Tie Kristuksen luo
Luku 11—Rukouksen etuoikeus
Jumala puhuu meille luonnon ja ilmestyksen, kaitselmuksen ja Pyhän Hengen välityksellä. Mutta se ei riitä; meidän täytyy myös saada tyhjentää sydämemme hänelle. Meidän täytyy saada seurustella taivaallisen Isämme kanssa voidaksemme ylläpitää hengellistä elämäämme ja tarmoamme. Meidän tulee ajatella häntä, katsella hänen töitään, armonosoituksiaan ja siunauksiaan; mutta se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä hänen kanssaan seurustelemista. Voidaksemme olla yhteydessä Jumalan kanssa meillä täytyy olla jotakin sanottavaa hänelle todellisesta elämästämme. TK 81.1
Rukous on sydämen avaamista Jumalalle aivan kuin jollekulle ystävälle, ei sen tähden että se olisi välttämätöntä, jotta Jumala saisi tietää, millaisia me olemme, vaan tullaksemme mahdollisiksi ottamaan hänet vastaan. Rukous ei vedä Jumalaa meidän tykömme, vaan vie meidät Jumalan luo. TK 81.2
Vaeltaessaan maan päällä Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan. Hän neuvoi heitä esittämään jokapäiväiset tarpeensa Jumalalle ja jättämään kaikki huolensa hänelle. Hän vakuutti, että heidän pyyntönsä tulisivat kuulluiksi, ja tämä varmuus on myöskin meidän. TK 81.3
Jeesus itse, ollessaan ihmisten keskuudessa, rukoili usein. Vapahtajamme tuli meidän kaltaiseksemme puutteessa ja heikkoudessa rukoillen Isältään uutta voimaa voidakseen täyttää velvollisuutensa ja kestää koettelemuksissa. Hän on esikuvamme kaikessa. Hän on veljemme heikkouksissamme, “kaikessa kiusattu, niinkuin mekin”; mutta koska hän oli synnitön, vältti hänen luontonsa kaikkea pahaa; hän kärsi sielun tuskia ja taisteluja syntisessä maailmassa. Hänen ihmisluonteensa tähden rukous oli hänelle välttämättömyys ja etuoikeus. Hän sai lohdutusta ja iloa keskustelusta Isän kanssa. Ja jos ihmisten Vapahtaja, Jumalan Poika, tunsi rukouksen tarvetta, niin kuinka paljon enemmän heikkojen, syntisten kuolevaisten tulisi tuntea kipeästi tarvitsevansa palavaa kestävää rukousta. TK 81.4
Taivaallinen Isämme haluaa antaa meille täydellisen siunauksensa. Etuoikeutemme on juoda syvältä hänen rajattoman rakkautensa lähteestä. On ihmeellistä, että me silti rukoilemme vain vähän. Jumala on aina valmis kuuntelemaan halvimmankin lapsensa vilpittömiä rukouksia ja sittenkin olemme niin hitaita ja vastahakoisia ilmoittamaan puutteitamme Jumalalle. Mitähän taivaan enkelit ajattelevatkaan avuttomista, kiusauksille alttiista ihmisraukoista, jotka rukoilevat niin vähän ja joilla on niin vähän uskoa, vaikka Jumala äärettömässä laupeudessaan rakastaa heitä ja on valmis antamaan heille enemmän kuin he pyytävät tai ajattelevatkaan ? Enkelien korkein halu on olla Jumalan läheisyydessä ja rukoilla häntä. Jumalan kanssa keskusteleminen on heidän suurin ilonsa. Mutta maan lapset, jotka tarvitsevat niin paljon apua kuin Jumala vain voi antaa, tyytyvät vaeltamaan ilman hänen Henkensä valoa ja läsnäolonsa siunausta. TK 82.1
Pahuuden pimeys ympäröi niitä, jotka laiminlyövät rukouksen. Vihollisen salaiset kiusaukset viettelevät heitä syntiin, sen tähden että he eivät tahdo käyttää hyväkseen niitä etuoikeuksia, joita Jumala on antanut heille asettaessaan rukouksen. Minkä tähden Jumalan pojat ja tyttäret ovat niin hitaita rukoilemaan, vaikka rukous uskon kä- dessä on avain, joka avaa taivaan varastohuoneen, missä säilytetään Kaikkivaltiaan suunnattomat aarteet? Jollemme alinomaa rukoile ja ahkerasti valvo, olemme vaarassa tulla huolettomiksi ja poiketa oikealta tieltä. Vihollinen koettaa alati sulkea meiltä tien armoistuimen luo, jottemme vakaasti rukoillen ja uskoen saisi armoa ja voimaa voittaa kiusauksia. TK 82.2
On joitakin ehtoja, jotka täytettyämme voimme odottaa, että Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Ensimmäisiä ehtoja on, että tunnemme tarvitsevamme hänen apuaan. Hän on luvannut: “Sillä minä vuodatan vedet janoavaisten päälle ja virrat kuivan maan päälle” (Jes. 44: 3). Ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta ja kaipaavat Jumalaa, voivat olla varmat siitä että tulevat ravituiksi. Sydämen täytyy olla avoinna Hengen vaikutukselle, muutoin emme voi ottaa vastaan Jumalan siunauksia. TK 83.1
Suuri tarpeemme on itsessään voimakas todistus ja puhuu kaunopuheisesti puolestamme. Mutta meidän tulee etsiä Herraa, jotta hän täyttäisi tarpeemme. Hän sanoo: “Anokaa, niin teille annetaan.” Ja “joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkeen meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan” (Matt. 7: 7; Room. 8: 32). TK 83.2
Jos suosimme vääryyttä sydämessämme, jos tieten harjoitamme jotakin syntiä, ei Herra tahdo kuulla meitä; mutta katuvaisen, murtuneen sydämen rukous tulee aina kuulluksi. Kun korjaamme kaikki vääryydet, jotka tiedämme tehneemme, voimme uskoa, että Jumala vastaa pyyntöihimme. Oma ansiomme ei koskaan saata meitä Jumalan suosioon, vaan Jeesuksen ansio pelastaa meidät, hänen verensä puhdistaa meidät, mutta meidän täytyy kuitenkin suostua Jumalan ehtoihin. TK 83.3
Voittavan rukouksen toinen ehto on usko. “Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hebr. 11:6). Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva” (Mark. 11: 24). Uskommeko Herran sanaan? TK 83.4
Lupaukset ovat laajat ja rajattomat, ja hän, joka on luvannut, on uskollinen. Vaikka emme heti saisikaan sitä, mitä olemme pyytäneet, meidän tulee kuitenkin uskoa, että Herra kuulee ja vastaa rukouksiimme. Me olemme niin erehtyväisiä ja lyhytnäköisiä, että väliin pyydämme sellaista, mikä ei olisi meille hyödyksi, ja rakkaudessaan taivaallinen Isämme vastaa rukouksiimme antamalla meille sellaista, mikä on meille suuremmaksi siunaukseksi — jota myös itse tahtoisimme, jos jumalallisesti valaistuin silmin voisimme nähdä kaiken sellaisena kuin se todellisuudessa on. Kun näyttää siltä, ettei rukouksiimme tule vastausta, täytyy meidän pitää kiinni lupauksesta, sillä on varmasti tuleva aika, jolloin vastaus on tuleva, ja me saamme siunauksia, joita enin tarvitsemme. Mutta on röyhkeää vaatia, että Jumala vastaisi aina rukouksiimme juuri sillä tavalla kuin me toivomme. Jumala on liian viisas erehtyäkseen ja liian hyvä pidättääkseen mitään hyvää niiltä, jotka vaeltavat vilpittömästi. Älä siis pelkää luottaa häneen, vaikka et saisikaan välitöntä vastausta rukouksiisi. Usko hänen varma lupauksensa: “Anokaa, niin teille annetaan.” TK 84.1
Jos kysymme neuvoa epäilykseltämme ja peloltamme ja koetamme ratkaista kaikkea, mitä emme voi selvästi nähdä, ennen kuin meillä on uskoa, joudumme yhä suurempiin vaikeuksiin. Mutta jos tulemme Jumalan luo tuntien itsemme avuttomiksi ja hänestä riippuvaisiksi, niin kuin todella olemmekin, ja nöyrästi, luottavaisesti uskoen ilmoitamme tarpeemme hänelle, jonka viisaus on ääretön, joka näkee kaikki luotunsa ja hallitsee kaikkea tahdollaan ja sanallaan, hän voi ja tahtoo kuulla huutomme ja antaa valonsa loistaa sydämeemme. Vilpitön rukous vie meidät Iankaikkisen yhteyteen. Meillä ei ole mitään näkyvää todistusta siitä, että Lunastajamme on säälien ja hellien kääntynyt puoleemme, mutta niin se kuitenkin on. Me emme ehkä tunne hänen kosketustaan, mutta hänen kätensä on kuitenkin lempeästi ja säälivän hellästi yllämme. TK 84.2
Kun me rukouksessa anomme Jumalan siunausta ja armoa, tulisi rakastavan ja anteeksiantavan hengen vallita omassa sydämessämme. Kuinka voimme rukoilla: “Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme” (Matt. 6: 12), ja samalla olla mieleltämme leppymättömiä ? Jos toivomme, että omat rukouksemme tulevat kuulluiksi, meidän täytyy antaa toisille anteeksi samalla tavalla ja samassa määrässä kuin toivomme itse saavamme anteeksi. TK 85.1
Kestävyys on yksi rukouksen kuulemisen ehto. Meidän tulee rukoilla alinomaa, jos tahdomme kasvaa uskossa ja kokemuksissa. “Olkaa kestävät rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa” (Room. 12: 12; Kol. 4: 2). Pietari kehottaa uskovaisia olemaan “maltilliset ja raittiit rukoilemaan” (1 Piet. 4: 7). Paavali neuvoo: “Kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil. 4: 6). “Mutta te, rakkaani”, sanoo Juudas, “rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä, ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa” (Juud. 20, 21). Lakkaamaton rukous on katkeamaton side Jumalan ja ihmisen välillä, niin että Jumalan elämä virtaa sieluumme, ja puhtaus ja pyhyys virtaa meidän elämästämme takaisin Jumalaan. TK 85.2
On välttämätöntä olla ahkera rukouksessa. Älä anna minkään estää itseäsi. Tee kaikki voitavasi pitääksesi vireillä Jeesuksen ja sielusi välistä yhteyttä. Etsi tilaisuuksia rukoillaksesi toisten kanssa. Ne, jotka todella etsivät Ju- malan yhteyttä, nähdään rukouskokouksissa, he tekevät uskollisesti velvollisuutensa ja ovat vakaita ja innokkaita ottamaan vastaan kaikki siunaukset, mitä vain voivat saada. He käyttävät hyväkseen jokaisen tilaisuuden, joka saattaa heidät sellaiseen asemaan, että he voivat ottaa vastaan taivaallisen valon säteitä. TK 85.3
Meidän tulee rukoilla myös perhepiirissä; mutta ennen kaikkea ei pidä laiminlyödä salaista rukousta, sillä se on sielun elämä. Sielun on mahdoton viihtyä, jos rukous laiminlyödään. Ei ole kylliksi rukoilla ainoastaan perheen keskuudessa tai julkisesti. Avaa yksinäisyydessä sielusi Jumalan kaikkinäkeväin silmäin eteen. Yksinäinen rukous on aiottu ainoastaan Jumalan kuultavaksi, ja hän sen kyllä kuuleekin. Ei yksikään utelias korva saa kuunnella sellaisen rukouksen sisältöä. Salaisessa rukouksessa sielu on vapaa ympäröivistä vaikutteista, vapaa kiihotuksesta. Tyynesti, mutta palavasti se pyrkii Jumalan tykö. Suloinen ja kestävä vaikutus virtaa silloin Hänestä, joka näkee sälässäkin ja jonka korva on avoin kuulemaan sydämestä kohoavan rukouksen. Rauhallisella, yksinkertaisella uskolla sielu on Jumalan yhteydessä ja kokoaa itselleen jumalallisen valon säteitä, jotka vahvistavat ja ylläpitävät sitä taistelussa saatanaa vastaan. Jumala on vahva linnamme. TK 86.1
Rukoile yksinäisyydessä ja kohota sydämesi usein Jumalan puoleen toimiessasi jokapäiväisissä askareissasi. Sillä tavalla Eenok vaelsi Jumalan kanssa. Tällaiset hiljaiset rukoukset nousevat kallisarvoisena suitsutuksena armoistuimen eteen. Saatana ei voi voittaa sitä, jonka sydän siten turvautuu Jumalaan. TK 86.2
Ei ole sellaista aikaa eikä paikkaa, jossa ei sopisi rukoilla Jumalaa. Mikään ei voi estää meitä kohottamasta sydäntämme hartaan rukouksen hengessä. Kadun vilinässä, kesken liiketoimintaa voimme lähettää Jumalalle anomuksiamme ja pyytää hänen johtoaan samoin kuin Nehemia teki esittäessään pyyntönsä kuningas Artahsastalle. Kaikkialla voimme yksin keskustella Jumalan kanssa. Sydämen oven tulisi olla aina avoinna ottamaan vastaan Jeesus, jotta hän voisi asua sielussamme taivaallisena vieraana. Vaikka ehkä olemmekin myrkyttävän, turmelevan ilman ympäröiminä, ei meidän silti tarvitse hengittää sen tartunta-ainetta, vaan me voimme elää taivaan puhtaassa ilmapiirissä. TK 86.3
Me voimme sulkea kaikki ovet saastaisilta mielikuvilta ja epäpyhiltä ajatuksilta kohottamalla sielumme vakavasti rukoillen Jumalan valtaistuimen eteen. Ne, joiden sydän on avoinna ottamaan vastaan Jumalan apua ja siunausta, vaeltavat pyhemmässä ilmapiirissä kuin maan ilmapiiri on, ja ovat alinomaisessa yhteydessä taivaan kanssa. TK 87.1
Meidän täytyy saada selvempi kuva Jeesuksesta ja käsittää täydellisemmin iankaikkisten arvojen merkitys. Pyhyyden sulouden tulee täyttää Jumalan lasten sydämet; ja jotta se voisi olla mahdollista, tulee meidän pyytää jumalallisia ilmoituksia taivaallisista asioista. TK 87.2
Kaihotkaamme ylöspäin, niin Jumala antaa meille taivaallisen ilman tuulahduksia. Me voimme pysytellä niin lähellä Jumalaa, että ajatuksemme jokaisessa odottamattomassa kottelemuksessa kääntyvät häneen yhtä luonnollisesti kuin kukka kääntyy aurinkoa kohti. TK 87.3
Ilmoita tarpeesi, ilosi, surusi, huolesi ja pelkosi Jumalalle. Sinä et voi rasittaa etkä väsyttää häntä. Hän, joka lukee pääsi hiukset, ei ole välinpitämätön lastensa tarpeista. “Herra on laupias ja armahtavainen” (Jaak. 5: 11). Surumme liikuttavat hänen säälivää sydäntään, kun me vain ilmaisemme ne. Vie hänelle kaikki, mikä rasittaa mieltäsi. Mikään ei ole liian suurta hänen kannettavakseen, sillä hän kannattaa taivaankappaleet ja hallitsee koko maailmankaikkeutta. Ei mikään, mikä jollakin tavalla koskee rauhaamme, ole liian vähäistä hänen huomatta- vakseen. Kokemuksemme kirjassa ei ole ainoatakaan lukua, joka olisi liian synkkä hänen luettavakseen, eikä yhtään niin sekavaa asiaa, joka olisi liian vaikea hänen selvitettäväkseen. Halvimpiakaan hänen lapsistaan ei voi kohdata mikään onnettomuus, ei rasittaa mikään tuska eikä lohduttaa mikään ilo, heidän huuliltaan ei voi päästä yksikään rukous, jota taivaallinen Isämme ei huomaisi tai josta hän ei välittäisi. “Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa (Ps. 147: 3). Jumalan ja jokaisen sielun välinen suhde on yhtä selvä ja täydellinen kuin jos ei olisi ketään muuta, jonka puolesta hän antoi rakkaan Poikansa. TK 87.4
Jeesus sanoi: ”Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne; sillä Isä itse rakastaa teitä.“ ”Minä valitsin teidät ... että mitä ikinä anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi“ (Joh. 16: 26, 27; 15: 16). Mutta Jeesuksen nimessä rukoileminen merkitsee enemmän kuin vain hänen nimensä mainitsemista rukouksen alussa ja lopussa. Se merkitsee Jeesuksen mielessä ja hengessä rukoilemista, hänen lupauksiinsa ja armoonsa luottamista ja hänen töittensä toimittamista. TK 88.1
Jumalan tarkoitus ei ole, että kukaan meistä rupeaisi erakoksi tai munkiksi ja vetäytyisi pois maailmasta antautuakseen hartaudenharjoituksiin. Elämämme tulee olla Kristuksen elämän kaltaista — elämää sekä vuorella että ihmisjoukossa. Se, joka ei tee muuta kuin rukoilee, lakkaa pian rukoilemasta, tai hänen rukouksestaan tulee vain tyhjä muoto. Kun ihmiset vetäytyvät pois seuraelämästä, pois kristillisen velvollisuuden ja ristin kantamisen ilmapiiristä, kun he lakkaavat työskentelemästä Mestarin hyväksi, joka on tehnyt niin paljon heidän puolestaan, he kadottavat rukouksen oleellisen aiheen eikä heillä ole enää innostusta hartauteen. Heidän rukouksensa tulevat henkilökohtaisiksi ja itsekkäiksi. He eivät voi rukoilla ihmiskunnan tarpeita eikä Kristuksen valtakunnan rakentamista silmälläpitäen eivätkä pyytää voimaa velvollisuuksiensa täyttämiseen. TK 88.2
Me menetämme paljon laiminlyödessämme etuoikeuden kokoontua vahvistamaan ja rohkaisemaan toisiamme Jumalan palveluksessa. Hänen sanansa totuudet kadottavat mielestämme elävyytensä ja tärkeytensä. Niiden pyhittävät vaikutukset eivät enää valaise eivätkä elähdytä sydäntäm- me, ja me riudumme hengellisesti. Kokoontuessamme kristittyjen kanssa me menetämme paljon, jos meillä ei ole myötätuntoa toisia kohtaan. Se, joka sulkeutuu itseensä, ei täytä Jumalan tarkoitusta. Luonteemme seurustelutaipumusten kohtuullinen viljeleminen saattaa meidät myötätuntoisiksi toisia kohtaan sekä kehittää ja vahvistaa meitä kristillisessä elämässä. TK 89.1
Jos kristityt seurustelisivat keskenään puhuen toisilleen Jumalan rakkaudesta ja lunastuksen kalliista totuuksista, heidän oma sydämensä virkistyisi, ja he olisivat virkistykseksi toisille. Me voimme joka päivä oppia yhä enemmän tuntemaan taivaallista Isäämme ja saada uusia kokemuksia hänen armostaan; silloin haluamme puhua hänen rakkaudestaan, joka samalla lämmittää ja rohkaisee omaa sydäntämme. Jos enemmän ajattelisimme Jeesusta ja puhuisimme hänestä ja vähemmän itsestämme, tuntisimme paljon enemmän hänen läsnäoloaan. TK 89.2
Jos me vain tahtoisimme ajatella Jumalaa yhtä usein kuin näemme todistuksia hänen huolenpidostaan, olisi hän aina ajatuksissamme, ja me puhuisimme hänestä mielellämme ja ylistäisimme häntä. Me puhumme ajallisista asioista, koska harrastamme niitä. Me puhumme ystävistämme, koska rakastamme heitä; surumme ja ilomme liittyvät heihin. Mutta meillä on äärettömän paljon suurempi syy rakastaa Jumalaa kuin rakastaa maallisia ystäviämme; eikä minkään pitäisi olla meille luonnollisempaa kuin antaa hänelle etusija ajatuksissamme, puhua hänen hyvyydestään ja kertoa hänen voimastaan. Jumalan meille antamat runsaat lahjat eivät ole aiotut niin valtaamaan ajatuksiamme ja rakkauttamme, ettei meillä ole mitään Jumalalle annettavaa, vaan niiden tulee alinomaa muistuttaa meitä hänestä ja sitoa meitä rakkauden ja kiitollisuuden siteillä taivaalliseen Hyväntekijäämme. Me oleskelemme liian paljon maan alhoissa. Kohottakaamme silmämme taivaallisen pyhäkön avointa ovea kohti, mistä Jumalan kirkkaus loistaa Kristuksen kasvoista, hänen, joka ”myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat“ (Hebr. 7: 25). TK 89.3
Meidän tulee enemmän kiittää Jumalaa ”hänen armostansa, hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan“ (Ps. 107: 8). Hartaudenharjoitustemme ei tule olla ainoastaan pyytämistä ja vastaanottamista. Älkäämme aina ajatelko puutteitamme, vaan muistakaamme myös jo saatuja siunauksia. Me emme koskaan rukoile liikaa, mutta olemme aivan liian säästeliäitä kiitoksessamme. Me otamme alati vastaan Jumalan armonosoituksia, mutta kuinka vähän kiitollisuutta ilmaisemmekaan, kuinka vähän ylistämmekään häntä kaikesta, mitä hän on tehnyt hyväksemme. TK 90.1
Kun Israelin lapset muinoin kokoontuivat jumalanpalvelukseen, sanoi Herra heille: ”Syökää Herran, teidän Jumalanne, edessä, ja iloitkaa perheinenne kaikesta, mitä kätenne on hankkinut, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut“ (5 Moos. 12: 7). Kaikki, mitä tehdään Jumalan kunniaksi, tulee tehdä iloiten, ylistäen ja kiittäen, ei synkkänä nureksien. TK 90.2
Jumalamme on hellä, armahtava Isä. Hänen palvelustaan ei tulisi pitää sydäntä raskauttavana, murheellisena toimituksena. Pitäisi olla mieluista palvella Herraa ja ot- taa osaa hänen työhönsä. Jumala ei tahdo, että hänen lapsensa, joille hän on hankkinut niin suuren pelastuksen, pitäisivät häntä ankarana ja vaativana työnantajana. Hän on heidän paras ystävänsä, ja kun he palvelevat häntä, on hän luvannut olla heidän kanssaan, siunata ja lohduttaa heitä ja täyttää heidän sydämensä ilolla ja rakkaudella. Herra tahtoo, että hänen lapsensa saisivat lohdutusta hänen palveluksestaan ja enemmän iloa kuin vaivaa hänen työstään. Hän haluaa, että ne, jotka kokoontuvat palvelemaan häntä, palaavat sieltä ihanin ajatuksin hänen huolenpidostaan ja rakkaudestaan voidakseen saada lohdutusta jokapäiväisissä elämän toimissaan ja armoa menettelemään kaikessa uskollisesti ja rehellisesti. TK 90.3
Meidän tulee kokoontua ristin ympärille. Kristus ristiinnaulittuna tulisi olla mietiskelymme, keskustelumme ja suurimman ilomme aiheena. Meidän tulisi pitää mielessämme Jumalalta saamamme siunaukset, ja tuntiessamme hänen suurta rakkauttaan meidän tulisi mielellämme luottaa kaikessa siihen käteen, joka naulittiin ristille meidän tähtemme. TK 91.1
Sielu voi kiitollisuuden siivillä kohota lähemmäksi taivasta. Taivaan saleissa palvellaan Jumalaa laululla ja soitolla, ja kun vuodatamme sydämemme kiitoksen hänelle, me yhdymme taivaallisten joukkojen palvelukseen. ”Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua“ (Ps. 50: 23). Astukaamme Luojamme eteen kunnioittavalla ilolla, kiitoksen ja ylistyksen äänellä (Jes. 51: 3). TK 91.2