Lunastuksen Historia

Luku 49—Epäonnistumisesta edistymiseen

Uskonpuhdistus ei, kuten monet otaksuivat, päättynyt Lutherin kuolemaan. Sitä on jatkettava tämän maailman historian loppuun asti. Lutherin suurena tehtävänä oli heijastaa toisille sitä valoa, jonka Jumala oli antanut loistaa hänelle; kuitenkaan hän ei saanut kaikkea maailmalle annettavaa valoa. Lutherin ajasta meidän päiviimme asti on Raamattuun nähden jatkuvasti loistanut uutta valoa, ja alituiseen on ilmennyt uusia totuuksia. KuKi 278.1

Luther ja hänen työtoverinsa suorittivat jalon työn Jumalan asialle, mutta Rooman kirkosta tulleina ja sen oppeja aikaisemmin kannattaneina ja niihin uskoneina ei voitu odottaakaan heidän osaavan erottaa kaikkia sen erehdyksiä. Heidän tehtävänään oli murtaa Rooman kahleet ja antaa maailmalle Raamattu; mutta heiltä jäi paljastamatta tärkeitä totuuksia, ja suuria erehdyksiä, joita he eivät hyljänneet. Useimmat heistä pyhittivät edelleen sunnuntain ja muita paavillisia juhlia. He eivät tosin katsoneet sillä olevan mitään jumalallista arvovaltaa, mutta uskoivat, että sitä tuli pitää yleisesti sovittuna jumalanpalveluspäivänä. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia, jotka kunnioittivat neljännen käskyn sapattia. Kirkon uskonpuhdistajista on annettava kunniasija niille, jotka puolustivat kaikkien, vieläpä protestanttienkin, yleisesti hylkäämää totuutta — niille, jotka kannattivat neljännen käskyn lakivoimaisuutta ja Raamatun sapatin velvoitusta. Kun uskonpuhdistus lakaisi pois sen pimeyden, joka oli levännyt koko kristikunnan yllä, sapatinpitäjiä ilmestyi monissa maissa. KuKi 278.2

Ne jotka vastaanottivat uskonpuhdistuksen suuren siunauksen, eivät jatkaneet eteenpäin sillä polulla, jolle Luther oli niin jalosti astunut. Silloin tällöin nousi joitakuita harvoja uskollisia miehiä julistamaan uutta totuutta ja paljas- tamaan kauan hellittyjä erheitä, mutta Kristuksen aikojen juutalaisten ja Lutherin aikojen Paavilaisten lailla enemmistö tyytyi uskomaan samalla tavalla kuin heidän isänsä olivat uskoneet, ja elämään niinkuin he olivat eläneet. Sen tähden uskonto jälleen kangistui muotomenoihin; ja erehdyksistä ja taikauskomuksista, jotka olisivat tulleet heitetyiksi syrjään, jos seurakunta olisi jatkuvasti vaeltanut Jumalan Sanan valossa, pidettiin kiinni ja niitä suosittiin. Täten uskonpuhdistuksen innoittama henki vähitellen kuoli kokonaan, kunnes protestanttisissa kirkkokunnissa oli melkein yhtä suuri uskonpuhdistuksen tarve kuin Lutherin aikaisessa Rooman kirkossa. Niissä vallitsi sama hengellinen tylsyys, sama ihmisoppien kunnioitus, sama maailmallisuuden henki ja sama Jumalan Sanan opetusten vaihtaminen inhimillisiin teorioihin. Ylpeys ja ylellisyys rehoittivat uskonnollisuuden varjossa. Kirkot turmeltuivat liittoutuen maailman kanssa. Täten menettivät arvonsa ne suuret periaatteet, joiden puolesta Luther ja hänen työtoverinsa olivat tehneet ja kärsineet niin paljon. KuKi 278.3

Kun Saatana näki epäonnistuneensa yrittäessään vainolla hävittää totuuden, hän turvautui jälleen samaan sovittelusuunnitelmaan, joka oli johtanut suureen luopumukseen ja Rooman kirkon muodostumiseen. Hän yllytti kristittyjä liittymään, ei nyt pakanoihin, vaan niihin jotka tämän maailman jumalaa palvelemalla osoittivat yhtä totisesti olevansa epäj umalanpalvelijoita. KuKi 279.1

Saatana ei enää voinut pidättää kansalta Raamattua, sillä se oli saatettu kaikkien ulottuville. Mutta hän johti tuhannet omaksumaan vääriä tulkintoja ja epäraittiita teorioita tutkimatta Raamattua tullakseen tuntemaan totuuden. Hän oli turmellut Raamatun opit, ja perimätiedot, jotka tulivat tuhoamaan miljoonia, juurtuivat syvälle. Kirkko ylläpiti ja puolusti näitä perimätietoja, sen sijaan että se olisi tavoitellut sitä uskoa, joka kerran oli pyhille annettu. Ja täysin tietämättöminä tilastaan ja perikadostaan kirkko ja maailma lähenivät nopeasti maan historian mitä vakavinta ja kohtalokkainta aikaa — Ihmisen Pojan ilmestymisen aikaa. KuKi 279.2