Aikakausien Toivo

26/88

Luku 25—Jalompi kutsumus

“Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” AT 221.1

Päivä sarasti yli Galilean meren. Opetuslapset olivat vielä kalastus- veneissään järvellä väsyneinä yön tuloksettomasta työstä. Jeesus oli tullut viettääkseen hiljaisen hetken meren rannalla. Varhaisena aamuna Hän toivoi saavansa hetkisen levätä kansanjoukoilta, jotka päivästä päivään seurasivat Häntä. Mutta pian alkoi ihmisiä taas kerääntyä Hänen ympärilleen. Joukko kasvoi nopeasti, niin että Hänen ympärillään tunkeiltiin joka puolella. Sillävälin opetuslapset olivat tulleet maihin. Välttääkseen kansanjoukon tunkeilemista Jeesus astui Pietarin venheeseen ja pyysi häntä soutamaan sen vähän matkaa rannasta. Siellä kaikki saattoivat paremmin nähdä ja kuulla Jeesusta, ja Hän rupesi venheestä opettamaan rannalla olevia kansanjoukkoja. AT 221.2

Millainen näky tämä olikaan enkelien katsella: heidän suuri johtajansa istumassa kalastusveneessä, jota levottomat laineet keinuttivat, julistaen pelastuksen hyvää sanomaa kansanjoukolle, joka tunkeutui veden rajaan saakka! Hän, taivaan kunnioittama, saarnasi valtakuntansa tärkeistä asioista taivasalla, tavallisille ihmisille. Kuitenkaan Hän ei olisi voinut löytää sopivampaa taustaa työlleen. Järvi, vuoret, ympärillä leviävät viljavainiot, kirkas auringonpaiste, kaikki nämä tarjosivat vertauskuvia, joilla Hän saattoi valaista opetuksiaan ja painaa ne mieleen. Eikä ainoakaan Kristuksen opetuksista jäänyt hedelmättömäksi. Jokainen Hänen huuliltaan tullut sanoma merkitsi jollekulle sielulle iankaikkisen elämän sanaa. AT 221.3

Joukko kasvoi hetki hetkeltä. Sauvoihinsa nojaavia vanhuksia, vankkoja talonpoikia vuoristosta, kalastajia työnsä äärestä järveltä, kauppiaita ja rabbiineja, rikkaita ja oppineita, vanhoja ja nuoria, tuoden mukanaan sairaita ja kärsiviä, riensi kuulemaan jumalallisen opettajan sanoja. AT 222.1

Tämänkaltaisia näkyjä olivat profeetat ajatelleet kirjoittaessaan: AT 222.2

“Sebulonin maa ja Naftalin maa,...
merentie, Jordanin tuonpuolinen maa,
pakanain Galilea.
Kansa, joka pimeydessä istui,
näki suuren valkeuden,
ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa,
niille koitti valkeus.”
AT 222.3

Saarnatessaan meren äärellä Jeesuksella oli mielessään muitakin kuulijoita kuin Gennesaretin järven rannalla oleva joukko. Katsoessaan ajassa eteenpäin Hän näki uskollisia lapsiaan vankiloissa ja oikeussaleissa, kiusattuina, yksinäisinä ja ahdistettuina. Kaikki ilon, taistelun ja ahdingon hetket olivat avoinna Hänen silmälleen. Puhuessaan ympärilleen kokoontuneille ihmisille Hän puhui samalla näille muille sieluille juuri sellaisia sanoja, jotka kerran toisivat heille toivoa ahdinkoon, lohtua murheeseen ja taivaallista valoa pimeyteen. Ääni, joka silloin puhui kalastajaveneestä Galilean meren rannalla, tulisi Pyhän Hengen välityksellä puhumaan rauhaa ihmissydämille ajan loppuun asti. AT 222.4

Puheen päätyttyä Jeesus kääntyi Pietariin ja pyysi häntä viemään venheen syvemmälle ja heittämään verkkonsa apajalle. Mutta Pietari oli masentunut. Koko yönä hän ei ollut saanut mitään. Yksinäisinä hetkinään hän oli ajatellut Johannes Kastajan kohtaloa, hänen, j. Oka riutui vankityrmässään. Hän oli ajatellut sitä, mikä odotti Jeesusta ja Hänen seuraajiaan, lähetystyön huonoa menestystä Juudeassa ja pappien ja rabbiinien ilkeyttä. Omassa ammatissaankin hän oli epäonnistunut, ja hänen katsellessaan tyhjiä verkkojaan tulevaisuus oli näyttänyt synkältä ja masentavalta. “Mestari”, hän vastasi, “koko yön olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot”. AT 222.5

Yö oli ainoa sovelias aika verkoilla kalastamiseen järven kirkkaassa vedessä. Koko yön turhan raatamisen jälkeen näytti toivottomalta laskea verkkoja päivällä, mutta Jeesus oli antanut käskyn, ja rakkaus Mestariin sai opetuslapset tottelemaan. Simon ja hänen veljensä laskivat yhdessä verkot mereen. Heidän yrittäessään nostaa niitä ylös oli niihin tarttunut kaloja niin paljon, että ne alkoivat repeillä. Heidän täytyi kutsua Jaakob ja Johannes avukseen. Kun saalis oli saatu ylös, molemmat veneet olivat niin raskaassa lastissa, että ne olivat uppoamaisillaan. AT 223.1

Mutta Pietari ei nyt ajatellut venettä eikä saalista. Tämä ihme, joka ylitti kaikki hänen ennen näkemänsä, oli hänelle jumalallisen voiman ilmaus. Hän näki Jeesuksen pitävän koko luontoa vallassaan. Jeesuksen jumalallinen läsnäolo paljasti hänen oman epäpvhyytensä. Rakkaus Mestaria kohtaan, häpeä omasta epäuskostaan, kiitollisuus Kristuksen alentuvaisuudesta, ja ennen kaikkea tunne hänen omasta epäpuhtaudestaan tuon äärettömän puhtauden rinnalla valtasi hänet. Hänen toveriensa huolehtiessa verkkojen sisällöstä Pietari lankesi Vapahtajan jalkain juureen huudahtaen: “Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.” AT 223.2

Sama Jumalan pyhyyden läsnäolo oli saanut profeetta Danielin lankeamaan kuin kuolleena Jumalan enkelin eteen. Hän kertoo: “Minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään.” Samoin Jesaja huudahti katsellessaan Herran kirkkautta: “Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet, sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Dan. 10: 8; Jes. 6: 5. Heikko ja syntinen ihminen näki itsensä jumalallisen täydellisyyden vastakohtana ja tunsi itsensä kokonaan puutteelliseksi ja epäpyhäksi. Näin on käynyt kaikkien, joiden on suotu nähdä Jumalan suuruutta ja majesteetillisuutta. AT 223.3

Pietari huudahti “Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen”, ja kuitenkin hän pysyi Jeesuksen jalkain juuressa tuntien, ettei voisi erota Hänestä. Vapahtaja vastasi: “Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä.” Senjälkeen kun Jesaja oli nähnyt Jumalan pyhyyden ja oman arvottomuutensa, hänelle uskottiin jumalallinen sanoma. Kun Pietari oli oppinut kieltämään itsensä ja tuntemaan riippuvaisuutensa Jumalan voimasta, hän sai kutsun Kristuksen työhön. AT 223.4

Tähän mennessä ei kukaan opetuslapsista vielä ollut kokonaan liittynyt Jeesukseen Hänen työtoverinaan. He olivat nähneet monta | Hänen ihmetyötään ja kuunnelleet Hänen opetuksiaan, mutta he eivät olleet kokonaan jättäneet entistä tointaan. Johannes Kastajan vangitseminen oli heille kaikille ollut katkera pettymys. Jos Johanneksen tehtävä oli päättynyt tällä tavoin, ei heillä ollut paljon toivoa Mestarinsa suhteen, jota vastaan kaikki uskonnolliset johtajat olivat nousseet. Näissä olosuhteissa heistä tuntui helpotukselta palata joksikin aikaa kalastamaan. Mutta nyt Jeesus kehoitti heitä jättämään entisen elämänsä ja kokonaan liittymään Häneen. Pietari oli noudattanut tätä kutsua. Heidän astuessaan maihin Jeesus pyysi kolmea muuta opetuslasta: “Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Heti he jättivät kaiken ja seurasivat Häntä. AT 224.1

Ennenkuin Jeesus pyysi heitä jättämään verkkonsa ja kalastus- veneensä, Hän oli antanut heille vakuutuksen, että Jumala täyttäisi heidän tarpeensa. Pietarin venheen käyttäminen evankeliumityöhön oli runsaasti korvattu. Hän, joka on “rikas antaja kaikille, jotka Häntä avuksi huutavat”, on sanonut: “Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu pudistettu, ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne.” Room. 10: 12; Luuk. 6: 38. Tällä mitalla Hän oli palkinnut opetuslasten palveluksen. Ja jokainen Hänen työnsä hyväksi tehty uhraus korvataan “Hänen armonsa ylenpalttisen runsauden” mukaan. Ef. 3: 20; 2: 7. AT 224.2

Tuona surullisena yönä järvellä, jolloin opetuslapset olivat erossa Mestaristaan, he olivat epäuskon ahdistamia ja tuloksettoman työn uuvuttamia. Mutta Hänen läsnäolonsa sytytti uskon heidän sydämessään ja toi heille iloa ja menestystä. Näin on meidänkin laitamme. Ollessamme erossa Kristuksesta työmme on tuloksetonta, ja me helposti epäilemme ja napisemme. Mutta kun Hän on lähellä ja me työskentelemme Hänen johdollaan, saamme iloita Hänen voimansa vaikutuksesta. Saatana koettaa masentaa sielua, mutta Kristuksen tehtävänä on herättää uskoa ja toivoa. AT 224.3

Se syvällisempi opetus, jonka opetuslapset saivat tästä ihmetyöstä, kuuluu myöskin meille, — että Hän, joka sanallaan saattoi koota kalat merestä, voi myös vaikuttaa ihmissydämiin ja vetää ne rakkautensa köysillä, niin että Hänen palvelijoistaan saattaa tulla “ihmisten kalastajia”. AT 224.4

Nuo galilealaiset kalastajat olivat vaatimattomia ja oppimattomia miehiä, mutta Kristus, maailman valo, oli täysin kykenevä valmistamaan heidät siihen tehtävään, jota varten Hän oli heidät valinnut. Vapahtaja ei halveksinut kasvatusta, sillä älyllinen sivistys, jota Jumalan rakkaus ohjaa ja joka pyhitetään Hänen palvelukseensa, on suureksi siunaukseksi. Mutta Hän sivuutti oman aikansa viisaat, koska he olivat niin itsekylläisiä, etteivät he voineet tuntea myötätuntoa kärsivää ihmiskuntaa kohtaan eivätkä tulla Nasaretin miehen työtovereiksi. Ollen kiihkouskovaisia he pitivät alentavana oppia Kristukselta. Herra Jeesus etsii työtovereikseen sellaisia, jotka ovat valmiit ehdoitta toimimaan Hänen armonsa välikappaleina. Ensimmäinen asia, joka kaikkien niiden on opittava, jotka haluavat työskennellä yhdessä Jumalan kanssa, on olla luottamatta itseensä, sillä vain silloin he ovat valmiit osallistumaan Kristuksen luonteesta. Tätä ei voida saavuttaa kasvatuksen avulla korkeimmissakaan kouluissa. Se on sen viisauden hedelmä, jota saadaan vain jumalalliselta opettajalta. AT 224.5

Jeesus valitsi oppimattomia kalastajia, koska heitä ei ollut opetettu noudattamaan perimätietoa eikä aikansa erheellisiä tapoja. Heillä oli luonnonlahjoja, ja he olivat nöyriä ja oppivaisia, — miehiä, joita Hän saattoi kasvattaa työhönsä. Tavallisilla elämänaloilla on monia, jotka kärsivällisesti suorittavat jokapäiväistä työtään tietämättä omistavansa kykyjä, jotka käytäntöön otettuina kohottaisivat heidät maailman kunnioitetuimpien miesten rinnalle. Tarvitaan vain taitavan käden kosketusta herättämään nuo uinuvat kyvyt. Tällaisia miehiä Jeesus kutsui työtovereikseen, ja Hän antoi heille etuoikeuden olla Hänen kanssaan. Kenelläkään maailman suurmiehellä ei ole ollut tällaista opettajaa. Kun opetuslapset läksivät Vapahtajan koulusta, he eivät enää olleet tietämättömiä tai sivistymättömiä. He olivat tulleet mieleltään ja luonteeltaan Hänen kaltaisikseen, ja ihmiset tiesivät heistä, että he olivat olleet Jeesuksen kanssa. AT 225.1

Korkeinta kasvatusta ei ole pelkkä tiedon antaminen, vaan sen elävän voiman jakaminen, jota sielu saa välittömässä kosketuksessa toisen sielun kanssa. Vain elämä synnyttää elämää. Millainen etuoikeus heillä olikaan, jotka kolmen vuoden ajan olivat päivittäisessä kosketuksessa tuon jumalallisen elämän kanssa, josta on lähtöisin jokainen maailmaa siunannut, elämääantava heräte! Ennen muita Johannes, rakastettu opetuslapsi, antautui tuon ihmeellisen elämän voimavaikutuksen alaiseksi. Hän sanoo: “Ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille.” “Ja Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.” 1 Joh. 1: 2; Joh. 1: 16. AT 225.2

Herran apostoleilla ei ollut halua saada kunniaa itselleen. Oli selvää, että heidän työnsä menestys riippui vain Jumalasta. Näiden miesten elämä, heidän luonteensa kehitys ja se valtava työ, jonka Jumala heidän välityksellään suoritti, osoittavat, mitä Hän on tekevä kaikille, jotka ovat oppivaisia ja kuuliaisia. AT 227.1

Se, joka rakastaa Kristusta eniten, voi tehdä eniten hyvää. Ei ole mitään rajoja sellaisen henkilön käyttökelpoisuudella, joka, oman minänsä syrjäyttäen, antaa sijaa Pyhän Hengen työlle sydämessään ja elää kokonaan Jumalalle pyhitettyä elämää. Jos ihmiset kestävät välttämättömän kurin valittamatta tai väsymättä matkalla, Jumala on opettava heitä hetki hetkeltä, päivä päivältä. Hänen harras halunsa on ilmaista armonsa. Jos Hänen kansansa tahtoo poistaa esteet, Hän on vuodattava pelastuksensa runsaina virtoina inhimillisten välikappaleittensa kautta. Jos vaatimattomissa oloissa eläviä ihmisiä olisi innostettu tekemään kaikki se hyvä, minkä he voivat tehdä, ja elleivät pidättävät kädet olisi tarttuneet heihin hillitäkseen heidän intoaan, olisi Kristuksella satoja työntekijöitä siellä, missä nyt on vain yksi. AT 227.2

Jumala ottaa ihmiset sellaisina, kuin he ovat, ja kasvattaa heidät palvelukseensa, jos he jättäytyvät Hänelle. Jumalan Henki, joka vastaanotetaan sieluun, elvyttää kaikki sen kyvyt. Pyhän Hengen johdolla mieli, joka ehdoitta pyhitetään Jumalalle, kehittyy sopusuhtaisesti ja vahvistuu käsittämään ja täyttämään Jumalan vaatimuksia. Heikko, horjuva luonne muuttuu lujaksi ja voimakkaaksi. Alituinen rukous muodostaa niin läheisen suhteen Jeesuksen ja Hänen opetuslapsensa välille, että kristitty tulee Hänen kaltaisekseen mieleltään ja luonteeltaan. Yhteys Kristuksen kanssa laajentaa ja selventää hänen näköpiiriään. Hänen huomiokykynsä terästyy, arvostelukykynsä kehittyy. Se, joka haluaa työskennellä Kristuksen hyväksi, saa vanhurskauden Auringolta sellaista elämääantavaa voimaa, että hän voi tuottaa paljon hedelmää Jumalan kunniaksi. AT 227.3

Tieteissä ja taiteissa korkeimman sivistyksen omaavat ihmiset ovat saaneet kallisarvoisia opetuksia vaatimattomilta kristityiltä, jotka maailman mielestä ovat olleet oppimattomia. Mutta nämä tuntemattomat opetuslapset olivat saaneet kasvatuksensa kaikkein korkeimmassa koulussa. He olivat istuneet Hänen jalkojensa juuressa, joka puhui, niinkuin ei kukaan koskaan ollut puhunut. AT 227.4