Päivästä Päivään

284/366

SEURAKUNTA KOETUKSISSA, 10. lokakuuta

»Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!» Ilm. 12:12. PP 316.1

Ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, saavat tuntea lohikäärmeen ja hänen joukkonsa vihan. Saatana pitää maailmaa alaisenaan, sillä hän on saanut valtaansa luopiokirkot; mutta tässä on pieni joukko, joka vastustaa hänen yli-valtaansa. Jos hän pystyisi hävittämään heidät maailmasta, hänen voittonsa olisi täydellinen. Samalla tavalla kuin hän yllytti pakanakansoja muinoin tuhoamaan Israelin, samalla tavalla hän on lähitulevaisuudessa kiihottava maan pahuuden voimia tuhoamaan Jumalan kansan, Heidän ainoa toivonsa on Jumalan armo ja heidän ainoa voimansa rukous. 35 PP 316.2

Esterin päivien Jumalan kansan koettelevat kokemukset eivät olleet ominaisia vain sille aikakaudelle. Ilmestyskirjan Johannes on seuratessaan katseellaan historian kulkua ajan loppuun asti lausunut: “Lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus” (Ilm. 12: 17). Jotkut nykyään elävät saavat nähdä näiden sanojen täyttyvän. 36 PP 316.3

Saatanan viha lisääntyy hänen aikansa lyhetessä, ja hänen eksyttämisja hävittämistyönsä on saavuttava huippunsa ahdistuksen aikana. PP 316.4

Pelottavia, yliluonnollisia näkyjä tulee pian esiintymään taivaalla pahojen henkien ihmeitä tekevän voiman merkkeinä. Riivaajain henget menevät maan kuningasten luo ja kaikkeen maailmaan, kietoakseen ihmisiä petoksiinsa ja yllyttääkseen heitä liittymään saatanaan hänen viimeisessä taistelussaan taivaan hallitusta vastaan. Näiden välikappaleiden kautta tulevat sekä hallitsijat että alamaiset petetyiksi. 37 PP 316.5

Ne, jotka etsivät totuutta voidakseen noudattaa sitä rakkau-desta totuuteen, saavat saatanan yltymään pahuudessaan ja kiihtymään vihansa vimmoihin. Mutta hän ei pysty koskaan heikentämään heitä niin kauan kuin he pysyttelevät lähellä Jeesusta. 38 PP 316.6