedustelemaan velvollisuuttaan, kehoitin heitä aina menemään sinne, missä he tunsivat olevansa kotonaan, enkä sellaisissa neuvoissani koskaan erikoisemmin suosinut mitään kirkkokuntaa.” KuKi 287.5

Jonkin aikaa monet kirkkokunnat hyväksyivät hänen työskentelynsä mielihyvin. Mutta ratkaistuaan kantansa adventtitotuutta vastaan, ne tahtoivat tukahduttaa kaiken julistustyön tämän asian hyväksi. Tämän opin vastaanottaneet joutuivat täten hyvin pulmalliseen asemaan ja suureen koetukseen. He rakastivat kirkkokuntiansa eivätkä mielellänsä olisi eronneet niistä, mutta kun heitä ivattiin ja sorrettiin ja kun heiltä kiellettiin etuoikeus puhua toivostaan tai käydä saarnatilaisuuksissa, joissa julistettiin Herran tuloa, monet lopulta nousivat ja heittivät pois heidän harteilleen lasketun ikeen. KuKi 288.1

Nähdessään, että kirkkokunnat hylkäsivät Jumalan Sanan todistuksen, adventistit eivät voineet enää pitää niitä Kristuksen seurakuntana, “totuuden pylväänä ja perustuksena”, ja kun alettiin julistaa sanomaa: “Kukistunut on Babylon”, he tunsivat olevansa oikeutettuja eroamaan siihenastisesta uskonnollisesta piiristänsä. KuKi 288.2

Sen jälkeen kun nuo kirkkokunnat hylkäsivät ensimmäisen sanoman, niissä on tapahtunut surullinen muutos. Kun totuus hyljätään, vastaanotetaan erehdys ja sitä vaalitaan. Rakkaus Jumalaan ja usko Hänen Sanaansa on kylmentynyt. Nuo kirkkokunnat ovat murehduttaneet Jumalan Hengen, ja Hän on suuressa määrin vetäytynyt niistä pois. KuKi 288.3