Alfa Ja Omega, vol. 6

239/317

Luku 44—Keisarin huonekunta

Evankeliumi on aina saavuttanut parhaan menestyksensä alempien kansankerrosten keskuudessa. Kutsuttujen joukossa »ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista» (1 Kor. 1: 26). Ei ollut odotettavissa, että Paavali, köyhä ja ystävätön vanki, olisi kyennyt herättämään huomiota varakkaissa ja ylhäisissä Rooman kansalaisissa. Heille paheet tarjoilivat kaikkia kimmeltäviä houkutuksiaan ja pitivät heitä halukkaina vankeinaan. Mutta heidän harjoittamansa sorron uupuneista, puutteenalaisista uhreista, vieläpä onnettomista orjista, monet kernaasti kuuntelivat Paavalin sanoja. Us-kosta Kristukseen he löysivät toivon ja rauhan, joka kannusti heitä kovien kohtaloittensa keskellä. AO6 316.1

Mutta vaikka apostolin työ alkoi vähäpätöisistä ja alhaisista, sen vaikutus laajeni, kunnes se tavoitti itsensä keisarin palatsin. AO6 316.2

Rooma oli tuohon aikaan maailman pääkaupunki. Korskeat keisarit säätivät lakeja miltei jokaiselle kansalle maan päällä. Kuninkaat ja hoviherrat olivat joko tietämättömiä vaatimattomasta Nasaretilaisesta tai suhtautuivat häneen vihamielisesti ja pilkallisesti. Kuitenkin vähemmässä kuin kahdessa vuodessa evankeliumi löysi tiensä tuon vangin vaatimattomasta kodista keisarillisiin saleihin. Paavali on kahleissa kuin pahantekijä, mutta »Jumalan sana ei ole kahlehdittu» (2 Tim. 2:9). AO6 316.3

Aikaisempina vuosina apostoli oli julkisesti saarnannut kristinuskoa käännyttävällä voimalla. Merkein ja tunnusteoin hän oli antanut kiistattomia todisteita sen jumalallisesta voimasta. Uljaan horjumattomana hän oli noussut Kreikan viisaiden eteen ja tiedoillaan ja puhetaidollaan vaientanut ylpeän filosofian vastaväitteet. Rohkeana ja lannistumattomana hän oli seissyt kuninkaiden ja maaherrojen edessä ja saarnannut vanhurskautta, itsensä hillitsemistä ja tulevaa tuomiota, kunnes korskeat hallitsijat vapisivat aivan kuin olisivat jo nähneet Jumalan päivän kauhut. AO6 316.4

Mitään tällaisia tilaisuuksia ei nyt suotu apostolille, sillä hän oli suljettuna omaan asuntoonsa ja saattoi julistaa totuutta ainoastaan niille, jotka etsivät häntä sieltä. Hän ei ollut saanut Moosek- sen ja Aaronin tavoin jumalallista käskyä astua paheellisen kuninkaan eteen ja valtuuttajanaan suuri Minä Olen nuhdella häntä hänen harjoittamastaan julmuudesta ja sorrosta. Kuitenkin juuri tällä samalla hetkellä, evankeliumin suurimman julistajan ollessa estyneenä julkisesta työstä, evankeliumi saavutti suuren voiton; juuri kuninkaan huonekunnasta liittyi jäseniä seurakuntaan. AO6 316.5

Missään ei voinut vallita ilmapiiri, joka olisi ollut epäsuotuisampi kristinuskolle kuin Rooman hovissa. Nero tuntui pyyhkineen sielustaan pois viimeisenkin häivän kaikesta jumalallisesta - vieläpä kaikesta inhimillisestäkin - ja tuntui kantavan saatanan leimaa. Hänen seuralaisensa ja hoviväkensä olivat yleensä samanluontoisia kuin hän itsekin - hillittömiä, irstaita ja turmeltuneita. Näytti ilmeiseltä, että kristinuskon oli mahdotonta saada jalansijaa Neron hovissa ja palatsissa. AO6 317.1