Aikakausien Toivo

Luku 53—Jerusalemia kohti

“Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne.” AT 467.1

Kun Jeesuksen julkinen toiminta lähestyi loppuaan, Hänen työtavassaan tapahtui muutos. Tähän asti Hän oli karttanut hälinää ja julkisuutta. Hän oli kieltäytynyt kansan kunnianosoituksista ja siirtynyt nopeasti toiseen paikkaan, milloin kansan innostusta Hänen puolestaan ei näyttänyt voitavan hillitä. Yhä uudelleen Hän oli kieltänyt ketään julistamasta, että Hän oli Kristus. AT 467.2

Lehtimajanjuhlan aikoihin Hän matkusti Jerusalemiin nopeasti ja salaa. Kun Hänen veljensä pyysivät Häntä julkisesti ilmoittamaan itsensä Messiaaksi, Hän vastasi: “Minun aikani ei ole vielä tullut.” Joh. 7: 6. Hän matkasi Jerusalemiin huomaamatta ja saapui kaupunkiin kenenkään näkemättä ja kansan osoittamatta Hänelle kunniaa. Mutta tällainen ei ollut Hänen viimeinen matkansa Jerusalemiin. Hän oli joksikin aikaa poistunut sieltä pappien ja rabbiinien pahuuden tähden. Mutta nyt Hän palasi takaisin matkustaen aivan julkisesti, kiertotietä, ja Hänen tuloaan edelsi sanoma, jollaista ei ennen ollut kuultu. Hän lähestyi paikkaa, jossa Hän antaisi suuren uhrinsa, ja kansan huomio tuli kiinnittää siihen. AT 467.3

“Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän.” Joh. 3: 14. Kuten koko Israelin kansan katse oli kiintynyt ylennettyyn käärmeeseen, tuohon vertauskuvaan, jonka avulla he paranivat, samoin kaikkien ihmisten katseen tulee kiintyä Kristukseen, tuohon uhriin, joka toi pelastuksen kadotetulle maailmalle. AT 468.1

Väärä käsitys Messiaan työstä ja puuttuva usko Jeesuksen jumalalliseen luontoon olivat saaneet Hänen veljensä pyytämään, että Hän esittäytyisi julkisesti kansalle lehtimajanjuhlilla. Nyt samantapaisen hengen vallassa opetuslapset olisivat tahtoneet estää Häntä matkustamasta Jerusalemiin. He muistivat, minkä Hän oli sanonut kohtaavan itseään siellä, he tiesivät uskonnollisten johtajien leppymättömän vihamielisyyden, ja he olisivat mielellään estäneet Mestarinsa menemästä sinne. AT 468.2

Vapahtajan oli hyvin raskasta kulkea tietään rakkaiden opetuslastensa pelon, pettymyksen ja epäuskon tähden. Oli vaikeata johtaa heidät siihen tuskaan ja epätoivoon, joka heitä Jerusalemissa odotti. -Ja Saatana oli myös lähellä ahdistaakseen kiusauksillaan Ihmisen Poikaa. Miksi Hän nyt menisi Jerusalemiin varmaa kuolemaa kohden? Kaikkialla Hänen ympärillään oli sieluja, jotka isosivat elämän leipää. Joka puolella oli kärsiviä ihmisiä, jotka odottivat Häneltä parantavaa sanaa. Olihan vasta alussa se työ, jota suoritettaisiin Hänen armonsa evankeliumin avulla. Ja Hän itse oli täydessä miehuuden voimassa. Miksi Hän ei menisi maailman laajoille elovainioille viemään armonsa sanomaa, parantavan voimansa kosketusta? Miksi Hän ei soisi itselleen iloa tuoda valoa ja lohtua miljoonille pimeydessä ja ahdingossa eläville? Miksi Hän jättäisi sadonkorjuun opetuslapsilleen, jotka olivat niin heikkoja uskossaan, hitaita ymmärrykseltään ja hitaita toimimaan? Miksi kävisi Hän nyt kuolemaan ja jättäisi työnsä alkuunsa? Vihollinen, joka oli kohdannut Jeesuksen erämaassa, hyökkäsi nyt Hänen kimppuunsa kiivain ja ankarin kiusauksin. Jos Jeesus olisi hetkeksikään hellittänyt, jos Hän olisi vähäisimmässäkään määrin poikennut tieltään pelastaakseen itsensä, Saatanan voimat olisivat voittaneet ja maailma olisi ollut kadotettu. AT 468.3

Mutta Jeesus oli “kääntänyt kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne”. Hänen elämänsä ainoa laki oli Isän tahto. Ollessaan poikasena temppelissä Hän oli sanonut Marialle: “Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Luuk. 2: 49. AT 468.4

Ja Kaanassa, kun Maria toivoi Hänen ilmaisevan ihmeellisen voimansa, Hän vastasi: “Minun aikani ei ole vielä tullut.” Joh. 2: 4. Samoin Hän vastasi veljilleen, kun he pyysivät Häntä menemään juhlille. Mutta Jumalan suuressa suunnitelmassa oli hetki määrätty, jolloin Hän uhraisi itsensä ihmisten syntien tähden, ja se hetki oli pian koittava. Hän ei horjuisi eikä epäröisi. Hänen kulkunsa on käännetty Jerusalemia kohden, missä Hänen vihollisensa ovat kauan suunnitelleet riistää Hänen henkensä; nyt Hän on sen antava. Hän käänsi kasvonsa kohti vainoa, kieltäymystä, hylkäämistä, tuomiota ja kuolemaa. AT 469.1

“Ja Hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen Hänelle majaa.” Mutta kansa kieltäytyi ottamasta Häntä vastaan, koska Hän oli matkalla Jerusalemiin. He käsittivät tämän merkitsevän, että Jeesus antoi etusijan juutalaisille; joita he katkerasti vihasivat. Jos Hän olisi tullut asettamaan ennalleen temppelin ja jumalanpalveluksen 1 Garissimin vuorelle, he olisivat iloiten ottaneet Hänet vastaan, mutta Hän on menossa Jerusalemiin, eivätkä he halunneet osoittaa Hänelle vieraanvaraisuutta. Eivät he käsittäneet, että he työnsivät luotaan taivaan parhaan lahjan. Jeesus pyysi ihmisiä ottamaan Hänet vastaan ja Hän pyysi heiltä suosionosoituksia, jotta Hän pääsisi heitä lähelle ja voisi antaa heille runsaita siunauksia. Jokaisesta suosionosoituksesta Hän antoi paljon kalliimman armolahjan. Mutta samarialaiset menettivät kaikki ennakkoluulojensa ja uskonkiihkonsa vuoksi. AT 469.2

Jaakobia ja Johannesta, näitä Kristuksen lähettiläitä, vaivasi suuresti Jeesukseen kohdistettu loukkaus. He olivat täynnä kiukkua senvuoksi, että samarialaiset, joita Jeesus läsnäolollaan kunnioitti, olivat kohdelleet Häntä niin töykeästi. Nämä opetuslapset olivat äskettäin olleet Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella ja nähneet Hänet Jumalan kirkastamana ja Mooseksen ja Elian kunnioittamana. Heidän mielestään ei samarialaisten osoittamaa halveksimista pitäisi rankaisematta sivuuttaa. AT 469.3

Tullessaan Jeesuksen luo he kertoivat Hänelle, mitä kansa oli sanonut, kuinka he olivat kieltäytyneet antamasta Hänelle edes yösijaa. Heidän mielestään Hänelle oli tapahtunut hirveä vääryys, ja nähdessään kaukaa Karmelin vuoren, jolla Elia oli surmannut väärät profeetat, he huudahtivat: “Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?” He olivat hämmästyneitä huomatessaan, että heidän sanansa vaivasivat Jeesusta, ja vielä hämmästyneempiä he olivat kuullessaan Hänen nuhtelevat sanansa: “Ette tiedä, mikä henki teissä on. Sillä Ihmisen Poika ei ole tullut tuhoamaan ihmisiä, vaan pelastamaan heitä.” Ja Hän lähti toiseen kylään. AT 469.4

Kristuksen tehtäviin ei kuulu pakottaa ihmisiä ottamaan Hänet vastaan. Saatana ja hänen henkensä alaisina toimivat ihmiset koettavat pakottaa omaatuntoa. Ollen intoilevinaan vanhurskauden puolesta ihmiset, jotka ovat liitossa pahojen enkelien kanssa, tuottavat lähimmäisilleen kärsimyksiä kääntääkseen heidät omaksumaan omat uskonnolliset käsityksensä, mutta Kristus on aina armollinen, Hän koettaa aina voittaa ihmiset ilmaisemalla heille rakkautensa. Hän ei salli ketään kilpailijaa sielussa eikä Hän hyväksy puolinaista palvelusta. Hän haluaa vain vapaaehtoista palvelusta, sydämen antautumista halukkaasti, rakkauden pakottamana. Ei ole vakuuttavampaa todistusta siitä, että meissä on Saatanan henki, kuin halu vahingoittaa ja loukata niitä, jotka eivät anna työllemme arvoa tai jotka toimivat meidän käsityksiämme vastaan. AT 470.1

Jokaisen ihmisen ruumis, sielu ja henki kuuluvat Jumalalle. Jeesus kuoli lunastaakseen kaikki. Mikään ei ole Jumalalle vastenmielisempää kuin että ihmiset uskonkiihkossaan tuottavat kärsimyksiä niille, jotka ovat ostetut Jeesuksen verellä. AT 470.2

“Ja Hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa Hänen luoksensa, ja tapansa mukaan Hän taas opetti heitä.” Mark. 10: 1. AT 470.3

Jeesus vietti suuren osan elämänsä viimeisistä kuukausista Pereassa, mikä maakunta sijaitsi “Jordanin toisella puolen”. Täällä kansa tunkeili Hänen ympärillään, kuten Hänen toimintansa alkuaikoina Galileassa, ja Hän toisti monia aikaisemmista opetuksistaan. AT 470.4

Lähetettyään ne kaksitoista Hän “valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne Hän itse aikoi mennä”. Luuk. 10: 1. Nämä opetuslapset olivat jonkin aikaa olleet Hänen kanssaan harjaantuakseen työhönsä. Kun ne kaksitoista lähetettiin ensimmäiseen erikoiseen tehtäväänsä, muut opetuslapset seurasivat Jeesusta Hänen matkallaan Galilean halki. Näin heillä oli etuoikeus seurustella läheisesti Hänen kanssaan ja saada Häneltä henkilökohtaista opetusta. Nyt oli siis tämän suuremmankin joukon lähdettävä suorittamaan erikoista tehtävää. AT 470.5

Näille seitsemällekymmenelle annettiin samanlaiset ohjeet kuin oli annettu niille kahdelletoista, mutta heitä ei kielletty, kuten noita kahtatoista, menemästä mihinkään pakanain tai samarialaisten kaupunkiin. Vaikka samarialaiset olivat juuri karkoittaneet Jeesuksen luotaan, Hänen rakkautensa heihin oli muuttumaton. Kun nuo seitsemänkymmentä läksivät Hänen nimessään, he menivät ensimmäiseksi Samarian kaupunkeihin. AT 470.6

Vapahtajan oma käynti Samariassa ja myöhemmin kertomus laupiaasta samarialaisesta ja tuon spitaalisen samarialaisen, joka yksin kymmenestä palasi kiittämään Jeesusta, osoittama kiitollisuus ja ilo olivat merkityksellisiä opetuslapsille. Niiden antamat opetukset painuivat syvälle heidän sydämeensä. Antaessaan heille tehtävän juuri ennen taivaaseenastumistaan Jeesus mainitsi Samarian samalla kun Jerusalemin ja Juudean paikkoina, joissa heidän ensimmäiseksi tuli julistaa evankeliumia. Tähän tehtävään Hän oli heitä opetuksillaan valmistanut. Kun he sitten Mestarinsa nimessä menivät Samariaan, he huomasivat kansan olevan valmista ottamaan heidät vastaan. Samarialaiset olivat kuulleet Jeesuksen kiittävistä sanoista ja Hänen laupeudentöistään heidän kansaansa kuuluvia kohtaan. He huomasivat, että huolimatta heidän töykeästä kohtelustaan Hän tunsi vain rakkautta heitä kohtaan, ja heidän sydämensä heltyi. Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen he lausuivat Hänen sanansaattajansa tervetulleiksi, ja opetuslapset korjasivat kalliin sadon niiden keskuudesta, jotka kerran olivat olleet heidän katkerimpia vihollisiaan. “Särjettyä ruokoa Hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä Hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.” “Ja Hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa.” Jes. 42: 3; Matt. 12: 21. AT 471.1

Lähettäessään ne seitsemänkymmentä Jeesus pyysi heitä, kuten oli pyytänyt niitä kahtatoistakin, etteivät he tunkeutuisi minnekään, minne eivät olleet tervetulleita. Hän sanoi: “Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa: ‘Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’” Heidän ei tullut tehdä tätä vihoissaan tai loukkaantuneina, vaan osoittaakseen, kuinka hirveätä on hylätä Herran sanoma tai Hänen sanansaattajansa. Herran palvelijain hylkääminen on Kristuksen itsensä hylkäämistä. AT 471.2

Jeesus lisäsi: “Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.” Sitten Hänen ajatuksensa siirtyivät niihin Galilean kaupunkeihin, joille Hän oli omistanut suuren osan toiminnastaan. Syvästi surullisena Hän huudahti: “Voi sinua, Korasinl Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen. Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.” AT 471.3

Noille vilkkaille kaupungeille Galilean meren rannalla oli vapaasti tarjottu taivaan runsaimmat siunaukset. Päivästä päivään Elämän Ruhtinas oli kulkenut ulos ja sisälle heidän keskuudessaan. Jumalan kunnia, jota profeetat ja kuninkaat olivat halunneet nähdä, oli loistanut niille kansanjoukoille, jotka seurasivat Jeesuksen askelissa. Ja kuitenkin he olivat kieltäneet taivaan lahjan. AT 472.1

Kerskaten suuresta viisaudestaan rabbiinit olivat varoittaneet kansaa ottamasta vastaan tämän uuden opettajan esittämiä oppeja, sillä Hänen käsityksensä ja tapansa sotivat isien opetuksia vastaan. Kansa uskoi sitä, mitä papit ja fariseukset opettivat, sensijaan että he olisivat itse yrittäneet ymmärtää Jumalan sanaa. He kunnioittivat pappeja ja hallitusmiehiä, sensijaan että olisivat antaneet kunnian Jumalalle, ja he hylkäsivät totuuden saadakseen pitää omat perimätapansa. Kristuksen opetukset olivat tehneet moniin syvän vaikutuksen ja melkein saaneet heidät uskomaan, mutta he eivät toimineet vakaumuksensa mukaan eivätkä lukeutuneet Kristuksen kannattajiin. Saatana alkoi kiusata heitä, kunnes valo näytti heistä pimeydeltä. Näin monet hylkäsivät totuuden, joka olisi voinut pelastaa heidän sielunsa. AT 472.2

Totinen Todistaja sanoo: “Katso, minä seison ovella ja kolkutan.” Ilm. 3: 20. Jokainen Jumalan sanan sisältämä tai Hänen sanansaattajansa julistama varoitus, nuhde ja kehoitus on kolkutus sydämen ovella. Se on Jeesuksen ääni, kun Hän pyytää päästä sisään. Joka kerran kun kolkutuksesta ei välitetä, vähenee myös halu oven avaamiseen. Jos tänään laiminlyömme Pyhän Hengen kutsun, ei se kaiu yhtä voimakkaana huomenna. Sydän tulee vähemmän herkäksi ja vaarallisen välinpitämättömäksi elämän lyhyydestä ja sitä seuraavasta ikuisuudesta. Meidän tuomitsemisemme suurena tuomiopäivänä ei johdu siitä, että olemme olleet väärässä, vaan siitä, että olemme laiminlyöneet taivaan lähettämät tilaisuudet oppia tuntemaan totuus. AT 472.3

Kuten apostolit, olivat nämä seitsemänkymmentäkin saaneet yliluonnollisia kykyjä tehtävänsä sinetiksi. Kun he olivat päättäneet työnsä, he palasivat iloiten ja kertoivat: “Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset Sinun nimesi tähden.” Jeesus vastasi: “Minä näin Saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.” AT 473.1

Jeesus näki mielessään menneitä ja tulevia tapahtumia. Hän näki Lusiferin, kun hänet ensin-heitettiin alas taivaasta. Hän näki eteenpäin omiin tuskallisiin kokemuksiinsa, jolloin pettäjän luonne paljastuisi kaikkien maailmojen nähden. Hän kuuli huudon: “Se on täytetty” Joh. 19: 30, joka ilmoitti, että kadotetun ihmissuvun lunastus oli suoritettu ikuisiksi ajoiksi ja että taivas oli ainiaaksi turvattu Saatanan syytöksiltä, petoksilta ja pyyteiltä. AT 473.2

Yli Golgatan ristin, johon liittyi tuskaa ja häpeää, Jeesus katsoi siihen suureen päivään, jolloin ilmavallan hallitsija tuhottaisiin siinä maassa, jota hän kapinallisuudellaan niin kauan oli turmellut. Jeesus näki paholaisen työn ainiaaksi päättyneen ja Jumalan rauhan täyttävän taivaan ja maan. AT 473.3

Siksi Kristuksen seuraajien tulisi pitää Saatanaa voitettuna vihollisena. Ristillä Jeesus oli saava voiton heidänkin puolestaan, ja Hän halusi heidän ottavan tuon voiton omakseen. Hän sanoi: “Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.” AT 473.4

Pyhän Hengen kaikkivoiva voima on jokaisen katuvan sielun puolustuksena. Kristus ei salli vihollisen valtaan joutua ainoankaan, joka katuen ja uskossa on pyytänyt Hänen suojelustaan. Vapahtaja on kiusattujen ja koeteltujen lastensa rinnalla. Hänen kanssaan heitä ei voi kohdata mikään tappio, menetys, voittamaton este tai häviö; kaikki me voimme Hänessä, joka meitä vahvistaa. Kun kiusaukset ja koettelemukset tulevat, älä odota, kunnes kaikki pulmat ovat ratkaistut, vaan katso Jeesukseen, auttajaasi. AT 473.5

On kristittyjä, jotka ajattelevat ja puhuvat aivan liian paljon Saatanan vallasta. He ajattelevat tätä vastustajaansa, he rukouksissaan mainitsevat hänet, he puhuvat hänestä, ja hän alkaa heidän mielikuvituksessaan näyttää yhä suuremmalta. On totta, että Saatana on voimakas olento, mutta kiitos Jumalan, meillä on voimakas Vapahtaja, joka heitti Saatanan alas taivaasta. Saatana on mielissään, kun me liioittelemme hänen voimaansa. Miksi emme puhu Jeesuksesta? Miksi emme ylistä Hänen voimaansa ja rakkauttansa? AT 473.6

Lupauksen kaari, joka ympäröi taivaan valtaistuinta, on ikuisena todistuksena siitä, että “niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan Hänellä olisi iankaikkinen elämä”. Joh. 3: 16. Se todistaa maailmankaikkeudelle, ettei Jumala tule milloinkaan jättämään kansaansa yksin taistelemaan pahaa vastaan. Se lupaa meille voimaa ja suojaa niin kauan kuin valtaistuinkin pysyy. AT 474.1

Jeesus lisäsi: “Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” Älkää iloitko omistamastanne voimasta, jottette menettäisi näkemystänne riippuvaisuudestanne Jumalasta. Varokaa itsekorotusta, niin että työskentelette omassa voimassanne ettekä Mestarinne voimassa ja hengessä. Oma minä on aina valmis ottamaan kunnian pienimmästäkin menestyksestä työssä. Kiitetään ja korotetaan omaa itseä, eikä toisille anneta sitä käsitystä, että Jumala on kaikki kaikessa. Apostoli Paavali sanoo: “Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” 2 Kor. 12: 10. Kun käsitämme oman heikkoutemme, opimme olemaan riippuvaisia voimasta, joka ei luonnostaan kuulu meille. Mikään ei voi niin voimakkaasti vallata sydäntämme kuin alituinen tietoisuus vastuustamme Jumalalle. Mikään asia ei ulotu niin käyttäytymisemme syvimpiin syihin kuin tietoisuus Kristuksen anteeksiantavasta rakkaudesta. Meidän täytyy ensin päästä kosketuksiin Jumalan kanssa, jolloin Hänen Pyhä Henkensä valtaa meidät ja tekee meidät kykeneviksi pääsemään kosketuksiin lähimmäistemme kanssa. Iloitse siis siitä, että Kristuksen välityksellä olet päässyt yhteyteen Jumalan kanssa ja taivaallisen perheen jäseneksi. Kun katsot itseäsi korkeammalle, tulet pysyvästi tuntemaan ihmiskunnan heikkouden. Mitä vähemmän hemmottelet itseäsi, sitä täydellisemmän ja selvemmän käsityksen saat Vapahtajasi täydellisyydestä. Mitä läheisemmin liityt valon ja voiman lähteeseen, sitä suurempi valo loistaa yllesi ja sitä enemmän saat voimaa Jumalan työ- hön. Iloitse siitä, että olet yhtä Jumalan, Kristuksen ja koko taivaallisen perheen kanssa. AT 474.2

Kun nuo seitsemänkymmentä kuuntelivat Kristuksen sanoja, Pyhä Henki painoi heidän mieleensä eläviä tosiasioita ja kirjoitti totuuden sanoja heidän sydämensä tauluun. Vaikka kansanjoukot ympäröivät heitä, he olivat ikäänkuin suljetut erikseen Jumalan kanssa. AT 474.3

Nähdessään, että hetken innoitus oli tarttunut heihin Jeesus “riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: ‘Minä ylistän Sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on Sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa.’” AT 474.4

Maailman kunnioittamat miehet, niin sanotut suuret ja viisaat miehet eivät koko kehutulla viisaudellaan voineet käsittää Kristuksen luonnetta; He arvostelivat Häntä Hänen ulkonäkönsä mukaan, sen alennuksen mukaan, jonka alaiseksi Hän ihmisenä joutui. Mutta kalastajien ja publikaanien oli sallittu nähdä näkymätön. Eivät opetuslapsetkaan ymmärtäneet kaikkea, mitä Jeesus halusi heille paljastaa, mutta aika ajoin, heidän jättäytyessään Pyhän Hengen valtaan, he saivat uutta valoa. He käsittivät, että suuri Jumala oli heidän keskellään ihmisenä. Jeesus iloitsi siitä, että vaikka viisailla ja ymmärtäväisillä ei ollut tätä tietoa, se oli ilmoitettu näille vaatimattomille ihmisille. Usein Hänen esittäessään heille Vanhan testamentin kirjoituksia ja osoittaessaan, miten niitä voitiin soveltaa Häneen ja Hänen sovitustyöhönsä, Hänen Henkensä oli herättänyt heidät ja kohottanut taivaan ilmapiiriin. Heillä oli selvempi käsitys profeettain esittämistä hengellisistä totuuksista kuin niiden kirjoittajilla itsellään. Tämän jälkeen he eivät enää lukeneet Vanhan testamentin kirjoituksia kirjanoppineiden ja fariseusten opetuksina eivätkä jo kuolleitten viisaitten miesten lausuntoina, vaan Jumalan antamana uutena ilmestyksenä. He katselivat Häntä, “jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe Häntä eikä tunne Häntä; mutta te tunnette Hänet, sillä Hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva”. Joh. 14: 17. AT 475.1

Ainoa tapa saada täydellisempi käsitys totuudesta on pitää sydän herkkänä ja Kristuksen Hengen alaisena. Sielu on puhdistettava itserakkaudesta ja ylpeydestä ja tyhjennettävä kaikesta, mikä on sen vallannut, ja Kristuksen on päästävä sinne hallitsemaan. Inhimillinen tieto on liian rajoitettua käsittääkseen sovituksen. Lunastussuunnitelma on niin kauaskantoinen, ettei viisaustiede voi sitä selittää. Se on aina jäävä salaisuudeksi, jonka pohjaan ei syvinkään ajattelu voi tunkeutua. Pelastuksen tiedettä ei voida selittää, mutta se voidaan oppia tuntemaan kokemuksen avulla. Vain se, joka näkee oman syntisyytensä, voi käsittää Vapahtajan arvon. AT 475.2

Täynnä opetuksia olivat sanat, joita Jeesus puhui kulkiessaan hitaasti Galileasta Jerusalemia kohden. Kansa kuunteli innokkaana Hänen sanojaan. Perean samoinkuin Galilean asukkaat eivät olleet uskonkiihkoisten juutalaisten vallan alla siinä määrin kuin Juudean asukkaat, ja Hänen opetuksensa herättivät vastakaikua heidän sydämessään. AT 476.1

Näinä maallisen vaelluksensa viimeisinä kuukausina Jeesus puhui useat vertauksistaan. Papit ja rabbiinit vainosivat Häntä yhä kasvavalla katkeruudella, ja Hän verhosi varoituksensa heille vertauskuviin. He eivät voineet erehtyä Hänen tarkoituksestaan, eivätkä he kuitenkaan voineet löytää Hänen sanoistaan mitään, mille olisivat voineet perustaa syytöksensä Häntä vastaan. Vertauksessa fariseuksesta ja publikaanista oli itsekylläinen rukous “Jumala, minä kiitän Sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset” katuvan anomuksen “Ole minulle syntiselle armollinen” jyrkkänä vastakohtana. Luuk. 18: 11, 13. Näin Kristus nuhteli juutalaisten tekopyhyyttä. Ja. Vertauksillaan hedelmättömästä viikunapuusta ja suurista illallisista Hän ennusti tuomion tulevan kohtaamaan katumatonta kansaa. Ne, jotka pilkaten olivat hylänneet kutsun Karitsan häihin, kuulivat Hänen varoittavat sanansa: “Sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallistani.” Luuk. 14: 24. AT 476.2

Kalliita olivat opetuslapsille annetut opetukset. Vertaukset hellittämättömästä leskestä ja miehestä, joka ystävältään tuli pyytämään leipää keskiyöllä, antoivat uutta voimaa Hänen sanoilleen: “Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.” Ja usein heidän heikko uskonsa vahvistui, kun he muistivat Jeesuksen sanat: “Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka Häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö Hän apuaan heiltä? Minä sanon teille: Hän toimittaa heille oikeuden pian.” Luuk. 18: 7, 8. Jeesus toisti kauniin vertauksensa kadonneesta lampaasta. Ja Hän meni opetuksessaan vielä pitemmälle kertoessaan kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta. Opetuslapset eivät silloin voineet vielä täysin käsittää näiden opetusten tärkeyttä, mutta kun he Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen näkivät pakanain kääntymisen ja juutalaisten katkeran vihan, he ymmärsivät paremmin tuhlaajapojan sisältämän opetuksen ja saattoivat iloiten yhtyä Jeesuksen sanoihin: “Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita... sillä tämä poikani oli kuollut ja virkosi eloon; hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.” Luuk. 15: 32, 24. Ja kun he lähtivät Mestarinsa nimessä ja saivat osakseen häpeää, köyhyyttä ja vainoa, he usein vahvistivat sydäntään muistelemalla Hänen tällä viimeisellä matkallaan antamaansa neuvoa: “Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Myykää mitä teillä on ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” Luuk. 12: 32-34. AT 476.3