SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Petokseen turvautuminen

Kun paavilliset johtajat eivät enää voineet toivoa voittavansa väkivallalla, he päättivät viimein turvautua petokseen. Tehtiin sopimus, joka näytti myöntävän böömiläisille omantunnon vapauden, mutta todellisuudessa petollisesti saattoi heidät Rooman vallan alaisuuteen. Böömi- läiset olivat esittäneet neljä kohtaa rauhan ehdoiksi Rooman kanssa: vapauden saarnata Raamatun mukaan, koko seurakunnan oikeuden leipään ja viiniin Herran ehtoollisessa, jumalanpalveluksen toimittamisen äidinkielellä sekä papiston poissulkemisen maallisista toimista ja maallisesta vallasta, niin että rikostapauksissa maallisilla tuomioistuimilla olisi valta tuomita niin hyvin pappeja kuin kansaakin. Paavin viranomaiset lopulta “myöntyivät siihen, että hussilaisten neljä kohtaa hyväksyttäisiin, mutta siten, että niiden selittämisoikeus, se on, niiden tarkan merkityksen määrääminen, kuuluisi neuvostolle — toisin sanoen, paaville ja keisarille.”^{58Emt. 3. kirja, 18. luku.}Tälle perustalle sopimus tehtiinkin, ja Rooma sai teeskentelyllä ja petoksella sen, mitä se turhaan oli koettanut saada sodalla. Sillä kun se sai selittää hussilaisten neljä kohtaa, kuten Raamatunkin, omalla tavallaan, se voi saattaa niiden merkityksen sopusointuun omien tarkoitustensa kanssa. ST 120.2

Böömissä oli suuri joukko niitä, jotka huomasivat sopimuksen salakavalasti riistävän heiltä vapauden eivätkä voineet sitä hyväksyä. Syntyi erimielisyyttä ja hajaannusta, mikä vei taisteluun ja verenvuodatukseen heidän omassa keskuudessaan. Tässä taistelussa kaatui jalo Prokopius ja Böömi menetti vapautensa. ST 121.1

Sigismund, joka oli pettänyt Husin ja Hieronymuksen, tuli nyt Böömin kuninkaaksi; ja vaikka oli vannonut säilyttävänsä böömiläisten oikeudet, hän ryhtyi vakiinnuttamaan paaviutta. Mutta hän ei voittanut mitään palvelemalla Roomaa. Edelliset kaksikymmentä vuotta hänen elämästään olivat olleet täynnä työtä ja vaaroja. Hänen sotajoukkonsa olivat tuhoutuneet ja hänen aarreaittansa tyhjentyneet pitkäaikaisen, hedelmättömän sotimisen tähden; ja nyt, hallittuaan yhden vuoden, hän kuoli, jättäen valtakuntansa kansalaissodan partaalle ja nimensä kunniattomuuden merkillä leimattuna jälkimaailmalle. ST 121.2

Levottomuudet, taistelut ja verenvuodatus jatkuivat. Vieraita sotajoukkoja hyökkäsi jälleen Böömiin ja sisäinen eripuraisuus pirstoi jatkuvasti kansaa. Ne, jotka pysyivät uskollisina evankeliumille, joutuivat verisen vainon alaisiksi. Kun heidän entiset veljensä, jotka olivat tehneet liiton Rooman kanssa, imivät sen erehdyksiä, niin he, vanhan uskon puoltajat, liittyivät yhteen erilliseksi seurakunnaksi, jonka nimeksi valittiin “Yhdistyneet Veljet.” Tämä teko herätti kaikissa kansankerroksissa vihamielisyyttä heitä kohtaan. Kuitenkin he pysyivät lujina. Vaikka heidän oli pakko etsiä turvapaikkaa metsistä ja luolista, he kuitenkin kokoontuivat lukemaan Jumalan sanaa ja häntä yhdessä palvelemaan. ST 121.3

Sanansaattajien kautta, joita he salaa lähettivät eri maihin, he saivat tietää, että siellä ja täällä oli “hajalla asuvia totuuden tunnustajia, muutamia tässä kaupungissa, muutamia tuossa toisessa, vainottuina niinkuin he itsekin, ja että Alppien keskellä oli vanha seurakunta, joka piti yksinomaan Raamattua uskonsa perustana sekä todisti Rooman epäjumalanpalvelusta ja turmeltuneisuutta vastaan.”^{59Emt. 3. kirja, 19. luku.}Nämä tiedot he ottivat vastaan suuresti iloiten ja ryhtyivät kirjeenvaihtoon valdolaiskristittyjen kanssa. ST 121.4