SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Sana hyljätään

Hurmahenkisyys oli ehkäisty vähäksi aikaa; mutta muutamia vuosia myöhemmin se puhkesi rajumpana ja pelottavammin seurauksin. Tämän liikkeen johtajista Luther sanoi: “Pyhä Raamattu oli heille vain kuollut kirjain, ja he kaikki alkoivat kirkua: Henki! Henki! Mutta minä en missään tapauksessa seuraa heitä sinne, mihin henki heidät johtaa. Varjelkoon laupias Jumala minua sellaisesta kirkosta, jossa on pelkkiä pyhimyksiä. Minä haluan olla nöyrien, heikkojen ja sairaiden joukossa, ihmisten, jotka tietävät ja tuntevat syntinsä sekä sydämensä pohjasta huokaavat ja huutavat jatkuvasti Jumalan puoleen, saadakseen häneltä lohtua ja apua.”^{163Emt. 10. kirja, 10. luku.} ST 188.2

Tuomas Miinzerillä, toimeliaimmalla intoilijoista, oli hyvät luonnonlahjat, jotka oikein käytettyinä olisivat auttaneet häntä tekemään hyvää; mutta hän ei ollut oppinut tosi uskonnon peruskäsitteitä. “Hänet oli vallannut halu uudistaa maailma, mutta hän unohti, niinkuin kaikki muutkin haaveilijat, että uudistuksen tulee alkaa uudistajasta itsestään.”^164Ibid.Hän tavoitteli hyvää asemaa ja vaikutusvaltaa, eikä tahtonut olla kenestäkään jäljessä, ei Lutheristakaan. Hän selitti, että uskonpuhdistajat, asettaessaan paavin arvovallan tilalle Raamatun arvovallan, perustivat vain toisen paavikunnan. Hän väitti Jumalan antaneen hänen tehtäväkseen oikean uskonpuhdistuksen toimeenpanemisen. “Kellä on tämä henki”, Miinzer sanoi, “hänellä on oikea usko, vaikka hän ei näkisi Raamattua koko elämänsä aikana”.^165Ibid. ST 188.3

Nämä hurmahenkiset opettajat antautuivat hetkellisten vaikutusten johdettaviksi, pitäen jokaista ajatusta ja mielijohdetta Jumalan äänenä. Tämä vei heidät äärimmäisyyksiin. Jotkut polttivat Raamattunsa, huudahtaen: “Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.” Miinzerin opetus vetosi ihmisissä olevaan ihmeellisten asiain kaipuuseen, samalla kun se imarteli ihmisen ylpeyttä, korottamalla ihmisajatukset Jumalan sanan yläpuolelle. Tuhannet ottivat vastaan hänen oppinsa. Pian hän hylkäsi kaiken järjestyksen julkisessa jumalanpalveluksessa ja selitti, että ruhtinaita toteltaessa koetettiin palvella sekä Jumalaa että Belialia. ST 188.4

Kansa, joka jo oli alkanut vapautua paavikunnan ikeestä, tuli kärsimättömäksi myöskin maallisen esivallan asettamien rajoitusten tähden. Munzerin kumoukselliset opit, joiden hän väitti olevan jumalallista alkuperää, johtivat ihmisiä riistäytymään irti kaikesta valvonnasta ja päästämään ennakkoluulonsa ja intohimonsa valloilleen. Seurauksena olivat mitä pelottavimmat kapina- ja taistelunäytelmät, veren kastellessa Saksan taistelukentät. ST 189.1

Se sielun tuska, jota Luther niin kauan ennen oli kokenut Erfurtissa, painoi häntä nyt kaksinkertaisella voimalla, kun hän näki hurmahenkisyyden seuraukset luettavan uskonpuhdistuksen syyksi. Paavia kannattavat ruhtinaat selittivät kapinan Lutherin oppien luonnolliseksi hedelmäksi; ja monet uskoivat tämän väitteen. Vaikka tämä syytös oli täysin aiheeton, se tuotti uskonpuhdistajalle suurta tuskaa. Kun totuuden asiaa häväistiin sillä tavalla, että se asetettiin samaan luokkaan halpamaisim- man hurmahenkisyyden kanssa, näytti se olevan enemmän kuin hän voi kestää. Toiselta puolen kapinan johtajat vihasivat Lutheria, koska hän ei ainoastaan ollut vastustanut heidän oppejaan ja heidän väitettään jumalallisen innoituksen omistamisesta, vaan lisäksi julistanut heidät yhteiskuntaa vastustaviksi kapinoitsijoiksi. Kostaakseen hänelle he julistivat hänet halveksittavaksi teeskentelijäksi. Hän näytti joutuneen sekä ruhtinaiden että kansan vihoihin. ST 189.2

Katolilaiset riemuitsivat odottaessaan uskonpuhdistuksen pian luhistuvan, ja he moittivat Lutheria niistäkin erehdyksistä, joita hän mitä vakavimmin oli koettanut korjata. Kiihkoilijain puolueen, joka valheellisesti väitti saaneensa osakseen aivan väärää kohtelua, onnistui herättää myötätuntoa suuressa osassa kansaa, ja heitä ruvettiin pitämään marttyyreina, kuten usein tapahtuu vääryyden puolustajille. Siten niitä, jotka kaikin voimin vastustivat uskonpuhdistusta, säälittiin ja ylistettiin sorron ja julmuuden uhreina. Tämä oli saatanan työtä. Siihen yllytti sama kapinahenki, joka ensin ilmeni taivaassa. ST 189.3