Aikakausien Toivo

65/88

Luku 64—Tuomittu kansa

“Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi.” AT 555.1

Kristuksen riemukulku Jerusalemiin oli himmeä vertauskuva Hänen tulemisestaan taivaan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella enkelien iloitessa ja pyhien riemuitessa. Silloin täyttyvät Hänen sanansa papeille ja fariseuksille: “Tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ‘Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen.’” Matt. 23: 39. Sakariaalle näytettiin näyssä tuo lopullinen voiton päivä, ja hän näki myös niiden tuomion, jotka eivät olleet ottaneet Kristusta vastaan Hänen tullessaan ensimmäisen kerran: “He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat Häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat Häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” Sak. 12: 10. Tämän näyn Kristus näki edeltäkäsin katsellessaan kaupunkia, ja Hän itki sitä. Jerusalemin ajallisessa hävityksessä Hän näki tuon kansan lopullisen tuhon, joka oli syypää Jumalan Pojan vereen. AT 555.2

Opetuslapset näkivät juutalaisten vihan Kristusta kohtaan, mutta he eivät vielä nähneet, mihin se johtaisi. He eivät vielä käsittäneet Israelin todellista tilaa eivätkä ymmärtäneet, millainen kosto kohtaisi Jerusalemia. Kristus paljasti tämän heille eräällä huomattavalla vertauksella. AT 555.3

Viimeinen kutsu Jerusalemille oli kaikunut turhaan. Papit ja hallitusmiehet olivat kuulleet profeetallisen äänen menneisyydestä kansanjoukon toistamana vastaukseksi kysymykseensä: “Kuka tämä on?”, mutta he eivät pitäneet sitä Jumalan äänenä. Vihan ja hämmästyksen valtaamina he koettivat vaientaa kansaa. Väkijoukossa oli roomalaisia virkamiehiä, ja Jeesuksen viholliset ilmoittivat heille Jeesuksen olevan kapinanjohtajan. He selittivät, että Hän aikoi vallata temppelin ja hallita Jerusalemissa kuninkaana. AT 556.1

Mutta Jeesuksen tyyni ääni hiljensi hetkiseksi tuon meluisan joukon Hänen jälleen ilmoittaessaan, ettei Hän ollut tullut perustamaan maallista valtaa, vaan Här nousisi pian Isänsä luo, eivätkä Hänen syyttäjänsä näkisi Häntä, ennenkuin Hän tulisi takaisin kunniassaan. Silloin he tunnustaisivat Hänet, mutta liian myöhään. Nämä sanat Jeesus lausui murheellisena ja erikoisen painokkaasti. Roomalaiset virkamiehet vaikenivat ja häpesivät. Vaikka heidän sydämensä olivat vieraita jumalalliselle vaikutukselle, he heltyivät siinä määrin, etteivät koskaan aikaisemmin olleet sellaista kokeneet. He näkivät Jeesuksen tyynien, vakavien kasvojen heijastavan rakkautta, hyvyyttä ja levollista arvokkuutta. Heidät valtasi myötätunto, jota he eivät voineet käsittää. Sen sijaan, että he olisivat vanginneet Jeesuksen, he tunsivat pikemminkin haluavansa osoittaa Hänelle kunnioitusta. Kääntyen pappien ja hallitusmiesten puoleen he syyttivät heitä häiriön aiheuttamisesta. Nämä johtomiehet puolestaan kohdistivat harmistuneina ja noloina syytöksensä kansaan ja väittelivät kiivaasti keskenään. AT 556.2

Sillä aikaa Jeesus meni kenenkään huomaamatta temppeliin. Siellä oli hiljaista, sillä Öljymäen tapahtumat olivat vetäneet kaiken kansan mäelle. Hetkisen Jeesus viipyi temppelin luona katsellen sitä murheellisena. Sitten Hän opetuslapsineen lähti pois ja palasi Betaniaan. Kun kansa etsi Häntä asettaakseen Hänet valtaistuimelle, ei Häntä enää löytynyt. AT 556.3

Jeesus vietti koko yön rukouksessa, ja aamulla Hän tuli jälleen temppeliin. Matkalla Hän kulki erään viikunatarhan ohi. Hänen oli nälkä, ja “kun Hän kaukaa näki viikunapuun, jossa oli lehtiä, meni Hän katsomaan, löytäisikö ehkä jotakin siitä; mutta tultuaan sen luo Hän ei löytänyt muuta kuin lehtiä. Sillä silloin ei ollut viikunain aika.” AT 556.4

Ei ollut viikunain kypsymisaika paitsi joillakin seuduilla, ja Jerusalemia ympäröivistä ylätasangoista saatettiin todella sanoa: “Silloin AT 556.5

ei ollut viikunain aika.” Mutta siinä puutarhassa, jonne Jeesus tuli, eräs puu näytti olevan edellä kaikista toisista. Se oli jo lehtien peittämä. Viikunapuut ovat sellaisia, että niihin ilmestyy kasvavia hedelmiä jo ennen lehtien puhkeamista. Siksi tämä täydessä lehdessä oleva puu antoi toiveita hyvinkehittyneistä hedelmistä. Mutta sen ulkonäkö petti. Tutkiessaan sitä alimmasta oksasta latvaan saakka Jeesus “ei löytänyt muuta kuin lehtiä”. Sillä oli vain rehevä lehdistö, mutta ei mitään muuta. AT 557.1

Kristus kirosi sen kuivettumaan. Hän sanoi: “Älköön ikinä enää kukaan sinusta hedelmää syökö.” Kun Jeesus opetuslapsineen jälleen Seuraavana aamuna kulki kaupunkia kohden, herättivät heidän huomiotaan tuon viikunapuun kuihtuneet oksat ja riippuvat lehdet. “Rabbi”, sanoi Pietari, “katso, viikunapuu, jonka Sinä kirosit, on kuivettunut”. AT 557.2

Viikunapuun kiroaminen oli herättänyt opetuslapsissa hämmästystä. Heidän mielestään se oli niin suuresti Jeesuksen menettelytapojen vastaista. He olivat kuulleet Hänen usein lausuvan, ettei Hän tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan että maailma Hänen kauttaan pelastuisi. He muistivat Hänen sanansa: “Ihmisen Poika ei ole tullut ihmisten sieluja hukuttamaan vaan pelastamaan.” Luuk. 9: 56. Hänen ihmetöittensä tarkoitus oli aina ollut parantaa eikä koskaan tuhota. Opetuslapset olivat tunteneet Hänet vain auttajana ja parantajana. Siksi tämä teko oli ainutlaatuinen, ja he kyselivät: Mikä on tämän tarkoitus? AT 557.3

Jumalalla “on halu laupeuteen”. “Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema.” Miika 7:18; Hes. 33:11. Tuhoaminen ja tuomitseminen on Herralle “outo työ”. Jes. 28: 21. Mutta armossaan ja rakkaudessaan Hän kohottaa tulevaisuuden verhoa ja paljastaa ihmisille synnin seuraukset. AT 557.4

Viikunapuun kiroaminen oli vertauskuvallinen teko. Tuo kuiva puu, joka komeili tuuhealla lehvistöllään aivan Jeesuksen silmäin edessä, kuvasi Juudan kansaa. Vapahtaja halusi tehdä opetuslapsilleen tiettäväksi Israelin tuomion syyt ja sen varmuuden. Tämän tähden Hän vertauksessaan antoi tälle puulle siveellisiä ominaisuuksia ja teki siitä jumalallisen totuuden tulkin. Juutalaiset erosivat kaikista muista kansoista siinä, että he tunnustivat olevansa kuuliaisia Jumalalle. He olivat olleet Hänen erikoisessa suosiossaan, ja he väittivät olevansa vanhurskaampia kuin mikään muu kansa. Mutta maailman rakkaus ja voitonhimo olivat heidät turmelleet. He kerskailivat tiedoistaan, mutta eivät tunteneet Jumalan vaatimuksia, ja olivat täynnä tekopyhyyttä. Tuon kuivan puun tavoin he ojentelivat reheviä oksiaan, jotka silmälle näyttivät kauniilta, mutta eivät tuottaneet “muuta kuin lehtiä”. Juutalaisten uskonto mahtavine temppeleilleen, pyhine alttareineen, juhlapukuisine pappeineen ja vaikuttavine juhlamenoineen oli todella kaunista katsella, mutta siitä puuttui nöyryys, rakkaus ja armeliaisuus. AT 557.5

Missään viikunatarhan puussa ei ollut hedelmiä, mutta lehdettömät puut eivät herättäneet mitään toiveita, eivätkä aiheuttaneet pettymystä. Nämä puut kuvasivat pakanoita. Heiltä puuttui jumalisuus kuten juutalaisiltakin, mutta he eivät olleet tunnustaneet palvelevansa Jumalaa. He eivät kerskaten väittäneet olevansa hyviä. He olivat sokeita Jumalan töille ja vaikutukselle. Heillä ei vielä ollut hedelmäin aika. He yhä odottivat päivää, joka toisi heille valoa ja toivoa. Juutalaiset, jotka olivat saaneet Jumalalta suurempia siunauksia, olivat vastuussa näiden lahjojen väärinkäyttämisestä. Ne etuoikeudet, joista he kerskasivat, vain lisäsivät heidän syyllisyyttään. AT 558.1

Jeesus oli tullut viikunapuun luo nälkäisenä etsimään ravintoa. Niin Hän oli tullut Israelinkin luo toivoen löytävänsä siitä vanhurskauden hedelmiä. Hän oli tuhlannut heille lahjojaan, jotta he tuottaisivat hedelmää maailmalle siunaukseksi. Hän oli suonut heille kaikki tilaisuudet ja etuoikeudet ja palkaksi Hän pyysi heidän myötätuntoaan ja apuaan Hänen pelastustyössään. Hän halusi nähdä heissä uhrimieltä ja sääliä, intoa Jumalan puolesta ja syvää sydämen kaipuuta pelastaa lähimmäisensä. Jos he olisivat pitäneet he olisivat tehneet samaa epäitsekästä työtä, jota Kristuskin teki. Mutta ylpeys ja itsekylläisyys syrjäyttivät rakkauden Jumalaan ja lähimmäiseen. He saattoivat itsensä perikatoon kieltäytymällä palvelemasta toisia. He eivät antaneet maailmalle niitä totuuden aarteita, jotka Jumala oli heille uskonut. Tuossa kuivettuneessa puussa he näkivät sekä syntinsä että sen rangaistuksen. Viikunapuu, joka Vapahtajan kiroamana oli kuihtunut juuriaan myöten, jääden lakastuneena törröttämään, osoitti, millainen Juudan kansasta tulisi, kun Jumala ottaisi heiltä pois armonsa. Koska he kieltäytyivät jakamasta siunauksiaan, he eivät enää saisi niitä itsekään. Herra sanoo: “Se on sinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi.” Hoos. 13: 9. AT 558.2

Tämä varoitus on kaikkia aikoja varten. Se, että Kristus kirosi viikunapuun, jonka Hänen oma voimansa oli luonut, on varoitukseksi kaikille seurakunnille ja kaikille kristityille. Ei kukaan voi elämässään noudattaa Jumalan lakia palvelematta toisia. Mutta monet eivät elä Kristuksen säälivää, epäitsekästä elämää. Jotkut, jotka luulevat olevansa erinomaisia kristittyjä, eivät käsitä, mitä Jumalan palveleminen merkitsee. He tekevät suunnitelmia, jotka hyödyttävät vain heitä itseään. He toimivat vain omaksi hyväkseen. Aika merkitsee heille jotakin vain silloin, kun he voivat koota jotakin itselleen. Tämä on heidän tarkoituksensa kaikissa elämän asioissa. He eivät palvele toisia, vaan itseään. Jumala loi heidät elämään maailmassa, missä täytyy suorittaa epäitsekästä palvelusta. Hänen tarkoituksensa oli, että he kaikin mahdollisin tavoin auttaisivat lähimmäisiään. Mutta oma minä on niin tärkeä, etteivät he voi nähdä mitään muuta. He eivät ole kosketuksessa toisten ihmisten kanssa. Ne, jotka täten elävät vain itselleen, ovat tuon viikunapuun kaltaisia, joka näytti niin hyvältä, mutta kuitenkin oli hedelmätön. He suorittavat jumalanpalvelusmenoja, mutta ilman katumusta tai uskoa. He tunnustavat kunnioittavansa Jumalan lakia, mutta he eivät noudata sitä. He sanovat, mutta eivät tee. Kristuksen viikunapuulle lausuma tuomio osoittaa, miten inhottavaa tällainen teeskentely on Hänen silmissään. Hän sanoo julkisyntisen olevan vähemmän syyllinen kuin sellaisen, joka tunnustaa palvelevansa Jumalaa, mutta ei tuota mitään hedelmää Hänen kunniakseen. AT 559.1

Vertaus viikunapuusta, jonka Kristus esitti ennen menoaan Jerusalemiin, on välittömässä yhteydessä sen opetuksen kanssa, jonka Hän antoi kirotessaan hedelmättömän puun. Vertauksessa puutarhuri pyysi kuivan hedelmättömän puun puolesta: Anna sen olla vielä tämä vuosi, niin minä kaivan sen ympäri ja lannoitan sitä, ja jos se tuottaa hedelmää, hyvä on, mutta ellei, voit kaataa sen. Hedelmätöntä puuta oli hoidettava yhä paremmin, kaikin mahdollisin keinoin. Mutta jos se jäisi hedelmättömäksi, ei mikään pelastaisi sitä tuholta. Vertauksessa ei kerrottu, mikä oli puutarhurin työn tulos. Se riippui siitä kansasta, jolle Kristus lausui nämä sanat. Hedelmätön puu kuvasi heitä, ja he saivat itse ratkaista oman kohtalonsa. Heille annettiin kaikki taivaan suomat edut, mutta nämä siunaukset eivät heitä hyödyttäneet. Tulos näkyi siinä, että Kristus kirosi hedelmättömän viikunapuun. He olivat valinneet oman perikatonsa. AT 559.2

Yli tuhannen vuoden ajan Juudan kansa oli väärinkäyttänyt Jumalan armoa ja vetänyt päälleen Hänen tuomiotaan. He olivat hylänneet Hänen varoituksensa ja tappaneet Hänen profeettansa. Kristuksen ajan ihmiset syyllistyivät samoihin synteihin noudattamalla samaa menettelytapaa. Tuon sukukunnan syyllisyys oli siinä, että he hylkäsivät heille silloin tarjotun armon ja heille lausutut varoitukset. Kristuksen päivien juutalaiset sitoivat itsensä kahleilla, joita tuo kansa oli jo vuosisatoja itselleen takonut. AT 560.1

Jokaisen aikakauden ihmisille tarjotaan valoa ja etuoikeuksia. Heillä on etsikkoaikansa, jolloin he voivat tulla sovitetuiksi Jumalan kanssa. Mutta armollakin on rajansa. Se voi vuosikausia olla tarjona ihmiselle, joka on välinpitämätön ja hylkää sen. Mutta kerran tulee hetki, jolloin ihminen saa viimeisen armokutsun. Sydän paatuu niin, ettei se enää vastaa Jumalan Hengen kutsuun. Silloin ei Pyhän Hengen lempeä, vetoava ääni enää kutsu ihmistä, ja sen nuhteet ja varoitukset lakkaavat. AT 560.2

Tuo päivä oli nyt koittanut Jerusalemille. Jeesus itki tuskasta tuomitun kaupungin tähden, mutta Hän ei enää voinut sitä pelastaa. Hän oli jo käyttänyt kaikki keinot. Hylätessään Jumalan Hengen varoitukset Israel oli hylännyt ainoan apukeinonsa. Mikään muu mahti ei voinut sitä pelastaa. AT 560.3

Juudan kansa oli kaikkien niiden vertauskuva, jotka hylkäävät Jumalan iankaikkisen rakkauden kutsun. Kyyneleet, joita Jeesus itki Jerusalemin vuoksi, vuotivat kaikkien aikojen syntien tähden. Israelille julistetussa tuomiossa voivat ne, jotka hylkäävät Jumalan Pyhän Hengen nuhteet ja varoitukset, lukea oman tuomionsa. AT 560.4

Tässä sukupolvessa on monia, jotka kulkevat samaa tietä kuin epäuskoiset juutalaiset. He ovat nähneet Jumalan voiman ilmauksia, ja Pyhä Henki on puhunut heidän sydämelleen, mutta he pitävät kiinni epäuskostaan ja vastarinnastaan. Jumala lähettää heille varoituksia ja nuhteita, mutta he eivät halua tunnustaa erehdyksiään, vaan hylkäävät Hänen sanomansa ja sanansaattajansa. Keinot, joita Hän käyttää heidän auttamisekseen, tulevat heille kompastuskiveksi. AT 560.5

Luopunut Israel vihasi Jumalan profeettoja, koska näiden kautta heidän salaiset syntinsä tulivat julki. Aahab piti Eliaa vihollisenaan, koska tämä suoraan nuhteli kuninkaan salaisia syntejä. Samoin nykyaikanakin Kristuksen palvelija, joka nuhtelee synnistä, saa osakseen pilkkaa ja moitetta. Raamatun totuus, Kristuksen uskonto, taiselee siveellisen turmeluksen voimakasta tulvintaa vastaan. Ihmisten ydämet ovat nykyaikana vielä enemmän ennakkoluulojen hänen elämänsä oli nuhde heidän syntejään vastaan, ja he kielsivät Hänet. Niinpä ei nytkään Jumalan sanan totuus sovellu yhteen ihmisten elintapojen ja heidän luonnollisten taipumustensa kanssa, ja tuhannet hylkäävät valon. Saatanan yllyttäminä ihmiset epäilevät Jumalan sanaa ja haluavat käyttää omaa, riippumatonta arvostelukykyään. He valitsevat pimeyden mieluummin kuin valon, mutta he tekevät niin sielunsa uhalla. Ne, jotka moittivat Kristuksen sanoja, löysivät yhä enemmän moittimisen syytä, kunnes he kokonaan kääntyivät pois Hänestä, joka oli totuus ja elämä. Niin on nytkin. Jumala ei halua kumota jokaista vastaväitettä, jonka lihallinen sydän voi esittää Hänen totuuttaan vastaan. Niille, jotka hylkäävät kirkkaat valonsäteet, jotka voisivat valaista pimeyden, jäävät Jumalan sanan salaisuudet iäksi ilmaisematta. Heiltä totuus on kätketty. He kulkeivat sokeasti eivätkä tiedä edessään olevasta perikadosta. AT 560.6

Öljymäen laelta Kristus näki yli koko maailman ja kaikkien aikojen, ja Hänen sanansa voidaan soveltaa jokaiseen sieluun, joka hylkää Jumalan armokutsun. Hän puhuu tänään sinulle, joka halveksit Jumalan rakkautta. Sinunkin pitäisi tietää, mikä rauhaasi sopii. AT 561.1

Kristus vuodattaa katkeria kyyneleitä sinun tähtesi, jolla ei ole mitään kyyneleitä vuodatettavana omasta puolestasi. Sinussa näkyy jo sitä kohtalokasta sydämen kovuutta, joka koitui fariseusten tuhoksi. Ja jokainen Jumalan armon osoitus, jokainen jumalallisen valon säde joko sulattaa ja pehmittää mieltä tai lisää sen toivotonta katumattomuutta. AT 561.2

Kristus näki edeltäpäin, että Jerusalem pysyisi itsepintaisena ja katumattomana. Kuitenkin se itse oli syyllinen kaikkiin rikoksiinsa ja kaikkiin niihin seurauksiin, jotka johtuivat armon hylkäämisestä. Näin on käyvä jokaisen sielun, joka menettelee samoin. Herra sanoo: “Se on sinun turmiosi, Israel, että nouset minua vastaan.” “Kuule maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.” Hoosea 13: 9; Jer. 6: 19. AT 561.3