SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

38/152

Kiihtymystä prahassa

Siihen aikaan tällaisen tuomion julistaminen sai aikan yleisen säikähdyksen. Siihen liittyvät menot oli sovitettu synnyttämään pelkoa kansassa. Ihmiset pitivät paavia Jumalan edustajana, jolla oli taivaan ja helvetin avaimet sekä valta aiheuttaa heille sekä aineellisia että hengellisiä rangaistuksia. Luultiin taivaan porttien olevan suljettuina kirkonkiroukseen julistetulta seudulta ja kuolleiden jäävän autuaiden asuntojen ulkopuolelle, kunnes paavi näkisi hyväksi peruuttaa julistuksensa. Tämän kauhean onnettomuuden merkiksi lakkautettiin kaikki uskonnolliset toimitukset. Kirkot suljettiin. Avioliittoon vihkimiset toimitettiin hautausmailla. Kuolleita ei saanut haudata siunattuun maahan, vaan ne täytyi haudata vallihautoihin tai peltoihin ilman tavallisia hautausme- noja. Näin Rooma mielikuvitukseen vetoavilla keinoilla yritti hallita ihmisten omiatuntoja. ST 104.3

Suuri levottomuus vallitsi Prahassa. Useat syyttivät Husia kaikkien näiden onnettomuuksien aiheuttajaksi ja vaativat, että hänet jätettäisiin alttiiksi Rooman kostolle. Myrskyä tyynnyttääkseen Hus vetäytyi joksikin ajaksi syntymäkyläänsä. Kirjoittaessaan Prahaan jääneille ystävilleen hän sanoi: “Jos olen jättänyt teidät, on se tapahtunut halusta seurata Jeesuksen Kristuksen käskyä ja esimerkkiä, etten antaisi pahansuoville aihetta vetää päälleen ikuista tuomiota, enkä saattaisi hurskaita kärsimysten ja vainon alaisiksi. Olen poistunut myös sentähden, että pelkään jumalattomien pappien kauemmin estävän Jumalan sanan saarnaamistä keskuudessansa, jos minä olen siellä. Mutta minä en ole jättänyt teitä sentähden, että haluaisin kieltää jumalallisen totuuden, sillä sen puolesta olen Jumalan avulla halukas kuolemaan.” 36Bonnechose, The Reformers Before the Reformation, I, s. 87 (1844).Hus ei lakannut työskentelemästä, vaan kulki ympäristössä ja saamasi innostuneille kuulijakunnille. Näin paavin toimenpiteet evankeliumin tukahduttamiseksi edistivät sen leviämistä. “Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.” 2 Kor. 13: 8. ST 104.4

“Tässä toimintansa vaiheessa Hus näytti olleen tuskallisissa sisäisissä taisteluissa. Vaikka kirkko koetti lannistaa hänet pannaanjulistuksillaan, ei hän kuitenkaan kieltänyt sen arvovaltaa. Rooman kirkko oli edelleenkin hänen mielestään Kristuksen morsian ja paavi Jumalan edustaja ja sijainen. Hus ei vastustanut vallan periaatetta vaan sen väärinkäyttöä. Tämä sai aikaan ankaran taistelun järjen vakuutusten ja omantunnon vaatimusten välillä. Jos kirkon ääni oli oikea ja erehtymätön, kuten hän uskoi, niin kuinka hän katsoi olevansa pakotettu olemaan sille tottelematon? Hän näki, että sen totteleminen oli syntiä; mutta kuinka kuuliaisuus erehtymätöntä kirkkoa kohtaan voi viedä sellaiseen tulokseen? Tämä oli pulma, jota hän ei kyennyt ratkaisemaan; tämä epäselvä asia vaivasi häntä lakkaamatta. Lähin johtopäätös, minkä hän kykeni tekemään, oli se, että oli käynyt samoin kuin aikaisemmin Vapahtajan päivinä: papisto oli turmeltunut ja käytti laillista valtaansa laittomiin tarkoituksiin. Tämä johti hänet ottamaan omaksi ohjeekseen, ja esittämään myös toisten ohjeeksi, sen periaatteen, että oikein ymmärrettyjen Raamatun neuvojen tulee hallita omaatuntoa; toisin sanoen: Raamatun kautta puhuva Jumala, eikä papiston kautta puhuva kirkko, on ainoa erehtymätön opas.”37Wylie, mt. 3. kirja, 2. luku. ST 105.1

Kun kiihtymys Prahassa jonkin ajan kuluttua asettui, palasi Hus Betlehemin kappeliinsa ja jatkoi Jumalan sanan saarnaamista entistä suuremmalla innolla ja rohkeudella. Hänen vihollisensa olivat toimeliaita ja voimakkaita, mutta kuningatar ja useat aatelismiehet olivat hänen ystäviään ja suuret määrät kansaa olivat hänen puolellaan. Verratessaan hänen puhdasta ja ylevää oppiaan ja pyhää elämäänsä katolilaisten alentaviin opinkappaleisiin, ahneuteen ja irstailuun, pitivät monet kunnia-asiana olla hänen puolellaan. ST 105.2

Tähän asti Hus oli työskennellyt yksin; mutta nyt Hieronymus, joka Englannissa ollessaan oli vastaanottanut Wycliffin opetukset, tuli hänen työtoverikseen. Tämän jälkeen näillä kahdella oli yhtäläinen elämä ja yhtäläinen kuolema. Hieronymuksella oli enemmän lahjakkuutta, puhetaitoa ja oppia — lahjoja, joilla kansan suosio saavutetaan; mutta niitä lahjoja, jotka muodostavat luonteen todellisen voiman, oli Husilla enemmän. Hänen tyyni arvostelunsa hillitsi sopivasti Hieronymuksen tulista intoa; sillä nöyränä kristittynä tämä tajusi Husin neuvojen arvon ja noudatti niitä. Heidän yhteisten ponnistustensa kautta uskonpuhdistus levisi nopeammin. ST 105.3

Jumala antoi suuren valon loistaa näille valitsemilleen miehille, ilmaisten heille useita Rooman erehdyksiä; mutta he eivät saaneet kaikkea sitä valoa, joka oli annettava maailmalle. Näiden palvelijainsa kautta Jumala johti ihmisiä ulos katolilaisuuden pimeydestä. Heidän tiellään oli useita ja suuria esteitä, ja hän johti heitä askel askelelta sen mukaan kuin he jaksoivat kulkea. He eivät olleet valmiit vastaanottamaan kaikkea valoa samalla kertaa, sillä se olisi vaikuttanut heihin, kuten keskipäivän täysi kirkkaus vaikuttaa niihin, jotka ovat olleet kauan pimeässä: he olisivat kääntyneet pois. Sentähden Jumala ilmoitti totuuttaan valitsemilleen hengellisille johtajille vähitellen, sen mukaan kuin kansa kykeni ottamaan vastaan. Vuosisadasta toiseen oli tuleva uusia uskollisia työntekijöitä johtamaan kansaa yhä pitemmälle uskonpuhdistuksen tiellä. ST 106.1

Hajaannus kirkossa jatkui yhä. Kolme paavia taisteli nyt ylivallasta, ja heidän taistelunsa täytti kristikunnan rikoksilla ja sekasorrolla. He eivät tyytyneet pannajulistusten antamiseen, vaan turvautuivat aineellisiin aseisiin. Kukin heistä koetti ostaa aseita ja hankkia sotilaita. Tähän tarvittiin luonnollisesti rahaa, ja sitä saadakseen he myivät kirkon lahjoja, virkoja ja siunauksia. 38Katso huom. 12.Papitkin, seuraten esimiestensä esimerkkiä, turvautuivat simoniaan ja sotaan nöyryyttääkseen kilpailijoitaan ja vahvistaakseen omaa valtaansa. Päivästä päivään lisääntyvällä rohkeudella Hus piti jyliseviä saarnoja niitä ilkitöitä vastaan, joita sallittiin uskonnon nimessä; ja kansa syytti julkisesti katolisen kirkon johtajia siitä kurjuudesta, johon kristikunta oli joutunut. ST 106.2

Prahan kaupunki näytti jälleen joutuneen verisen taistelun partaalle. Kuten muinaisina aikoina, niin nytkin syytettiin Jumalan palvelijaa siitä, että hän “syöksi Israelin onnettomuuteen”. 1 Kun. 18: 17. Kaupunki julistettiin uudelleen kirkonkiroukseen ja Hus poistui syntymäkyläänsä. Hänen uskollinen todistuksensa rakastetussa Betlehemin kappelissa oli päättynyt. Hänen oli puhuttava laajemmalta puhujalavalta koko kristikunnalle, ennenkuin antaisi henkensä todistukseksi totuudesta. ST 106.3

Niiden epäkohtien poistamiseksi, jotka aiheuttivat hajaannusta Euroopassa, kutsuttiin koolle yleinen kirkolliskokous Konstanziin. Keisari Sigismundin pyynnöstä tämän kokouksen kuulutti Johannes XXIII*, joka oli yksi niistä kolmesta kilpailevasta paavista. Kirkolliskokouksen vaatiminen oli kaikkea muuta kuin tervetullut asia paavi Johannekselle, jonka luonne ja menettelytavat tuskin sietivät tarkastusta, vaikka sen suorittivatkin siveellisyyteen nähden niin leväperäiset prelaatit, kuin tuon ajan kirkonmiehet olivat. Hän ei kuitenkaan uskaltanut vastustaa Sigismundin tahtoa. 39KONSTANZIN KIRKOLLISKOKOUS (s. 107). — Kirkolliskokousta koskevasta lähdeaineistosta tärkein on Ulrich von Richentalin Das Concilium so zu Constanz gehalten ist worden, Augsburg, 1483. Tähän tekstiin perustuva mielenkiintoinen tutkimus on mm. Karl Kup “in julkaisema Ulrich von Ric- hental's Chronicle of the Council of Constance” (New York, 1936). Ks. Myös H. Finke (julk.), Acta concilii Cons- tantiensis (4 nidettä), 1896—1928; He- fele, Conciliengeschichte VI, VII; L. Mirbt, Quellen zur Geschichte des Papsttums und des Römischen Katholi- zismus (1934); Milman, History of Latin Christianity, VII, ss. 426—524; Pastor, The History of the Popes (34 nidettä), I, ss. 194 seurr.; K. Zähringer, Das Kardinal Kollegium auf dem Konstan- zer Konzil (Munster, 1935); Th. F. Grogau, The Conciliar Theory (Washington, 1949); Fred A. Kremple, Cultural Aspects of the Council of Constance (Catholic University, Washington, 1936). Jan Husia koskevaa kirjallisuutta: John Hus, Letters (1904); E. J. Kitts, Pope John XXIII and Master John Hus (Lontoo, 1910); D. S. Schaff, John Hus (1915); Schwarze, John Hus (1915); Matthew Spinka, John Hus and the Czech Reform (1941). ST 106.4

Pääasioina kirkolliskokouksessa olivat kirkossa vallitsevan hajaannuksen poistaminen ja kerettiläisyyden hävittäminen. Sen tähden molemmat vastapaavit määrättiin tulemaan paikalle ja samoin uusien mielipiteiden huomattavin levittäjä, Jan Hus. Edelliset eivät turvallisuutensa tähden saapuneet henkilökohtaisesti, vaan heitä edustivat valtuutetut asiamiehet. Paavi Johannes, näennäisenä koollekutsujana, saapui suuresti epäillen, sillä hän epäili keisarin salaa aikovan erottaa hänet virasta ja pelkäsi joutuvansa tilille niistä paheista, joilla hän oli häväissyt paavin kruunua, samoin kuin niistä rikoksista, joiden avulla hän oli sen saanut. Kuitenkin hän tuli Konstanzin kaupunkiin suurella komeudella korkeimpien kirkonmiesten saattamana ja hovimieskulkueen seuraamana. Kaikki kaupungin papit ja arvohenkilöt sekä suuri joukko kaupunkilaisia menivät lausumaan hänet tervetulleeksi. Hänen päänsä yläpuolella oli kultainen kunniakatos, jota kantoi neljä korkeaa hallitusmiestä. Ehtoollisleipää kannettiin hänen edessään ja kardinaalien samoin kuin muidenkin korkeiden kirkonmiesten loistavat puvut olivat vaikuttava nähtävyys. ST 107.1

Sillä välin toinen matkustaja lähestyi Konstanzia. Hus tiesi, mitkä vaarat häntä uhkasivat. Hän otti jäähyväiset ystäviltään, ikäänkuin hän ei enää milloinkaan saisi heitä nähdä, ja lähti matkalle tuntien, että se veisi hänet polttoroviolle. Vaikka hän oli saanut Böömin kuninkaan suo- jakirjan ja sai toisen samanlaisen keisari Sigismundilta matkansa varrella, järjesti hän kaikki asiansa todennäköisen kuolemansa varalta. ST 107.2