Alfa Ja Omega, vol. 3

14/273

Luku 4—Tisbeläinen Elia

Gileadin vuoristossa, Jordanin itäpuolella, asui Ahabin päivinä uskon ja rukouksen mies, jonka toiminnan tuli pysähdyttää luopumuksen nopea leviäminen Israelissa. Tisbeläinen Elia oli kaukana tunnetuista kaupungeista ja ilman arvoasemaa. Hän ryhtyi kuitenkin tehtäväänsä uskoen, että Jumala suunnitelmansa mukaisesti valmistaisi tietä hänen edellään ja antaisi hänen työlleen täyden menestyksen. Hänen puheensa oli uskon ja voiman täyttämää, ja hän omisti koko elämänsä olojen uudistamiseen. Erämaassa huutavan äänellään hän nuhteli synnistä ja torjui etenevää pahuutta. Mutta vaikka hän nuhtelikin kansaa synnistä, hänen sanomansa tarjosi Gileadin palsamia kaikille synninsairaille, jotka halusivat parantua. AO3 30.1

Nähdessään Israelin vajoavan yhä syvemmälle epäjumalain palvontaan Elia sekä huolestui mielessään että vihastui. Jumala oli suorittanut suuria tekoja kansansa hyväksi. Hän oli vapauttanut heidät orjuudesta ja antanut »heille pakanain maat, — että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laeistansa vaarin» (Ps. 105: 44, 45). Mutta Herran hyvää tekevät suunnitelmat olivat miltei tyystin unohdetut. Epäusko oli nopeasti erottamassa valittua kansaa sen voiman Alkulähteestä. Kun Elia vuoristoon vetäytyneenä tarkkaili tätä luopumusta, se suretti häntä kovin. Sieluntuskassaan hän rukoili Jumalaa pysäyttämään tuon kerran suosimansa kansan huonon vaelja jopa rankaisemaankin sitä, jotta se oppisi näkemään oikeassa valossa irrottautumisensa Jumalasta. Hän toivoi heidät saatettavan parannukseen ennen kuin he menisivät pahuudessaan niin pitkälle, että Herran olisi pakko hävittää heidät. AO3 30.2