Alfa Ja Omega, vol. 1

Luku 18—Öinen kamppailu

Vaikka Jaakob olikin lähtenyt Mesopotamiasta Jumalan ohjeiden mukaisesti, hän ei kuitenkaan voinut karkottaa mielestään pahoja aavistuksia palatessaan nyt samaa tietä, jota oli astellut pakolaisena kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Hän oli pettänyt isänsä; sen synnin hän aina muisti ja tiesi juuri sen aiheuttaneen hänen pitkän maanpakolaisuutensa. Näitä hän mietiskeli päivin ja öin, ja omantunnon syytökset tekivät hänen matkansa hyvinkin surulliseksi. Syvästi liikuttuneena hän tähyili kaukaa häämöttäviä kotimaansa kukkuloita. Menneet tapahtumat palautuivat elävästi hänen mieleensä. Samalla kun synnin muisto vaivasi häntä, hänen mieleensä tuli myös se, miten Jumala oli ollut suosiollinen häntä kohtaan ja luvannut auttaa ja opastaa häntä. AO1 178.1

Matkan pään lähestyessä Eesaun ajatteleminen alkoi yhä enemmän huolettaa häntä. Jaakobin paon jälkeen Eesau oli pitänyt itseään isänsä omaisuuden ainoana perijänä. Jos hän nyt saisi tietää, että Jaakob oli paluumatkalla, hän voisi pelätä tämän tulevan vaatimaan perintöään. Toisaalta Eesau saattoi, jos niin halusi, vaikka väkivalloin käydä veljensä kimppuun ja aiheuttaa paljon vahinkoa, ei vain kostonhalusta vaan päästäkseen rauhassa nauttimaan siitä varallisuudesta, jota hän jo niin kauan oli pitänyt omanaan. AO1 178.2

Jälleen Herra antoi Jaakobille merkin jumalallisesta huolenpi-dostaan. Hänen matkatessaan Gileadin vuorelta etelään kaksi en-kelijoukkoa näytti piirittävän hänet edestä ja takaa ja etenevän hänen matkaseurueensa mukana aivan kuin suojaten sitä. Jaakob muisti Beetelissä aikoinaan näkemänsä unen, ja hänen ahdistettu mielensä keventyi. Jumalan lähetit, jotka olivat vahvistaneet hänen toivoaan ja rohkaisseet häntä pakomatkalla Kanaanista, olivat nyt hänen suojelijoinaan paluumatkalla. Ja hän sanoi: “‘Tämä on Jumalan sotajoukkoa.’ Ja hän an- toi sille paikalle nimen Mahanaim» - »kaksi sotajoukkoa tai leiriä». AO1 178.3