Alfa Ja Omega, vol. 4

98/249

Luku 21—Betesdan lammikolta neuvoston eteen

»Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi heprean kielellä on Betesda, ja sen rannalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista.» AO4 165.1

Määräaikoina tämän lammikon vesi kuohui, ja yleisesti uskottiin sen tapahtuneen yliluonnollisen voiman vaikutuksesta, Uskottiin myös, että kuka ikinä veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä astui lammikkoon, parani, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Satoja sairaita oleili paikalla, mutta joukko oli niin suuri, että kun vesi kuohutettiin ja he syöksyivät eteenpäin, he polkivat alleen itseään heikompia, miehiä, naisia ja lapsia. Moni ei voinut päästä ollenkaan lähelle lammikkoa. Moni, jonka oli onnistunut päästä sen luo, kuoli sen partaalla. Paikan lähistölle oli pystytetty katoksia suojaamaan sairaita päivän helteeltä ja yön kylmyydeltä. Jotkut viettivät yönsäkin näissä suojissa ja ryömivät lammikon partaalle Päivä päivältä turhine avun toiveineen. AO4 165.2

Jeesus oli jälleen Jerusalemissa. Kulkiessaan yksinään mietiskelyyn ja rukoukseen vaipuneena hän tuli lammikon luo. Hän näki onnettomia sairaita odottamassa sitä, mitä he luulivat ainoaksi paranemismahdollisuudekseen. Hän olisi halunnut käyttää parantavaa voimaansa ja tehdä jokaisen sairaan terveeksi. Mutta silloin oli sapatti. Paljon väkeä oli menossa temppeliin jumalanpalvelukseen, ja hän tiesi, että tällainen parantaminen herättäisi juutalaisissa sellaisia ennakkoluuloja, että he tekisivät lopun hänen toiminnastaan. AO4 165.3