SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

Kuningattaren edessä

Jouduttuaan Skotlannin kuningattaren eteen, jonka läsnäolo oli jäähdyttänyt monen protestanttien johtajan innon, John Knox todisti rohkeasti totuudesta. Häntä ei voitu voittaa imartelulla, eikä hän pelännyt uhkauksia. Kuningatar syytti häntä kerettiläisyydestä. Hän selitti Knoxin opettaneen kansaa vastaanottamaan valtion kieltämän uskonnon ja siten rikkoneen Jumalan käskyn, joka vaatii alamaisilta kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan. Knox vastasi päättäväisesti: ST 243.6

“Koska oikea uskonto ei alunperin ole saanut voimaansa eikä arvovaltaansa maallisilta hallituksilta, vaan yksinomaan iankaikkiselta Jumalalta, eivät alamaiset ole velvolliset muodostamaan uskontoaan hallitsijainsa maun mukaan, sillä usein hallitsijat ovat kaikkein tietämättö- mimpiä oikeasta uskonnosta... Olkaa hyvä ja sanokaa, Arvoisa Kuningatar, mitä uskontoa olisi ollut maailmassa, jos kaikilla Aabrahamin jälkeläisillä olisi ollut sama uskonto kuin faraolla, jonka alamaisia he kauan olivat; tai jos apostolien päivinä kaikilla ihmisillä olisi ollut Rooman keisarin uskonto, mitä uskontoa silloin olisi ollut maan päällä? Näette siis, Arvoisa Kuningatar, etteivät alamaiset ole sidotut hallitsijainsa uskontoon, vaikka ovatkin velvolliset heitä tottelemaan.” ST 244.1

Maria sanoi: “Sinä selität Raamattua omalla tavallasi ja he (roomalaiskatoliset opettajat) selittävät toisella tavalla. Ketä minun tulee uskoa, ja kuka on oleva tuomari?” “Teidän tulee uskoa Jumalaa, joka puhuu selvästi sanassaan”, uskonpuhdistaja vastasi, “ja sanan opetuksia pitemmälle Teidän ei tarvitse uskoa minua eikä heitä. Jumalan sana on selvä itsessään; ja jos jokin paikka näyttää hämärältä, niin Pyhä Henki, joka ei koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa, selittää sen tarkemmin toisissa paikoissa. Sen tähden Jumalan sanaan ei jää mitään epäiltävää, paitsi sellaisille, jotka tahallaan jäävät tietämättömiksi.”^{238Laing, Works of John Knox, II, ss. 281, 284 (1895).} ST 244.2

Sellaisia olivat ne totuudet, joita peloton uskonpuhdistaja henkensä menettämisen uhalla puhui kuninkaalliselle henkilölle. Samalla horjumattomalla rohkeudella hän toteutti suunnitelmaansa, rukoillen ja Herran taisteluja taistellen, kunnes Skotlanti oli vapaa paavilaisuudesta. ST 244.3

Protestanttisuuden vahvistaminen kansalliseksi uskonnoksi Englannissa vähensi vainoja, mutta ei niitä kokonaan lopettanut. Vaikka useita katolisen kirkon oppeja hyljättiin, säilytettiin paljon sen muodollisuuksia. Paavin ylivalta hyljättiin, mutta hänen sijaansa korotettiin kuningas kirkon päämieheksi. Kirkon jumalanpalveluksessa poikettiin vielä paljon evankeliumin puhtaudesta ja yksinkertaisuudesta. Uskonnonvapauden suurta periaatetta ei vielä ymmärretty. Vaikka protestanttiset hallitsijat vain harvoin turvautuivat sellaisiin hirvittäviin julmuuksiin, joita Rooma käytti kerettiläisyyttä vastaan, ei kuitenkaan tunnustettu jokaisella ihmisellä olevan oikeutta palvella Jumalaa vakaumuksensa mukaan. Vaadittiin, että kaikkien oli hyväksyttävä kansankirkon opit ja noudatettava sen määräämiä jumalanpalvelusmuotoja. Eriuskolaiset joutuivat kärsimään vainoa, suuremmassa tai pienemmässä määrässä, monen vuosisadan aikana. ST 244.4

Seitsemännellätoista vuosisadalla erotettiin tuhansia pappeja virasta. Kansaa kiellettiin suurten sakkojen, vankeuden ja maasta karkoittamisen uhalla käymästä muissa uskonnollisissa kokouksissa kuin kirkon hyväksymissä. Sellaisten kirkon opista poikkeavien uskollisten sielujen, jotka halusivat yhdessä palvella Jumalaa, täytyi kokoontua pimeihin soliin, hämäriin ullakkohuoneisiin ja toisinaan keskiyön aikana metsään. Synkän metsän suojaan, Jumalan itsensä rakentamaan temppeliin, nämä hajoitetut ja vainotut Jumalan lapset kokoontuivat vuodattamaan sielunsa rukouksessa ja kiitoksessa. Mutta varokeinoista huolimatta monet joutuivat kärsimään uskonsa tähden. Vankilat täytettiin. Perheet hajoi- tettiin. Monet karkoitettiin vieraisiin maihin. Jumala oli kuitenkin lastensa kanssa, eikä vaino voinut vaientaa heidän todistustaan. Monet menivät valtameren yli Amerikkaan, ja täällä he laskivat perustuksen sille kansalais- ja uskonnonvapaudelle, joka on ollut tämän maan turvana ja kunniana. ST 245.1