Aikakausien Toivo

Luku 75—Ylipappien edessä

“Te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” AT 672.1

Yli Kidronin puron, ohi puutarhojen ja oliivilehtojen ja läpi nukkuvan kaupungin hiljaisten katujen Jeesusta vietiin kiireesti. Keskiyö oli jo ohi, ja Häntä seuraavan rähisevän roskajoukon huudot kaikuivat räikeinä yön äänettömyydessä. Vapahtaja oli sidottu ja tarkoin vartioitu, ja Hän liikkui vaivalloisesti, mutta Hänen vangitsijansa riensivät nopein askelin Hänen kanssaan Hannaan, entisen ylimmäisen papin palatsia kohden. AT 672.2

Hannas oli virassaolevan pappissuvun päämies, ja kunnioituksesta hänen ikäänsä kohtaan kansa tunnusti hänet ylipapiksi. Hänen neuvoaan kysyttiin ja noudatettiin Jumalan äänenä. Hänen täytyi ensimmäisenä saada nähdä Jeesus pappien vankina, Hänen täytyi olla saapuvilla vankia kuulusteltaessa, pelosta, että kokemattomampi Kaifas ei pystyisi saavuttamaan sitä tarkoitusta, johon he tähtäsivät. Hänen taitoaan, viekkauttaan ja kekseliäisyyttään oli käytettävä tässä tilaisuudessa, sillä joka tapauksessa Kristuksen tuomitseminen täytyi varmistaa. AT 672.3

Kristusta oli tutkittava mahdollisesti Sanhedrinin edessä, mutta Hannaan edessä Hän joutui alustavan kuulustelun alaiseksi. Roman hallituksen alaisena Sanhedrin ei voinut toimeenpanna kuolemantuomiota. He voivat vain tutkia vankia ja julistaa tuomion roomalaisten viranomaisten hyväksyttäväksi. Siksi on välttämätöntä esittää Kristusta vastaan syytöksiä, joita roomalaisetkin pi äisivät raskauttavina. Myös oli löydettävä syytös, joka tuomitsisi Hänet juutalaisten silmissä. Useat papeista ja hallitusmiehistä olivat tulleet synnintuntoon Kristuksen opetusten johdosta, ja vain erottamisen pelko esti heitä tunnustamasta Häntä. Papit muistivat hyvin Nikodeemuksen kysymyksen: “Tuomitseeko lakimme ketään, ennenkuin häntä on kuulusteltu ja saatu tietää, mitä hän on tehnyt?” Joh. 7: 51. Tämä kysymys oli silloin aiheuttanut neuvoston hajaantumisen ja tehnyt heidän suunnitelmansa tyhjiksi. Joosef Arimatialaista ja Nikodeemusta ei tällä kertaa kutsuttaisi, mutta siellä oli muita, jotka ehkä uskaltaisivat puhua oikeuden puolesta. Oikeudenkäynti pitäisi ohjata niin, että se yhdistäisi Sanhedrinin jäsenet Kristusta vastaan. Oli kaksi syytöstä, jotka papit halusivat esittää. Jos Jeesus voitaisiin todistaa jumalanpilkkaajaksi, niin juutalaiset tuomitsisivat Hänet. Jos taas voitaisiin todistaa Hänet kapinalliseksi, niin Hän varmasti saisi tuomion myös roomalaisilta. Hannas koetti ensin saada aikaan toisen syytöksen. Hän kyseli Jeesukselta Hänen opetuslapsistaan ja opistaan toivoen vangin lausuvan jotakin, joka antaisi hänelle sopivaa aineistoa. Hän koetti puristaa Hänestä esiin jonkin lausunnon, joka todistaisi, että Hän koetti järjestää salaliittoa saadakseen sen avulla perustetuksi uuden valtakunnan. Silloin papit voisivat jättää Hänet roomalaisten käsiin rauhanhäiritsijänä ja kapinannostajana. AT 672.4

Kristus luki pappien aikeet kuin avoimesta kirjasta. Ikäänkuin Hän olisi nähnyt tutkijansa sielun sisimpään Hän kielsi, että Hänen ja Hänen seuraajiensa välillä olisi minkäänlaista salaista liittoa tai j että Hän olisi kutsunut heitä koolle salaa ja pimeän aikana salatakseen aikeitaan. Hänen tarkoituksessaan ja opissaan ei ollut mitään salaista. “Minä olen julkisesti puhunut maailmalle”. Hän vastasi, “minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään”. AT 673.1

Vapahtaja asetti oman työtapansa syyttäjiensä menettelyn vastakohdaksi. He olivat kuukausimääriä ajaneet Häntä takaa koettaen kietoa Häntä ja saattaa Hänet salaisen tuomioistuimen eteen, missä he väärien todistajain avulla saavuttaisivat sen. Mitä heidän oli mahdoton saavuttaa rehellisin keinoin. Nyt he toteuttivat tarkoitustaan. AT 673.2

Heidän työtapoihinsa kuului antaa roskajoukon ottaa Hänet kiinni keskiyöllä, pilkata ja pidellä Häntä pahoin, ennenkuin Hänet oli tuomittu tai Häntä edes syytettykään. He toimivat lainvastaisesti. Heidän lakinsa mukaan jokaista ihmisiä piti kohdella viattomana, kunnes hänet todistettaisiin syylliseksi. Papit olivat oman lakinsa mukaan syyllisiä. AT 674.1

Kääntyen kuulustelijaansa päin Jeesus sanoi: “Miksi minulta kysyt?” Eivätkö papit ja hallitusmiehet olleet lähettäneet vakoojia seuraamaan Hänen toimiaan ja kertomaan Hänen jokaisen sanansa? Eivätkö nämä olleet olleet saapuvilla aina, kun kansa kokoontui, ja vieneet papeille tietoa kaikista Hänen sanoistaan ja teoistaan? “Kysy niiltä, jotka ovat minua kuulleet”, sanoi Jeesus, “mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät, mitä minä olen sanonut”. AT 674.2

Vastauksen varmuus vaiensi Hannaan. Peläten Jeesuksen lausuvan hänen menettelytavastaan jotakin, jonka hän toivoi pysyvän salassa, ei hän sillä kertaa kysellyt Häneltä enempää. Eräs Hannaan palvelijoista, täynnä kiukkua nähdessään ylimmäisen papin vaiennettuna, löi Jeesusta kasvoihin sanoen: “Niinkö sinä vastaat ylimmäiselle papille?” AT 674.3

Jeesus vastasi tyynesti: “Jos pahasti puhuin, niin näytä toteen, että se on pahaa; mutta jos minä puhuin oikein, niiksi minua lyöt?” Hän ei lausunut kiivaita, kostonhimoisia sanoja. Hänen tyyni vastauksensa tuli Hänen synnittömästä, kärsivällisestä ja lempeästä sydämestään, jota ei voitu ärsyttää vihaan. AT 674.4

Kristus kärsi suuresti pahoinpitelystä ja herjauksesta. Ja tätä halpamaista kohtelua Hän sai osakseen olennoilta, jotka Hän oli luonut ja joiden puolesta Hän antoi äärettömän uhrin. Hänen kärsimyksensä olivat suhteellisia Hänen täydelliseen pyhyyteensä ja vihaansa syntiä kohtaan. Jatkuvaa kärsimystä merkitsi jo se, että Häntä kuulustelevat miehet olivat Hänen julkisia vihollisiaan. Hänestä oli syvästi vastenmielistä olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka olivat Saatanan hallittavina. Ja Hän liesi voivansa silmänräpäyksessä. Paljastamalla jumalallisen voimansa, painaa julmat kiduttajansa maan tomuun, Tämä teki tutkinnon vielä vaikeammaksi kestää. AT 674.5

Juutalaiset odottivat Messiasta, jolla olisi ulkonaista loistoa. He toivoivat Hänen voimakkaan tahtonsa yhdellä ilmauksella muuttavan ihmisten ajatusten suunnan ja pakottavan heidät tunnustamaan Hänen herruutensa. Näin he uskoivat Hänen vahvistavan oman valtansa ja tyydyttävän heidän kunnianhimoiset toiveensa. Kun siis Kristusta kohdeltiin halveksien, Hänelle tuli voimakas kiusaus ilmaista jumalallinen luonteensa. Yhdellä sanalla tai katseella Hän saattoi pakottaa vainoojansa tunnustamaan, että Hän oli kuninkaiden ja ruhtinaiden, pappien ja temppelin valtias. Mutta Hänen vaikeana tehtävänään oli pysyä valitsemassaan ihmisen osassa. AT 674.6

Taivaan enkelit seurasivat jokaista liikettä, joka suuntautui heidän rakastettua johtajaansa vastaan. He halusivat vapauttaa Kristuksen. Jumalan alaisina enkelit ovat kaikkivoipia. Kerran he totellen Kristuksen käskyä surmasivat yhtenä yönä assyrialaisten sotajoukoista satakahdeksankymmentäviisi tuhatta miestä. Miten helppo olisikaan ollut enkelien, jotka katselivat Kristuksen häpeällistä tutkimista, ilmaista suuttumuksensa tuhoamalla Jumalan vastustajat. Mutta heitä ei käsketty tähän. Hän, joka olisi voinut tuomita vihollisensa kuolemaan, sieti heidän julmuuttaan. Hänen rakkautensa Isäänsä kohtaan ja ennen maailman perustamista antamansa lupaus tulla syntien kantajaksi saivat Hänet valittamatta kestämään niiden julmaa kohtelua, joita Hän tuli pelastamaan. Hänen tehtäväänsä kuului ihmisenä kestää kaikki herjaukset ja solvaukset, joita ihmiset voivat kasata Hänen päälleen. Ihmiskunnan ainoa toivo oli, että Kristus alistuisi kaikkeen siihen, mitä Hän sai osakseen ihmisten taholta. AT 675.1

Kristus ei ollut sanonut mitään, mistä Hänen syyttäjänsä olisivat voineet hyötyä, mutta kuitenkin Hän oli sidottu osoitukseksi siitä, että Hänet oli tuomittu. Asian käsittelyn piti kuitenkin näyttää oikeudenmukaiselta, ja oli välttämätöntä, että sillä oli laillisen oikeudenkäynnin leima. Tätä viranomaiset olivatkin päättäneet kiirehtiä. He tiesivät kansan pitävän Jeesusta kunniassa ja pelkäsivät, että jos Hänen vangitsemisestaan hälistäisiin laajalti ympäri, Hänet yritettäisiin vapauttaa. Jos taas oikeudenkäyntiä ja tuomiota ei voitaisi toimeenpanna heti, asia viivästyisi viikolla Pääsiäisjuhlan johdosta ja tämä saattaisi tehdä heidän suunnitelmansa tyhjiksi. Jeesuksen tuomion aikaansaaminen oli suuresti riippuvainen kansanjoukon huudosta, joukon, josta huomattava osa oli Jerusalemin roskaväkeä. Jos ratkaisu siirtyisi viikolla, niin kiihtymys laimentuisi ja olisi luultavaa, että syntyisi vastavaikutus. Ihmisten parempi minä nousisi puolustamaan Kristusta, ja monet esittäisivät todistuksia Hänen hyväkseen tuoden esiin Hänen tekemiään ihmetöitä. Tämä lisäisi yleistä suuttumusta sanhedrinia kohtaan. Heidän menettelytapansa tuomittaisiin ja Jeesus päästettäisiin vapaaksi vastaanottamaan kansanjoukkojen uusia kunnianosoituksia. Siksi papit ja hallitusmiehet päättivät, että ennenkuin heidän tarkoituksensa tulisi ilmi, Jeesus olisi jätettävä roomalaisten käsiin. AT 675.2

Mutta ennen kaikkea oli löydettävä syyte. Vielä ei ollut mitään löytynyt. Hannas määräsi Jeesuksen vietäväksi Kaifaan luo. Kaifas kuului saddukealaisiin, joista jotkut olivat nyt Jeesuksen katkerimpia vihollisia. Vaikka Kaifaalta puuttuikin luonteenlujuutta, hän oli aivan yhtä ankara, sydämetön ja häikäilemätön kuin Hannaskin. Hän ei jättäisi mitään keinoja käyttämättä tuhotakseen Jeesuksen. Nyt oli varhainen aamu ja hyvin hämärää. Soihtujen ja lyhtyjen valossa lähti tuo aseistettu joukko vankeineen ylimmäisen papin palatsiin. Täällä, Sanhedrinin jäsenten kokoontuessa, Hannas ja Kaifas jälleen tutkivat Jeesusta, mutta tuloksetta. AT 676.1

Kun neuvosto oli kokoontunut oikeussaliin, Kaifas istuutui puheenjohtajan paikalle. Kummallakin puolen olivat tuomarit ja ne, joita oikeudenkäynti erikoisesti kiinnosti. Roomalaiset sotilaat olivat asettuneet valtaistuimen alapuolella olevalle lavalle. Valtaistuimen juurella seisoi Jeesus. Joka ainoa katse oli kiintynyt Häneen. Jännitys oli miltei sietämätön. Koko joukosta oli Hän yksin tyyni ja rauhallinen. Häntä ympäröivä ilmapiirikin tuntui olevan pyhyyden läpitunkema. AT 676.2

Kaifas oli pitänyt Jeesusta kilpailijanaan. Kansan into kuulla Vapahtajaa ja heidän ilmeinen halunsa hyväksyä Hänen opetuksensa oli herättänyt katkeraa kateutta ylimmäisen papin mielessä. Mutta kun Kaifas nyt katsoi vankiaan, niin hänet valtasi hämmästys tämän jalon ja arvokkaan olemuksen edessä. Hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että tämä mies oli Jumalan sukua. Seuraavassa hetkessä hän ivallisesti karkoitti tuon ajatuksen. Heti senjälkeen kuului hänen pilkallinen, röyhkeä äänensä, vaatien, että Jeesus tekisi jonkin suurista ihmeteoistaan heidän edessään. Mutta hänen sanansa kohtasivat Vapahtajan aivankuin olisivat kaikuneet kuuroille korville. Kansa vertasi Hannaan ja Kaifaan kiihtynyttä ja ilkeätä esiintymistä Vapahtajan rauhalliseen, ylevään käytökseen. Tuon paatuneen joukonkin mielessä heräsi kysymys: Onko tämä Jumalan kaltainen mies tuomittava rikollisena? AT 676.3

Kaifas, joka huomasi, millainen mieliala oli pääsemässä valtaan, joudutti oikeudenkäyntiä. AT 676.4

Jeesuksen viholliset olivat sangen pulmallisessa tilanteessa. He pyrkivät saamaan Jeesuksen tuomituksi, mutta eivät tienneet, miten saisivat aikeensa toteutumaan. Neuvoston jäseninä oli sekä farisealaisia että saddukealaisia. Heidän välillään valliisi katkera viha ja kiista; joihiukin kiistakysymyksiin he eivät uskaltaneet kajota riidan syntymisen pelosta. Muutamin sanoin Jeesus olisi voinut kiihottaa ennakkoluuloja, joita heillä oli toisiaan kohtaan, ja siten voinut kääntää heidän vihaansa pois itsestään. Kaifas tiesi tämän, ja hän halusi välttää riidan syntymistä. Lukuisat todistajat saattoivat näyttää toteen. Että Kristus oli ankarasti arvostellut pappeja ja kirjanoppineita ja että Hän oli kutsunut heitä ulkokullatuiksi ja murhamiehiksi, mutta tämän todistuksen esittäminen ei ollut edullista. Saddukealaiset olivat kiivaissa väittelyissään fariseusten kanssa käyttäneet heistä samankaltaista kieltä. Eivätkä roomalaiset olisi antaneet sellaiselle todistukselle mitään arvoa, sillä hekin inhosivat fariseusten teeskentelyä. AT 676.5

Oli runsaasti todistuksia siitä, että Jeesus ei välittänyt juutalaisten perimätavoista ja oli puhunut epäkunnioittavasti monista heidän säädöksistään, mutta perimätapojen suhteen farisealaiset ja Saddukealaiset olivat ilmiriidassa keskenään, eikä tällä todistuksella olisi myöskään mitään merkitystä roomalaisten silmissä. Kristuksen viholliset eivät uskaltaneet syyttää Häntä sapatin rikkomisesta, jottei tutkimuksissa paljastuisi Hänen työnsä laatu. Jos Hänen parannusihmeensä tuotaisiin päivänvaloon, niin pappien koko tarkoitus raukeaisi tyhjiin. AT 677.1

Vääriä todistajia oli palkattu syyttämään Jeesusta, että Hän kiihotti kapinaan ja koetti muodostaa erillisen hallituksen. Mutta heidän todistuksensa osoittautuivat epämääräisiksi ja ristiriitaisiksi. Kuulustelun aikana he lausunnoillaan kumosivat omat väitteensä. AT 677.2

Toimintansa alussa Jeesus oli sanonut: “Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Profetian kuvakielellä Hän täten oli ennustanut oman kuolemansa ja ylösnousemuksensa. “Hän puhui ruumiinsa temppelistä”. Joh. 2: 19, 21. Juutalaiset olivat ymmärtäneet näiden sanojen kirjaimellisesti viittaavan Jerusalemin temppeliin. Kaikesta siitä, mitä Kristus oli sanonut, eivät papit voineet löytää mitään muuta käytettäväksi Häntä vastaan kuin tämän. He toivoivat voivansa hyötyä siitä, että esittäisivät nämä sanat väärin. Roomalaiset olivat ottaneet osaa temppelin jälleenrakentamiseen ja kaunistamiseen, ja he ylpeilivät siitä suuresti. Sen häpäiseminen herättäisi varmasti heidän suuttumustaan. Tässä sekä roomalaiset että juutalaiset, farisealaiset ja Saddukealaiset olivat yhtä, sillä he kaikki pitivät temppeliä suuressa kunniassa. Tässä asiassa löydettiin kaksi todistajaa, joiden lausunnot eivät olleet niin ristiriitaisia, kuin muiden olivat olleet. Toinen heistä, joka oli lahjottu syyttämään Jeesusta, lausui: “Tämä on sanonut: ‘Minä voin hajoittaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa.’” Näin Kristuksen sanat esitettiin väärin. Jos ne olisi kerrottu juuri sellaisina, kuin Hän ne lausui, eivät ne olisi saaneet edes sanhedrinia tuomitsemaan Häntä. Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, kuten juutalaiset väittivät, olisi Hänen lausuntonsa ollut vain mieletöntä, typerää kerskailua, jota ei olisi voitu pitää jumalanpilkkana. Roomalaisten mielestä Hänen sanansa väärien todistajien virheellisesti esittäminäkään eivät sisältäneet mitään sellaista, jota olisi voitu pitää kuolemanrikoksena. AT 677.3

Jeesus kuunteli kärsivällisenä näitä ristiriitaisia todistuksia. Ei Hän lausunut sanaakaan puolustuksekseen. Viimein Hänen syyttäjänsä sekaantuivat, hämmentyivät ja raivostuivat. Oikeudenkäynti ei edistynyt ollenkaan, ja näytti jo siltä, että heidän juonensa raukenisivat tyhjiin. Kaifas oli epätoivoissaan. Yksi keino oli vielä jäljellä: Kristus täytyisi pakottaa tuomitsemaan itse itsensä. Ylimmäinen pappi nousi tuomioistuimeltaan kasvot kiukusta vääntyneinä. Hänen äänensä ja käytöksensä osoittivat selvästi, että jos hänellä olisi valta siihen, hän iskisi edessään olevan vangin maahan. Hän huudahti: “Etkö vastaa mitään siihen, mitä nämä todistavat sinua vastaan?” AT 678.1

Jeesus oli vaiti. “Häntä piinattiin, ja Hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei Hän suutansa avannut.” Jes. 53: 7. AT 678.2

Viimein Kaifas kohotti oikean kätensä taivasta kohden ja lausui juhlallisen valan kaavan mukaisesti: “Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika.” AT 678.3

Tähän vetoomukseen Kristus ei voinut olla vastaamatta. Oli aika vaieta ja aika puhua. Hän ei ollut puhunut ennen kuin Häneltä suoraan kysyttiin. Hän tiesi, että tämä vastaus varmistaisi Hänen kuolemansa. Mutta vetoomuksen teki kansan korkeimmaksi tunnustama arvohenkilö Korkeimman nimessä. Kristus ei tahtonut olla osoittamatta laille kuuluvaa kunnioitusta. Sitäpaitsi Hänen oma suhteensa Isään asetettiin epäilyksenalaiseksi. Hänen täytyi selvästi ilmaista luonteensa ja tehtävänsä. Jeesus oli lausunut opetuslapsilleen: “Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaassa.” Matt. 10:32. Nyt Hän uudisti tämän opetuksen omalla esimerkillään. AT 678.4

Jokainen oli kääntänyt korvansa kuulemaan ja kiinnittänyt silmänsä Häneen Hänen vastatessaan: “Sinäpä sen sanoit.” Taivaallinen valo näytti kirkastavan Hänen kalpeita kasvojaan Hänen lisätessään: “Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” AT 679.1

Hetkisen Kristuksen jumaluus loisti Hänen inhimillisyytensä läpi. Ylimmäinen pappi vapisi Vapahtajan läpitunkevan katseen edessä. Tuo katse tuntui lukevan hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja syöpyvän hänen sydämeensä. Ei hän milloinkaan elämässään voinut unohtaa tuota vainotun Jumalan Pojan tutkivaa katsetta. AT 679.2

“Tästedes”, Jeesus sanoi, “te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä”. AT 679.3

Näillä sanoilla Kristus kuvasi aivan päinvastaisen näyn, kuin mikä silloin oli heidän silmiensä edessä. Hän, elämän ja kirkkauden Herra oli istuva Jumalan oikealla puolella. Hän oli oleva koko maailman V tuomari, eikä Hänen tuomioistaan voitaisi valittaa. Silloin kaikki salaisuudet asetettaisiin Jumalan kasvojen valkeuteen, ja jokainen ihminen tuomittaisiin tekojensa mukaan. AT 679.4

Kristuksen sanat hätkähdyttivät ylimmäistä pappia. Ajatus, että tapahtuisi kuolleitten ylösnousemus, jolloin kaikki joutuisivat Jumalan tuomioistuimen eteen, saadakseen kukin tekojensa mukaan, tuotti Kaifakselle kauhua. Hän ei tahtonut uskoa tulevansa kerran tulevaisuudessa tuomituksi tekojensa mukaan. Hänen silmiensä editse vilahti kuvia viimeisestä tuomiosta. Hän näki välähdyksenä kauhean näyn, kun haudat luovuttivat kuolleensa, joiden salaisuuksien hän oli toivonut pysyvän iankaikkisesti piilossa. Tuokion ajan hän tunsi ikäänkuin seisovansa ikuisen Tuomarin edessä, jonka kaikkinäkevät silmät tutkivat hänen sieluaan tuoden päivänvaloon salaisuuksia, joiden luultiin iäksi jäävän unhoon kuolleitten mukana. AT 679.5

Sitten tämä näky hävisi papin silmistä. AT 679.6

Kristuksen sanat koskivat saddukealaisen Kaifaan arkaan kohtaan. Hän oli kieltänyt opin ylösnousemuksesta, tuomiosta ja tulevasta elämästä. Nyt hänet valtasi saatanallinen raivo. Saisiko tämä hänen edessään oleva vanki hyökätä hänen kalleimpien oppiensa kimppuun? Repäisten viittansa, jotta kansa näkisi hänen luulotellun kauhistuksensa, hän vaati, että vanki enemmittä tutkimisitta tuomittaisiin jumalanpilkasta. “Mitä me enää todistajia tarvitsemme?” hän sanoi. “Katso, nyt kuulitte Hänen pilkkaamisensa. Miten teistä on?” Ja he kaikki tuomitsivat Hänet. AT 679.7

Vakuuttuminen yhtyneenä vihaan sai Kaifaan menettelemään, kuten hän teki. Häntä raivostutti se, että hän uskoi Kristuksen sanat, ja sensijaan että hän olisi repinyt rikki sydämensä tultuaan tuntemaan totuuden ja tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, hän repi rikki pappisviittansa päättäen jatkaa vastustusta. Tämä teko oli hyvin merkityksellinen. Vähän Kaifas kuitenkin käsitti sen merkitystä. Tällä teollaan, jonka ylimmäinen pappi teki vaikuttaakseen tuomareihin ja varmistaakseen Jeesuksen tuomitsemisen, hän oli tuominnut itsensä. Jumalan lain mukaan hän oli nyt kelvoton papiksi. Hän oli julistanut itselleen kuolemantuomion. AT 680.1

Ylimmäinen pappi ei saanut repiä vaatteitaan. Leeviläisen lain mukaan tämä oli kuoleman uhalla kielletty. Pappi ei missään tilanteessa eikä missään olosuhteissa saanut repäistä viittaansa. Juutalaisten keskuudessa oli tapana reväistä vaatteensa ystävän kuollessa, mutta papit eivät saaneet noudattaa tätä tapaa. Kristus oli Mooseksen välityksellä erikoisesti kieltänyt tämän. 3 Moos. 10: 6. Kaiken, mitä papit käyttivät, piti olla ehyttä ja virheetöntä. Tuo kaunis virkapuku kuvasi suuren esikuvan, Jeesuksen Kristuksen, luonnetta. Vain täydellisyys sekä puvussa että käytöksessä, sanoissa ja hengessä kelpasi Jumalalle. Hän on pyhä, ja maallisen palveluksen täytyy kuvata Hänen kirkkauttaan ja täydellisyyttään. Vain täydellisyys saattoi antaa oikean kuvan taivaallisen palveluksen pyhyydestä. Rajoitettu ihminen voi repiä rikki sydämensä osoittamalla katuvaista ja nöyrää mieltä. Sen Jumala hyväksyisi. Mutta papin viittaa ei saanut repäistä, sillä tämä turmelisi taivaallisten asiain esittämisen. Ylimmäistä pappia, joka revityin viitoin uskalsi hoitaa pyhää virkaansa ja ottaa osaa pyhäkköpalvelukseen, pidettiin Jumalasta luopuneena. Repimällä vaatteensa hän lakkasi olemasta esikuva. Jumala ei enää hyväksyisi häntä hoitamaan virkaansa. Tällainen menettelytapa, jota Kaifas noudatti, osoitti inhimillistä heikkoutta ja epätäydellisyyttä. AT 680.2

Repiessään vaatteensa Kaifas teki Jumalan lain mitättömäksi noudattaakseen ihmisten perinnäissääntöjä. Ihmisten tekemä laki sääti, että jumalanpilkkaa kuullessaan pappi saattoi repiä vaatteensa kauhuissaan tuosta synnistä ja olla syytön. Näin Jumalan laki tehtiin tyhjäksi ihmissäännöillä. AT 680.3

Kansa seurasi mitä tarkimmin ylimmäisen papin jokaista liikettä, ja Kaifas luuli teollaan suuresti tehostaneensa hurskauttaan. Mutta juuri tällä teollaan, joka oli tarkoitettu syytökseksi Kristusta kohtaan, hän herjasi sitä, josta Jumala oli sanonut: “Minun nimeni on Hänessä.” 2 Moos. 23: 21. Hän itse pilkkasi Jumalaa. Ollen itse Jumalan tuomion alaisena hän tuomitsi Kristuksen jumalanpilkasta. AT 681.1

Kun Kaifas repäisi vaatteensa, hänen tekonsa kuvasi sitä asennetta, jonka Juudan kansa tästedes ottaisi Jumalaan nähden. Tuo kansa, joka kerran oli ollut Jumalan valittu kansa, oli nyt eroamassa Jumalasta ja tulossa Jumalan hylkäämäksi kansaksi. Kun Kristus ristillä huudahti: “Se on täytetty”, Joh. 19: 30, ja temppelin esirippu repesi kahtia, niin pyhä taivaallinen tarkkailija julisti, että Juudan kansa oli hylännyt Hänet, joka oli kaikkien heidän esikuviensa vasta- kuva ja varjokuvia vastaava todellisuus. Israel oli eronnut Jumalasta. AT 681.2

Hyvin saattoikin Kaifas silloin repiä virkapukunsa, mikä merkitsi sitä, että hän väitti olevansa suuren Ylimmäisen Papin edustaja, sillä virkapuku ei enää merkinnyt mitään, ei hänelle eikä kansalle. Syystä saattoi ylimmäinen pappi reväistä viittansa kauhistuen omaa itseään ja koko kansaansa. AT 681.3

Sanhedrin oli julistanut Jeesuksen ansainneen kuoleman, mutta oli juutalaisten lakien vastaista tutkia vankia yöllä. Laillista tuomiota ei voitu julistaa ennenkuin päivänvalossa ja koko neuvoston läsnäollessa. Tästä huolimatta Jeesusta kohdeltiin nyt tuomittuna rikollisena ja Hänet luovutettiin alhaisimman ja huonoimman ihmisaineksen pahoinpideltäväksi. Ylimmäisen papin palatsi ympäröi avointa pihaa, jonne olivat kokoontuneet sotilaat ja kansanjoukko. Tämän pihan läpi Jeesus vietiin vartiotupaan, ja joka puolella Häntä pilkattiin sen johdosta, että Hän oli väittänyt olevansa Jumalan Poika. Hänen lausumiaan sanoja “istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä” toistettiin pilkallisesti. Hänen ollessaan vartiotuvassa odottamassa laillista tutkintoa ei kukaan Häntä suojellut. Ymmärtämätön roskajoukko oli nähnyt, miten julmasti Häntä oli kohdeltu neuvoston edessä, ja tämän johdosta hekin rohkenivat tuoda julki kaikki luonteensa saatanalliset puolet. Juuri Kristuksen ylevyys ja jumalallinen käytös ärsyttivät heitä raivoon asti. Hänen lempeytensä, viattomuutensa ja ylevä kärsivällisyytensä täyttivät heidät saatanallisella raivolla. Armo ja oikeudenmukaisuus poljettiin lokaan. Koskaan ei rikollista ollut kohdeltu niin epäinhimillisesti kuin nyt kohdeltiin Jumalan Poikaa. AT 681.4

Mutta katkerampi tuska raastoi Kristuksen sydäntä, isku, jonka tuottama tuska oli paljon suurempi kuin vihollisen käden antama. Sillä aikaa kun Hän oli tutkimusilveilyn kohteena Kaifaan edessä, oli eräs Hänen omista opetuslapsistaan kieltänyt Hänet. AT 682.1

Jätettyään Mestarinsa puutarhassa kaksi opetuslapsista oli uskaltanut etäältä seurata joukkoa, joka oli vanginnut Jeesuksen. Nämä opetuslapset olivat Pietari ja Johannes. Papit tunsivat Johanneksen Jeesuksen opetuslapseksi ja päästivät hänet saliin, toivoen, että kun hän näkisi johtajansa alennuksen, hän luopuisi ajatuksesta, että tuollainen voisi olla Jumalan Poika. Johannes puhui Pietarin puolesta ja hankki hänellekin sisäänpääsyn. AT 682.2

Pihaan oli sytytetty tuli, sillä oli kylmin aika yöstä, juuri ennen päivän koittoa. Muuan seurue oli kokoontunut tulen ääreen, ja Pietari meni rohkeasti heidän joukkoonsa. Hän toivoi, ettei häntä tunnettaisi Jeesuksen opetuslapseksi. Liittymällä välinpitämättömänä muiden joukkoon, hän toivoi tulevansa pidetyksi yhtenä niistä, jotka olivat tuoneet Jeesuksen saliin. AT 682.3

Mutta kun valonvälähdys sattui Pietarin kasvoille, niin nainen, joka oli ovenvartijana, loi häneen tutkivan katseen. Hän oli huomannut hänen tulleen sisään Johanneksen kanssa ja näki alakuloisen ilmeen hänen kasvoillaan ja hän ajatteli, että tämä voisi olla Jeesuksen opetuslapsi. Hän oli eräs Kaifaan palvelijoista ja oli siksi utelias asiasta. AT 682.4

Hän sanoi Pietarille: “Etkö sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia?” Pietari hätkähti ja hämmentyi, ja koko seurueen silmät olivat kiinnitetyt häneen. Hän oli ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt häntä, mutta nainen oli itsepintainen ja sanoi ympärillä oleville, että tämä mies oli Jeesuksen kanssa. Pietari huomasi, että hänen oli pakko vastata ja sanoi vihaisesti: “Nainen, en tunne Häntä.” Tämä oli ensimmäinen kielto, ja heti kukko lauloi. Oi, Pietari, kuinka niin pian häpesitkään Mestariasi ja kielsit Herrasi! AT 682.5

Saapuessaan oikeussaliin Johannes ei koettanut salata sitä, että hän oli Jeesuksen seuraaja. Hän ei sekaantunut siihen raakaan joukkoon, joka herjasi hänen Mestariaan. Häneltä ei kysytty mitään, sillä hän ei teeskennellyt eikä siis joutunut epäilyksen alaiseksi. Hän etsi syrjäisen nurkan missä saattoi olla kenenkään huomaamatta, mutta niin lähellä Jeesusta kuin mahdollista. Hän saattoi nähdä ja kuulla kaiken, mitä tapahtui hänen Herraansa tutkittaessa. AT 682.6

Pietari ei ollut mielessään laskenut, että hänet tunnettaisiin. Ottaessaan välinpitämättömän asenteen hän asettui vihollisen alueelle ja joutui helposti kiusaajan uhriksi. Jos häntä olisi pyydetty taistelemaan Mestarinsa puolesta, hän olisi ollut urhoollinen soturi, mutta kun ivan kärki käännettiin häntä kohti, hän osoittautui pelkuriksi. Monet, jotka eivät pelkäisi taittaa peistä Herransa puolesta, saa pilkkaaminen kieltämään uskonsa. AT 682.7

Seurustellessaan niiden kanssa, joita heidän tulisi karttaa, he asettuvat kiusauksen tielle. He kutsuvat vihollisen kiusaamaan itseään ja joutuvat sanomaan ja tekemään sellaista, mihin he eivät muissa olosuhteissa olisi syyllistyneet. Kristuksen opetuslapsi, joka meidän päivinämme salaa uskonsa peläten kärsimyksiä tai häpeää, kieltää Herransa yhtä todellisesti kuin Pietari oikeussalissa. AT 683.1

Pietari koetti näyttää välinpitämättömältä, kun hänen Mestariaan tutkittiin, mutta tuska vihloi hänen sydäntään hänen kuullessaan julmat pilkkasanat ja nähdessään, miten Jeesusta pahoinpideltiin. Sitäpaitsi hän oli hämmästynyt ja vihainen siitä, että Jeesus nöyryytti itsensä ja seuraajansa alistumalla tuollaiseen kohteluun. Salatakseen todelliset tunteensa hän yritti yhtyä Jeesuksen vainoojien sopimattomaan pilaan. Mutta tämä hänen esiintymisensä oli luonnotonta. Hän käyttäytyi valheellisesti, ja koettaessaan puhua välinpitämättömästi hän ei voinut pidättää suuttumuksen ilmaisujaan nähdessään Mestariaan pahoinpideltävän. AT 683.2

Huomio kiintyi häneen toisen kerran, ja häntä syytettiin jälleen Jeesuksen seuraajaksi. Nyt hän kielsi valalla vannoen: “En tunne sitä miestä.” Vielä hänelle annettiin yksi tilaisuus. Tunti kului, ja silloin kysyi häneltä eräs ylimmäisen papin palvelijoista, sen miehen läheinen sukulainen, jolta Pietari oli sivaltanut korvan: “Enkö minä nähnyt sinua puutarhassa Hänen kanssaan?” “Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut.” Tämän kuullessaan Pietari raivostui. Jeesuksen opetuslapset tunnettiin kauniista kielenkäytöstään, ja pettääkseen täydellisesti ympärilläolijat ja osoittaakseen olevansa se, miksi tekeytyi, Pietari nyt kielsi Mestarinsa kiroten ja vannoen. Jälleen kukko lauloi. Pietari kuuli sen silloin, ja hän muisti Kristuksen sanat: “Ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kiellät minut kolmasti.” Mark. 14: 30. AT 683.3

Karkeiden kirosanojen vielä kaikuessa Pietarin huulilta ja kukon kieunnan soidessa hänen korvissaan Vapahtaja käänsi katseensa vihaisista tuomareistaan ja loi sen kurjaan opetuslapseensa. Samalla hetkellä Pietarin silmät kääntyivät Mestariin. Noilta lempeiltä kasvoilta hän luki syvää sääliä ja surua, mutta niillä ei näkynyt jälkeäkään vihasta. AT 683.4

Noiden kalpeiden, kärsivien kasvojen, vapisevien huulien ja säälivän, anteeksiantavan katseen näkeminen lävisti nuolen tavoin hänen sydämensä. Hänen omatuntonsa heräsi. Muistot elpyivät. Pietari muisti vain muutamia tunteja sitten luvanneensa, että hän menisi Herransa kanssa vankilaan ja kuolemaan. Hän muisti surunsa, kun Vapahtaja yläsalissa kertoi hänelle, että hän sinä yönä kolmasti kieltäisi Herransa. Pietari oli juuri sanonut, ettei hän tuntenut Jeesusta, mutta katkerasti surren hän nyt käsitti, kuinka hyvin hänen Herransa tunsi hänet ja kuinka selvästi Hän oli nähnyt hänen sydämeensä, jonka petollisuutta hän ei itsekään tuntenut. AT 684.1

Muistojen virta tulvahti hänen ylitseen. Hän muisti Vapahtajansa hellän rakkauden, Hänen lempeytensä ja pitkämielisyytensä, Hänen hellyytensä ja kärsivällisyytensä erehtyvää opetuslastaan kohtaan. Hän muisti varoituksen: “Simon, Simon, katso, Saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään.” Luuk. 22: 31, 32. Hän ajatteli kauhistuneena omaa kiittämättömyyttään, uskottomuuttaan ja väärää valaansa. Vielä kerran hän katsahti Mestariinsa ja näki jumalattoman käden kohoavan iskeäkseen Häntä kasvoihin. Kykenemättä kestämään tätä näkyä kauemmin hän syöksyi murtunein sydämin ulos salista. AT 684.2

Hän riensi yksinäisyyteen ja pimeyteen tietämättä ja välittämättä minne. Viimein hän huomasi olevansa Getsemanessa. Hänen mieleensä tuli elävästi se, mitä siellä oli tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemmin. Hän näki edessään Herransa kärsivät kasvot, jotka olivat veri- i sen hien tahraamat ja tuskan runtelemat. Hän muisti katkerasti katuen, että Jeesus oli itkenyt ja käynyt rukouskamppailuaan yksin samalla kun ne, joiden olisi pitänyt olla Hänen luonaan tuon koetuksen hetkenä, nukkuivat. Hän muisti Hänen vakavan kehoituksensa: “Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Matt. 26: 41. Hän näki jälleen edessään oikeussalin tapahtumat. Hänen vertavuotavaa sydäntään piinasi tieto, että hän oli lisännyt raskaimman taakan Vapahtajan nöyryytykseen ja suruun. Samalla paikalla, missä Vapahtaja oli tuskassaan vuodattanut sydämensä Isänsä eteen, Pietari lankesi kasvoilleen ja toivoi kuolemaa. AT 684.3

Se, että Pietari nukkui Jeesuksen pyytäessä häntä valvomaan ja rukoilemaan, oli valmistanut tietä hänen suurelle synnilleen. Nukkuessaan tuona ratkaisevana hetkenä kaikki opetuslapset kärsivät suuren tappion. Kristus tiesi, mikä tulikoe heidän oli läpäistävä. Hän tiesi, kuinka Saatana oli toimessa lamauttaakseen heidän sielunvoimansa, jotteivät he olisi valmiit koetusta varten. Tämän vuoksi Hän varoitti heitä. Jos puutarhassa vietetyt hetket olisi käytetty valvoen ja rukoillen, ei Pietari olisi jäänyt oman heikon voimansa varaan. Hän ei olisi kieltänyt Herraansa. Jos opetuslapset olisivat valvoneet Kristuksen luona Hänen tuskassaan, he olisivat olleet valmiit näkemään Hänen kärsimyksiään ristillä. He olisivat jossakin määrin ymmärtäneet Hänen valtavan tuskansa laatua. He olisivat muistaneet Hänen sanansa, jotka ennustivat Hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Tuona synkimpänä koetuksen hetkenä olisivat toivon säteet voineet valaista pimeyden ja ylläpitää heidän uskoaan. AT 685.1

Niin pian kuin päivä koitti, Sanhedrin kokoontui jälleen, ja Jeesus | vietiin taas oikeussaliin. Hän oli julistanut itsensä Jumalan Pojaksi, ja he olivat Hänen sanoistaan laatineet syytteen Häntä vastaan. Mutta he eivät voineet tämän perusteella tuomita Häntä, sillä useat heistä eivät olleet olleet saapuvilla tuossa yöllisessä istunnossa eivätkä olleet kuulleet Hänen sanojaan. Ja he tiesivät, ettei roomalainen oikeus löytäisi niissä mitään, mikä ansaitsisi kuoleman. Mutta jos he Hänen omilta huuliltaan kuulisivat kaikki nuo sanat toistamiseen, he voisivat saavuttaa tarkoituksensa. Hänen väitteensä, että Hän on Messias, voitaisiin selittää kapinalliseksi poliittiseksi lausunnoksi. AT 685.2

“Jos sinä olet Kristus”, he sanoivat, “niin sano se meille”. Mutta Kristus oli vaiti. Jatkuvasti he ahdistivat Häntä kysymyksillä. Viimein Hän vastasi surullisen painokkaasti: “Jos minä teille sanon, niin te ette usko; ja jos kysyn, ette vastaa ettekä päästä minua.” Mutta jottei heille jäisi, millä puolustautua, Hän lisäsi vakavan varoituksen: “Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella.” AT 685.3

“Sinä siis olet Jumalan Poika”, he sanoivat kaikki yhteen ääneen. Hän sanoi heille: “Tepä sen sanoitte, että minä olen.” He huusivat: “Mitä me enää todistusta tarvitsemme? Sillä me itse olemme kuulleet sen Hänen omasta suustansa.” AT 685.4

Ja niin Jeesuksen oli kuoltava juutalaisten viranomaisten kolmannen tuomion mukaan. Nvt he ajattelivat, ettei tarvittu muuta, kuin että roomalaiset hyväksyivät tämän tuomion, ja sitten Hänet jätettäisiin heidän käsiinsä. AT 685.5

Sitten seurasi kolmas pahoinpitely- ja pilkkaamisnäytös, joka oli vielä pahempi kuin tietämättömän roskajoukon esittämä. Tämä tapahtui pappien ja hallitusmiesten läsnäollessa ja heidän suostumuksellaan. Heidän sydämestään olivat häipyneet kaikki myötätunnon ja inhimillisyyden tunteet. Jos heidän syytöksensä olivat heikkoja eivätkä kyenneet vaientamaan Hänen ääntään, heillä oli muita aseita, sellaisia, joita kaikkina aikoina on käytetty kerettiläisten vaientamiseksi — kidutus, väkivalta ja kuolema. AT 686.1

Kun tuomarit olivat julistaneet Jeesuksen tuomion, valtasi kansan saatanallinen raivo. He karjuivat kuin villipedot. Joukko hyökkäsi Jeesusta kohti kirkuen: Hän on syyllinen, tappakaa Hänet! Ellei roomalaisia sotilaita olisi ollut, ei Jeesus olisi elänyt tullakseen ristiinnaulituksi Golgatalla. Hänet olisi revitty palasiksi tuomarien silmien edessä, elleivät roomalaiset viranomaiset olisi tulleet väliin ja aseiden voimalla hillinneet kansan raivoa. AT 686.2

Pakanatkin olivat vihaisia siitä, että näin raa'asti kohdeltiin henkilöä, jota ei ollut voitu todistaa syypääksi mihinkään rikokseen. Roomalaiset viranomaiset sanoivat, että juutalaiset julistaessaan Jeesuksen tuomion loukkasivat Rooman valtaa, ja että oli myös juutalaisten lakien vastaista tuomita ketään kuolemaan hänen oman todistuksensa nojalla. Tämä välikohtaus keskeytti metelin hetkiseksi, mutta juutalaiset johtomiehet olivat yhtä säälimättömiä kuin häpeämättömiäkin. AT 686.3

Papit ja hallitusmiehet unohtivat arvoasemansa ja herjasivat Jumalan Poikaa rumin nimityksin. He pilkkasivat Häntä Hänen syntyperänsä johdosta. He lausuivat, että Hänen julkeutensa julistautuessaan Messiaaksi ansaitsi mitä häpeällisimmän kuoleman. Irstaat miehet ryhtyivät pahoinpitelemään Häntä .inhottavalla tavalla. Vanha vaate heitettiin Hänen päänsä yli, ja Hänen vainoojansa löivät Häntä kasvoihin sanoen: “Profetoi meille, Kristus, kuka sinua löi!” Kun vaate otettiin pois, muuan kehno raukka sylki Häntä kasvoihin. AT 686.4

Jumalan enkelit merkitsivät tarkoin muistiin jokaisen heidän rakastettua johtajaansa vastaan kohdistetun herjaavan katseen, sanan ja teon. Tulee päivä, jolloin ne alhaiset ihmiset, jotka pilkkasivat Kristusta ja sylkivät Hänen tyynille, kalpeille kasvoilleen, saavat nähdä ne sädehtivinä kirkkautta, joka voittaa auringonkin valon. AT 686.5