Aikakausien Toivo

50/88

Luku 49—Loistoisa juhla

“Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.” AT 427.1

Kolmesti vuodessa juutalaisten piti kokoontua Jerusalemiin uskonnollisia tarkoituksia varten. Pilvipatsaaseen verhoutuneena oli Israelin näkymätön johtaja antanut näitä kokouksia koskevat ohjeet. Juutalaiset eivät vankeusaikanaan voineet niitä noudattaa, mutta kun kansa oli palannut omaan maahansa, alettiin jälleen viettää näitä muistojuhlia. Jumalan tarkoitus oli, että nämä vuotuiset juhlat muistuttaisivat kansalle Hänestä. Mutta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kansan papit ja johtajat olivat unohtaneet niiden tarkoituksen. Hän, joka oli nämä kansalliset juhlat säätänyt ja ymmärsi niiden merkityksen, joutui näkemään ne turmeltuina. AT 427.2

Lehtimajanjuhla oli vuoden viimeinen juhla. Jumalan tarkoitus oli, että kansa tällöin ajattelisi Hänen hyvyyttään ja armoaan. Koko maa oli ollut Hänen hoidossaan saaden Häneltä siunauksen. Hänen huolenpitonsa oli jatkunut päivin ja öin. Auringonpaiste ja sade olivat saaneet maan tuottamaan hedelmänsä. Sato oli korjattu Palestiinan laaksoista ja kedoilta. Öljymarjat oli poimittu ja kallisarvoinen öljy koottu pulloihin. Palmu oli antanut tuotteensa. Purppuranpunaiset viinirypäleet oli poljettu viinikuurnassa. AT 427.3

Juhla kesti seitsemän päivää, ja sitä viettääkseen monet Palestiinan samoinkuin muidenkin maiden asukkaat lähtivät kotoaan ja menivät Jerusalemiin. Ihmisiä tuli läheltä ja kaukaa tuoden käsissään riemun merkkejä. Vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät, kaikki toivat jonkin lahjan kiitollisuuden osoitukseksi Hänelle, joka oli kruunannut vuoden hyvyydellään ja saattanut askeleensa tiukkumaan rasvaa. Metsistä tuotiin kaikkea sellaista, mikä viehätti silmää ja oli yleisen ilon ilmauksena, niin että kaupunki muistutti kaunista metsikköä. AT 428.1

Tämä juhla ei ollut vain elonkorjuukiitosjuhla, vaan muisto Jumalan suojelevasta huolenpidosta Israelin korpivaelluksen aikana. Teltoissa asumisensa muistoksi israelilaiset tämän juhlan aikana asuivat vihreistä lehvistä tehdyissä katoksissa tai majoissa. Näitä pystytettiin kaduille, temppelipihoihin tai talojen katoille. Jerusalemia ympäröivät laaksot ja kukkulat olivat myös täynnä näitä lehtimajoja, ja kansaa vilisi kaikkialla. AT 428.2

Osanottajat juhlivat tätä tilaisuutta pyhin lauluin ja kiitosvirsin. Vähän ennen juhlaa oli suuri sovituspäivä, jolloin kansan syntinsä tunnustettuaan julistettiin olevan sovinnossa taivaan kanssa. Näin valmistettiin tietä juhlariemulle, “Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä, sillä Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti” (Ps. 106: 1) kaikui riemukkaasti, kaikenlaisten soitinten, joiden ääneen sekaantui hoosiannahuutoja, säestäessä yhteislaulua. Temppeli oli yleisen ilon keskus. Siellä oli uhripalvelusten loistoa. Siellä johti laulu-jumalanpalvelusta leviittain kuoro, järjestäytyneenä molemmin puolin pyhän rakennuksen valkoisia marmoriportaita. Juhlijain joukko yhtyi lauluun heiluttaen palmun ja myrtin oksiaan ja toistaen kuoro-osan, ja äänet lähellä ja kaukana toistivat sävelen yhä uudelleen, kunnes ympäröivät kukkulat kaikuivat ylistyslauluja. AT 428.3

Illalla temppeli esikartanoineen valaistiin lampuin. Musiikki, huojuvat palmunoksat, iloiset hoosiannahuudot, suuri kansanpaljous, jota riippuvien lamppujen valo valaisi, pappien joukko ja juhlamenojen loisto, kaikki nämä yhdessä muodostivat elämyksen, joka jätti katsojiin syvän vaikutuksen. Mutta juhlan vaikuttavin toimitus, joka herätti suurinta iloa, oli korpivaelluksen erään tapahtuman muiston viettäminen. AT 428.4

Päivän sarastaessa papit kaiuttivat hopeatorvillaan pitkän, kimeän äänen, ja vastaukseksi torventoitotukset, joihin yhtyivät kansan riemuhuudot lehtimajoista, kaikuivat yli laaksojen ja kukkuloiden lausuen juhlapäivän tervetulleeksi. Sitten pappi ammensi Kidronin vuori- purosta ruukullisen vettä, ja kantaen sitä korkealla hän torvien soidessa nousi temppeliin leveitä portaita hitain ja tasaisin askelin musiikin tahdissa, laulaen samalla: “Jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem.” Ps. 122: 2. AT 428.5

Hän vei ruukun alttarille, joka oli keskellä pappien esikartanoa. Siellä oli kaksi hopeamaljaa, ja kummankin vieressä seisoi pappi. Ruukullinen vettä kaadettiin toiseen ja ruukullinen viiniä toiseen, ja kummankin sisältö virtasi Kidronin puron yhteydessä olevaan johtoon ja joutui siten Kuolleeseen mereen. Tämän pyhän veden näytteillepano kuvasi sitä lähdettä, joka Jumalan käskystä oli puhjennut kalliosta Israelin lasten janon sammuttamiseksi. Sitten kaikuivat riemu- sävelet: “Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni,... Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” Jes. 12: 2, 3. AT 429.1

Kun Joosefin pojat valmistautuivat lähtemään lehtimajanjuhlaan, he eivät nähneet Jeesuksessa merkkiäkään siitä, että Hän aikoisi ottaa siihen osaa. He katselivat Häntä huolestuneina. Betesdan lammikolla tapahtuneen parantamisen jälkeen Jeesus ei ollut käynyt kansallisissa juhlissa. Välttääkseen tarpeettomia yhteenottoja Jerusalemin johtomiesten kanssa Hän oli rajoittanut työskentelynsä Galileaan. Se, että Hän näytti laiminlyövän suuret hengelliset kokoukset, ja pappien ja rabbiinien Häntä kohtaan osoittama viha aikaansaivat hämmennystä Häntä ympäröivien ihmisten, myös Hänen omien opetuslastensa ja sukulaistensa keskuudessa. Hän oli puheissaan laajalti selittänyt, mitä siunauksia seuraa kuuliaisuudesta Jumalan lakia kohtaan, ja kuitenkin Hän itse näytti suhtautuvan välinpitämättömästi Jumalan säätämään jumalanpalvelukseen. Se, että Hän seurusteli publikaanien ja muiden huonomaineisten ihmisten kanssa, ei välittänyt rabbiinien muotomenoista ja syrjäytti vapaasti sapattia koskevat perimätapojen vaatimukset, mikä kaikki näytti osoittavan, että Hän vastusti uskonnollisia johtajia, herätti paljon hälyä. Veljiensä mielestä Hän teki erehdyksen vieroksuessaan kansansa suuria ja oppineita miehiä. He tunsivat, että näiden miesten täytyi olla oikeassa ja että Jeesus teki virheen asettuessaan heihin nähden vastustavalle kannalle. Mutta he olivat nähneet Hänen nuhteettoman elämänsä, ja vaikka he eivät lukeutuneetkaan Hänen opetuslapsiinsa, Hänen tekonsa olivat tehneet heihin syvän vaikutuksen. Hänen Galileassa saavuttamansa kansansuosio tuotti heidän kunnianhimolleen tyydytystä, ja he yhä toivoivat, että Hän antaisi todistuksen voimastaan ja saattaisi farisealaiset näkemään, että hän todella oli se mikä väitti olevansa. Entä jos Hän olisikin Messias, Israelin ruhtinas! He hellivät tätä ajatusta ylpeän tyytyväisinä. AT 429.2

He olivat tästä niin huolissaan, että kehoittivat Jeesusta menemään Jerusalemiin. “Lähde täältä”, he sanoivat, “ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet; sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle.” Sana “jos” (engl. käännöksessä, sanan “koska” tilalla) ilmaisi epäilyä ja epäuskoa. He pitivät Häntä arkana ja heikkona. Jos Hän tiesi olevansa Messias, miksi tämä kummallinen syrjäänvetäytyminen ja toimettomuus? Jos Hänellä todella oli sellainen voima, miksi Hän ei rohkeasti mennyt Jerusalemiin esittämään vaatimuksiaan? Miksi Hän ei Jerusalemissa tehnyt niitä ihmetekoja, joita Hänen kerrottiin tehneen Galileassa? Älä kätkeydy syrjäseutuihin, he sanoivat, äläkä suorita ihmetöitäsi vain tietämättömien talonpoikien ja kalastajien hyväksi. Esiinny pääkaupungissa, hanki pappien ja hallitusmiesten kannatus ja yhdistä kansa perustamalla uusi valtakunta. AT 430.1

Jeesuksen veljet puhuivat näin samoista itsekkäistä vaikuttimista, joita tavallisesti on niiden sydämessä, jotka haluavat herättää huomiota. Tämä henki oli vallitsevana maailmassa. He olivat loukkaantuneet, koska Kristus oli sanonut olevansa elämän leipä, sen sijaan että olisi pyrkinyt maalliselle valtaistuimelle. He olivat suuresti pettyneitä, koska niin monet Hänen opetuslapsistaan jättivät Hänet. Itse he kääntyivät pois Hänestä välttyäkseen tunnustamasta sitä, minkä Hänen tekonsa ilmaisivat: että Hän oli Jumalan lähettämä. AT 430.2

“Niin Jeesus sanoi heille: ‘Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias. Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat. Menkää te ylös juhlille; minä en vielä mene näille juhlille, sillä minun aikani ei ole vielä täyttynyt.’ Tämän Hän sanoi heille ja jäi Galileaan.” Hänen veljensä olivat puhuneet Hänelle arvovaltaisessa sävyssä, määräten suunnan, jota Hänen tulisi noudattaa. Hän käänsi heidän moitteensa takaisin heihin itseensä, eikä rinnastanut heitä omiin epäitsekkäisiin opetuslapsiinsa, vaan maailmaan. “Teitä ei maailma voi vihata”, Hän sanoi, “mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat”. Maailma ei vihaa niitä, jotka ovat mieleltään sen kaltaisia; se rakastaa heitä ominaan. AT 430.3

Jeesuksen elämä täällä maailmassa ei ollut helppoa eikä loisteliasta. Hän ei odottanut tilaisuutta saada valtaa ja kunniaa. Sellaisia etuja ei maailma Hänelle tarjonnut. Se oli paikka, johon Isä oli lähettänyt Hänet. Hänet oli annettu maailmalle elämäksi, toteuttamaan suurta lunastussuunnitelmaa. Hän suoritti työtään langenneen ihmiskunnan hyväksi. Mutta Hän ei saanut olla tyhmänrohkea, ei syöksyä vaaraan eikä jouduttaa vaikeuksien tuloa. Jokaisella tapauksella Hänen työssään oli määrähetkensä. Hänen täytyi odottaa kärsivällisesti. AT 431.1

Hän tiesi saavansa osakseen maailman vihan, Hän tiesi työnsä päättyvän kuolemaan, mutta ei olisi Isän tahdon mukaista, että Hän liian aikaisin antautuisi vaaraan. AT 431.2

Jerusalemista oli tieto Kristuksen ihmetöistä levinnyt kaikkialle, minne juutalaisia oli hajaantunut, ja vaikka Hän oli monta kuukautta ollut poissa juhlilta, ei mielenkiinto Häntä kohtaan ollut vähentynyt. Monet olivat eri osista maailmaa tulleet lehtimajanjuhlille toivoen näkevänsä Hänet. Häntä tiedusteltiin kovasti juhlan alussa. Fariseukset ja hallitusmiehet odottivat Hänen tulevan, toivoen saavansa tilaisuuden tuomita Hänet. He kyselivät huolestuneina: “Missä Hän on?”, mutta ei kukaan tietänyt. Hän oli etusijalla kaikkien mielessä. Peläten pappeja ja hallitusmiehiä ei kukaan uskaltanut tunnustaa Häntä Messiaaksi. Kaikkialla kuitenkin keskusteltiin Hänestä hiljaa, mutta vakavasti. Monet puolustivat Häntä Jumalan lähettämänä, mutta toiset julistivat Hänet kansan pettäjäksi. AT 431.3

Tällävälin Jeesus oli kaikessa hiljaisuudessa saapunut Jerusalemiin. Hän oli valinnut syrjäisen tien välttääkseen matkustajia, joita joka suunnalta saapui kaupunkiin. Jos Hän olisi liittynyt johonkin juhlaan menevään karavaaniin, olisi yleinen huomio kiintynyt Häneen Hänen saapuessaan kaupunkiin, ja julkinen suosion osoittaminen Hänelle olisi kiihottanut johtohenkilöt Häntä vastaan. Tätä välttääkseen Hän mieluummin matkusti yksin. AT 431.4

Keskellä juhlaa, kun Häntä koskeva kiihtymys oli korkeimmillaan, Hän saapui temppelipihaan kansan keskuuteen. Koska Hän oli ollut poissa juhlasta, oli väitetty, ettei Hän uskaltanut antautua pappien ja hallitusmiesten valtaan. Kaikki hämmästyivät Hänen saapumisestaan. Äänten sorina vaikeni. Kaikki katselivat ihaillen Hänen arvokasta ja pelotonta käytöstään noiden mahtavien vihollisten keskellä, jotka janosivat Hänen henkeään. AT 431.5

Seisoessaan siinä koko taajan kansanjoukon huomion kohteena Jeesus puhui heille niinkuin ei yksikään ihminen koskaan ollut puhunut. Hänen sanansa osoittivat, että Hän tunsi Israelin lait ja säädökset, uhri-jumalanpalveluksen ja profeettain opetukset paljon paremmin kuin papit ja rabbiinit. Hän mursi muodollisuuden ja perimätapojen muurit. Tulevan elämän näyt näyttivät olevan avoinna Hänen katseelleen. Nähden näkymättömät asiat Hän puhui maallisista ja taivaallisista, inhimillisistä ja jumalallisista varmasti ja asiantuntevasti. Hänen sanansa olivat erittäin selviä ja vakuuttavia, ja jälleen, samoin kuin Kapernaumissa, kansa oli hämmästyksissään Hänen opetuksestaan, “sillä Hänen puheessansa oli voima”. Luuk. 4: 32. Lukuisin esityksin Hän varoitti kuulijoitaan onnettomuudesta, mikä kohtaisi kaikkia, jotka torjuivat luotaan siunaukset, joita Hän tuli tuomaan heille. Hän oli kaikin mahdollisin tavoin todistanut heille tulleensa Jumalan luota, ja Hän koetti kaikin mahdollisin ponnistuksin saattaa heitä parannukseen. Hänen oma kansakuntansa ei hylkäisi eikä murhaisi Häntä, jos Hän voisi pelastaa sen syyllistymästä sellaiseen tekoon. AT 432.1

Kaikki ihmettelivät Hänen lain ja profeettain tuntemustaan, ja he kyselivät toisiltaan: “Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?” Ketään ei pidetty pätevänä toimimaan hengellisenä opettajana, ellei hän ollut opiskellut rabbiinien kouluissa, ja sekä Jeesus että Johannes Kastaja oli leimattu tietämättömiksi, koska he eivät olleet saaneet tätä kasvatusta. Heidän kuulijansa ihmettelivät heidän raamatuntuntemustaan, “vaikkeivät he olleet oppia saaneet”. Eivät ihmisiltä, se on totta, mutta taivaan Jumala oli heidän opettajansa, ja Häneltä he olivat saaneet korkeinta viisautta.. AT 432.2

Jeesuksen puhuessa temppelipihassa kansa kuunteli kuin lumottuna. Nekin miehet, jotka eniten Häntä vastustivat, tunsivat itsensä voimattomiksi vahingoittamaan Häntä. Kaikki muu oli sillä kertaa unohtunut. AT 432.3

Päivästä toiseen Hän opetti kansaa, kunnes tuli “juhlan viimeinen, suuri päivä”. Sen päivän aamuna kansa tuntui jo väsyneeltä pitkästä juhlimisesta. Äkkiä Jeesus korotti äänensä, joka kaikuvana kantautui läpi temppelipihojen: AT 432.4

“Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.” Kansan tila teki tämän vetoomuksen hyvin voimakkaaksi. He olivat nämä päivät olleet jatkuvan loiston ja komeuden keskellä, valo ja värit olivat häikäisseet heidän silmiään ja mitä ihanin musiikki oli hivellyt heidän korviaan, mutta kaikissa näissä juhlamenoissa ei ollut ollut mitään, mikä olisi täyttänyt hengen kaipauksen tai tyydyttänyt sielun janon saada jotain katoamatonta. Jeesus kutsui heitä tulemaan ja juomaan elämän lähteestä, siitä, joka heissä tulisi sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. AT 432.5

Pappi oli sinä aamuna suorittanut juhlamenon, joka muistutti kallioon lyömisestä korvessa. Tuo kallio kuvasi Häntä, joka kuolemallaan saisi pelastuksen elävän veden virtaamaan kaikille janoaville. Kristuksen sanat olivat elämän vesi. Siellä kokoontuneen joukon läsnäollessa Hän antautui lyötäväksi, jotta elämän vesi virtaisi maailmalle. Lyödessään Kristusta Saatana luuli tuhoavansa elämän ruhtinaan, mutta lyödystä kalliosta virtasi elävä vesi. Jeesuksen näin puhuessa kansalle heidän sydäntään värähdytti kummallinen tunne, ja monet olivat valmiita samarialaisen naisen tavoin huudahtamaan: “Anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano.” Joh. 4: 15. AT 433.1

Jeesus tunsi sielun tarpeet. Loisto, rikkaus ja kunnia eivät voi tyydyttää sydäntä. “Jos jonkun on jano, tulkoon hän minun tyköni.” Rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset ovat yhtä tervetulleita. Hän lupaa keventää raskaan mielen, lohduttaa surevaa ja antaa toivoa masentuneelle. Monet Jeesuksen kuulijoista surivat pettyneitä toiveitaan, monet kantoivat salaisia suruja, monet koettivat tyydyttää levotonta kaipaustaan tämän maailman asioilla ja ihmisten ylistyksellä, mutta kaiken saavutettuaan he huomasivat ponnistelleensa vain löytääkseen haljenneen kaivon, josta eivät voineet janoaan sammuttaa. He seisoivat tyytymättöminä ja surullisina tuon riemun ja loiston keskellä. Äkillinen huuto: “Jos joku janoaa” havahdutti heidät surullisista mietteistään ja heidän kuunnellessaan seuraavia sanoja uusi toivo syttyi heidän mielessään. Pyhä Henki esitti heille vertauskuvan, kunnes he näkivät siinä uhrin, joka annettiin pelastuksen verrattoman lahjan saavuttamiseksi. AT 433.2

Jeesuksen huuto janoiselle sielulle kaikuu vieläkin, ja se vetoaa meihin vieläkin voimakkaammin kuin niihin, jotka kuulivat sen temppelissä juhlan viimeisenä päivänä. Lähde on avoin kaikille. Väsyneille ja uupuneille tarjotaan iankaikkisen elämän virvoittavaa vettä. AT 433.3

J'eesus huutaa vieläkin: “Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.” “Joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” “Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Ilm. 22: 17; Joh. 4: 14. AT 434.1