Aikakausien Toivo

15/88

Luku 13—Kuuliaisuuden voitto

“Kirjoitettu on: Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.” AT 106.1

Sitten Saatana vie Hänet pyhään kaupunkiin, asettaa Hänet temppelin harjalle ja sanoo Hänelle: “Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas, sillä kirjoitettu on: ‘Hän antaa enkeleilleen käskyn Sinusta’, ja: ‘He kantavat Sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.’” AT 106.2

Nyt Saatana luulee kohdanneensa Jeesuksen Hänen omalla alueellaan. Kavala vihollinen lausuu itse sanat, jotka ovat lähtöisin Jumalan suusta. Hän esiintyy vieläkin valon enkelinä ja haluaa esittää, että hän tuntee Raamatun ja ymmärtää kirjoitusten merkityksen. Kuten Jeesus edellä käytti Jumalan sanaa uskonsa vahvistamiseksi, niin kiusaaja nyt käyttää sitä petoksensa tukemiseksi. Hän väittää vain koetelleensa Jeesuksen uskollisuutta ja ylistää nyt Hänen lujuuttaan. Koska Vapahtaja on osoittanut luottavansa Jumalaan, Saatana kehoittaa Häntä antamaan vielä toisen todistuksen uskostaan. AT 106.3

Mutta kiusausta edeltää jälleen epäilevä vihjaus: “Jos olet Jumalan Poika.” Kristus tunsi kiusausta vastata tuohon jos-sanaan, mutta Hän kieltäytyi vähimmässäkään määrin myöntymästä epäilykseen. Hän ei panisi henkeään vaaraan antaakseen Saatanalle todistuksen. AT 106.4

Kiusaaja luuli voivansa käyttää hyväkseen Kristuksen ihmisyyttä ja yllyttää Hänet omahyväisyyteen. Mutta vaikka Saatana voi kiusata, hän ei voi pakottaa syntiin. Hän sanoi Jeesukselle: “Heittäydy alas”, tietäen, ettei hän voisi heittää Häntä alas, sillä Jumala tulisi pelastamaan Hänet. Ei Saatana myöskään voinut pakottaa Jeesusta heittäytymään alas. Kristusta ei voitaisi voittaa, ellei Hän suostuisi kiusaukseen. Eivät mitkään maailman tai helvetin voimat voisi pakottaa Häntä vähimmässäkään määrin poikkeamaan Isänsä tahdosta. AT 107.1

Kiusaaja ei voi koskaan pakottaa meitä tekemään pahaa. Hän ei voi hallita mieltä, ellei sitä anneta hänen hallintaansa. Tahdon täytyy taipua, uskon irroittaa otteensa Kristuksesta, ennenkuin Saatana voi käyttää voimaansa meitä vastaan. Mutta jokainen heliumimme synnillinen halu antaa hänelle jalansijaa. Jokainen kohta, niissä emme saavuta jumalallista mittapuuta, on avoin ovi, josta hän voi tulla kiusaamaan ja tuhoamaan meitä. Ja jokainen epäonnistuminen tai tappio meidän puoleltamme antaa hänelle aihetta syyttää Kristusta. AT 107.2

Kun Saatana lainasi lupauksen “Hän antaa enkeleilleen käskyn Sinusta”, hän jätti pois sanat “että he varjelevat Sinua kaikilla teilläsi” se on, kaikilla Jumalan mielen mukaisilla teillä. Jeesus kieltäytyi astumasta pois kuuliaisuuden tieltä. Samalla kun Hän osoitti täydellisesti luottavansa Isäänsä, Hän ei aiheettomasti asettunut asemaan, joka tekisi välttämättömäksi Hänen Isänsä väliintulon, jotta Hän pelastuisi kuolemasta. Hän ei pakottaisi Kaitselmusta tulemaan avukseen ja täten jättäisi antamatta ihmisille esimerkkiä luottamuksesta ja kuuliaisuudesta. AT 107.3

Jeesus sanoi Saatanalle: “Taas on kirjoiteltu: ‘Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.’” Nämä sanat lausui Mooses Israelin lapsille, kun he janosivat erämaassa ja vaalivat, että Mooseksen oli anneltava heille vettä. He huusivat: “Onko Herra meidän keskellämme vai ei?” 2 Moos. 17: 7. Herra oli tehnyt ihmeitä heidän hyväkseen, eivätkä he kuitenkaan luottaneet Häneen ahdingossaan, vaan vaativat todistusta, että Hän oli heidän keskellään. Epäuskossaan he koettivat panna Hänet koetukselle. Ja Saatana yllytti Kristusta tekemään samoin. Jumala oli jo todistanut, että Jeesus oli Hänen Poikansa, ja todistuksen pyytäminen, että Hän oli Jumalan Poika, olisi Jumalan sanan panemista koetukselle, Hänen kiusaamistaan. Samoin on asianlaita, jos pyytää sellaista, jota Jumala ei ole luvannut. Se ilmaisee epäuskoa ja on todellisuudessa Hänen koettelemistaan tai kiusaamistaan. AT 107.4

Meidän ei tulisi esittää pyyntöjämme Jumalalle koetellaksemme, täyttääkö Hän sanansa, vaan koska Hän on sen täyttävä; ei koetellaksemme, rakastaako Hän meitä, vaan koska Hän rakastaa meitä. “Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät.” Hepr. 11: 6. AT 108.1

Mutta usko ei suinkaan ole samaa kuin omahyväisyys. Vain se, jolla on tosi uskoa, on turvassa omahyväisyyttä vastaan. Sillä omahyväisyys on Saatanan valheuskoa. Usko pitää kiinni Jumalan lupauksista ja tuottaa hedelmää kuuliaisuudessa. Omahyväisyys pitää myös kiinni lupauksista, mutta käyttää niitä kuten Saatana rikkomusten puolustukseksi. Usko olisi johtanut esivanhempamme luottamaan Jumalan rakkauteen ja noudattamaan Hänen käskyjään. Omahyväisyys sai heidät rikkomaan Hänen lakinsa, uskoen, että Hänen suuri rakkautensa pelastaisi heidät synnin seurauksista. Usko ei vaadi taivaan suosiota suostumatta ehtoihin, joilla armo annetaan. Oikea usko perustuu Raamatun lupauksiin ja säädöksiin. AT 108.2

Usein kun Saatanan ei ole onnistunut herättää epäuskoa, hänen onnistuu tehdä meidät omahyväisiksi. Jos hän saa meidät tarpeettomasti asettumaan kiusauksen tielle, hän tietää saavansa voiton. Jumala on varjeleva kaikkia, jotka vaeltavat kuuliaisuuden tiellä, mutta siitä poikkeaminen on astumista Saatanan alueelle. Siellä varmasti lankeamme. Vapahtaja on kehoittanut meitä: “Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Mark. 14: 38. Mietiskely ja rukous estäisivät meitä vapaaehtoisesti syöksymästä vaaraan, ja näin pelastuisimme monesta tappiosta. AT 108.3

Meidän ei kuitenkaan tulisi menettää rohkeuttamme, kun joudumme kiusauksiin. Usein, kun joudumme vaikeaan tilanteeseen, epäilemme, onko Jumalan Henki johtanut meitä. Mutta Henki se johdatti Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Kun Jumala panee meidät koetukselle, Hänen tarkoituksensa on toimia meidän hyväksemme. Jeesus ei käyttänyt väärin Jumalan lupauksia antautumalla käskemättä kiusaukselle alttiiksi, eikä Hän masentuneena luopunut taistelusta, kun kiusaus Hänet kohtasi. Ei meidänkään tule niin tehdä. “Jumala on uskollinen, Hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen Hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” Hän sanoo: “Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” 1 Kor. 10: 13; Ps. 50: 14, 15. AT 108.4

Jeesus voitti toisen kiusauksen, ja nyt Saatana ilmaisee todellisen luonteensa. Mutta hän ei esiinny kauheana hirviönä pukinsorkkineen ja lepakonsiipineen. Hän on mahtava enkeli, vaikkakin langennut. Hän tunnustaa olevansa kapinanjohtaja ja tämän maailman jumala. AT 109.1

Asettaen Jeesuksen korkealle vuorelle Saatana antoi tämän maailman valtakuntien kaikessa loistossaan panoraamana kulkea Hänen silmiensä ohi. Auringonsäteet valaisivat suurkaupunkien temppeleitä ja marmoripalatseja, viljavia peltoja ja hedelmistä notkuvia viinitarhoja. Synnin jälkiä ei näkynyt. Jeesuksen silmien eteen, jotka juuri olivat katselleet vain synkkyyttä ja autiutta, levisi nyt verrattoman ihana ja kukoistava näky. Ja kiusaajan ääni kuului: “Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun.” AT 109.2

Kristus saattoi täyttää tehtävänsä vain kärsimysten kautta. Häntä odotti elämä täynnä vaikeuksia, surua ja taisteluja, ja viimein häpeällinen kuolema. Hänen täytyisi kantaa koko maailman synnit. Hänen täytyisi kestää ero Isänsä rakkaudesta. Nyt Saatana tarjoutui luovuttamaan Hänelle anastamansa vallan. Kristus voisi vapautua kauheasta kohtalostaan tunnustamalla Saatanan ylivallan. Mutta tämän tekeminen merkitsisi luopumista voitosta suuressa taistelussa. Koettaessaan korottaa itsensä yli Jumalan Pojan Saatana oli tehnyt syntiä taivaassa. Jos hän nyt saisi Jeesuksen taipumaan, se olisi kapinan riemuvoitto. AT 109.3

Kun Saatana sanoi Jeesukselle: Maailman valtakunnat ja niiden loisto on annettu minulle ja minä annan ne kenelle tahdon, hän esitti totuuden vain osittain, ja hän sanoi näin edistääkseen omaa petollista tarkoitustaan. Saatanan valta oli se, joka Aadamilta oli riistetty, mutta Aadam oli Luojan sijaishallitsija. Hän ei ollut riippumaton valtias. Maa on Jumalan, ja Hän on antanut kaikki Pojalleen. Aadamin tuli hallita Kristuksen alaisena. Kun Aadam petollisesti luovutti valtansa Saatanan käsiin, pysyi Kristus silti todellisena kuninkaana. Niinpä Herra oli sanonut kuningas Nebukadnessarille: “Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle Hän tahtoo.” Dan. 4: 17. Saatana voi käyttää anastamaansa valtaa vain mikäli Jumala sallii. AT 109.4

Kun kiusaaja tarjosi Kristukselle maailman valtapiirin ja sen loiston, hän ehdotti, että Kristus luopuisi todellisesta kuninkuudestaan maailmassa ja perustaisi valtakunnan Saatanan alaisena. Tähän samaan valtakuntaan perustui juutalaisten toivo. He halusivat valtakuntaa, joka olisi tästä maailmasta. Jos Kristus olisi suostunut antamaan heille sellaisen valtakunnan, he olisivat iloiten ottaneet Hänet vastaan. Mutta sen yllä lepäsi synnin kirous kaikkine kauhuineen. Silloin Jeesus sanoi kiusaajalle: “Mene pois, Saatana, sillä kirjoitettu on: ‘Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja Häntä ainoata palveleman.’” AT 109.5

Se joka oli noussut kapinaan taivaassa, tarjosi Kristukselle tämän maailman valtakuntia, ostaakseen Hänen kunnioituksensa pahan periaatteille. Mutta Kristus ei antanut ostaa itseään. Hän oli tullut perustamaan vanhurskauden valtakuntaa, eikä Hän tahtonut luopua tästä tarkoituksestaan. Saatana lähestyy ihmisiä samaa kiusausta käyttäen, ja heihin nähden hän onnistuukin paremmin. Hän tarjoaa ihmisille tämän maailman valtakunnan ehdolla, että he tunnustavat hänen ylivaltansa. Hän vaatii heitä uhraamaan rehellisyytensä, olemaan välittämättä omastatunnostaan ja hellimään itsekkyyttään. Kristus kehoittaa heitä etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, mutta Saatana kulkee heidän vierellään ja kuiskaa: “Olkoonpa totuus iankaikkisesta elämästä mikä tahansa, niin menestyäksesi tässä maailmassa sinun täytyy palvella minua. Sinun onnesi on minun käsissäni. Voin antaa sinulle rikkautta, nautintoja, kunniaa ja onnea. Kuuntele neuvoani. Älä anna kummallisten käsitysten rehellisyydestä tai itsensäuhraamisesta johtaa itseäsi harhaan. Minä valmistan sinulle tien.” Näin monet tulevat petetyiksi. He suostuvat elämään palvellakseen vain itseään, ja Saatana on tyytyväinen. Viekoitellessaan heidät maallisen vallan toivolla hän saa valtaansa heidän sielunsa. Mutta hän tarjoaa sellaista, mikä ei ole hänen annettavissaan ja joka pian tullaan häneltä riistämään. Palkaksi hän viekoittelee heiltä heidän oikeutensa Jumalan lasten perintöön. AT 111.1

Saatana oli asettanut kyseenalaiseksi, oliko Jeesus Jumalan Poika. Hänen äkillinen karkoittamisensa oli todistus, jota vastaan hän ei voinut sanoa. Jumaluus välkähti läpi kärsivän ihmisyyden. Saatanalla ei ollut voimaa vastustaa tätä käskyä. Nöyryytyksestä ja raivosta kiemurrellen hänen oli pakko poistua maailman Lunastajan läheisyydestä. Kristuksen voitto oli yhtä täydellinen kuin Aadamin tappio oli ollut. hänen työhönsä näytti yhä lisääntyvän. Vaikkei hän ollutkaan jättänyt asiaansa Sanhedrinin jäsenten ratkaistavaksi, oli hän näiden mielestä, toimiessaan julkisena opettajana, heidän tuomiovaltansa alainen. AT 111.2

Tämän virkakunnan jäsenet oli valittu papiston ja kansan korkeimpien hallitusmiesten ja opettajien keskuudesta. Sen puheenjohtajana oli tavallisesti ylimmäinen pappi. Kaikkien sen jäsenten tuli olla varttuneita miehiä, joskaan ei vanhuksia; oppineita miehiä, jotka eivät tunteneet vain juutalaisten uskontoa ja historiaa vaan omasivat laajat yleistiedot. Heidän tuli fyysillisesti olla virheettömiä sekä naineita miehiä ja isiä, koska heiltä odotettiin inhimillisyyttä ja hienotunteisuutta enemmän kuin muilta. Heidän kokoontumispaikkanaan oli eräs huone Jerusalemin temppelin yhteydessä. Juutalaisten itsenäisyyden aikoina Sanhedrin oli kansan ylin tuomioistuin, jolla oli ratkaisuvalta niin maallisissa kuin hengellisissakin asioissa. Vaikka se nyt olikin alistettu roomalaisten hallitusmiesten valvonnan alaiseksi, sillä oli yhä voimakas vaikutus sekä yhteiskunnallisissa että uskonnollisissa asioissa. AT 112.1

Sanhedrin ei enää voinut lykätä tuonnemmaksi Johanneksen toiminnan tutkimusta. Jotkut muistuttivat mieliin Sakariaan temppelissä saaman ilmestyksen ja hänen ennustuksensa, joka oli viitannut tähän lapseen Messiaan edelläkävijänä. Kolmenkymmenen vuoden melskeissä ja vaihteluissa nämä asiat oli suureksi osaksi unohdettu. Johanneksen julistuksen aiheuttama kiihtymys palautti ne jälleen mieleen. AT 112.2

Siitä oli kauan, kun Israelilla oli ollut profeetta, kauan, kun oli nähty sellaista uudistusta, joka nyt oli käynnissä. Kehoitus synnintunnustukseen tuntui uudelta ja hätkähdyttävältä. Monet johtajista eivät halunneet mennä kuulemaan Johanneksen kehoituksia ja varoituksia, jotta he eivät joutuisi paljastamaan oman elämänsä salaisuuksia. Kuitenkin hänen saarnansa oli suoranaista Messiasjulistusta. Tiedettiin hyvin, että Danielin ennustuksen seitsemänkymmentä viikkoa, jotka ulottuivat Messiaan tuloon, olivat melkein lopussa, ja kaikki olivat halukkaita elämään siinä kansallisen loiston ajassa, jota silloin odotettiin. Yleinen innostus oli niin suuri, että Sanhedrinin olisi pian pakko joko hyväksyä tai kieltää Johanneksen toiminta. Heidän valtansa kansaan oli jo vähenemässä. Miten he säilyttäisivät asemansa, siitä oli muodostumassa vakava kysymys. Toivoen pääsevänsä tonkin laiseen tulokseen he lähettivät Jordanille pappien ja leviittojen muodostaman lähetystön neuvottelemaan uuden opettajan kanssa. AT 112.3

Kansanjoukko oli parhaillaan koolla kuunnellen hänen sanojaan, kun valtuutetut lähestyivät. Ylpeät rabbiinit tulivat kasvoillaan arvovaltainen ilme, jonka tarkoitus oli vaikuttaa kansaan ja herättää profeetassa arvonantoa. Kunnioittavasti, melkein peläten, kansanjoukko aukaisi heille tien. Nämä mahtavat miehet seisoivat komeihin viittoihin pukeutuneina, korkean asemansa ja valtansa loistossa erämaan profeetan edessä. AT 115.1

“Kuka sinä olet?” he kysyivät. AT 115.2

Tietäen heidän ajatuksensa Johannes vastasi: “Minä en ole Kristus.” “Mikä sitten? Oletko sinä Elias?” AT 115.3

“En ole.” AT 115.4

“Se profeettako olet?” AT 115.5

“En.” AT 115.6

“Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?” AT 115.7

“Minä olen huutavan ääni erämaassa: ‘Tehkää tie tasaiseksi Herralle’, niinkuin profeetta Esaias on sanonut.” AT 115.8

Raamatunpaikka, johon Johannes viittasi, on tämä kaunis Jesajan ennustus: “Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika (määräaika, reunamuist.) on päättynyt, että sen velka on sovitettu... Huutavan ääni kuuluu: Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki K laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; S koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran ibtaH kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä.” Jes. 40: 1—5. AT 115.9

Kun muinoin joku hallitsija matkusti valtakuntansa harvaan asut tujen seutujen läpi, lähetettiin joukko miehiä kuninkaan vaunujen edelle tasoittamaan jyrkänteitä ja täyttämään kuoppia, jotta kunin gas voisi turvallisesti ja esteettä matkustaa. Tätä tapaa profeetta käyttää kuvatessaan evankeliumityötä. “Kaikki laaksot korotettaI koon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon.” Kun Jumalan Hen gen ihmeellinen, herättävä voima koskettaa sielua, se masentaa ihmis ylpeyden. Maalliset nautinnot, asema ja valta näyttävät arvottomilta. “Järjen päätelmät ja jokainen varustus, joka nostetaan Jumalan tun- | teinistä vastaan”, (2 Kor. 10: 5) hajoitetaan maahan, ja jokainen ajatus vangitaan “kuuliaiseksi Kristukselle”. Silloin nöyryys ja itsensä uhraava rakkaus, joille ihmisten keskuudessa annetaan niin vähän arvoa, korotetaan ainoina arvokkaina. Tämä on evankeliumityötä, josta Johanneksen sanoma oli osa. AT 115.10

Rabbiinit jatkoivat kyselyään. “Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elia etkä se profeetta?” Sanat “se profeetta” viittasivat Moosekseen. Juutalaiset olivat taipuvaisia uskomaan, että Mooses herätettäisiin kuolleista ja otettaisiin taivaaseen. He eivät tienneet, että hänet oli jo herätetty. Kun Johannes Kastaja aloitti toimintansa, monet ajattelivat, että hän voisi olla kuolleista herätetty profeetta Mooses, sillä hän näytti perinpohjin tuntevan ennustukset ja Israelin historian. AT 116.1

Uskottiin myös Elian ilmestyvän henkilökohtaisesti ennen Messiaan tuloa. Johannes vastasi tähän odotukseen kiellollaan, mutta hänen sanoillaan oli syvempikin merkitys. Jeesus sanoi jälkeenpäin viitaten Johannekseen: “Jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elia, joka oli tuleva.” Matt. 11: 14. Johannes tuli Elian hengessä ja voimassa tehdäkseen Elian työtä. Jos juutalaiset olisivat ottaneet hänet vastaan, olisi työ heidän kohdaltaan tullut päätetyksi. Mutta he eivät ottaneet hänen sanomaansa vastaan. Heille hän ei ollut Elia. Hän ei voinut heihin nähden täyttää tehtävää, jota hän oli tullut suorittamaan. AT 116.2

Monet Jordanille kokoontuneista olivat olleet saapuvilla Jeesuksen kastetilaisuudessa, mutta vain harvat heistä olivat nähneet silloin annetun merkin. Johannes Kastajan aikaisemman toiminnan aikana monet olivat kieltäytyneet vastaamasta parannuskutsuun. Näin heidän sydämensä oli paatunut ja ymmärryksensä pimentynyt. Kun taivaasta tuli Jeesukselle todistus Hänen kasteessaan, he eivät sitä käsittäneet. Silmät, jotka eivät koskaan olleet uskossa luodut Häneen, joka on näkymätön, eivät nähneet Jumalan kirkkauden ilmausta. Korvat, jotka eivät koskaan olleet kuunnelleet Hänen ääntään, eivät kuulleet todistuksen sanoja. Näin on nytkin. Usein tuntuu kokouksissa selvästi Kristuksen ja palvelevien enkelien läsnäolo, eivätkä kuitenkaan monet sitä huomaa. He eivät havaitse mitään erikoista. Mutta muutamille paljastuu Vapahtajan läsnäolo. Ilo ja rauha val taavat heidän sydämensä. He saavat lohdutusta, rohkaisua ja siunauksia. AT 116.3

Jerusalemista tulleet lähettiläät olivat kysyneet Johannekselta: “Miksi kastat?”, ja he odottivat hänen vastaustaan. Katsellessaan kansanjoukkoa hänen silmänsä äkkiä leimahtivat, hänen kasvonsa kirkastuivat ja syvä liikutus valtasi koko hänen olemuksensa. Ojentaen kätensä hän huusi: “Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo Hän, jota te ette tunne. Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään.” AT 116.4

Sanhedrinille vastaukseksi vietävä sanoma oli selvä ja varma. Johanneksen sanat eivät voineet viitata kehenkään muuhun kuin tuohon luvattuun. Messias oli heidän keskellään! Papit ja kirjanoppineet katselivat hämmästyneinä ympärilleen toivoen näkevänsä Hänet, josta Johannes oli puhunut. Mutta Häntä ei voinut erottaa kansanjoukosta. AT 117.1

Kun Johannes Jeesuksen kastetilaisuudessa viittasi Häneen Jumalan Karitsana, se toi uutta valoa Messiaan tehtävään. Profeetan mielessä olivat Jesajan sanat: “Niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään.” Jes. 53: 7. Seuraavien viikkojen kuluessa Johannes uudella innolla tutki ennustuksia ja uhripalvelukseen sisältyviä opetuksia. Hän ei selvästi erottanut näitä kahta puolta Kristuksen työssä: kärsivä uhri ja voitokas kuningas, mutta hän näki, että Hänen tulollaan j oli syvempi merkitys, kuin minkä papit ja kansa olivat huomanneet. Kun hän katseli Jeesusta kansanjoukossa tämän palattua erämaasta, hän odotti Hänen antavan kansalle jonkun merkin todellisesta luonteestaan. Melkein kärsimättömästi hän odotti Vapahtajan julistavan tehtävänsä, mutta ei sanaakaan lausuttu eikä mitään merkkiä annettu. Jeesus ei vastannut mitään Johanneksen ilmoitukseen Hänestä, vaan sekaantui Johanneksen opetuslasten joukkoon antamatta mitään ulkonaista todistusta erikoisesta tehtävästään ja ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin herättääkseen huomiota. AT 117.2

Seuraavana päivänä Johannes näkee Jeesuksen tulevan. Jumalan kirkkauden valon langetessa profeetan ylle hän ojentaa kätensä huudahtaen: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: ‘Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni...’ Ja minä en tuntenut Häntä; mutta sitä varten, että Hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut edellä kasta maan... Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi Hänen päällensä. Ja minä en tuntenut Häntä, mutta Hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet hengen laskeutuvan ja jäävän, Hän se on, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika.’” AT 117.3

Oliko tämä Kristus? Kunnioittavasti ja ihmetellen kansa katseli Häntä, joka juuri oli julistettu Jumalan Pojaksi. Johanneksen sanat olivat tehneet heihin syvän vaikutuksen. Hän oli puhunut heille Jumalan nimessä. He olivat kuulleet hänen päivästä toiseen nuhtelevan heidän syntejään, ja vakaumus, että hän oli taivaan lähettämä, oli päivä päivältä vahvistunut. Mutta kuka oli tämä, joka oli Johannes Kastajaa suurempi? Ei Hänen puvussaan eikä käytöksessään ollut mitään, mikä olisi todistanut korkeasta arvosta. Hän oli ilmeisesti yksinkertainen henkilö, joka heidän tavallaan oli pukeutunut köyhien vaatimattomaan vaateparteen. AT 118.1

Kansanjoukossa oli joitakin, jotka Kristuksen kasteen tapahtuessa olivat nähneet jumalallisen kirkkauden ja kuulleet Jumalan äänen. Mutta senjälkeen Vapahtajan ulkomuoto oli suuresti muuttunut. Kasteessa he olivat nähneet Hänen kasvonsa taivaallisen valon kirkastamina. Nyt, Hänen ollessaan kalpea, uupunut ja laihtunut, vain profeetta Johannes oli tuntenut Hänet. AT 118.2

Mutta kun kansa katseli Häntä, he näkivät Hänen kasvojensa kuvastavan jumalallista sääliä yhdessä tietoisen voimansa kanssa. Jokainen silmänluonti, jokainen kasvonpiirre ilmaisi nöyryyttä ja sanomatonta rakkautta. Häntä näytti ympäröivän hengellisen vaikutuksen ilmapiiri. Samalla kun Hänen käytöksensä oli kaunista ja vaatimatonta, Hänestä virtasi ihmisiin kätkettyä voimaa, jota ei voinut kokonaan salata. Oliko tämä se, jota Israel niin kauan oli odottanut? AT 118.3

Jeesus tuli köyhänä ja halpana ollakseen sekä meidän esimerkkimme että Lunastajamme. Jos Hän olisi ilmestynyt kuninkaallisessa loistossa, miten Hän olisi voinut opettaa nöyryyttä ja esittää sellaisia sattuvia totuuksia, joita vuorisaarna sisälsi? Minne olisi joutunut alhaisten toivo, jos Hän olisi tullut kuninkaana asumaan ihmisten keskuuteen? AT 118.4

Kansasta näytti kuitenkin mahdottomalta, että Hänellä, johon Johannes oli viitannut, olisi mitään tekemistä heidän suurenmoisten toiveittensa kanssa. Näin monet pettyivät ja joutuivat hämmennyksiin. AT 118.5

Jeesus ei ollut lausunut sanoja, joita papit ja rabbiinit niin hartaasti halusivat kuulla, nimittäin että Hän nyt palauttaisi Israeliin kuninkuuden. Sillä sellaista kuningasta he olivat odottamistaan odottaneet, sellaisen kuninkaan he olivat valmiit ottamaan vastaan. Mutta he eivät tahtoneet ottaa vastaan Häntä, joka koetti perustaa heidän sydämeensä vanhurskauden ja rauhan valtakunnan. AT 118.6

Seuraavana päivänä, kun kaksi opetuslasta oli saapuvilla, Johannes näki taas Jeesuksen kansan keskuudessa. Jälleen Näkymättömän kirkkaus valaisi profeetan kasvot hänen huudahtaessaan: “Katso, Jumalan Karitsa!” Nämä sanat tunkeutuivat opetuslasten sydämeen. He eivät niitä täysin käsittäneet. Mitä merkitsi Johanneksen Hänelle antama nimi — “Jumalan Karitsa”? Johannes ei ollut sitä selittänyt. AT 119.1

Jättäen Johanneksen he lähtivät etsimään Jeesusta. Toinen näistä kahdesta oli Andreas, Simonin veli, toinen oli evankelista Johannes. Nämä olivat Kristuksen ensimmäiset opetuslapset. Vastustamattoman voiman pakottamina he seurasivat Jeesusta. He olisivat mielellään halunneet puhua Hänen kanssaan, mutta vaikenivat pelonsekai sesta kunnioituksesta, koska tuon ajatuksen “Onko tämä Messias?” valtava merkitys oli kokonaan täyttänyt heidän mielensä. AT 119.2

Jeesus tiesi, että nämä opetuslapset seurasivat Häntä. He olivat hänen toimintansa esikoishedelmät, ja ilo täytti taivaallisen opettajan sydämen, kun nämä sielut ottivat Hänen armonsa vastaan. Kääntyen heihin Hän kysyi vain: “Mitä te etsitte?” Hän antoi heille vapaan vallan joko kääntyä takaisin tai ilmaista sydämensä halun. AT 119.3

He tiesivät vain yhden tarkoituksen. Vain yhden läsnäolo täytti heidän ajatuksensa. He huudahtivat: “Rabbi, missä sinä majailet?” Lyhyessä, tiepuolessa tapahtuneessa keskustelussa he eivät voineet saada sitä, mitä he kaipasivat. He halusivat olla yksin Jeesuksen kanssa, istua Hänen jalkainsa juuressa ja kuunnella Hänen sanojaan. AT 119.4

Hän sanoi heille: “‘Tulkaa ja katsokaa.’ Niin he menivät ja näkivät, missä Hän majaili, ja viipyivät Hänen tykönään sen päivän.” AT 119.5

Jos Johanneksella ja Andreaalla olisi ollut sama epäuskoinen henki kuin papeilla ja kirjanoppineilla, ei heitä olisi nähty oppimassa Jeesuksen jalkain juuressa. He olisivat tulleet Hänen luokseen arvostelemaan Hänen sanojaan. Näin tehden monet sulkivat oven mitä kallis arvoisimmilta tilaisuuksilta. Mutta niin eivät tehneet nämä ensimmäiset opetuslapset. He olivat vastanneet Pyhän Hengen kutsuun Johannes Kastajan saarnatessa. Nyt he tunsivat taivaallisen opettajan äänen. Heidän mielestään Hänen sanansa olivat täynnä uutuuden raikkautta, totuutta ja kauneutta. Jumalallista valoa lankesi Vanhan testamentin opetuksille. Monipuoliset totuuskysymykset esiintyivät uudessa valossa. AT 119.6

Sydämen katumus, usko ja rakkaus saavat sielun vastaanottamaan taivaallista viisautta. Rakkauden kautta vaikuttava usko on tiedon avain, ja joka rakastaa, “tuntee Jumalan”. 1 Joh. 4: 7. AT 119.7

Opetuslapsi Johannes oli vakava ja syvästi tunteva, innokas, mutta samalla mietiskelevä. Hän oli alkanut käsittää Kristuksen kirkkautta — ei sitä maallista loistoa ja valtaa, jota hänet oli opetettu odottamaan, vaan “senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; täynnä armoa ja totuutta”. Joh. 1: 14. Hän oli syventynyt miettimään tätä ihmeellistä aihetta. AT 120.1

Andreas halusi jakaa toisillekin iloa, joka täytti hänen sydämensä. Löytäessään veljensä Simonin hän huudahti: “Me olemme löytäneet Messiaan.” Simon ei odottanut toista käskyä. Hänkin oli kuullut Johannes Kastajan saarnaavan ja hän kiiruhti Jeesuksen luo. Kristuksen katse viipyi hänessä lukien hänen luonteensa ja hänen elämäntarinansa. Hänen hetkellinen luonteensa, hänen rakastava, myötätuntoinen sydämensä, hänen kunnianhimonsa ja itseluottamuksensa, hänen lankeemuksensa, katumuksensa, toimintansa ja marttyyrikuolemansa — Vapahtaja näki ne kaikki, ja hän sanoi: “Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas”, joka käännettynä on kallio. AT 120.2

Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja Hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: “Seuraa minua.” Filippus totteli käskyä, ja hänestä tuli heti myös Kristuksen työntekijä. AT 120.3

Filippus kutsui Natanaelin. Tämä oli ollut kansanjoukossa, kun Johannes viittasi Jeesukseen Jumalan Karitsana. Kun Natanael katsoi Jeesusta, hän tunsi pettymystä. Saattoiko tämä mies, jossa näkyi merkkejä kovasta työstä ja köyhyydestä, olla Messias? Kuitenkaan Natanael ei voinut kieltää Jeesusta, sillä Johanneksen sanoma oli saanut hänet vakuuttuneeksi asiasta. AT 120.4

Filippuksen kutsuessa Natanaelia tämä oli vetäytynyt hiljaiseen lehtoon ajattelemaan Johanneksen julistusta ja Messiasta koskevia ennustuksia. Hän rukoili, että jos Hän, jota Johannes julisti, oli Vapahtaja, se ilmoitettaisiin hänelle, ja Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen vakuuttaen, että Jumala oli muistanut kansaansa ja kohottanut heille pelastuksen sarven. Filippus tiesi, että hänen ystävänsä tutki ennustuksia, ja Natanaelin rukoillessa viikunapuun alla Filippus näki hänen piilopaikkansa. He olivat usein rukoilleet yhdessä tässä syrjäisessä paikassa puiden lehvistön suojassa. AT 120.5

Sanoma “Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet”, tuntui Natanaelista suoranaiselta vastaukselta hänen rukoukseensa. Mutta Filippuksen usko horjui vielä. Hän lisäsi epäillen: “Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista.” Ennakkoluulo nosti taas päätään Natanaelin sydämessä. Hän huudahti: “Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” AT 120.6

Filippus ei ryhtynyt väittelemään. Hän sanoi: “Tule ja katso.” Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: “Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!” Hämmästyneenä Natanael huudahti: “Mistä minut tunnet?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: “Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut.” AT 121.1

Se riitti. Jumalan Henki, joka oli todistanut Natanaelille hänen yksin rukoillessaan viikunapuun alla, puhui hänelle nyt Jeesuksen sanoissa. Vaikka Natanael oli tullut Jeesuksen luo epäillen ja ennakkoluuloon taipuvana, hän oli vilpittömästi kaivannut totuutta, ja nyt hänen toivomuksensa oli täyttynyt. Hän meni uskossaan pitemmälle kuin se, joka oli tuonut hänet Jeesuksen luo. Hän vastasi ja sanoi: “Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas.” AT 121.2

Jos Natanael olisi luottanut rabbien johtoon, hän ei milloinkaan olisi löytänyt Jeesusta. Itse katsomalla ja arvostelemalla hänestä tuli opetuslapsi. Samoin on nykyään monen sellaisen laita, jota ennakkoluulo estää omaksumasta sitä, mikä on hyvää. Miten toisenlainen olisikaan tulos, jos hekin “tulisivat ja katsoisivat”! AT 121.3

Luottamalla inhimillisen arvovallan ohjaukseen ei kukaan voi päästä pelastavaan totuuden tuntoon. Natanaelin tavoin meidän on itse tut kittava Jumalan sanaa ja rukoiltava Pyhän Hengen valoa. Hän, joka näki Natanaelin viikunapuun alla, on näkevä meidätkin salaisessa rukouspaikassamme. Valon enkelit ovat lähellä niitä, jotka nöyrinä etsivät Jumalan johtoa. AT 121.4

Johanneksen, Andreaan ja Simonin sekä Filippuksen ja Natanaelin kutsuminen oli kristillisen seurakunnan perustamisen alku. Johannes li Kastaja ohjasi kaksi opetuslapsistaan Kristuksen luo. Sitten toinen näistä, Andreas, tapasi veljensä ja kutsui hänet Vapahtajan luo. Sen jälkeen kutsuttiin Filippus, ja hän meni etsimään Natanaelia. Näiden esimerkkien tulisi opettaa meille, miten tärkeätä on tehdä henkilökohtaista työtä, suoraan vedota sukulaisiimme, ystäviimme ja tuttaviimme. On henkilöitä, jotka koko elinikänsä ovat tunnustaneet tun tevansa Kristuksen, eivätkä kuitenkaan koskaan ole tehneet yhtään henkilökohtaista yritystä saattaakseen yhdenkään sielun Vapahtajan luo. He jättävät kaiken työn saarnaajalle. Hän saattaa olla hyvin taitava tehtävässään, mutta hän ei voi tehdä sitä, minkä Jumala on jättänyt seurakunnan jäsenten tehtäväksi. AT 121.5

On monia, jotka tarvitsevat rakastavan kristityn sydämen apua. Monet perikatoon joutuneet olisi voitu pelastaa, jos heidän naapurinsa, tavalliset miehet ja naiset, olisivat tehneet henkilökohtaisia ponnistuksia heidän hyväkseen. Monet odottavat, että heitä lähestytään henkilökohtaisesti. Juuri siinä perheessä, ympäristössä, kaupungissa, missä asumme, meillä on työ tehtävänä Kristuksen työntekijöinä. Jos olemme kristittyjä, on tämä työ oleva ilomme. Niin pian kuin joku kääntyy, hänessä herää halu tehdä toisille tiettäväksi, miten kalliin ystävän hän on Jeesuksesta saanut. Hän ei voi sulkea pelastavaa ja pyhittävää totuutta sydämeensä. AT 122.1

Kaikista Jumalalle pyhittäytyneistä tulee valon levittäjiä. Jumala tekee heistä välikappaleita julistamaan toisille Hänen armonsa rikkauksia. Hänen lupauksensa kuuluu: “Ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on, ja vuodatan sateen ajallansa — ne ovat siunauksen sateita.” Hes. 34: 26. AT 122.2

Filippus sanoi Natanaelille: “Tule ja katso.” Hän ei pyytänyt häntä hyväksymään toisen todistusta vaan itse katsomaan Kristusta. Nyt kun Jeesus on noussut taivaaseen, Hänen opetuslapsensa ovat Hänen edustajiaan ihmisten keskuudessa, ja tehokkaimpia keinoja voittaa sieluja Hänelle on ilmaista Hänen luonnettaan jokapäiväisessä elämässämme. Vaikutuksemme toisiin ei ole niinkään riippuvainen siitä, mitä sanomme, kuin siitä, mitä olemme. Ihmiset voivat väittää päätelmiämme vastaan ja hyljätä ne, he voivat vastustaa vetoomuksiamme, mutta epäitsekkään rakkauden täyttämä elämä on todistus, jota vastaan he eivät voi sanoa. Periaatteellisella elämällä, jolle on luonteenomaista Kristuksen nöyryys, on vastustamaton vaikutus. AT 122.3

Kristuksen opetukset ilmaisivat Hänen sisäistä vakaumustaan ja kokemuksiaan, ja niistä, jotka oppivat Hänestä, tulee Jumalan mielen mukaisia opettajia. Kun Jumalan sanaa puhuu henkilö, joka itse on tuon sanan kautta pyhittynyt, on sillä elämääantava voima, joka tekee sen kuulijoille mieluisaksi ja saa heidät vakuuttuneiksi sen elävästä todellisuudesta. Kun joku on omaksunut rakkauden kautta vaikuttavan uskon, se ilmenee hänen käytöksessään ja äänensävyssään. Hän tekee tiettäväksi, mitä hän itse on kuullut, nähnyt ja kokenut elämän sanasta, jotta toisillakin Kristuksen tuntemisen välityksellä olisi yhteys Hänen kanssaan. Hänen todistuksensa, joka tulee alttarin hehkuvalla hiilellä kosketetuilta huulilta, on totuutta vastaanottavalle sydämelle ja vaikuttaa pyhittävästi luonteeseen. AT 122.4

Jokainen, joka koettaa revittää valoa toisille, saa itse siunauksia. “Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.” Sanani. 11: 25. Jumala olisi voinut saavuttaa tarkoituksensa ja pelastaa syntisiä ilman meidän apuammekin, mutta jotta luonteemme voisi kehittyä Kristuksen luonteen kaltaiseksi, meidän on otettava osaa Hänen työhönsä. Päästäksemme kerran Hänen iloonsa, — iloon nähdä Hänen uhrinsa välityksellä lunastettuja sieluja — meidän täytyy osallistua Hänen työhönsä heidän vapauttamisekseen. AT 124.1

Natanaelin ensimmäinen uskon ilmaus, joka oli niin täydellinen, vakava ja vilpitön, oli Jeesuksen korviin kuin musiikkia. Ja Hän “vastasi ja sanoi hänelle: ‘Sentähden, että minä sanoin sinulle: minä näin sinut viikunapuun alla, sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat.’” Vapahtaja katsoi iloiten eteenpäin työhönsä, jolloin Hän julistaisi ilosanomaa nöyrille, sitoisi särjettyjä sydämiä ja julistaisi Saatanan vangeille vapautusta. Ajatellessaan ihmisille tuomiaan kallisarvoisia siunauksia Jeesus lisäsi: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle.” AT 124.2

Tässä Kristus itse asiassa sanoo: Jordanin partaalla taivaat aukenivat, ja Henki laskeutui kyyhkysen muodossa päälleni. Tämä oli vain merkki siitä, että olen Jumalan Poika. Jos uskotte minuun sellaisena, niin uskonne tulee vahvistumaan. Saatte nähdä taivaat avoinna, eivätkä ne milloinkaan tule sulkeutumaan. Minä olen avannut ne teille. Jumalan enkelit nousevat ylös vieden tarvitsevien ja ahdistettujen rukouksia Isälle, ja laskeutuivat alas tuoden ihmislapsille siunausta ja toivoa, rohkaisua, apua ja elämää. AT 124.3

Jumalan enkelit kulkevat lakkaamatta maasta taivaaseen ja taivaasta maahan. Kristus suoritti ihmetekonsa ahdistetuille ja kärsiville Jumalan voiman kautta enkelien palveluksen avulla. Ja Kristuksen kautta, Hänen taivaallisten sanansaattajiensa välityksellä tulevat meille kaikki Jumalan siunaukset. Ottaessaan päälleen ihmisluonnon Vapahtaja liitti kohtalonsa Aadamin langenneiden lasten kohtaloon, samalla kun Hänellä jumaluutensa perusteella on pääsy Jumalan valtaistuimen luo. Ja näin Kristus on yhteyden välittäjänä ihmisten luota Jumalan luo ja Jumalan luota ihmisten luo. AT 124.4