Alfa Ja Omega, vol. 2

181/200

Luku 40—Temppeli ja sen vihkiminen

Salomo toteutti viisaasti Daavidin kauan vireillä pitämän suunnitelman temppelin rakentamisesta Herralle. Seitsemän vuoden ajan Jerusalem oli täynnä kiireisiä työmiehiä, jotka tasoittivat rakennuspaikkaa, pystyttivät valtavia suojamuureja, laskivat leveitä perustuksia »hakatuista kivistä», jotka olivat »suuria kiviä, kallisarvoisia kiviä» (1 Kun. 5: 17), veistivät Libanonin metsistä tuotuja raskaita hirsiä ja niin rakensivat tuota suurenmoista pyhäkköä. AO2 340.1

Näiden puuja kivirakenteiden tekoon osallistui tuhansia työmiehiä. Samaan aikaan valmistettiin temppelin kalusteita »taitavan, ymmärtäväisen miehen, HuuramAabin», johdolla. Hän oli tyyrolainen ja osasi »tehdä kultaja hopea-, vaskija rauta-, kivija puutöitä, niin myös töitä purppuranpunaisista ja punasinisistä langoista, valkoisista pellavalangoista ja helakanpunaisista langoista» (2 Aikak. 2:13,14). AO2 340.2

Näin kohosi temppelirakennus Moorian vuorelle vähin äänin »kivistä, jotka tulivat valmiina louhimosta, niin ettei kuulunut vasaran, ei minkään rauta-aseen kalketta temppeliä rakennettaessa» (1 Kun. 6: 7). Ja siinä ohessa valmistuivat myös kauniit kalusteet niiden mallien mukaan, jotka Daavid uskoi pojalleen - »kaikki kalut, joiden tuli olla Herran temppelissä» (2 Aikak. 4: 19). Näihin kuuluivat suitsutusalttari, näkyleipien pöytä, lampunjalka lamppuineen sekä pappien pyhäkköpalveluksessa tarvitsemat astiat ja välineet, kaikki »puhtainta kultaa» (2 Aikak. 4: 21). Polttouhrialttari, suuri vesiallas, jota kaksitoista valettua härkää kannattivat, sekä pienemmät altaat ja monet muut astiat ja työkalut tehtiin vaskesta. »Jordanin lakeu-della kuningas ne valatti savimuotteihin, Sukkotin ja Seredan välillä» (2 Aikak. 4: 17). Näitä kaluja tehtiin paljon, jottei niistä olisi mitään puutetta. AO2 340.3

Verrattoman kaunis ja ainutlaatuisen loistelias oli se palatsimainen rakennus, jonka Salomo apulaisineen pystytti Jumalalle hänen palvontaansa varten. Kallisarvoisin kivin koristeltuna, tilavien pihojen ja komeiden porttien ympäröimänä ja vuorattuna veistetyillä setripuilla ja kiillotetulla kullalla temppelirakennus kaikkine kirjailtuine verhoineen ja ar- vokkaine kalusteineen sopi hyvin kuvaamaan tässä maailmassa elävää Jumalan seurakuntaa, joka kautta aikojen on rakentunut jumalallisen mallin mukaisesti »kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat» ja yhtä kalliisti kuin »kullasta, hopeasta, jalokivistä» valmistettuna (Ps. 144: 12; 1 Kor. 3: 12). Tässä hengellisessä temppelissä on »kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa» (Ef. 2: 20, 21). AO2 340.4

Lopulta kuningas Daavidin suunnittelema ja hänen poikansa Salomon rakentama temppeli saatiin valmiiksi. Näin Salomo oli »menestynyt kaikessa, mitä oli ajatellut tehdä Herran temppelissä» (2 Aikak. 7: 11). Ja nyt, jotta tämä Moorian huipun kruunaava »linna» pääsisi olemaan Herran asumus sen Daavidin toivomuksen mukaan, että »tämä linna ei ole aiottu ihmiselle, vaan Herralle Jumalalle» (2 Aikak. 29: 1), se oli vielä juhlallisin menoin muodollisestikin vihittävä Kaikkivaltiaalle ja hänen palvontaansa. AO2 341.1

Sitä kohtaa, johon temppeli rakennettiin, oli kauan pidetty pyhänä paikkana. Täällä Aabraham, uskovien isä, oli osoittautunut valmiiksi uhraamaan ainoan poikansa Herran käskystä. Täällä Jumala oli uudistanut siunauksen liittonsa Aabrahamin kanssa, minkä sisältämän ihanan lupauksen mukaan Korkeimman Poika uhrillaan vapauttaisi ihmiskunnan (ks. 1 Moos. 22: 9, 16-18). Täällä Daavid uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja saadakseen hävittävän enkelin estetyksi käyttämästä ojentamaansa koston miekkaa, ja Jumala vastasi hänelle lähettämällä taivaasta tulen alttarille (ks. 1 Aikak. 21). Ja nyt Herran palvelijat kokoontuivat jälleen tänne kohtaamaan Jumalaansa ja uudistamaan uskollisuuden valansa hänelle. AO2 341.2

Temppelin vihkimiseen valittu ajankohta oli erittäin sopiva - seitsemäs kuukausi, jolloin väkeä tavallisesti kokoontui valtakunnan kaikista osista Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa, joka oli erityisesti iloista juhlaaikaa. Sato oli juuri korjattu eivätkä uuden vuoden työt olleet vielä alkaneet. Huolista vapaana kansa saattoi antautua nauttimaan juhlan pyhistä ja riemullisista hetkis-tä. AO2 341.3