SUURI TAISTELU valon ja pimeyden välillä

12. Luku—Soihdunkantajia Ranskassa

“Ranskassa oli päivä alkanut sarastaa jo ennen kuin Lutherista oli kuultu mitään uskonpuhdistajana.” ST 208.1

Speierin vastalausetta ja Augsburgin tunnustusta, jotka olivat uskonpuhdistuksen voiton merkkejä Saksassa, seurasivat taistelun ja pimeyden vuodet. Kannattajien erimielisyyden heikentämä ja mahtavien vihollisten ahdistama protestanttisuus näytti olevan tuomittu täydelliseen häviöön. Tuhannet vahvistivat todistuksensa verellään. Puhkesi sisällissota. Uskonpuhdistuksen asian kavalsi eräs sen johtajista. Jaloimmat uskonpuhdistusta kannattavista ruhtinaista joutuivat keisarin käsiin, ja heitä raahattiin vankeina kaupungista toiseen. Mutta näennäisen voittonsa hetkenä keisari kärsi tappion. Hän näki, miten saalis temmattiin hänen käsistään, ja hänen oli lopulta pakko suvaita niitä oppeja, joiden hävittämisen hän oli ottanut elämänsä kunniatehtäväksi. Hän oli pannut alttiiksi valtakuntansa, aarteensa ja elämänsäkin pyrkiessään hävittämään harhaoppisuuden. Nyt hän näki sotajoukkojensa häviävän sodassa, aarreaittojensa tyhjenevän ja kapinan uhkaavan hänen monia valtakuntiaan, samalla kun se usko, jota hän turhaan oli koettanut tukahduttaa, levisi joka taholle. Kaarle V oli taistellut Kaikkivaltiasta vastaan. Jumala oli sanonut: “Tulkoon valkeus”, mutta keisari oli koettanut säilyttää pimeyden koskemattomana. Hänen aikomuksensa epäonnistuivat; ja ennenaikaisesti vanhentuneena, pitkän taistelun uuvuttamana, hän luopui valtaistuimestaan ja meni luostariin. ST 208.2

Samoinkuin Saksassa tuli Sveitsissäkin uskonpuhdistukselle pimeitä päiviä. Useiden kantonien ottaessa vastaan puhdistetun opin, toiset rip puivat sokeasti ja itsepintaisesti kiinni Rooman uskontunnustuksessa ja vainosivat niitä, jotka halusivat vastaanottaa totuuden. Tämä johti lopulta sisällissotaan. Zwingli ja useat hänen kannattajansa kaatuivat Kappelin verisessä taistelussa. Näiden kauheiden onnettomuuksien masentamana kuoli Oekolampadius pian tämän jälkeen. Rooma riemuitsi ja näytti monin paikoin saavan takaisin kaiken menettämänsä. Mutta Hän, jonka aivoitukset ovat iankaikkiset, ei hyljännyt kansaansa eikä asiaansa. Hänen kätensä oli tuova pelastuksen. Muissa maissa oli Hänen vaikutuksestaan noussut esille työntekijöitä viemään uudistustyötä eteenpäin. ST 208.3

Ranskassa oli päivä alkanut sarastaa jo ennen kuin Lutherista oli mitään kuultu uskonpuhdistajana. Ensimmäisiä niistä, jotka näkivät valon, oli iäkäs, korkeasti oppinut Lefevre. Hän oli Pariisin yliopiston professori sekä harras ja innokas katolilainen. Tutkiessaan muinaisajan kirjallisuutta hän kiinnitti huomionsa Raamattuun ja otti sen tutkimisen oppilaidensa työohjelmaan. ST 209.1

Lefevre oli pyhimysten innokas ihailija, ja hän oli alkanut kirjoittaa pyhimysten ja marttyyrien historiaa kirkon pyhimystarujen pohjalla. Tämä yritys vaati paljon työtä, ja hän oli siinä jo melkoisesti edistynyt, kun hän tuli ajatelleeksi, että hän kenties saisi hyvää apua Raamatusta, ja alkoi tutkia sitä tässä mielessä. Sieltä hän löysikin kertomuksia pyhistä henkilöistä, mutta ei sellaisia kuin oli roomalaisessa pyhimyskalente- rissa. Jumalallinen valovirta tunkeutui hänen sieluunsa. Hämmästyksen ja inhon valtaamana hän jätti valitsemansa työn ja antautui Jumalan sanan tutkimiseen. Sieltä hän löysi kallisarvoisia totuuksia ja alkoi pian opettaa niitä muillekin. ST 209.2