Aikakausien Toivo

Luku 11—Kohtaus jordanilla

“Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” AT 90.1

Tieto erämaanprofeetasta ja hänen ihmeellisestä julistuksestaan levisi kautta Galilean. Sanoma saavutti talonpojat etäisissä vuoristokylissä ja kalastajat meren rannalla, ja näissä yksinkertaisissa, vakavissa sydämissä se herätti syvimmän vastakaiun. Nasaretissa siitä kerrottiin puusepän työpajassa, joka oli ollut Joosefin, ja eräs otti kutsun vastaan. Hänen aikansa oli tullut. Jättäen jokapäiväisen työnsä Hän sanoi hyvästi äidilleen ja seurasi maanmiestensä jäljissä, joita joukoittain kokoontui Jordanille. AT 90.2

Jeesus ja Johannes Kastaja olivat serkuksia, ja heitä liittivät läheisesti toisiinsa olosuhteet, jotka olivat vallinneet heidän syntyessään. He eivät kuitenkaan välittömästi tunteneet toisiaan. Jeesus oli viettänyt elämänsä Galilean Nasaretissa, Johannes taas Juudean erämaassa: Suuresti erilaisessa ympäristössä he olivat eläneet eristyneisyydessä, eikä heillä ollut ollut mitään yhteyttä keskenään. Kaitselmus oli järjestänyt näin. Ei saanut antaa aihetta syytökseen, että he salaa olisivat päättäneet tukea toistensa vaatimuksia. AT 90.3

Johannes tunsi tapahtumat, jotka liittyivät Jeesuksen syntymään. Hän oli kuullut Hänen käynnistään Jerusalemissa poikasena ja mitä oli tapahtunut rabbiinien koulussa. Hän tiesi Hänen synnittömästä elämästään ja uskoi Hänen olevan Messiaan, mutta hänellä ei ollut tästä ehdottoman varmaa vakaumusta. Se seikka, että Jeesus oli niin monta vuotta pysytellyt tuntemattomana antamatta mitään erikoista merkkiä tehtävästään, antoi aihetta epäilyyn, saattoiko Hän olla tuo luvattu. Johannes odotti kuitenkin uskoen, että Jumalan määräämänä hetkenä kaikki selvenisi. Hänelle oli ilmoitettu, että Messias pyytäisi kastetta häneltä ja että silloin annettaisiin merkki Hänen jumalallisuudestaan. Näin hän saattaisi esittää Hänet kansalle. AT 90.4

Kun Jeesus tuli kastettavaksi, Johannes näki Hänessä luonteen puhtauden, jollaista hän ei koskaan aikaisemmin ollut kenessäkään nähnyt. Häntä ympäröivä ilmapiirikin oli pyhä ja kunnioitustaherätävä. Kansanjoukon keskuudessa, joka oli kokoontunut hänen ympärilleen Jordanille, Johannes oli kuullut kerrottavan synkkiä kertomuksia rikoksista, ja hän oli tavannut sieluja, jotka olivat lukemattomien syntien taakan painamia, mutta hän ei ollut koskaan joutunut kosketuksiin ihmisen kanssa, josta uhkui niin jumalallinen vaikutus- voima. Kaikki tämä oli sopusoinnussa sen kanssa, mitä Johannekselle oli Messiaasta ilmaistu. Kuitenkin hän epäröi suostua Jeesuksen pyyntöön. Kuinka hän, syntinen ihminen, voisi kastaa synnittömän? Ja kuinka tämä, joka ei parannusta tarvinnut, alistui menoon, joka merkitsi syyllisyyden tunnustamista, jotta se pestäisiin pois? AT 91.1

Kun Jeesus pyysi kastetta, Johannes vetäytyi taaksepäin huudahtaen: “Minun tarvitsee saada Sinulta kaste, ja Sinä tulet minun tyköni!” Päättävästi, mutta kuitenkin lempeän arvokkaasti Jeesus vastasi: “Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.” Ja Johannes suostui, johti Vapahtajan alas Jordaniin ja hautasi Hänet veden alle. “Ja heti, vedestä noustessaan”, Jeesus “näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan Häneen”. AT 91.2

Jeesus ei vastaanottanut kastetta tunnustaakseen oman syyllisyytensä. Hän samasti itsensä syntisten kanssa, otti askeleet, jotka meidänkin on otettava, ja teki työn, joka meidänkin on tehtävä. Hänen elämänsä kasteen jälkeen, täynnä kärsimyksiä ja kärsivällistä kestämistä, oli myös meille esimerkiksi. AT 91.3

Noustuaan vedestä Jeesus kumartui rukoukseen joen äyräälle. Uusi, tärkeä vaihe oli Hänen edessään. Hänen oli nyt laajemmalla näyttämöllä astuttava elämänsä taisteluun. Vaikka Hän oli Rauhanruhtinas, Hänen tulemisensa oli oleva kuin miekan paljastus. Valta kunta, jota Hän oli tullut perustamaan, oli päinvastainen, kuin mitä juutalaiset toivoivat. Häntä, joka oli Israelin palvelusmenojen ja järjestelmän perustus, pidettäisiin sen vihollisena ja tuhoojana. Hänet, joka oli julistanut lain Siinailta, tuomittaisiin lainrikkojaksi. Hänet, joka oli tullut murskaamaan Saatanan vallan, julistettaisiin Beelsebuliksi. Ei kukaan maailmassa ollut Häntä ymmärtänyt, ja toimintansa aikana Hänen täytyi edelleen vaeltaa yksin. Koko Hänen elämänsä aikana eivät Hänen äitinsä ja veljensä käsittäneet Hänen tehtäväänsä. Eivät edes Hänen opetuslapsensa Häntä ymmärtäneet. Hän oli asunut ikuisessa valossa, ollen yhtä Jumalan kanssa, mutta maanpäällä Hänen täytyi viettää elämänsä yksinäisyydessä. AT 91.4

Yhtenä meistä Hänen täytyi kantaa syyllisyytemme ja tuskaimme taakka. Synnittömän täytyi tuntea synnin häpeä. Rauhaarakastavan täytyi elää taisteluissa, totuuden viipyä vääryyden seurassa, puhtauden asua turmeluksen keskellä. Jokainen synti, jokainen epäsointu, jokainen lihallinen himo, jonka synti oli tuonut mukanaan, oli kidutusta Hänen hengelleen. AT 92.1

Yksin Hänen oli kuljettava tie, yksin kannettava taakka. Hänen päällään, joka oli luopunut kirkkaudestaan ja pukeutunut ihmiskunnan heikkouteen, lepäsi maailman lunastus. Hän näki ja tunsi kaiken, mutta Hän pysyi lujana aikomuksessaan. Hänestä riippui langenneen ihmissuvun pelastus, ja Hän ojensi kätensä tartttuakseen kaikkivoivan rakkauden käteen. AT 92.2

Vapahtajan katse näyttää kantavan taivaaseen Hänen vuodattaessaan sielunsa rukouksessa Herran eteen. Hän tietää hyvin, kuinka synti on paaduttanut ihmissydämet ja kuinka vaikea heidän on käsittää Hänen tehtäväänsä ja ottaa pelastuksen lahja vastaan. Hän pyytää Isältä voimaa kukistaakseen heidän epäuskonsa, murtaakseen kahleet, joilla Saatana on heidät kietonut ja voittaakseen tuhoojan heidän puolestaan. Hän pyytää todistusta, että Jumala vastaanottaa ihmiskunnan Poikansa persoonassa. AT 92.3

Koskaan ennen eivät enkelit ole kuulleet sellaista rukousta. He ovat innokkaita viemään rakastetulle johtajalleen rohkaisun ja lohdun sanoman. Mutta ei, Isä itse tahtoo vastata Poikansa pyyntöön. Suoraan valtaistuimelta loistavat Hänen kirkkautensa säteet. Taivaat aukeavat, ja Vapahtajan pään päälle laskeutuu kyyhkysenmuotoinen kirkas valoilmiö — sopiva kuva Hänestä, joka oli sävyisä ja nöyrä. AT 92.4

Suuresta Jordanilla olevasta joukosta vain harvat, Johannesta lukuunottamatta, näkivät taivaallisen näyn. Kuitenkin Jumalan läsnäolon juhlallisuus lepäsi kokoontuneen joukon yllä. Kansa seisoi vaiti katsellen Kristusta. Hänen olemuksensa kylpi valovirrassa, joka aina ympäröi Jumalan valtaistuinta. Hänen kohotetut kasvonsa loistivat, niinkuin he eivät olleet koskaan nähneet ihmisen kasvojen loistavan. Avoimesta taivaasta kuului ääni, joka sanoi: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” AT 92.5

Nämä vakuuttavat sanat lausuttiin herättämään uskoa niissä, jotka olivat tämän kohtauksen todistajina, ja lujittamaan Vapahtajaa tehtävässään. Siitä huolimatta, että syyllisen maailman synnit pantiin Kristuksen päälle, ja että Hän nöyrtyi ottamaan meidän langenneen luontomme, ääni taivaasta julisti Hänet Iankaikkisen Pojaksi. AT 93.1

Johannes oli ollut syvästi liikuttunut nähdessään Jeesuksen kumartuneena rukoukseen, anoen kyynelin Isänsä hyväksymistä. Kun Jumalan kirkkaus ympäröi Hänet ja ääni kuului taivaasta, Johannes käsitti merkin, jonka Jumala oli luvannut. Hän ymmärsi kastaneensa maailman Lunastajan. Pyhä Henki lepäsi hänen yllään, ja hän huudahti, osoittaen kädellään Jeesusta: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!” AT 93.2

Ei kukaan kuulijoista eikä puhuja itsekään käsittänyt näiden sanojen tärkeyttä: “Jumalan Karitsa”. Moorian vuorella Aabraham oli kuullut poikansa kysyvän: “Isäni,... missä on lammas polttouhriksi?” Isä vastasi: “Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” 1 Moos. 22: 7, 8. Ja oinaassa, jonka Jumala hankki Iisakin tilalle, Aabraham näki vertauskuvan Hänestä, joka kuolisi ihmisten syntien tähden. Pyhä Henki oli Jesajan välityksellä, käyttäen samaa kuvausta, ennustanut Vapahtajasta: “Hän alistui Siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään. Herra heitti Hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.” Jes. 53: 7, 6. Mutta Israelin kansa ei ollut ymmärtänyt tätä opetusta. Monet pitivät uhri- toimituksia samanlaisina kuin pakanat uhrejaan: lahjoina, joilla he saattoivat lepyttää Jumalan. Jumala tahtoi opettaa heille, että Hän itse rakkaudessaan antoi lahjan, joka sovittaa heidät Hänen kanssaan. AT 93.3

Jeesukselle Jordanilla lausutut sanat: “Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mielistynyt”, kuuluvat koko ihmiskunnalle. Jumala puhui Jeesukselle meidän edustajanamme. Meitä ei kaikkine synteinemme ja heikkouksinemme heitetä arvottomina syrjään. Jumala ottaa meidät lapsikseen “siinä rakastetussa”. Ef. 1: 6. Kristuk sen yllä levännyt kirkkaus on pantti Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Se kertoo meille rukouksen voimasta, kuinka ihmisääni voi kuulua Jumalan korviin ja meidän pyyntömme otetaan vastaan taivaan saleissa. Synti oli erottanut maan taivaasta ja katkaissut niiden välisen yhteyden, mutta Jeesus on jälleen yhdistänyt sen kirkkauden valtakuntaan. Hänen rakkautensa sulki piiriinsä ihmisen ja ulottui ylös taivaaseen asti. Valo, joka taivaan avoimesta ovesta lankesi Vapahtajamme päälle, on loistava meillekin, kun rukoilemme apua vastustaaksemme kiusauksia. Ääni, joka puhui Jeesukselle, sanoo jokaiselle uskovalle sielulle: “Tämä on minun rakas lapseni, johon olen mielistynyt.” AT 93.4

“Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen, kun Hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena, kuin Hän on.” 1 Joh. 3: 2. Lunastajamme on avannut tien, niin että syntisin, puutteellisin, ahdistetuin ja halveksituinkin voi löytää pääsyn Isän luo. Kaikki voivat saada kodin niissä asunnoissa, joita Jeesus on mennyt valmistamaan. “Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa... Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea.” Ilm. 3: 7, 8. AT 94.1