Aikakausien Toivo

Luku 26—Toiminnan aikaa

“Hän opetti heitä niinkuin se, jolla on valta.” AT 228.1

Jeesus asui Kapernaumissa matkojensa väliajoilla, ja se tuli tunnetuksi “Hänen omana kaupunkinaan”. Se sijaitsi Galilean meren rannalla ja lähellä kauniin Gennesaretin tasangon rajaa, vaikkakaan ei varsinaisesti itse tasangolla. AT 228.2

Syvä järvinotko aiheutti sen, että sen rantoja ympäröivällä tasangolla vallitsi suotuisa eteläinen ilmasto. Siellä kasvoivat Kristuksen päivinä palmu ja oliivipuu, siellä oli hedelmä- ja viinitarhoja, vihreitä vainioita ja runsaasti kirkasvärisiä kukkia, joita kaikkia kastelivat vuorilta pulppuavat purot. Järven rannoilla ja vähän matkaa siitä sijaitsevilla kukkuloilla oli tiheässä kaupunkeja ja kyliä. Järvi oli täynnä kalastajavenheitä. Kaikkialla vallitsi vilkas elämä. AT 228.3

Kapernaum soveltui hyvin Vapahtajan työn keskukseksi. Koska se sijaitsi Damaskosta Jerusalemiin, Egyptiin ja Välimerelle vievän tien varrella, se oli vilkas läpikulkupaikka. Ihmisiä monista eri maista kulki sen kautta tai pysähtyi sinne lepäämään matkansa varrella. Siellä Jeesus saattoi tavata kaikkia kansallisuuksia ja kaikensäätyisiä ihmisiä, rikkaita ja mahtavia yhtä hyvin kuin köyhiä ja alhaisia, ja Hänen opetuksensa levisivät muihin maihin ja moniin koteihin. Nin ihmiset innostuivat tutkimaan ennustuksia, heidän huomionsa kiintyi Vapahtajaan, ja Hänen tehtävänsä tuli maailman tietoon. AT 228.4

Huolimatta Sanhedrinin toimenpiteistä Jeesusta vastaan kansa odotti innokkaana Hänen toimintansa kehitystä. Taivaassa vallitsi suuri mielenkiinto sitä kohtaan. Enkelit valmistivat tietä Hänen toiminnalleen vaikuttaen ihmissydämiin ja vetäen niitä Vapahtajan luo. AT 229.1

Kuninkaan virkamiehen poika, jonka Kristus oli parantanut, todisti Kapernaumissa Hänen voimastaan. Virkamies itse ja hänen perheensä todistivat iloiten uskostaan. Kun tuli tunnetuksi, että suuri opettaja itse oli heidän keskuudessaan, koko kaupunki joutui liikkeelle. Suuria joukkoja kerääntyi Hänen ympärilleen. Sapattina kansaa tunkeutui synagoogaan niin paljon, että useiden oli käännyttävä takaisin pääsemättä sisään. AT 229.2

Kaikki, jotka kuulivat Vapahtajaa, “olivat hämmästyksissään Hänen opetuksistansa, sillä Hänen puheessansa oli voimaa”. “Sillä Hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.” Luuk. 4: 32; Matt. 7: 29. Kirjanoppineiden ja fariseusten opetus oli kylmää ja muodollista, kuin ulkoaopittua läksyä. Jumalan sana ei ollut heille elävää voimaa. He asettivat omat käsityksensä ja perimätapansa sen opetusten tilalle. He väittivät tavallisten jumalanpalvelusmenojen selittävän lakia, mutta mikään jumalallinen innoitus ei liikuttanut heidän omaa sydäntään eikä myöskään heidän kuulijainsa sydäntä. AT 229.3

Jeesuksella ei ollut mitään tekemistä niiden erilaisten asiain kanssa, joista juutalaiset keskenään kiistelivät. Hänen tehtävänsä oli julistaa totuutta. Hänen sanansa loivat valoa patriarkkain ja profeettain opetuksiin, ja Kirjoitukset esiintyivät ihmisille aivan uudessa valossa. Hänen kuulijansa eivät olleet koskaan aikaisemmin sillä tavoin käsittäneet Jumalan sanan syvyyksiä. AT 229.4

Jeesus kohtasi ihmiset heidän omassa ympäristössään ymmärtäen heidän vaikeuksiaan. Hän teki totuuden suureksi ja ihanaksi esittämällä sen suoraan ja yksinkertaisesti. Hänen käyttämänsä kieli oli puhdasta ja hienostunutta, kirkasta kuin vuoripuron vesi, Hänen äänensä soi musiikkina niille, jotka olivat kuunnelleet rabbiinien yksitoikkoista ääntä. Mutta vaikka Hänen opetuksensa olikin yksinkertaista, Hän puhui niinkuin se, jolla valta on. Tämä piirre erotti Hänen opetuksensa kaikkien muitten opetuksesta. Rabbiinit puhuivat hapuillen ja epäröiden ikäänkuin Kirjoitusten olisi voitu selittää merkitsevän jotakin seikkaa tai yhtä hyvin sen vastakohtaa. Kuulijat joutuivat vähitellen yhä suuremman epävarmuuden valtaan. Mutta Jeesus opetti Kirjoituksia kumoamattoman varmasti. Puhuipa Hän mistä aineesta tahansa, Hän esitti sanottavansa voimakkaasti, ikäänkuin ei kukaan voisi väittää sitä vastaan. AT 229.5

Kuitenkin Hän oli pikemmin vakava kuin kiivas. Hän puhui niinkuin se, jolla on määrätty tarkoitus täytettävänään. Hän toi esiin ikuisuuden todellisuuden. Jumala ilmeni jokaisessa Hänen käsittelemässään aiheessa. Jeesus koetti särkeä sen lumouksen, joka saa ihmiset kiintymään maallisiin asioihin. Hän esitti tämän elämän asiat oikeassa suhteessaan, vähemmänarvoisina kuin iankaikkiset asiat, mutta Hän ei kieltänyt niiden merkitystä. Hän opetti, että taivas ja maa ovat läheisesti liitetyt toisiinsa ja että taivaallisten totuuksien tunteminen saa ihmiset paremmin täyttämään jokapäiväisen elämän velvollisuudet. Hän puhui kuten puhuu sellainen, joka tuntee taivaan ja on tietoinen sukulaisuudestaan Jumalan kanssa ja kuitenkin tuntee yhteenkuuluvaisuutensa ihmisperheen jokaisen jäsenen kanssa. AT 230.1

Hänen sanomansa vaihteli Hänen kuulijakuntansa mukaan. Hän osasi “sanalla virvoittaa väsynyttä” (Jes. 50: 4), sillä Hänelle oli suotu armo välittää ihmisille totuuden aarteita mitä viehättävimmällä tavalla. Hän osasi tahdikkaasti suhtautua ennakkoluuloisiin ja saattoi heidät ihmeisiinsä kuvauksilla, jotka heitä kiinnostivat. Mielikuvituksen välityksellä Hän saavutti sydämen. Hänen kuvauksensa olivat otetut jokapäiväisestä elämästä, ja vaikka ne olivatkin yksinkertaisia, niissä oli ihmeen syvä merkitys. Taivaan linnut, kedon liljat, kylväminen, paimen ja lampaat, — tällaisilla vertauksilla Kristus valaisi kuolemattomia totuuksia, ja joka kerta, kun Hänen kuulijansa myöhemmin sattuivat näkemään näitä asioita luonnossa, he muistivat Hänen sanansa. Kristuksen vertauksissa toistuivat Hänen opetuksensa lakkaamatta. AT 230.2

Kristus ei koskaan imarrellut ihmisiä. Hän ei milloinkaan puhunut sellaista, mikä olisi saanut heidät kuvittelemaan turhia, eikä Hän ylistänyt heidän viisaita keksintöjään, mutta syvälliset ja ennakkoluulottomat ajattelijat vastaanottivat Hänen opetuksensa ja huomasivat niiden panevan heidän viisautensa koetukselle. He ihmettelivät näitä yksinkertaisella kielellä ilmaistuja hengellisiä totuuksia. Hänen sanansa viehättivät oppineimpiakin, ja oppimattomat hyötyivät niistä aina. Hänellä oli sanoma sivistymättömille, ja Hän sai pakanatkin ymmärtämään, että Hänen sanomansa kuului heille. AT 230.3

Hänen hellä myötätuntonsa lankesi parantavana kosketuksena väsyneille ja ahdistetuille sydämille. Kiukkuisten vihamiestensäkin keskellä Häntä ympäröi rauhan ilmapiiri. Hänen kasvojensa kauneus, Hänen luonteensa suloisuus ja ennen kaikkea Hänen katseessaan ja äänessään ilmenevä rakkaus vetivät Hänen puoleensa kaikkia, jotka eivät olleet epäuskon paaduttamia. Ellei Hänen jokaisesta katseestaan ja sanastaan olisi tulvinut sellainen suloinen, myötätuntoinen henki, ei Hän olisi voinut vetää puoleensa niin suuria kansanjoukkoja. Ahdistetut, jotka tulivat Hänen luokseen, tunsivat, että Hän otti osaa heidän huoliinsa uskollisena ja hellänä ystävänä, ja he halusivat tietää enemmän Hänen opettamistaan totuuksista. Taivas tuli heitä lähelle. He halusivat viipyä Hänen läheisyydessään, jotta Hänen rakkautensa suoma lohtu jatkuvasti ympäröisi heitä. AT 231.1

Jeesus tutkisteli tarkoin kuulijainsa erilaisia kasvoja. Innostusta ja mielihyvää ilmaisevat kasvot tuottivat Hänelle suurta tyydytystä. Kun totuuden nuolet tunkeutuivat sydämeen särkien itsekkyyden muurit ja saaden aikaan katumusta ja viimein kiitollisuutta, silloin Vapahtaja iloitsi. Kun Hänen katseensa siirtyi kuulijasta toiseen ja Hän huomasi heidän joukossaan tutut kasvot, kirkastuivat Hänenkin kasvonsa ilosta. Hän näki heistä olevan toivoa Hänen valtakuntansa alamaisiksi. Kun suoraan puhuttu totuus kosketti jotakin arkaa kohtaa, Hän huomasi asianomaisen kasvojen ilmeen muuttuvan, näki niillä kylmän, tylyn ilmeen, joka kertoi valon olleen vastenmielistä. Kun Hän näki ihmisten hylkäävän rauhan sanoman, Hän tunsi tuskaa sydänjuuriaan myöten. AT 231.2

Jeesus puhui synagoogassa valtakunnasta, jota Hän oli tullut perustamaan, ja tehtävästään vapauttaa Saatanan vankeja. Kauhun huuto keskeytti Hänen puheensa. Eräs mielipuoli juoksi esiin kansanjoukosta, huutaen: “Voi, mitä sinulla on meidän kanssamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä.” AT 231.3

Syntyi suuri hämminki. Kansan huomio kääntyi pois Kristuksesta, eikä Hänen sanojaan enää kuunneltu. Tämä oli Saatanan tarkoitus hänen johtaessaan uhrinsa synagoogaan. Mutta Jeesus nuhteli riivaajaa sanoen: “‘ Vaikene ja lähde hänestä.’ Ja riivaaja viskasi hänet maahan heidän keskelleen ja lähti hänestä häntä ollenkaan vahingoittamatta.” AT 231.4

Tämän onnettoman sairaan mieli oli Saatanan pimentämä, mutta Vapahtajan läheisyydessä valonsäde oli tunkeutunut synkkyyden läpi. Hän havahtui kaipaamaan vapautusta Saatanan vallasta, mutta riivaaja vastusti Kristuksen voimaa. Kun mies koetti pyytää apua Kristukselta, paha henki pani sanat hänen suuhunsa, ja hän huusi pelon tuskassa. Riivattu osittain käsitti olevansa Hänen läheisyydessään, joka saattoi hänet vapauttaa, mutta kun hän koetti päästä tuon voimakkaan käden ulottuville, esti häntä toisen tahto ja hänen suunsa puhui toisen sanoja. Taistelu Saatanan voiman ja hänen oman vapautumishalunsa välillä oli kauhea. AT 232.1

Hän, joka kiusauksen korvessa oli voittanut Saatanan, joutui taas vastakkain vihollisensa kanssa. Vihollinen käytti kaikkea voimaansa pitääkseen uhrinsa vallassaan. Perään antaminen tässä merkitsisi voiton antamista Jeesukselle. Näytti siltä kuin tuo kiusattu mies joutuisi menettämään henkensä taistelussa vihollisen kanssa, joka oli tuhonnut hänen miehuutensa. Mutta Vapahtaja puhui niinkuin se, jolla on valta, ja vapautti vangin. Entinen riivattu seisoi ihmettele-vän kansanjoukon edessä onnellisena siitä, että saattoi vapaasti hallita itseään. Paholainenkin oli saanut kokea Vapahtajan jumalallista voimaa. AT 232.2

Mies ylisti Jumalaa vapautuksestaan. Silmät, joissa äsken oli hehkunut mielipuolisuuden tuli, säteilivät nyt ymmärrystä ja vuotivat kiitollisuuden kyyneleitä. Kansa oli mykkänä hämmästyksestä. Niin pian kuin he kykenivät puhumaan, he huudahtivat toisilleen: “Mitä tämä on? Uusi, voimallinen oppi! Hän käskee saastaisia henkiäkin, ja ne tottelevat Häntä.” AT 232.3

Salainen syy siihen kärsimykseen, joka oli tehnyt tämän miehen kauhunäyksi hänen ystävilleen ja taakaksi hänelle itselleen, oli hänen omassa elämässään. Synnin nautinnot olivat hurmanneet hänet, ja hän oli ajatellut viettää elämänsä meluisana ilojuhlana. Hän ei uneksinutkaan tulevansa kauhistukseksi maailmalle ja häpeäksi perheelleen. Hän luuli voivansa viettää aikansa viattomissa hullutuksissa. Mutta astuttuaan kerran tälle polulle hän luisui nopeasti alaspäin. Hillittömyys ja kevytmielisyys turmelivat hänen luonteensa jalot ominaisuudet, ja Saatana otti hänet kokonaan valtaansa. AT 232.4

Katumus tuli liian myöhään. Kun hän oli halukas uhraamaan rikkautensa ja huvituksensa saavuttaakseen jälleen menettämänsä voiman, hän oli tullut avuttomaksi paholaisen kourissa. Hän oli astunut vihollisen alueelle, ja Saatana oli ottanut käyttöönsä kaikki hänen kykynsä. Kiusaaja oli vietellyt hänet monella houkuttelevalla ehdotuksella, mutta kun tuo miesparka kerran oli hänen vallassaan, vihollinen tuli häikäilemättömäksi julmuudessaan ja hirveäksi vihanpuuskissaan. Näin käy kaikille, jotka suostuvat pahaan; ennen niin huumaavat nautinnot johtavat sortuneen sielun epätoivon tai mielipuolisuuden yöhön. AT 232.5

Sama paha henki, joka kiusasi Kristusta erämaassa ja piti Kapernaumin riivattua vallassaan, hallitsi myös epäuskoisia juutalaisia. Mutta heissä se otti hurskaan muodon ja koetti pettää heitä niihin vaikuttimiin nähden, joista he kielsivät Vapahtajan. Heidän tilansa oli pahempi kuin riivatun, sillä he eivät tunteneet tarvitsevansa Kristusta, ja siksi Saatana piti heitä lujasti vallassaan. AT 233.1

Aika, jolloin Kristus henkilökohtaisesti työskenteli ihmisten keskuudessa, oli pimeyden voimien vilkkaimman toiminnan aikaa. Kautta aikojen Saatana pahoine enkeleineen oli koettanut saada hallintaansa ihmisten ruumiin ja sielun saattaakseen heidät syntiin ja kärsimyksiin, ja sitten hän oli syyttänyt kaikesta tästä kurjuudesta Jumalaa. Jeesus ilmaisi ihmisille Jumalan luonteen. Hän mursi Saatanan vallan ja vapautti hänen vankinsa. Uusi elämä, rakkaus ja taivaan voima koskettivat ihmissydämiä, ja tämä yllytti pahuuden ruhtinaan taistelemaan valta-asemastaan. Saatana kokosi joukkonsa ja joka askeleella vastusti Kristuksen työtä. AT 233.2

Näin on oleva myös suuressa lopullisessa taistelussa vanhurskauden ja synnin välillä. Samalla kun Kristuksen opetuslasten päälle vuodatetaan ylhäältä uutta elämää, valoa ja voimaa, tulee myös alhaaltapäin uutta elämää antaen voimaa Saatanan toiminnalle. Jokainen maallinen pyrkimys tehostuu. Vuosisataisessa taistelussa saavuttamallaan kekseliäisyydellä pahuuden ruhtinas toimii valepukuisena. Hän esiintyy valon enkelinä, ja suuret joukot “noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja”. 1 Tim. 4: 1. AT 233.3

Kristuksen päivinä Israelin johtajat ja opettajat eivät kyenneet vastustamaan Saatanan työtä. He hylkäsivät sen ainoan keinon, jolla he olisivat voineet vastustaa pahoja henkiä. Kristus voitti vihollisen Jumalan sanalla. Israelin johtajat väittivät osaavansa selittää Jumalan sanaa, mutta he olivat tutkineet sitä vain voidakseen ylläpitää perimätapojaan ja tehostaa ihmisten laatimia sääntöjään. Tulkinnallaan he saivat sen esittämään ajatuksia, joita Jumala ei koskaan ollut antanut. Heidän mystillinen tulkintansa teki epäselväksi sen, minkä Jumala oli tehnyt yksinkertaiseksi. He väittelivät merkityksettömistä oppisanoista ja samalla hylkäsivät tärkeimmät totuudet. Näin epäusko pääsi leviämään. Jumalan sanalta riistettiin sen voima, ja pahat henget menettelivät mielensä mukaan. AT 233.4

Historia toistuu. Monet aikamme uskonnollisista johtajista hävittävät uskon Raamattuun Jumalan sanana, vaikka se on avoimena heidän edessään ja he tunnustavat kunnioittavansa sen opetuksia. He tutkivat sitä uutterasti, mutta asettavat omat mielipiteensä sen yksinkertaisten lausuntojen yläpuolelle. Heidän käsissään Jumalan sana menettää uudistavan voimansa. Tämän tähden epäusko saa vapaasti vallita, ja jumalattomuus yhä leviää. AT 234.1

Kun Saatana on hävittänyt uskon Raamattuun, hän ohjaa ihmisiä muille valon ja voiman lähteille. Näin hän itse huomaamatta hiipii sisälle. Ne, jotka hylkäävät Raamatun selvät opetukset ja Jumalan Pyhän Hengen voiman, joka saa ihmisen näkemään syntinsä, antavat pahoille hengille vallan. Raamatun arvosteleminen ja epäileminen ovat antaneet tien spiritismille ja teosofialle, noille muinaisen pakanuuden nykyaikaisille muodoille, jotka ovat saaneet jalansijaa niissäkin kirkkokunnissa, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen. AT 234.2

Evankeliumin julistustyön rinnalla on toiminnassa voimia, jotka ovat valheen henkien välikappaleita. Moni ihminen alkaa leikkiä näiden kanssa vain uteliaisuudesta, mutta nähdessään todistuksia yliluonnollisen voiman vaikutuksesta hän tulee houkutelluksi yhä pitemmälle, kunnes häntä hallitsee tahto, joka on hänen omaa tahtoaan voimakkaampi. Hän ei voi enää vapautua sen salaperäisestä vallasta. AT 234.3

Sielun varustukset ovat sortuneet. Hänellä ei ole enää mitään salpaa syntiä vastaan. Kun kerran Jumalan sanan ja Hänen Henkensä pidäkkeet on hylätty, ei kukaan ihminen tiedä, miten syvään alennustilaan hän voi vaipua. Salainen synti tai vallitseva intohimo voi pitää häntä vankinaan yhtä avuttomana, kuin oli Kapernaumin riivattu mies. Kuitenkaan hänen tilansa ei ole toivoton. AT 234.4

Keino, jolla voimme voittaa paholaisen, on sama, jolla Kristus voitti — sanan voima. Jumala ei hallitse miellämme ilman meidän suostumustamme, mutta jos todella tahdomme tuntea ja tehdä Hänen tahtonsa, kuuluvat meille Hänen lupauksensa: “Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” “Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee Hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta.” Joh. 8: 32; 7: 17. Uskomalla näihin lupauksiin jokainen ihminen voi vapautua erehdysten kahleista ja synnin vallasta. AT 234.5

Jokaisella ihmisellä on vapaus valita, minkä voiman hän antaa vallita itseään. Kukaan ei ole langennut niin syvälle, kukaan ei ole niin kurja, ettei hän voisi pelastua Kristuksessa. Riivattu saattoi rukouksen sijaan puhua vain Saatanan sanoja, ja kuitenkin hänen sydämensä lausumaton rukous tuli kuulluksi. Ei ainoatakaan hädässä olevan sielun huutoa, vaikka se ei voisikaan puhjeta sanoiksi, jätetä huomioonottamatta. Niitä, jotka suostuvat tekemään liiton taivaan Jumalan kanssa, ei jätetä Saatanan valtaan tai oman luonteensa heikkouteen. Vapahtaja kutsuu heitä: “Taikka ottakoot pakonsa minun turviini, tehkööt rauhan minun kanssani, rauhan tehkööt minun kanssani” Jes. 27: 5 (vanh. käänn.). Pimeyden henget taistelevat sielusta, joka kerran on joutunut heidän valtaansa, mutta Jumalan enkelit kamppailevat tuon sielun puolesta voittoisin voimin. Herra sanoo: “Otetaanko sankarilta saalis, tai riistetäänkö vangit vanhurskaalta? Sillä näin sanoo Herra: Vaikka vangit otettaisiinkin sankarilta ja saalis riistettäisiin väkevältä, niin minä kuitenkin taistelen sitä vastaan, joka sinua vastaan taistelee, ja minä pelastan sinun lapsesi.” Jes. 49: 24, 25. AT 235.1

Seurakunnan ollessa synagoogassa pelonsekaisen kunnioituksen vallassa Jeesus poistui Pietarin kotiin vähän lepäämään. Mutta tämänkin kodin ylle oli varjo langennut. Pietarin vaimon äiti makasi sairaana kovassa kuumeessa. Jeesus nuhteli tautia, ja sairas nousi ja palveli Mestaria ja Hänen opetuslapsiaan. AT 235.2

Tieto Kristuksen teosta levisi nopeasti yli Kapernaumin. Peläten rabbiineja ihmiset eivät uskaltaneet tulla parannettaviksi sapattina, mutta tuskin aurinko oli vaipunut taivaanrannan taa, kun jo alkoi vilkas liike. Kodeistaan, kaupoista ja toreilta kiirehtivät kaupungin asukkaat siihen vaatimattomaan asuntoon, missä Jeesus majaili. Sairaita Luotiin paareilla, heitä tuli sauvoihinsa nojaten tai he hoippuivat ystäviensä tukemina Vapahtajan luokse. AT 235.3

Tunti tunnin jälkeen heitä tuli ja meni, sillä kukaan ei tiennyt, olisiko suuri Parantaja enää huomenna heidän keskuudessaan. Koskaan ei Kapernaumissa ollut nähty tällaista päivää. Riemuhuutoja ja iloääniä kajahteli ilmassa. Vapahtaja iloitsi aikaansaamastaan riemusta. Nähdessään niiden kärsimykset, jotka olivat tulleet Hänen luokseen, Hänen sydämensä tunsi syvää myötätuntoa, ja Hän iloitsi voidessaan tehdä heidät jälleen terveiksi ja onnellisiksi. AT 235.4

Vasta kun viimeinen sairas oli parannettu, Jeesus lakkasi työstään. Yö oli jo pitkälle kulunut, kun kansanjoukko hajaantui ja hiljaisuus laskeutui Simonin kodin ylle. Pitkä, innostava päivä oli päät-tynyt, ja Jeesus kaipasi lepoa. Mutta kaupungin ollessa vielä uneen vaipuneena “varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Hän nousi, lähti | ulos ja meni autioon paikkaan; ja siellä Hän rukoili”. AT 236.1

Näin Jeesus käytti päivänsä eläessään täällä maailmassa. Hän päästi usein opetuslapsensa käymään kotonaan lepäämässä, mutta Hän vastusti lempeästi heidän yrityksiään irroittaa Hänet työstään. Koko päivän Hän työskenteli, opettaen tietämättömiä, parantaen sairaita, antaen sokeille näkönsä, raviten kansanjoukkoja, ja illalla tai varhain aamulla Hän meni luonnon temppeliin seurustelemaan Isänsä kanssa. Usein Hän vietti koko yön rukouksessa ja mietiskelyssä, palaten aamunkoitteessa työhönsä ihmisten keskuuteen. AT 236.2

Varhain aamulla Pietari ja hänen toverinsa tulivat Jeesuksen luo kertoen, että Kapernaumin asukkaat olivat jo Häntä etsimässä. Opetuslapset olivat tunteneet katkeraa pettymystä siitä vastaanotosta, jonka Jeesus tähän saakka oli saanut. Jerusalemin vallanpitäjät olivat yrittäneet murhata Hänet, Hänen synnyinkaupunkinsakin asukkaat olivat koettaneet riistää Hänen henkensä, mutta Kapernaumissa Hänet oli otettu vastaan riemuisan innokkaasti, ja opetuslasten toivo oli jälleen syttynyt. Saattoihan olla niin, että vapauttarakastavien galilealaisten keskuudessa olisi uuden valtakunnan kannattajia. Mutta hämmästyneinä he kuulivat Kristuksen sanat: “Menkäämme muualle, läheisiin kyliin, että minä sielläkin saarnaisin, sillä sitä varten minä olen tullut.” AT 236.3

Siinä kiihtymyksessä, joka silloin vallitsi Kapernaumissa, oli vaara, että Hänen tehtävänsä tarkoitus unohdettaisiin. Jeesus ei tyytynyt kiinnittämään huomiota itseensä vain ihmeitten tekijänä tai fyysillisten sairauksien parantajana. Hän koetti vetää ihmiset luokseen heidän Vapahtajanaan. Kun ihmiset olivat halukkaita uskomaan, että Hän oli tullut kuninkaaksi, perustaakseen maallisen valtakunnan, Hän halusi kääntää heidän mielensä maallisista asioista hengellisiin. Pelkkä maallinen menestys olisi Hänen työlleen haitaksi. AT 236.4

Ja välinpitämättömän joukon ihailu raastoi Hänen sieluaan. Hän ei elämässään mitenkään korostanut itseään. Tämän maailman kiihkeä hyvän aseman, rikkauden tai kykyjen palvonta oli vierasta Ihmisen Pojalle. Jeesus ei käyttänyt mitään niistä keinoista, joita ihmiset käyttävät saadakseen kannatusta tai herättääkseen kunnioitusta. Vuosisatoja ennen Hänen syntymäänsä Hänestä oli ennustettu: “Ei Hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa Hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä Hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle.” Jes. 42: 2—4. AT 236.5

Fariseukset tavoittelivat erikoisuutta noudattamalla tunnontarkasti muotomenoja ja pöyhkeilemällä jumalanpalveluksellaan ja hyvillä töillään. He osoittivat uskonnollista intoaan tekemällä uskonnon keskustelun aiheeksi. Vastakkaisten lahkojen väliset väittelyt olivat äänekkäitä ja pitkiä, eikä ollut harvinaista kuulla kaduilla viisaiden lainoppineiden kiivasta, meluisaa väittelyä. AT 237.1

Jeesuksen elämä oli tämän kaiken jyrkkä vastakohta. Hänen elämässään ei milloinkaan esiintynyt kovaäänistä väittelyä, huomiotaherättäviä hartaudenharjoituksia tai suosiontavoittelua. Kristuksen elämä oli kätketty Jumalassa, ja Jumala ilmeni Poikansa luonteessa. Tähän ilmestykseen Jeesus halusi ihmisten kiinnittävän mielensä ja kohdistavan kunnioituksensa. AT 237.2

Vanhurskauden Aurinko ei ilmestynyt maailmalle äkkiä loistossaan, häikäistäkseen kirkkaudellaan ihmismielet. Kristuksesta on kirjoitettu: “Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko.” Hoos. 6: 3. Hiljaa ja vienosti leviää aamunkoitto yli maan karkoittaen pimeyden varjot ja herättäen maailman elämään. Näin nousi Vanhurskauden Aurinkokin “parantuminen siipiensä alla”. Mal. 4: 2. AT 237.3