Aikakausien Toivo

22/88

Luku 21—Vapauttava voima

“Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee.” AT 180.1

“Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hep- reankielellä 011 Betesda, ja sen rannalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista.” AT 180.2

Määräaikoina tämän lammikon vesi kuohui, ja yleisesti uskottiin sen tapahtuvan yliluonnollisen voiman vaikutuksesta, ja että kuka ikänä veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä astui lammikkoon, parani, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Satoja sairaita oleili paikalla, mutta joukko oli niin suuri, että kun vesi kuohutettiin, ja he syöksyivät eteenpäin, he polkivat alleen itseään heikompia, miehiä, naisia ja lapsia. Moni ei voinut päästä ollenkaan lähelle lammikkoa. Moni, jonka oli onnistunut päästä sen luo, kuoli sen partaalla. Paikan lähistölle oli pystytetty pylväskäytäviä suojaamaan sairaita päivän helteeltä ja yön kylmyydeltä. Jotkut viettivät yönsäkin näissä suojissa ryömien lammikon partaalle päivä päivältä turhaan toivoen apua. AT 180.3

Jeesus oli jälleen Jerusalemissa. Kulkiessaan yksikseen mietiskelyyn ja rukoukseen vaipuneena Hän tuli lammikon luo. Hän näki onnettomia sairaita odottamassa sitä, mitä he luulivat ainoaksi paranemi smahdollisuudekseen. Hän halusi käyttää parantavaa voimaansa ja tehdä jokaisen sairaan terveeksi. Mutta silloin oli sapatti. Paljon väkeä oli menossa temppeliin jumalanpalvelukseen, ja Hän tiesi, että tällainen parantaminen herättäisi juutalaisissa sellaisia ennakkoluuloja, että he tekisivät lopun Hänen toiminnastaan. AT 180.4

Mutta Vapahtaja näki erään äärettömän säälittävän tapauksen. Se oli mies, joka oli ollut avuton raajarikko kolmekymmentäkahdek- san vuotta. Hänen sairautensa johtui suuressa määrin hänen omista synneistään, ja sitä pidettiin Jumalan rangaistuksena. Yksin ja ystävittä, tuntien olevansa Jumalan armon ulkopuolella, tämä sairas oli viettänyt monta pitkää, ikävää vuotta. Siihen aikaan, jolloin veden odotettiin tulevan kuohutetuksi, oli muutamien, jotka säälivät hänen avuttomuuttaan, tapana kantaa hänet pylväskäytävään. Mutta otollisella hetkellä ei kukaan ollut auttamassa häntä. Hän oli nähnyt veden väreilyn, mutta ei ollut koskaan päässyt pitemmälle kuin lammikon reunalle. Toiset, jotka olivat häntä voimakkaampia, syöksyivät sinne ennen häntä. Hänen ei onnistunut kilpailla itsekkään, ryntäävän joukon kanssa. Hänen hellittämättömät ponnistuksensa tämän yhden päämäärän saavuttamiseksi ja hänen levottomuutensa ja alituinen pettymyksensä kuluttivat nopeasti hänen jäljelläolevia voimiaan. AT 181.1

Siinä sairas makasi matollaan ja kohotti silloin tällöin päätään katsoakseen lammikkoon, kun hellät, säälivät kasvot kumartuivat hänen puoleensa ja hänen korviinsa kuuluivat sanat: “Tahdotko tulla terveeksi?” Toivo syttyi hänen sydämessään. Hänestä tuntui, että hän nyt jollakin tavalla saisi apua. Mutta tämä valoisa mieliala haihtui pian. Hän muisti, miten usein hän oli koettanut ehtiä lammikkoon, ja nyt hänellä oli vain vähän toiveita elää niin kauan, että vesi jälleen liikutettaisiin. Hän kääntyi väsyneenä poispäin sanoen: “Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua.” AT 181.2

Jeesus ei pyydä tätä sairasta uskomaan Häneen. Hän sanoo yksinkertaisesti: “Nouse, ota vuoteesi ja käy.” Mutta mies tarttuu uskossa tähän sanaan. Jokaisen hermon ja lihaksen läpi virtaa uusi elämä, ja hänen rampoihin jäseniinsä tulee tervettä elinvoimaa. Mitään kysymättä hän asettaa tahtonsa tottelemaan Kristuksen käskyä, ja kaikki hänen lihaksensa toimivat hänen tahtonsa mukaan. Hypähtäen jaloilleen hän huomaa olevansa liikuntakykyinen. AT 181.3

Jeesus ei ollut antanut hänelle mitään lupausta jumalallisesta avusta. Mies olisi voinut ruveta epäilemään ja siten menettänyt ainoan parantumismahdollisuutensa. Mutta hän uskoi Kristuksen sanat, ja toimiessaan niiden mukaan hän sai voimaa. AT 181.4

Samoin mekin uskon kautta voimme parantua hengellisesti. Synti on erottanut meidät Jumalan elämästä. Sielumme on kuin halvaantunut. Itsessämme kykenemme yhtä vähän elämään pyhää elämää kuin halvattu kykeni kävelemään. On monia, jotka käsittävät avuttomuutensa ja kaipaavat sitä hengellistä elämää, joka saattaisi heidät sopusointuun Jumalan kanssa, mutta he ponnistelevat turhaan saavuttaakseen sen. Epätoivoissaan he huutavat: “Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Room. 7: 24. Näiden masentuneitten, kilvoitelevien sielujen on kohotettava katseensa. Vapahtaja kumartuu niiden yli, jotka Hän verellään on ostanut, ja lausuu sanomattoman hellästi ja säälivästi: “Tahdotko tulla terveeksi?” Hän pyytää sinua nousemaan terveenä ja levollisena. Älä odota, kunnes tunnet tulevasi terveeksi. Usko Hänen sanansa, niin se tapahtuu. Aseta tahtosi Kristuksen puolelle. Tahdo palvella Häntä, niin toimiessasi Hänen sanansa mukaan saat voimaa. Olkoonpa kysymyksessä mikä paha tapa tahansa, mikä hallitseva intohimo hyvänsä, joka kauan hellittynä on ottanut valtaansa sekä sielun että ruumiin, Kristus kykenee vapauttamaan siitä ja haluaa tehdä sen. Hän tahtoo antaa elämän sieluille, jotka ovat kuolleet rikoksiinsa. (Ef. 2: 1). Hän tahtoo vapauttaa vangin, joka on sidottu oman heikkoutensa ja synnin kahleilla. AT 182.1

Parannettu rampa kumartui ottamaan vuoteensa, johon kuului vain matto ja huopa, ja oikaistessaan jälleen itsensä mielihyvän tuntein hän kääntyi katsomaan parantajaansa, mutta Jeesus oli kadonnut väkijoukkoon. Mies pelkäsi, ettei hän tuntisi Häntä, jos hän jälleen näkisi Hänet. Rientäessään eteenpäin varmoin, joustavin askelin, ylistäen Jumalaa ja iloiten vasta saamastaan voimasta hän kohtasi useita lariseuksia ja kertoi heille heti parantumisestaan. Häntä hämmästytti se, miten kylmäkiskoisina he kuuntelivat hänen kertomustaan. AT 182.2

Kulmat rypyssä he keskeyttivät hänet kysyen, miksi hän kantoi vuodettaan sapattina. He muistuttivat hänelle ankarasti, ettei ollut luvallista kantaa taakkoja Herran päivänä. Iloissaan mies oli unohtanut, että oli sapatti, mutta kuitenkaan hän ei tuntenut itseään syylliseksi toteltuaan Hänen käskyään, jolla oli sellainen jumalallinen voima. Hän vastasi rohkeasti: “Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ‘Ota vuoteesi ja käy.’” He kysyivät, kuka se oli, joka näin oli tehnyt, mutta hän ei osannut sitä sanoa. Hallitusmiehet tiesivät, että vain yksi oli osoittanut voivansa suorittaa tällaisia ihmeitä, mutta he halusivat suoranaista todistusta, että se oli Jeesus, voidakseen tuomita Hänet sapatinrikkojana. Heidän mielestään Hän ei ainoastaan ollut rikkonut lakia parantaessaan sairaan sapattina, vaan oli tehnyt pyhyyden loukkauksen käskiessään hänen kantaa pois vuoteensa. AT 182.3

Juutalaiset olivat niin vääristelleet lain, että he olivat tehneet siitä orjuuden ikeen. Heidän merkityksettömät vaatimuksensa olivat tulleet sananparreksi muiden kansojen keskuudessa. Varsinkin sapatti oli ahdettu täyteen kaikenlaisia järjettömiä rajoituksia. Se ei heille ollut ilopäivä, Herran pyhäpäivä, kunniapäivä. Kirjanoppineet ja fariseukset olivat tehneet sen noudattamisen sietämättömäksi taakaksi.. Juutalaisen ei ollut lupa sytyttää luita tai edes kynttilää sapattina. Seuraus oli, että kansa oli riippuvainen pakanoista monessa tehtävässä, jota heidän säädöksensä kielsivät heitä itseään tekemästä. He eivät ajatelleet, että jos nämä teot olivat syntiä, niin ne, jotka panivat toiset tekemään ne, olivat yhtä syyllisiä, kuin jos he olisivat tehneet ne itse. He luulivat pelastuksen kuuluvan vain juutalaisille, eikä kaikkien muiden tila, ollen jo toivoton, voinut enää lulla seu pahemmaksi. Mutta Jumala ei ole antanut yhtään sellaista käskyä, jota eivät kaikki voisi noudattaa. Hänen lakeihinsa ei sisälly mitään järjettömiä tai itsekkäitä rajoituksia. AT 183.1

Temppelissä Jeesus tapasi sen mielien, joka oli parantunut. Hän oli tullut tuomaan syntiuhria ja myös kiitosuhria saamastaan suuresta armosta. Huomatessaan hänet läsnäolevien joukossa Jeesus ilmaisi itsensä hänelle, lausuen varoittavat sanat: “Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi.” AT 183.2

Parannettu mies oli ylen iloinen kohdatessaan vapauttajansa. Tietämättömänä fariseusten vihamielisyydestä Jeesusta kohtaan hän kertoi näille, jotka olivat häneltä kysyneet, että tässä oli se mies, joka oli hänet parantanut. “Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska Hän semmoista teki sapattina.” AT 183.3

Jeesus vietiin neuvoston eteen vastaamaan syytökseen sapatin- rikkomisesta. Jos juutalaiset siihen aikaan olisivat olleet itsenäinen kansa, olisi sellainen syytös kelvannut tuottamaan Hänelle kuolemanrangaistuksen. Tämän esti kuitenkin heidän kuulumisensa Roman vallan alle. Juutalaisilla ei ollut valtaa langettaa kuolemantuomiota, eivätkä Jeesusta vastaan esitetyt syytökset merkinneet mitään roomalaisen tuomioistuimen edessä. Juutalaisilla oli kuitenkin toisia tarkoitusperiä, jotka he toivoivat saavuttavansa. Huolimatta heidän pyrkimyksistään vastustaa Kristuksen työtä oli Hänen vaikutusvaltansa jo Jerusalemissakin tulemassa suuremmaksi kuin heidän omansa. Suuret joukot, joita eivät rabbiinien sanatulvat kiinnostaneet, olivat mieltyneet Hänen opetukseensa. He saattoivat ymmärtää Hänen sanojaan, ja heidän sydämensä lämpenivät ja rauhoittuivat. Hän ei puhunut Jumalasta kostonhimoisena tuomarina vaan hellänä Isänä, ja Hän ilmaisi Jumalan kuvan sellaisena, kuin se heijastui Hänestä itsestään. Hänen sanansa olivat palsamia vertavuotavalle sydämelle. Sekä sanoillaan että laupeudenteoillaan Hän mursi vanhojen perimä- lapojen ja ihmisten laatimien käskyjen muurit ja esitti Jumalan rakkauden lyhjentymättömän rikkauden. AT 183.4

Eräässä Kristusta koskevista vanhimmista ennustuksista sanotaan: “Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijasauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee Hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.” 1 Moos. 49: 10. Kansa kerääntyi Kristuksen ympärille. Ihmisten herkkä mieli vastaanotti mieluummin rakkauden ja hyvyyden opetuksia kuin noudatti pappien vaatimia tarkkoja muotomenoja. Elleivät papit ja rabbiinit olisi tulleet väliin, olisivat Hänen opetuksensa saaneet aikaan sellaisen uudistuksen, jollaista tässä maailmassa ei ole koskaan nähty. Mutta säilyttääkseen oman valtansa nämä johtajat päättivät tehdä Jeesuksen vaikutuksen tyhjäksi. Tätä asiaa auttaisivat Hänen haastamisensa neuvoston eteen ja Hänen opetustensa julkinen tuomitseminen, sillä kansa tunsi vielä suurta kunnioitusta uskonnollisia johtajiaan kohtaan. Jokaista, joka uskalsi tuomita rabbiinien vaatimukset tai yrittää keventää heidän kansalle sälyttämiään raskaita taakkoja, pidettiin syyllisenä, ei vain jumalanpilkkaan vaan myös valtion rikokseen. Tällä perusteella rabbiinit toivoivat voivansa herättää epäluuloja Kristusta kohtaan. He selittivät Hänen yrittävän kumota vakiintuneita tapoja ja täten aiheuttavan hajaannusta kansan keskuudessa ja valmistavan tietä roomalaisten suunnittelemalle. Juudan kansan täydelliselle kukistamiselle. AT 184.1

Mutta suunnitelmat, joita nämä rabbiinit niin innokkaasti koettivat toteuttaa, olivat lähtöisin aivan toisesta neuvostosta kuin san- hedrinista. Senjälkeen kun Saatanan ei ollut onnistunut voittaa Kristuska erämaassa, hän kokosi voimansa vastustaakseen Hänen toimintaansa ja, jos mahdollista, tehdäkseen tyhjäksi Hänen työnsä. Sen, mitä hän ei voinut suorittaa suoranaisin, henkilökohtaisin ponnistuksin, hän päätti toteuttaa vehkeilyjen avulla. Tuskin hän oli palannut erämaassa käymästään taistelusta, kun hän jo neuvotellen enkeli- liittolaistensa kanssa kehitti suunnitelmiaan juutalaisten sokaisemi- seksi niin, etteivät he tuntisi Lunastajaansa. Hän aikoi toimia uskonnolliseen maailmaan kuuluvien kätyreidensä avulla sytyttämällä heissä samanlaisen vihan, joka hänessä itsessään kyti totuuden esitaistelijaa vastaan. Hän panisi heidät kieltämään Kristuksen ja tekemään Hänen elämänsä niin katkeraksi kuin mahdollista, jotta Hän lannistuisi työssään. Ja näin Israelin johtajista tuli Saatanan välikappaleita taistelussa Kristusta vastaan. AT 184.2

Jeesus oli tullut tekemään “lain suureksi ja ihanaksi”. Hänen tehtävänään ei ollut vähentää sen merkitystä, vaan korostaa sitä. Raamattu sanoo: “Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle.” Jes. 42: 21, 4. Hän oli tullut vapauttamaan sapatin niistä rasittavista vaatimuksista, jotka olivat tehneet sen taakaksi siunauksen asemesta. AT 185.1

Tämän tähden Hän oli valinnut sapatin siksi päiväksi, jolloin Hän suoritti parannustekonsa Betesdan luona. Hän olisi voinut parantaa tuon sairaan yhtä hyvin jonakin muuna viikonpäivänä, tai Hän olisi voinut yksinkertaisesti vain parantaa hänet pyytämättä häntä kantamaan vuodettaan. Mutta tällöin Hän ei olisi saanut haluamaansa tilaisuutta. Jokaisen teon takana, jonka Kristus täällä maailmassa eläessään suoritti, oli viisas tarkoitus. Kaikki, mitä Hän teki, oli tärkeätä sekä itsessään että sisältämänsä opetuksen vuoksi. Lammikon luona olevista sairaista Hän valitsi pahimman tapauksen, jonka hyväksi Hän saattoi käyttää parantavaa voimaansa, ja Hän pyysi miestä kantamaan vuoteensa läpi kaupungin osoitukseksi siitä ihme- työstä, joka hänelle oli tehty, tämä herättäisi kysymyksen, mitä oli luvallista tehdä sapattina ja valmistaisi Hänelle tietä tuomita juutalaisten Herran päivää koskevat rajoitukset ja julistaa heidän pe- rimätapansa turhiksi. AT 185.2

Jeesus esitti heille, että ahdistettujen auttamistyö oli sopusoinnussa sapatin lain kanssa. Se oli sopusoinnussa Jumalan enkelien työn kanssa, jotka lakkaamatta kulkevat ylös ja alas taivaan ja maan välillä auttaakseen kärsivää ihmiskuntaa. Jeesus lausui: “Minun AT 185.3

Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä.” Kaikki päivät ovat Jumalan, ja kaikkina päivinä Hän toteuttaa suunnitelmiaan ihmissuvun hyväksi. Jos juutalaisten laintulkinta oli oikeaa, silloin Jehova oli väärässä, Hän, jonka vaikutus on elähyttänyt ja ylläpitänyt jokaista elävää olentoa siitä asti, kun Hän ensiksi laski maan perustukset. Silloin Hänen, joka julisti kaikki tekonsa hyviksi ja sääti sapatin työnsä päättämisen muistoksi, täytyisi lopettaa työnsä ja maailmankaikkeuden keskeytymätön kiertokulku. AT 186.1

Pitäisikö Jumalan siis kieltää aurinkoa suorittamasta tehtäväänsä sapattina ja estää sen kirkkaita säteitä lämmittämästä maata ja ravitsemasta kasvikuntaa? Pitäisikö aurinkokuntien seisoa paikallaan tuona pyhänä päivänä? Pitäisikö Hänen käskeä purojen lakata kastelemasta niittyjä ja metsiä ja vaatia meren aaltojen lakkaamatonta nousua ja laskua seisahtumaan? Täytyykö vehnän ja oraan lakata kasvamasta, ja kypsyvän rypäletertun lykätä punertumistaan? Eivätkö puut tai kukat saisi aukaista yhtään nuppua tai kukkaa sapattina? AT 186.2

Jos näin olisi, menettäisivät ihmiset maan hedelmät ja ne siunaukset, jotka tekevät elämän toivottavaksi. Luonnon täytyy jatkaa muuttumatonta kiertokulkuaan. Jumala ei voi hetkeksikään ottaa pois kättään, muuten ihminen menehtyisi ja kuolisi. Ja ihmiselläkin 011 työnsä suoritettavana sinä päivänä. Välttämättömät asiat on hoidettava, sairaista huolehdittava ja kärsivien tarpeet täytettävä. Sitä, joka laiminlyö kärsimysten lievittämisen sapattina, ei ole suinkaan pidettävä syyttömänä. Jumalan pyhä lepopäivä tehtiin ihmistä varten, ja laupeudenteot ovat täysin sopusoinnussa sen tarkoituksen kanssa. Jumala ei toivo luotujensa kärsivän hetkeäkään tuskaa, joka voidaan lievittää sapattina tai jonakin muuna päivänä. AT 186.3

Jumalalta vaaditaan sapattina vielä enemmän kuin muina päivinä. Hänen kansansa jättää silloin tavallisen työnsä ja käyttää aikansa mietiskelyyn ja rukoukseen. He pyytävät enemmän armon- osoituksia Häneltä sapattina kuin muina päivinä. He vaativat Hänen erikoista huomiotaan. He anovat Häneltä suurimpia siunauksia. Jumala ei odota sapatin päättymistä, ennenkuin Hän suostuu näihin pyyntöihin. Taivaan työ ei koskaan lakkaa, eikä ihmisten tulisi koskaan levätä hyväntekemisestä. Sapattia ei ole tarkoitettu hyödyttömän joutilaisuuden päiväksi. Laki kieltää maallisen työn Herran lepopäivänä: aherruksen, jolla ansaitsemme elatuksemme, on silloin lakattava, eikä sinä päivänä saa suorittaa mitään työtä, josta on ajallista nautintoa tai hyötyä. Niinkuin Jumala lakkasi luomistyöstään ja lepäsi sapattina ja siimasi sen, niin ihmisenkin on jätettävä jokapäiväisen elämän puuhat ja käytettävä nuo pyhät hetket terveelliseen lepoon, jumalanpalvelukseen ja hyviin töihin. Kristuksen työ, kun Hän paransi sairaan, oli täysin sopusoinnussa lain kanssa. Se tuotti sapatille kunniaa. AT 186.4

Jeesus vaati samoja oikeuksia kuin Jumalalla oli, koska Hän teki yhtä pyhää työtä ja samanlaatuista, jota Isä teki taivaassa. Mutta fariseukset suuttuivat tästä vielä enemmän. Hän ei ollut vain rikkonut lakia heidän käsityksensä mukaan, vaan kutsunut “Jumalaa Isäksensä” ja näin selittänyt olevansa Jumalan vertainen. AT 188.1

Koko Juudan kansa kutsui Jumalaa Isäkseen, siksi he eivät olisi olleet niin raivostuneita, jos Kristus olisi esittänyt olevansa samassa suhteessa Jumalaan. Mutta he syyttivät Häntä jumalanpilkasta ja osoittivat sillä, että he ymmärsivät Hänen väittäneen tätä sanan korkeimmassa mielessä. AT 188.2

Näillä Kristuksen vastustajilla ei ollut mitään todisteita esitettävänä niitä totuuksia vastaan, joita Jeesus selvitti heidän omalletunnolleen. He saattoivat vain mainita tapojaan ja perimätietojaan, jotka tuntuivat voimattomilta ja elottomilta verrattuina niihin todisteluihin, joita Jeesus oli ottanut Jumalan sanasta ja luonnon lakkaamattomasta kiertokulusta. Jos rabbiineilla olisi ollut vähänkään halua vastaanottaa valoa, he olisivat tulleet vakuuttuneiksi, että Jeesus puhui totta. Mutta he välttivät koskettamasta niitä seikkoja, joita Hän oli esittänyt sapatista, ja koettivat herättää vihaa Häntä kohtaan, koska Hän väitti olevansa Jumalan vertainen. Hallitusmiesten raivolla ei ollut rajoja. Elleivät papit ja rabbiinit olisi pelänneet kansaa, he olisivat surmanneet Jeesuksen siihen paikkaan. Mutta yleinen mielipide oli voimakkaasti Hänen puolellaan. Monet tunnustivat Jeesuksen ystäväkseen, joka oli parantanut heidän sairautensa ja lohduttanut heitä heidän suruissaan, ja he pitivät oikeana Hänen parannustekoaan Betes- dan luona. Johtomiesten oli siis joksikin aikaa pakko hillitä vihaansa. AT 188.3

Jeesus vastusti syytöstä, että Hän olisi pilkannut Jumalaa. Hän sanoi: Minun valtuuteni siihen työhön, josta te syytätte minua, on, että olen Jumalan Poika, ja meillä on yhtäläinen luonto, tahto ja tarkoitus. Kaiken luomisessa ja ylläpitämisessä minä toimin yhdessä Jumalan kanssa. “Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä Hän näkee Isän tekevän.” Papit ja rabbiinit vaativat AT 188.4

Jumalan Poikaa tilille juuri siitä työstä, jota tekemään Hänet oli maailmaan lähetetty. He olivat synneillään erottaneet itsensä. Jumalasta ja ylpeydessään vaelsivat Hänestä välittämättä. He olivat kaikessa itseensä tyytyväisiä eivätkä käsittäneet tarvitsevansa korkeampaa viisautta tekojaan ohjaamaan. Mutta Jumalan Poika oli alistunut Isänsä tahtoon ja riippuvainen Hänen- voimastaan. Kristus oli niin täydellisesti tyhjentynyt omasta itsestään, ettei Hän tehnyt mitään suunnitelmia itseään varten. Hän hyväksyi itselleen Jumalan suunnitelmat, joita Isä ilmaisi Hänelle päivä päivältä. Näin meidänkin tulisi olla riippuvaisia. Jumalasta, niin että elämämme olisi yksinkertaisesti Hänen tahtonsa täyttämistä. AT 189.1

Kun Mooses aikoi rakentaa pyhäkön Jumalan asunnoksi, hänen käskettiin tehdä kaikki sen mallin mukaan, joka hänelle oli näytetty vuorella. Mooses oli täynnä intoa Jumalan työhön, ja kaikkein taitavimmat ja kyvykkäimmät miehet olivat toteuttamassa hänen suunnitelmiaan. Kuitenkin hänen oli tehtävä jokainen kulkunen, granaattiomena, tupsu, reunus, verho tai pyhäkön astia tarkoin hänelle näytetyn mallin mukaan. Jumala kutsui hänet vuorelle ja näytti hänelle taivaallisia asioita. Jumala verhosi hänet omaan kirkkauteensa, jotta hän näkisi tuon mallin, jonka mukaan kaikki tehtiin. Samoin Hän oli ilmaissut Israelille, jonka keskuuteen Hän halusi tehdä asuntonsa, verrattoman ihanneluonteen. Malli näytettiin heille vuorella, kun laki annettiin Siinailta ja kun Herra kulki Mooseksen ohi ja julisti: “Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit.” 2 Moos. 34: 6, 7. AT 189.2

Israel oli valinnut oman tiensä. He eivät olleet rakentaneet mallin mukaan, mutta Kristus, todellinen temppeli, jossa Jumala asui, muovaili maallisen elämänsä jokaisen yksityiskohdan sopusoinnussa Jumalan ihanteen kanssa. Hän sanoi: “Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja Sinun lakisi on minun sydämessäni.” Ps. 40: 8. Niin meidänkin luonteemme on rakennuttava “Jumalan asumukseksi Hengessä”. Ef. 2: 22. Ja meidän on tehtävä “kaikki sen kaavan mukaan”, mikä meille on näytetty Hänessä, joka “kärsi meidän puolestamme, jättäen meille esikuvan, että noudattaisimme Hänen jälkiänsä”. Hepr. 8: 5. 1 Piet. 2: 21. AT 189.3

Kristuksen sanat opettavat meille, että meidän on pidettävä itseämme erottamattomasti liitettyinä taivaalliseen Isäämme. Olim mepa missä asemassa tahansa, olemme riippuvaisia Jumalasta, jonka kädessä on kaikkien kohtalo. Hän on määrännyt meille tehtävämme ja antanut meille lahjoja ja kykyjä sitä varten. Niin kauan kuin alistamme tahtomme Jumalan tahtoon ja luotamme Hänen voimaansa ja viisauteensa, meitä ohjataan turvallisia teitä suorittamaan Hänen määräämänsä osa Hänen suuressa suunnitelmassaan. Mutta se, joka luottaa omaan viisauteensa ja voimaansa, erottaa itsensä Jumalasta. Sen sijaan, että hän toimisi yhdessä Kristuksen kanssa, hän täyttää Jumalan ja ihmisen vihollisen tarkoitusta. AT 189.4

Vapahtaja jatkoi: “Mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee... Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä Hän tahtoo.” Saddukealaiset uskoivat, ettei ruumiin ylösnousemusta ole, mutta Jeesus kertoo, että eräs Isän suurimmista teoista on herättää kuolleita -ja että Hänellä itsellään on voima tehdä samoin. “Aika tulee ja 0n jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.” Fariseukset uskoivat kuolleitten ylösnousemukseen. Kristus selittää, että heidän keskuudessaan 0n jo nyt voima, joka antaa elämän kuolleille, ja he saavat nähdä sen ilmenemisen. Tämä sama ylösnousemusvoima antaa elämän sielulle, joka on kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä. (Ef. 2: 1). L uo elämän voima Kristuksessa Jeesuksessa, “Hänen ylösnousemisensa voima” vapauttaa ihmiset “synnin ja kuoleman. Laista”. Fil. 3: 10. Room. S: 2. Pahan valta murretaan, ja uskon kautta sielu säilyy synniltä. Se, joka avaa sydämensä Kristuksen Hengelle, osallistuu tuosta mahtavasta voimasta, joka on tuova hänen ruumiinsa esiin haudasta. AT 190.1

Nöyrä Nasarealainen ilmaisee todellisen ylevyytensä. Hän kohoaa koko ihmiskunnan yläpuolelle, heittää pois synnin ja häpeän verhon ja seisoo paljasteltuna, enkelien kunnioittamana, Jumalan Poikana, maailmankaikkeuden Luojan kanssa yhtä olevana. Hänen kuulijansa ovat kuin lumottuja. Kukaan ei ole koskaan puhunut tällaisia sanoja tai käyttäytynyt niin kuninkaallisen majesteetillisesti. Hänen lausuntonsa ovat yksinkertaisia ja selviä, ne ilmaisevat täydellisesti Hänen tehtävänsä ja maailman velvollisuuden. “Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan Hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka oi kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on Hänet lähettänyt... Sillä niinkuin Isällä 0n elämä itsessänsä, niin Hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös Hänellä on elämä itsessänsä. Ja Hän on antanut Hänelle vallan tuomita, koska Hän on Ihmisen Poika.” AT 190.2

Papit ja hallitusmiehet olivat asettaneet itsensä tuomareiksi tuomitakseen Kristuksen työn, mutta Hän selitti olevansa heidän ja koko maailman tuomari. Koko maailma on annettu Kristuksen haltuun, ja Hänen kauttaan ovat tulleet kaikki Jumalan siunaukset langenneelle ihmissuvulle. Hän oli Lunastaja sekä ennen lihaksitulemistaan että sen jälkeen. Niin pian kuin oli syntiä, oli Vapahtajakin. Hän on antanut valoa ja elämää kaikille, ja jokainen tuomitaan saamansa valon mukaan. Ja Hän, joka on antanut valon, ja joka hartain pyynnöin on seurannut sielua, koettaen voittaa sen synnistä pyhyyteen, on samalla sen asianajaja ja tuomari. Siitä alkaen, kun suuri taistelu taivaassa alkoi, Saatana on petoksella vienyt asiaansa eteenpäin, ja Kristus on toiminut paljastaakseen hänen suunnitelmansa ja murtaakseen hänen valtansa. Hän, joka taistelussa kohtasi pettäjän ja on kaikkina aikoina koettanut vapauttaa Saatanan vankeja, langettaa tuomion jokaiselle sielulle. AT 191.1

Ja Jumala “on antanut Hänelle vallan tuomita, koska Hän 0n Ihmisen Poika”. Koska Hän on juonut ihmiskärsimysten ja kiusausten maljan pohjasakkoja myöten ja ymmärtää ihmisen heikkouksia ja syntejä; koska Hän meidän puolestamme on voitokkaasti vastustanut Saatanan kiusauksia ja kohtelee oikeudenmukaisesti ja hellästi niitä sieluja, joita pelastaakseen Hän on vuodattanut verensä, — kaiken tämän tähden Ihmisen Pojalle on annettu valta tuomita. AT 191.2

Mutta Kristuksen tehtävänä ei ollut tuomita vaan pelastaa. “Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi.”Joh. 3: 17. Ja neuvostolle Jeesus lausui: “Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.”Joh. 5: 24. AT 191.3

Pyytäen, etteivät kuulijat ihmettelisi, Kristus paljasti heille vieläkin laajemmasta näkökulmasta tulevaisuuden salaisuuksia. “Hetki tulee”, Hän sanoi, “jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat Hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.”Joh. 5: 28, 29. AT 191.4

Tällaista vakuutusta tulevasta elämästä Israel oli jo kauan odot tanut, ja sen he olivat toivoneet saavansa Messiaan tullessa. Nyt heille loisti se ainoa valo, joka voi valaista haudan synkkyyden. Mutta itsepäisyys on sokea. Jeesus oli loukannut rabbiinien perimä- tapoja eikä välittänyt heidän arvovallastaan, siksi he eivät tahtoneet uskoa. AT 191.5

Aika, paikka, tilanne, läsnäolijani kiihkeät tunteet, nämä kaikki tekivät Jeesuksen sanat neuvoston edessä vielä vaikuttavammiksi. Valtion korkeimmat hengelliset viranomaiset tavoittelivat Hänen henkeään, joka selitti olevansa Israelin uudistaja. Sapatin Herra oli haastettu maallisen tuomioistuimen eteen vastaamaan syytökseen sapatti- käskyn rikkomisesta. Kun Hän pelottomasti julisti, mikä Hänen tehtävänsä oli, Hänen tuomarinsa katsoivat Häntä hämmästyneinä ja raivoissaan, mutta eivät voineet vastata Hänelle mitään. He eivät voineet tuomita Häntä. Hän kielsi pappien ja rabbiinien oikeuden kuulustella Häntä tai sekaantua Hänen työhönsä. Heille ei ollut annettu mitään sellaista valtaa. Heidän vaatimuksensa perustuivat heidän omaan ylpeyteensä ja kopeuteensa. Hän kieltäytyi tunnustamasta itseään syylliseksi heidän syytökseensä tai antautumasta heidän tutkittavakseen. AT 192.1

Sen sijaan, että olisi pyytänyt anteeksi tekoa, josta he Häntä syyttivät, tai perustellut sitä, Jeesus kääntyi hallitusmiesten puoleen, ja syytetystä tuli syyttäjä. Hän nuhteli heitä sydämen kovuudesta ja siitä, etteivät he tunteneet kirjoituksia. Hän lausui, että he olivat hylänneet Jumalan sanan, koska he olivat hylänneet Hänet, jonka Jumala oli lähettänyt. “Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.” Joh. 5: 39. AT 192.2

Jokainen Vanhan testamentin sivu, sisälsipä se historiaa, lakia tai ennustuksia, säteilee Jumalan Pojan kirkkauden valoa. Juutalaisuuden koko järjestelmä, niin pitkälle kuin siinä oli Jumalan antamia säädöksiä, sisälsi pelkkää ennustusta evankeliumista. Kristuksesta “kaikki profeetat todistavat”. Apt. 10: 48. Aadamille annetusta lupauksesta alkaen, halki patriarkkojen ajan ja lakitalouden näkyivät taivaan kirkkaassa valossa Lunastajan jäljet. Näkijät katselivat Beetlehemin tähteä, Rauhanruhtinasta, kun tulevat tapahtumat salaperäisenä kuvasarjana kulkivat heidän silmiensä editse. Jokainen uhri kuvasi Kristuksen kuolemaa. Jokaisen suitsutuspilven mukana Hänen vanhurskautensa kohosi korkeuteen. Jokainen juhlatorvi kaiutti Hänen nimeään. Hänen kirkkautensa asui kaikkeinpyhimmän pelottavassa salaperäisyydessä. AT 192.3

Juutalaiset omistivat pyhät kirjoitukset, ja he luulivat, että heillä sanan pelkässä ulkonaisessa tuntemisessa olisi iankaikkinen elämä. Mutta Jeesus sanoi: “Ei teillä ole Hänen sanaansa teissä pysyväisenä.” Hylättyään Kristuksen Hänen sanassaan he hylkäsivät Hänet Hänen persoonassaan. “Te ette tahdo tulla minun tyköni”, Hän lausui, “että saisitte elämän.” AT 193.1

Juutalaiset johtomiehet olivat tutkineet Messiaan valtakuntaa koskevia ennustuksia, mutta he eivät olleet tehneet tätä vilpittömästi haluten tulla tuntemaan totuuden, vaan löytääkseen todistuksia kunnianhimoisten toiveittensa tueksi. Kun Kristus tuli päinvastaisella tavalla, kuin he olivat toivoneet, eivät he tahtoneet ottaa Häntä vastaan, ja itseään puolustaakseen he koettivat osoittaa Hänen olevan petturin. Kun he kerran olivat astuneet jalkansa tälle tielle, oli Saatanan helppo vahvistaa heidän vastarintaansa Kristusta vastaan. Juuri ne Hänen sanansa, jotka olisi tullut ottaa vastaan todistuksena Hänen jumaluudestaan, käännettiin Häntä vastaan. Näin he muuttivat Jumalan totuuden valheeksi, ja mitä selvemmin Vapahtaja puhui heille laupeudentöittensä välityksellä, sitä päättävämmin he vastustivat valoa. AT 193.2

Jeesus sanoi: “En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä.” Hän ei halunnut neuvoston vaikutusvaltaa tai heidän hyväksymistään. Siitä Hän ei saisi mitään kunniaa. Hänellä oli taivaan antama kunnia ja arvovalta. Jos Hän vain olisi tahtonut, niin enkelit olisivat tulleet osoittamaan Hänelle kunnioitusta, ja Isä olisi jälleen todistanut Hänen jumaluutensa. Mutta heidän itsensä tähden, kansan tähden, jonka johtajia he olivat, Hän toivoi juutalaisten johtomiesten käsittävän Hänen luonteensa ja vastaanottavan ne siunaukset, joita Hän tuli heille tuomaan. AT 193.3

“Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.” Jeesus tuli Jumalan arvovallalla, Hän oli Jumalan kuva, Hän täytti Hänen sanansa ja etsi Hänen kunniaansa, eivätkä Israelin johtajat kuitenkaan ottaneet Häntä vastaan. Mutta kun tulisi toisia, jotka ulkonaisesti omaksuisivat Kristuksen osan, mutta toimisivat omasta tahdostaan ja etsisivät omaa kunniaansa, heidät otettaisiin vastaan. Miksi? Koska se, joka etsii omaa kunniaansa, vetoaa toisten itsekorotushaluun. Sellainen voisi herättää vastakaikua juutalaisissa. He ottaisivat vastaan väärän opettajan, koska tämä imartelisi heidän ylpeyttään hyväksymällä heidän mieliajatuksensa ja perimätapansa. Mutta Kristuksen opetus ei käynyt yhteen heidän käsitystensä kanssa. Se oli hengellistä ja vaati oman minän uhraamista, siksi he eivät tahtoneet ottaa sitä vastaan. He eivät tunteneet Jumalaa, ja Hänen äänensä, joka puhui Kristuksen välityksellä, oli heille vieras. AT 193.4

Eikö tämä sama toistu meidänkin aikanamme? Eivätkö monet, vieläpä uskonnolliset johtajat, paaduta sydäntään Pyhää Henkeä kohtaan ja näin tee itselleen mahdottomaksi tuntea Jumalan ääntä? Eivätkö he hylkää Jumalan sanaa voidakseen säilyttää omat perimä- tapansa? AT 194.1

“Sillä jos te Moosesta uskoisitte”, Jeesus sanoi, “niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?” Kristus oli puhunut Israelille Mooseksen välityksellä. Jos he olisivat kuunnelleet sitä jumalallista ääntä, joka puhui heidän suuren johtajansa kautta, he olisivat tunteneet sen Kristuksen opetuksissa. Jos he olisivat uskoneet Moosesta, he olisivat uskoneet Häntä, josta Mooses kirjoitti. AT 194.2

Jeesus tiesi pappien ja rabbiinien päättäneen riistää Hänen henkensä, ja kuitenkin Hän selvästi esitti heille yhteytensä Isän kanssa ja suhteensa maailmaan. He näkivät, ettei heidän vastarintansa Häntä kohtaan ollut puolustettavissa, mutta heidän verinen vihansa ei kuitenkaan sammunut. Pelko valtasi heidät, kun he näkivät Hänen toiminnassaan ilmenevän vakuuttavan voiman, mutta he vastustivat Hänen vetoomuksiaan ja sulkeutuivat pimeyteen. AT 194.3

He olivat silminnähtävästi epäonnistuneet yrittäessään tehdä Jeesuksen arvovaltaa tyhjäksi tai kääntää kansan kunnioitusta ja huomiota pois Hänestä, sillä monet uskoivat Hänen sanansa. Hallitusmiehet itsekin olivat syvästi tunteneet oman syyllisyytensä, jota Hän oli terottanut heidän omalletunnolleen, mutta tämä teki heidät yhä katkerammiksi Häntä kohtaan. He olivat päättäneet riistää Hänen henkensä. He lähettivät sanansaattajia kaikkialle maahan varoittamaan kansaa Jeesuksesta petturina. Vakoojia lähetettiin tarkkaamaan Häntä ja kertomaan, mitä Hän sanoi ja teki. Kallis Vapahtaja seisoi jo varmasti ristin varjossa. AT 194.4