Aikakausien Toivo

Luku 54—Laupias samarialainen

“Mene ja tee sinä samoin.” AT 478.1

Kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta Jeesus kuvaa tosi uskonnon luonnetta. Hän osoittaa, ettei se merkitse järjestelmiä, uskontunnustuksia tai muotomenoja, vaan rakkaudentekojen tekemistä, suurimman hyödyn tuottamista toisille, sydämen hyvyyttä. AT 478.2

Jeesuksen opettaessa kansaa “eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten Häntä: ‘Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?’” Suuri kansanjoukko kuunteli henkeään pidättäen vastausta. Papit ja rabbiinit olivat aikoneet kietoa Jeesuksen panemalla lainoppineen tekemään tämän kysymyksen. Mutta Vapahtaja ei ryhtynyt kiistelemään asiasta. Hän pani kysyjän itsensä vastaamaan. “Mitä laissa on kirjoitettuna?” Hän sanoi. “Kuinka luet?” Juutalaiset syyttivät Jeesusta Siinailla annetun lain syrjäyttämisestä, mutta Hän kytki pelastuskysymyksen Jumalan käskyjen pitämiseen. AT 478.3

Lainoppinut vastasi: “Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Jeesus sanoi hänelle: “Oikein vastasit: tee se, niin sinä saat elää.” AT 478.4

Lainoppinut ei ollut tyytyväinen fariseusten kantaan ja tekoihin. Hän oli tutkinut kirjoituksia toivoen oppivansa ymmärtämään niiden todellisen merkityksen. Hän tunsi elävää mielenkiintoa asiaan ja oli vilpittömästi kysynyt: “Mitä minun pitää tekemän?” Viitatessaan vastauksessaan lain vaatimuksiin hän syrjäytti kaikki muotomenoja koskevat säädökset. Hän ei pitänyt niitä minkään arvoisina, mutta esitti sensijaan ne kaksi suurta periaatetta, joista koko laki riippuu ja profeetat. Tämä vastaus, jota Kristus kiitti, asetti Vapahtajan edullisempaan asemaan kuin rabbiinit. He eivät voineet tuomita Häntä siitä, että Hän hyväksyi sen, mitä lain selittäjä oli esittänyt. AT 478.5

“Tee se, niin sinä saat elää”, Jeesus sanoi. Hän esitti lain jumalallisena kokonaisuutena ja opetti, ettei ole mahdollista pitää yhtä käskyä ja rikkoa toista, sillä sama periaate sisältyy niihin kaikkiin. Ihmisen kohtalon määrää hänen kuuliaisuutensa koko laille. Korkein rakkaus Jumalaa ja puolueeton rakkaus lähimmäistä kohtaan ovat ne periaatteet, joita elämässä on noudatettava. AT 478.6

Lainoppinut huomasi rikkoneensa lakia. Hän tunsi syyllisyytensä Kristuksen tutkivien sanojen edessä. Hän ei ollut käytännössä noudattanut sen lain vaatimaa vanhurskautta, jonka hän väitti ymmärtävänsä. Hän ei ollut osoittanut rakkautta lähimmäistään kohtaan. Hänen olisi pitänyt tuntea katumusta, mutta sensijaan hän yritti puolustella itseänsä. Totuuden tunnustamisen asemesta hän koetti osoittaa, miten vaikea'ta on käskyjen pitäminen. Näin hän toivoi sekä välttävänsä tuomion että puhdistautuvansa kansan silmissä. Vapahtajan sanat olivat osoittaneet hänen kysymyksensä tarpeettomaksi, koska hän oli itse kyennyt siihen vastaamaan. Kuitenkin hän esitti vielä toisen kysymyksen: “Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” AT 479.1

Juutalaisten keskuudessa tämä kysymys aiheutti loputonta kiistaa. Pakanain ja samarialaisten suhteen heillä ei ollut mitään epäilyksiä; nämä olivat vieraita ja muukalaisia. Mutta missä kulkisi raja heidän oman kansansa keskuudessa ja eri yhteiskuntaluokkien välillä? Ketä tulisi papin, rabbiinin tai vanhimman pitää lähimmäisenään? Heidän elämänsä kului muotomenojen noudattamisessa, joiden tarkoitus oli puhdistaa heidät. He opettivat, että kosketus tietämättömään ja välinpitämättömään kansanjoukkoon aiheuttaisi saastutuksen, jonka poistaminen vaati vaivalloisia ponnistuksia. Tulisiko heidän pitää näitä “saastaisia” lähimmäisinään? AT 479.2

Jeesus ei taaskaan ryhtynyt väittelyyn. Hän ei tuominnut niiden tekopyhyyttä, jotka odottivat saada tuomita Hänet. Mutta yksinkertaisen kertomuksen avulla Hän asetti kuulijainsa eteen sellaisen kuvan ylivuotavasta taivaallisesta rakkaudesta, että se liikutti kaikkien sydäntä ja sai lainoppineetkin tunnustamaan totuuden. AT 479.3

Pimeys voidaan karkoittaa päästämällä valoa sisään. Paras tapa käsitellä erehdyksiä on lausua totuus. Jumalan rakkauden ilmeneminen paljastaa itsekeskeisen sydämen turmeluksen ja synnin. AT 480.1

Jeesus sanoi: “Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.” Tämä ei ollut mikään kuviteltu kohtaus, vaan tositapaus, jonka tiedettiin tapahtuneen juuri niinkuin Jeesus sen kertoi. Pappi ja leeviläinen, jotka olivat menneet ohi, olivat siinä joukossa, joka kuunteli Jeesuksen sanoja. AT 480.2

Jerusalemista Jerikoon matkustavan oli kuljettava Juudean aution erämaaseudun halki. Tie johti alas jylhään, kallioiseen rotkoon, jossa rosvot olivat kiusana ja jossa usein tapahtui väkivallantekoja. Siellä tämänkin matkustajan kimppuun oli hyökätty ja riistetty häneltä kaikki, mikä oli arvokasta. Häntä oli haavoitettu ja lyöty, ja vihdoin hänet oli jätetty puolikuolleena tienviereen. Hänen siinä maatessaan eräs pappi tuli tietä pitkin, mutta hän vain katsahti haavoittuneeseen. Sitten ilmestyi leeviläinen. Uteliaana tietämään, mitä oli tapahtunut, hän pysähtyi ja katsoi onnetonta. Hän tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta se ei ollut mieluisa velvollisuus. Hän toivoi, ettei olisi tullutkaan sitä tietä, jottei hänen olisi tarvinnut nähdä haavoittunutta. Hän vakuutti itselleen, ettei asia kuulunut hänelle. AT 480.3

Nämä molemmat miehet hoitivat pyhää virkaa ja selittivät ymmärtävänsä pyhiä kirjoituksia. He olivat ihmisiä, jotka oli erikoisesti valittu edustamaan Jumalaa ihmisten keskuudessa. Heidän tuli “säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä”, Hepr. 5: 2, jotta he saisivat ihmiset ymmärtämään Jumalan suuren rakkauden ihmiskuntaa kohtaan. Heidät oli kutsuttu suorittamaan samaa työtä, jota Jeesus kuvaili omanaan sanoessaan: “Herran Henki on minun päälläni, sillä Hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; Hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.” Luuk. 4: 18. AT 480.4

Taivaan enkelit näkevät Jumalan tässä maailmassa olevan perheen ahdingon ja he ovat valmiit yhdessä ihmisten kanssa lievittämään hätää ja kärsimystä. Jumala oli johdattanut papin ja leeviläisen kulkemaan tietä, missä haavoitettu makasi, jotta he näkisivät hänen avuntarpeensa. Koko taivas tarkkasi, liikuttaisiko näiden miesten sydäntä sääli ihmiskärsimystä kohtaan. Vapahtaja oli itse opettanut Juudan kansaa korvessa. Pilvi- ja tulipatsaasta Hän oli esittänyt aivan toisenlaisia opetuksia, kuin mitä kansa nyt sai papeiltaan ja opettajiltaan. Lain laupiaat säädökset ulottuivat aina eläimiin asti, jotka eivät voi sanoin ilmaista tarpeitaan ja kärsimyksiään. Moosekselle oli annettu Israelin lapsia varten seuraavanlaisia ohjeita: “Jos tapaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin saata se hänelle takaisin. Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään.” 2 Moos. 23: 4, 5. Mutta kertomuksessa miehestä, jota ryövärit olivat runnelleet, Jeesus esitti kärsivän ihmisen. Kuinka paljon enemmän heidän olisikaan pitänyt tuntea sääliä häntä kohtaan kuin vetojuhtaa kohtaan! Heille oli Mooseksen välityksellä annettu sanoma, että Herra, heidän Jumalansa, “suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala” “hankkii orvolle ja leskelle oikeuden ja — — rakastaa muukalaista”. “Sentähden rakas takaa muukalaista.” “Rakasta häntä niinkuin itseäsi.” 5 Moos. 10: 17-19; 3 Moos. 19: 34. AT 481.1

Job oli sanonut: “Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin.” Ja kun kaksi enkeliä tuli ihmishahmossa Sodomaan, Loot kumartui maahan kasvoillensa ja sanoi: “Oi herrani, poiketkaa palvelijanne taloon yöksi!” Job 31: 32; 1 Moos. 19: 2. Pappi ja leeviläinen tunsivat kaikki nämä opetukset, mutta he eivät olleet ottaneet niitä elämässä käytäntöön. AT 481.2

Kansallisen tekopyhyyden koulussa kasvaneina heistä oli tullut itsekkäitä, ahdasmielisiä ja itsekylläisiä. Nähdessään haavoittuneen he eivät tienneet, oliko hän heidän maanmiehensä vai ei. Mutta ajatus, että hän saattaisi olla samarialainen, sai heidät kääntymään pois. Heidän asenteessaan, sellaisena kuin Jeesus sen esitti, lainoppinut ei nähnyt mitään, mikä soti sitä vastaan, mitä hänelle oli opetettu lain vaatimuksista. Mutta nyt Jeesus esitti toisen kohtauksen: Eräs samarialainen matkusti tietä, jonka vieressä onneton mies makasi, ja nähdessään hänet hän sääli häntä. Hän ei kysynyt, oliko muukalainen juutalainen vai pakana. Jos hän oli juutalainen, niin samarialainen tiesi hyvin, että jos osat olisivat vaihtuneet, mies sylkisi häntä kasvoihin ja kulkisi ylenkatseellisesti ohi. Mutta hän ei tästä huolimatta epäröinyt. Hän ei ajatellut, että hän saattaisi itse joutua vaaraan viipyessään paikalla. Hänelle riitti se, että hänen edessään oli kärsivä ja apua tarvitseva ihminen. Hän otti oman viittansa, jolla verhosi hänet. Matkaansa varten varustamansa öljyn ja viinin hän käytti haavoittuneen parantamiseksi ja virkistämiseksi. Hän nosti hänet juhtansa selkään ja kulki hitaasti, tasaista tahtia, jottei sairas kärsisi tärinästä ja jotteivät tuskat yltyisi. Hän vei hänet majataloon ja huolehti hänestä yön aikana, hoitaen häntä hellästi. Kun sairas aamulla oli jo parempi, uskalsi samarialainen lähteä matkaan. Mutta sitä ennen hän uskoi hänet majatalon isännän hoiviin, maksoi kulut ja jätti rahaa käytettäväksi hänen hyväkseen. Eikä hän tyytynyt tähänkään, vaan huolehti hänestä vielä edelleen sanoen majatalon isännälle: “Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.” AT 481.3

Lopetettuaan kertomuksensa Jeesus loi lainoppineeseen katseen, joka näytti lukevan hänen sydämensä ajatukset, ja sanoi: “Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” AT 483.1

Lainoppinut ei vieläkään ottanut samarialaisen nimeä huulilleen, vaan vastasi: “Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Niin Jeesus sanoi hänelle: “Mene ja tee sinä samoin.” AT 483.2

Näin kysymykseen “Kuka on minun lähimmäiseni?” on ainiaaksi vastattu. Jeesus osoitti, ettei lähimmäisemme ole vain samaan seurakuntaan tai uskoon kuuluva. Siinä eivät tule kysymykseen rotu, väri tai luokkaero. Lähimmäisemme on jokainen ihminen, joka tarvitsee apuamme. Lähimmäisemme on jokainen vihollisen haavoittama ja runtelema sielu. Lähimmäisemme on jokainen, joka on Jumalan omaisuutta. AT 483.3

Kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta Jeesus esitti kuvauksen itsestään ja tehtävästään. Saatana oli pettänyt, haavoittanut, ryöstänyt ja syössyt turmioon ihmisen jättäen hänet tuhon omaksi, mutta Vapahtaja sääli avutonta tilaamme. Hän jätti taivaan kirkkauden tullakseen avuksemme. Hän näki meidän olevan kuoleman omia ja otti haltuunsa asiamme. Hän paransi haavamme. Hän peitti meidät vanhurskautensa vaipalla. Hän hankki meille turvapaikan ja huolehti meistä täydellisesti omalla kustannuksellaan. Hän kuoli lunastaakseen meidät. Viitaten omaan esimerkkiinsä Hän lausuu seuraajilleen: “Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.” “Niinkuin minä olen teitä rakastanut — että tekin niin rakastatte toisianne.” Joh. 15: 17; 13: 34. AT 483.4

Lainoppineen kysymys Jeesukselle kuului: “Mitä minun pitää tekemän?” Ja Jeesus, tunnustaen rakkauden Jumalaa ja ihmistä kohtaan vanhurskauden summaksi, oli sanonut: “Tee se, niin saat elää.” Samarialainen oli totellut hellän ja rakastavan sydämensä ääntä ja siten osoittautunut lain tekijäksi. Jeesus käski lainoppinutta: “Mene ja tee sinä samoin.” Jumalan lapsilta odotetaan tekemistä eikä vain sanomista. “Joka sanoo Hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin Hän vaelsi.” 1 Joh. 2: 6. AT 484.1

Maailma tarvitsee tätä opetusta tänään yhtä paljon kuin silloin, kun se kuultiin Jeesuksen suusta. Itsekkyys ja kylmä muodollisuus ovat melkein tukahduttaneet rakkauden tulen ja hävittäneet luonteesta ne hyveet, joiden pitäisi tuntua suloisena tuoksuna. Monet Kristuksen nimeä tunnustavat ovat unohtaneet sen tosiasian, että kristittyjen on edustettava Kristusta. Ellemme käytännössä uhraudu toisten hyväksi perhepiirissä, naapuristossa ja seurakunnassa, tai missä tahansa, emme ole kristittyjä, olkoon tunnustuksemme mikä hyvänsä. AT 484.2

Kristus on yhdistänyt oman osansa ihmiskunnan osaan, ja Hän pyytää meitä liittymään Häneen ihmiskunnan pelastamiseksi. “Lahjaksi olette saaneet”, Hän sanoo, “lahjaksi antakaa”. Matt. 10: 8. Synti on suurin onnettomuus, ja meidän on säälittävä ja autettava syntistä. Monet erehtyvät ja tuntevat häpeänsä ja mielettömyytensä. He kaipaavat rohkaisevia sanoja. He katsovat virheitään ja erehdyksiään, kunnes joutuvat miltei epätoivoon. Näitä sieluja emme saa laiminlyödä. Jos olemme kristittyjä, emme saa kulkea heidän ohitseen pysytellen niin kaukana kuin mahdollista juuri niistä, jotka eniten tarvitsevat apuamme. Kun näemme ihmisen hädässä, oli se sitten vastoinkäymisten tai synnin aiheuttama hätä, emme koskaan saa sanoa: Tämä ei kuulu minulle. AT 484.3

“Ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä”. Gal. 6: 1. Karkoittakaa vihollisen valta uskon ja rukouksen avulla. Puhukaa uskon ja rohkaisun sanoja, jotka ovat parantavaa palsamia lyödylle ja haavoitetulle. Monet ovat väsyneet ja masentuneet elämän taistelussa, vaikka yksikin ystävällinen ja rohkaiseva sana olisi auttanut heitä voittamaan. Meidän ei tulisi koskaan kulkea yhdenkään kärsivän sielun ohi koettamatta antaa hänelle sitä lohdutusta, jolla Jumala on lohduttanut meitä. AT 484.4

Tämä kaikki on vain lain periaatteen täyttämistä, sen periaatteen, jota kertomus laupiaasta samarialaisesta valaisee ja joka ilmeni Jeesuksen elämässä. Hänen luonteensa ilmaisee lain todellisen merkityksen ja näyttää, mitä merkitsee rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään. Ja kun Jumalan lapset osoittavat armeliaisuutta, ystävällisyyttä ja rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, silloin hekin antavat oikean todistuksen taivaan säädösten luonteesta. He todistavat, että “Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun.” Ps. 19: 7. Joka ei tällaista rakkautta osoita, hän rikkoo sen lain, jota hän tunnustaa kunnioittavansa. Millainen henki ilmenee suhteessamme lähimmäisiimme, sellainen henki on myös suhteessamme Jumalaan. “Jos joku sanoo: ‘Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.” Rakkaani, “jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja Hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä”. 1 Joh. 4: 20, 12. AT 485.1