Aikakausien Toivo

56/88

Luku 55—Taivasten valtakunta

“Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla.” AT 486.1

Jotkut fariseuksista olivat tulleet Jeesuksen luo kysyen, “milloin Jumalan valtakunta oli tuleva”. Yli kolme vuotta oli kulunut siitä, kun Johannes Kastaja oli julistanut sanomaansa, joka pasuunan tavoin oli kaikunut kautta maan: “Taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Matt. 3: 2. Eivätkä nämä fariseukset vieläkään nähneet mitään merkkiä valtakunnan perustamisesta. Monet niistä, jotka hylkäsivät Johanneksen ja joka askeleella vastustivat Jeesusta, vihjailivat siihen suuntaan, että Hänen tehtävänsä oli epäonnistunut. AT 486.2

Jeesus vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ‘Katso, täällä se on’, tahi: ‘Tuolla’, sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” Jumalan valtakunta alkaa sydämessä. Älkää etsikö sieltä tai täältä maallisen voiman osoituksia merkiksi sen tulemisesta. AT 486.3

Ja Hän sanoi, kääntyen opetuslapsiinsa: “Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä.” Koska minun tehtävääni ei liity maallista loistoa, olette vaarassa, ettette näe sen kirkkautta. Ette käsitä, miten suuri etuoikeus teillä on, kun keskuudessanne vaeltaa, tosin ihmisyyteen verhottuna, Hän, joka on ihmisten elämä ja valo. Päivät tulevat, jolloin ikävöitte ja kaipaatte näitä tilaisuuksia, joita teillä nyt on saada vaeltaa ja puhua Jumalan Pojan kanssa. AT 486.4

Eivät Jeesuksen opetuslapsetkaan voineet itsekkyytensä ja maailmallisuutensa tähden käsittää sitä hengellistä kirkkautta, jota Hän koetti heille ilmaista. Vasta Kristuksen noustua Isänsä luo ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen uskovien päälle opetuslapset täysin käsittivät Vapahtajan luonteen ja tehtävän. Saatuaan henkikasteen he alkoivat käsittää olleensa itse kirkkauden Herran läheisyydessä. Kun Kristuksen sanat palautuivat heidän muistiinsa, heidän mielensä avautui käsittämään ennustuksia ja ymmärtämään Hänen suorittamiaan ihmetöitä. Hänen ihmeellinen elämänsä kulki heidän silmiensä editse, ja he havahtuivat ikäänkuin unesta. He käsittivät, että “Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1: 14. Kristus oli todellakin tullut Jumalan luota syntiseen maailmaan pelastaakseen Aadamin langenneet pojat ja tyttäret. Käsitettyään tämän tunsivat opetuslapset olevansa paljon vähemmän tärkeitä kuin ennen. He eivät koskaan väsyneet kertaamasta Hänen sanojaan ja tekojaan. Hänen opetuksensa, jotka he olivat vain hämärästi käsittäneet, esiintyivät heille nyt aivan uudessa valossa. Raamattu tuli heille uudeksi kirjaksi. AT 487.1

Kun opetuslapset tutkivat ennustuksia, jotka todistivat Kristuksesta, he joutuivat yhteen Jumalan kanssa ja oppivat Häneltä, joka oli noussut ylös taivaaseen, päättämään Hänen maan päällä alkamansa työn. He tulivat tuntemaan, että Hänellä oli tietoa, jota ei yksikään ihmisolento voinut käsittää ilman jumalallista apua. He tarvitsivat Hänen apuaan, josta kuninkaat, profeetat ja vanhurskaat miehet olivat ennustaneet. Hämmästyneinä he lukivat yhä uudelleen profeettain kuvauksia Hänen luonteestaan ja työstään. Miten hämärästi he olivatkaan käsittäneet profeetallisia kirjoituksia ja miten hitaita he olivatkaan olleet omaksumaan niitä suuria totuuksia, jotka todistivat Kristuksesta! Katsoessaan Häntä Hänen alennustilassaan, kun Hän ihmisenä vaelsi ihmisten joukossa, he eivät olleet käsittäneet Hänen lihaksitulemisensa salaisuutta, Hänen luontonsa kaksinaisuutta. Heidän silmänsä olivat himmeät, niin etteivät he täysin erottaneet Jumalaa ihmishahmossa. Mutta kun Pyhä Henki oli heitä valaissut, miten he kaipasivatkaan saada nähdä Hänet jälleen ja asettua Hänen jalkainsa juureen! Kuinka he toivoivatkaan voivansa mennä Hänen luokseen ja pyytää Häntä selittämään kirjoituksia, joita he eivät voineet käsittää! Miten tarkkaavaisina he olisivatkaan kuunnelleet Hänen sanojaan! Mitä Kristus olikaan tarkoittanut sanoessaan: “Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa”? Joh. 16: 12. Miten hartaasti he halusivatkaan tietää sen kaiken! He surivat sitä, että heidän uskonsa oli ollut niin heikko ja heidän käsityksensä niin väärät, etteivät he olleet käsittäneet todellista asianlaitaa. AT 487.2

Jumala oli lähettänyt airuen julistamaan Kristuksen tuloa ja kiinnittämään Juudan kansan ja koko maailman huomion Hänen tehtäväänsä, jotta ihmiset valmistuisivat vastaanottamaan Häntä. Se ihmeellinen henkilö, josta Johannes oli julistanut, oli ollut heidän keskuudessaan yli kolmekymmentä vuotta, eivätkä he oikeastaan olleet tunteneet Häntä Jumalan lähettämäksi. Katumus valtasi opetuslapset, koska he olivat sallineet vallitsevan epäuskon vaikuttaa mielipiteisiinsä ja himmentää ymmärryksensä. Tämän pimeän maailman Valo oli loistanut sen synkkyyteen, eivätkä he olleet käsittäneet, mistä sen säteet tulivat. He kyselivät itseltään, miksi he olivat menetelleet niin, että Kristuksen oli täytynyt heitä nuhdella. Usein he toistivat Hänen sanojaan ja lausuivat: Miksi annoimme maallisten ajatusten ja pappien ja rabbiinien vastustuksen niin hämmentää mielemme, ettemme käsittäneet, että Moosesta suurempi oli joukossamme, ja Salomoa viisaampi opetti meitä? Miten kuurot olivatkaan korvamme, miten heikko ymmärryksemme! AT 488.1

Tuomas ei tahtonut uskoa, ennenkuin Hän oli pistänyt kätensä roomalaisten sotilaitten tekemään haavaan. Pietari oli kieltänyt Hänet Hänen ollessaan alennettu ja hylätty. Nämä tuskalliset muistot tulivat selvinä heidän silmiensä eteen. He olivat olleet Hänen kanssaan, mutta eivät olleet tunteneet Häntä eivätkä pitäneet Häntä arvossa. Miten nämä asiat nyt vaivasivatkaan heidän mieltään, kun he tunnustivat epäuskonsa! AT 488.2

Kun papit ja hallitusmiehet liittyivät yhteen heitä vastaan ja heidät vietiin neuvostojen eteen ja heitettiin vankilaan, Kristuksen seuraajat iloitsivat siitä, “että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden”. Apt. 5: 41. He iloitsivat voidessaan näyttää ihmisille ja enkeleille, että he tunnustivat Kristuksen kirkkauden ja valitsivat Hänen seuraamisensa kaiken menettämisen uhallakin. AT 488.3

On totta tänäkin aikana, samoin kuin apostolien päivinä, ettei ihmiskunta voi nähdä Kristuksen kirkkautta ilman Jumalan Hengen valaistusta. Maailmaa rakastava ja tinkivä kristikunta ei anna arvoa Jumalan totuudelle eikä Jumalan työlle. Mestarin seuraajia ei tavata siellä, missä etsitään helppoja teitä ja maailman kunniaa tai mukaudutaan tämän maailman mukaan. He ovat kaukana edellä, missä saavat raataa, kärsiä nöyryytyksiä ja moitteita, taistelurintamalla “hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa”. Ef. 6: 12. Ja nyt, kuten Kristuksenkin aikoina, heidän aikansa papit ja fariseukset käsittävät heidät väärin, moittivat ja sortavat heitä. AT 488.4

Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla. Jumalan armon evankeliumi, jonka henki on itsensä kieltämistä, ei voi koskaan olla sopusoinnussa maailman hengen kanssa. Nämä kaksi periaatetta ovat toisilleen täysin vastakkaiset. “Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mitä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.” 1 Kor. 2: 14. AT 489.1

Mutta nykyajan uskonnollisessa maailmassa on monia, jotka uskonsa mukaan työskentelevät Kristuksen valtakunnan perustamiseksi maallisena ja ajallisena valtana. He haluavat tehdä meidän Herrastamme tämän maailman valtakuntien hallitsijan, sen hovien ja leirien, tuomioistuinten, palatsien ja markkinapaikkojen valtiaan. He odottavat Hänen hallitsevan inhimillisen arvovallan vahvistamien lainsäädösten avulla. Koska Kristus ei ole itse henkilökohtaisesti nyt täällä, he ryhtyvät toimimaan Hänen tilallaan saattaakseen Hänen valtakuntansa lait käytäntöön. Tällaisen valtakunnan perustamista juutalaiset halusivat Kristuksen päivinä. He olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan, jos Hän olisi ollut halukas perustamaan ajallisen valtakunnan pannakseen täytäntöön sen, mitä he pitivät Jumalan lakina ja tehdäkseen heistä Hänen tahtonsa selittäjiä ja valtansa käyttäjiä. Mutta Hän sanoi: “Minun kuninkuuteni ei ole täältä.” Joh. 18: 36. Hän ei halunnut astua maalliselle valtaistuimelle. AT 489.2

Hallitus, jonka alaisena Jeesus eli, oli turmeltunut ja sortoa harjoittava. Joka puolella oli huutavia väärinkäytöksiä: kiristystä, suvaitsemattomuutta, raakuutta ja julmuutta. Kuitenkaan ei Vapahtaja pyrkinyt yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Hän ei käynyt kansallisten epäkohtien kimppuun eikä tuominnut kansansa vihollisia. Hän ei sekaantunut vallanpitäjien toimiin tai vallankäyttöön. Hän, joka oli meidän esimerkkimme, pysyi maallisista hallituksista erillään. Hän ei tehnyt näin siksi, että Hän olisi ollut välinpitämätön ihmisten vaikeuksiin nähden, vaan koska apukeinoa ei löytynyt pelkästään inhimillisten ja ulkonaisten asiain puitteissa. Jotta parannuskeino tehoaisi, sen täytyy kohdistua yksilöihin ja uudistaa sydän. AT 489.3

Kristuksen valtakuntaa ei perusteta tuomioistuinten tai neuvostojen tai lakiasäätävien kokousten päätöksillä eikä tämän maailman suurmiesten suojeluksen alaisena, vaan se tapahtuu siten, että Pyhän Hengen työn välityksellä Kristuksen luonto istutetaan ihmiseen. “Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat Hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” Joh. 1: 12, 13. Tämä on ainoa voima, jolla ihmiskuntaa voidaan kohottaa. Ja tämän työn suorittamisessa käytettävä inhimillinen keino on Jumalan sanan opettaminen ja noudattaminen. AT 490.1

Kun Paavali aloitti toimintansa Korintossa, tuossa väkirikkaassa, varakkaassa ja jumalattomassa kaupungissa, joka oli pakanuuden lukemattomien paheiden saastuttama, hän sanoi: “Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna.” 1 Kor. 2: 2. Kirjoittaessaan myöhemmin joillekin niistä, jotka olivat olleet mitä inhottavimpien syntien saastuttamia, hän saattoi sanoa: “Mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” “Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa.” 1 Kor. 6: 11; 1: 4. AT 490.2

Jumalan valtakunnan työ ei tänäkään päivänä kuten ei Kristuksen aikanakaan riipu niistä, jotka vaativat maallisten hallitsijain ja inhimillisten lakien tukea ja tunnustusta, vaan niistä, jotka julistavat ihmisille Hänen nimessään niitä hengellisiä totuuksia, jotka saavat niiden vastaanottajissa aikaan Paavalin kokemuksen: “Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Gal. 2: 19, 20. Silloin he Paavalin tavoin haluavat työskennellä ihmisten hyväksi. Hän sanoi: “Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” 2 Kor. 5: 20. AT 490.3