Päivästä Päivään

245/366

Syyskuu—Koti, jossa Kristus hallitsee

EEDEN-KOTI, 1. syyskuuta

»Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.» 1 Moos. 2: 8. PP 275.1

Tuo Jumalan itsensä kaunistama [ensimmäisten vanhempiemme] koti ei ollut mikään upea palatsi. Ihmiset ylpeydes-sään ihastelevat loistavia ja kalliita rakennuksia ja ylpeilevät kättensä teoilla. Mutta Jumala sijoitti Aadamin puutarhaan. Tämä oli hänen asumuksensa. Sinitaivas oli sen kupukattona, ja sen lattiana oli kauniiden kukkien ja elävän vihermaton peittämä maa. Komeiden puiden lehtevät oksat olivat sen korukatoksena. Sen seinien suurenmoiset koristeet olivat suuren Mestaritaiteilijan käsityötä. 1 PP 275.2

Jumalan tarkoitus oli, että ihminen tulisi onnelliseksi hoitaessaan sitä, mitä Jumala oli luonut, ja että paratiisin puut täyttäisivät hedelmillään hänen tarpeensa. 2 PP 275.3

Pyhän parin ympäristöön liittyy opetus kaikille ajoille. Sen mukaan tosi onnea ei saavuteta ylpeyden ja ylellisyyden mie-liteoilla, vaan pääsemällä Jumalan luomistekojen välityksellä hänen yhteyteensä. Jos ihmiset pyrkisivät suurempaan yksinkertaisuuteen, he toteuttaisivat paljon paremmin sitä tarkoitusta, jonka vuoksi Jumala loi ihmisen. -Mitä rikkainkaan voisi omistaa, mikä olisi verrattavissa siihen, mitä Aadam sai Jumalalta? 3 PP 275.4

Eedenin puutarha oli esimerkki siitä, millaiseksi Jumala toivoi koko maan tulevan. Hänen tarkoituksensa oli, että ihmiset lisäännyttyään perustaisivat uusia koteja ja kouluja, samanlaisia kuin se, minkä hän oli antanut. Näin olisi lopulta kaikkialla maailmassa ollut koteja ja kouluja, joissa olisi tut-kittu Jumalan sanoja ja tekoja ja joissa opiskelijat olisivat siten valmistuneet yhä täydellisemmin heijastamaan hänen kirkkautensa tuntemisen valoa halki ikuisuuksien. 4 PP 275.5