Päivästä Päivään

292/366

IHMISTEN PALVELIJA, 18. lokakuuta

»Totisesti, totisesti minä sanon teille, ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.» Joh. 13: 16. PP 324.1

Elämällään ja opetuksellaan Kristus on antanut täydellisen esikuvan siitä epäitsekkäästä palveluksesta, joka on lähtöisin Jumalasta. Jumala ei elä itselleen. Luomalla maailman ja ylläpitämällä kaikkia luotujaan hän jatkuvasti palvelee toisia. Tämän palvelemisen ihanteen Jumala on antanut Pojalleen. Jeesus asetettiin koko ihmiskunnan eteen, jotta hän esimer-killään opettaisi, mitä palveleminen merkitsee. Hänen koko elämänsä oli palvelemisen lain alaista. Hän elämässään toteutti Jumalan lain ja näytti esimerkillään, kuinka meidän on sitä noudatettava. PP 324.2

Jeesus oli yhä uudelleen koettanut juurruttaa tätä periaatetta opetuslapsiinsa. Kun Jaakob ja Johannes olivat pyytäneet ensimmäisiä sijoja, hän oli vastannut heille: “Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne.” Matt. 20: 26. Minun valtakunnassani ei ole tilaa kysymyksille ensimmäisistä sijoista ja valta-asemasta. Ainoa suuruus on nöyryyden suuruus. Kunnia-asema voidaan saa-vuttaa vain omistautumalla toisia palvelemaan. 73 PP 324.3

Jalkainpesun asetus on palvelemisen asetus. Tämän läksyn Herra tahtoisi kaikkien oppivan noudatettavakseen. Kun tätä asetusta vietetään oikealla tavalla, saatetaan Jumalan lapset pyhään suhteeseen toistensa kanssa, auttamaan ja siunaamaan toinen toistaan. PP 324.4

Kristus itse antoi meille esimerkin nöyryydestä, jottei hänen kansansa joutuisi luonnollisen sydämen itsekkyyden harhaannuttamaksi, jota itsensä palveleminen vain vahvistaa. Hän ei halunnut jättää tätä suurta asiaa ihmisen hoitoon. Hän katsoi sen niin tärkeäksi, että vaikka oli Jumalan veroinen, hän itse pesi opetuslastensa jalat. Tällä juhlamenolla on suuri merkitys meille. Jumala tahtoisi meidän ottavan opiksemme koko toimituksen, ei vain yhtä ulkonaista puhdistustoimenpidettä. Tämä opetus ei rajoitu vain yhteen tekoon. Sen tarkoitus on ilmaista se suuri totuus, että Kristus on meille esimerkkinä siitä, minkälaisia meidän tulee hänen armonsa avulla olla seurustellessamme toistemme kanssa. Se osoittaa, että koko elämän pitäisi olla nöyrää ja uskollista palvelemista. 74 PP 324.5